3. maaliskuuta 2014

Just say no

Kiitos hitosti Ahonen kun et tule Kuopioon. Tosi isänmaallista ja fanien päälle paskantamista. Puijon kisaa kun on vasta vuoden verran miettinyt ja odottanut. Mutta minkäs teet, kaikki suosikkini ovat viime aikoina paljastuneet paskiaisiksi. Tarinan opetus on se ettei kannata koskaan fanittaa ketään tai mitään.



Tuli käytyä lauantaina ensimmäisen kerran tänä vuonna baarissa. Gloriassa oli yllättävän paljon porukkaa. Mutta oliko se sen arvoista? Endon takia pitäisi vain pysytellä kotona vesiselvänä.

Huokaus. Olen vaan niin kyllästynyt olemaan joku helkutin aikapommi. Kun ajattelen että on vain ajan kysymys milloin endometrioosin pahat (keuhko)seuraukset tulevat. Tänään vai vasta ensi vuonna?

Ja sitten on tuo järjetön pillerimäärä jonka syön joka päivä. EN JAKSA. En ottanut pariin päivään yhtäkään pilleriä endon vuoksi, ja kivut palasivat. Rupesin taas ottamaan pillereitä ja kivut lähtivät pois. Vain sattumaako? Syön siis nykyään pelkästään endon vuoksi mm. b-vitamiineja, seleeniä, voikukkaa ja lehtivihreää. Ruuista endon hoidossa hyviä ovat kuulemma esimerkiksi retiisi (puhdistaa maksaa) ja avokado (väitetään että se lisää keltarauhashormonia). Endometrioosin hoidossahan tärkeintä on maksan puhdistaminen ja sen toiminnan tukeminen. Ja hormonihäiritsijöiden ja muiden myrkkyjen välttäminen.

Ei kommentteja: