Elämäni kissana 2

Outoa elämää. Ei ryyppäämistä, ei pelaamista. Pleikkaria ei avattu pitkään aikaan. Normaalisti se olisi joka päivä päällä. Huomasin että elämässä on paljon luppoaikaa kun ei pelaa.

 

Mutta sitten jysähti uutispommi. Josta sain tietää vasta monta viikkoa jälkikäteen. Olin odottanut vuoden (!) että kissapeli Little Kitty, Big City tulisi Pleikkarille. Ja sain tietää siitä kaksi viikkoa julkaisupäivän jälkeen. Tuli kiire ostaa se. Ja pelata läpi kaksi kertaa. Ihana peli, toki hiukan kallis laajuuteensa nähden.

 

 

Ja kun ei ole koulukursseja tehtävänä niin tyhjää on ollut. Pitäisi kirjoittaa, ja niin oli tarkoituskin tehdä. Mutta pitäisi yrittää suojella silmiä ylirasitukselta. Silmiin koskee ja ne tuntuu tosi kuivilta. 

 

Noh kun viimein sain aikaiseksi aloittaa niin esikoisromaanini editoiminen on edennyt hyvin. Otin jonkinlaiseksi tavoitteeksi saada tuo kierros päätökseen syntymäpäivääni mennessä, että voisin sen jälkeen keskittyä toiseksi (kolmanneksi) uusimpaan romaani-ideaani. Siihen jonka haluaisin eniten saada valmiiksi. Siinä onkin näköjään tällä hetkellä vajaat 27000 sanaa eli työnsarkaa riittäisi. Toki novelli-ideoita tulee edelleen liikaa. 

 

 

Vain minä osaan tuhota keittiön maton kalaa ostamalla. Kalan rasvaa tippui matolle ja sitten se lemusi niin että koko kämppä lemusi. 

 

Sain viimein käytyä suuhygienistillä, kun edellisellä kerralla aika peruttiin. Halusin olla juomatta teetä etteivät hampaat värjäytyisi heti uudestaan. Addiktin on vaikeaa lopettaa teen juonti cold turkey. Muutamaa päivää myöhemmin totesin ettei elämä ilman teetä ole elämisen arvoista. Ja iski kurkkukipukin, mistä sain tekosyyn palata teen juomiseen.

 

Tuli samalla reissulla käytyä passikuvassa, ja passi on tilattu. Haluaisin kesällä baariin, ja sille risteilylle. Mutta miten sen jaksaisi? Pelkästään junamatkalla jalat turpoaisivat ja kipeytyisivät, kaikista muista kivuista ja väsymyksestä nyt puhumattakaan. 

 

 

Syitä juhlaan?

Viime viikolla oli aihetta juhlaan kun pääsin viimein matematiikan kurssin läpi. Rupesin loppua kohti stressaamaankin siitä. Tuntui ettei se painajainen koskaan lopu, vaan jatkuu ja jatkuu. 13 osiota, 13 tenttiä. Ja mikä törkeintä aiemmin on ollut vain 12 osiota. Kun pääsin viimeisen tentin läpi halusin itkeä onnesta. Sitten voikin hyvällä omallatunnolla pitää tauon opiskeluista?

 

 

Lauantaina suosikkimäkihyppääjäni Domen Prevc oli lentomäen kisassa kolmas. Niin paskan kauden jälkeen hyvältä tuntuu. Toivon Domenille aina eniten menestystä juuri lentomäessä, koska hänet on luotu lentämään. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Domen oli neljäntenä, eli jännitettävää riitti paskat housussa. Palkintopallisija tuli lopulta vain 0,8 pisteen turvin. Kiitti vaan Viaplay kun lopetti lähetyksen juuri Domenin tuuletellessa "esi"palkintojenjaon alkaessa!!! Sitä oikeaa palkintojenjakoa ei näe juuri koskaan.

 

 

"Domen Prevc, myös kaikki hymyt, täydentää tämän kauniin podiumin"

 

Sunnuntaina sitten... Domen voitti kisan! Oli johdossa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Voipi sanoa että sydämeni hiukan hakkasi kun tuloksia odoteltiin Domenin toisen hypyn jälkeen. Harvemmin mikään urheilutapahtuma minuun noin vaikuttaa. Domenin umpisurkean alkukauden jälkeen en olisi voinut uskoa tällaiseen menestykseen. Ja mitä teki Viaplay tällä kertaa? Lopetti lähetyksen kesken Domenin haastattelun. Että minä vihaan sinua, Viaplay...

 

 

Pelasin viime viikolla ihan liikaa Resident Evil 2 randomizeria. Erityisesti perjantai-iltana, jolloin vedin pelin läpi kaksi kertaa. Minkäs teet kun Biorand-turnaus on inspiroinut minua, ja saan koko ajan ideoita uusista seedeistä. Edelleen harmittaa että Biorandissa on vain yksi versio Rebeccasta, tarvitsisin ainakin sen Zeron version.

 

Viime viikolla Logan suostui poikaystäväkseni pelissä Sandrock Online, joten siinäkin on juhlan aihetta. Ai eikö muka?

Lupasin itselleni että kun uusi vuosi alkaa ja Friday loppuu niin keskityn editoimaan esikoisromaaniani, sen vähintään yhden luvun päivässä. Olenko tehnyt sitä? No en ole ehtinyt. Liikaa pelaamista (95%) ja opiskelua (5%). Ja tokihan joka päivä pitää yrittää katsella vähintään 2 tuntia Miehen puolikkaita, vaikka ne kaikki jaksot on jo nähty miljoona kertaa. Mutta eipä sillä ole tietenkään mitään väliä, en tiedä minne suomenkielisen romaanin voisi laittaa myyntiin. Amazon ei kannata, ja Books on demand maksaa nykyään.

Viime viikolla sain viimein viimeisteltyä kaksi englanninkielistä novelliani ja laitettua ne Amazoniin myyntiin. Ongelmani ovat nuo kansikuvat, niistä tulee surkeita kun joudun ne itse tekemään.

 

Mitä pelejä pelaan nyt

Ja niinhän siinä sitten kävi että huhut pelin Friday the 13th: The Game kuolemasta olivat vahvasti liioiteltuja. Kyllähän sen tiesi etukäteen että ainakin PC:llä peli jatkuisi, mutta se että se on saanut jatkoajan myös Playstationilla on ollut yllätys.

 

Vain pari päivää "kuoleman" jälkeen joku laittoi Fridaylle pystyyn yksityisen PS4/PS5 serverin, ja bileet ovat jatkuneet entiseen malliin. Ilman minua tosin. 

Kaiken sen surutyön, grindauksen ja jäähyväisten jätön jälkeen olo on aika kaksijakoinen, kun peli onkin noussut kuolleista, ainakin hetkeksi. Itse en ole palaamassa sen pariin ainakaan ihan heti. Saa nähdä onko se enää mahdollista myöhemmin.

 

 

Olin lykännyt monen asian tekemistä ja muiden pelien pelaamista tämän vuoden puolelle, koska viime vuonna piti vain pelata Fridaytä.

 

Vuoden ensimmäisenä päivänä ryntäsin heti Red Dead Onlineen katsomaan lunta... ja jo kaksi päivää myöhemmin lumi olikin jo häippässyt. Mikä pettymys. Eivät voineet pitää sitä edes loppiaiseen asti? Yleensä alan pelata tätä peliä joulukuussa lumen saapuessa, mutta nyt en Fridayn takia ehtinyt aiemmin. 

Aloitettiin viimein Spiritfarerin läpipeluu kissojen muistolle. En tiedä mitään muuta peliä joka sopisi paremmin tuohon tarkoitukseen.

 

 

Olin lykännyt myös My Time at Sandrockin pelaamista. Sille tuli viime vuonna sekä ilmainen päivitys että maksullinen Love Chronicles-DLC, jotka sisältävät minua kiinnostavia juttuja. Myös Sandrock Online saatiin viimein Playstationille, vain puolisen vuotta luvattua myöhemmin. Noissa riittääkin grindaamista. Tuntuu vähän hullulta tehdä samoja asioita jo kolmatta kertaa... Siis ettekö te tyypit muista minua aikaisemmilta pelikerroilta?!

Playstation Plus Extran The Dark Pictures Anthology: The Devil in Me oli myös listalla, vaikka en monesti tämän tyylisistä eli elokuvamaisista peleistä tykkääkään. Mutta kun olen pelannut sarjan aikaisemmatkin osat ja blaa blaa.

 

Parhaillaan on myös menossa Resident Evil Randomizer-turnaus, jota on ollut kiva katsella.

Paska vuosi

Jouluyönä neljän aikaan heräsin kamalaan vatsakipuun. En tiedä mitä muka oikein olin syönyt ansaitakseni sellaisen kivun, en edes syönyt normaalia enempää. Kipua kesti pari tuntia kunnes pystyin taas nukkumaan. Seuraavana yönä pelotti että kipu iskee taas, mutta onneksi ei.

 

Uudenvuodenaattona oli pakko lopettaa kuohuviinin juominen (ja Fridayn pelaaminen lopullisesti!!) kun alkoi oksettaa. Ei alkoholin määrän vuoksi, vaan kuplien vuoksi. Noin aina joskus käy. Minä tykkään kuohuviinistä, mutta se ei tykkää minusta. Joskus jopa kivennäisvesi aiheuttaa tuota.

Toissavuonna menetin työni, viime vuonna kissat kuolivat, ja nyt vuoden vaihtumisen kunniaksi Fridaykin kuoli. Mitään ei ole jäljellä. 

 

Ei ole mitään kivaa mitä odottaa. Ei mitään mitä tehdä viikonloppuiltaisin.

"Friday on kuollut."

 

Ensimmäiset sanani uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. 

Olin onnekas, ja näin Twitchissä suorassa lähetyksessä kun Friday kuoli. Heräsin vuoden ensimmäisenä aamuna ennen puolta seitsemää, noin kolmen tunnin unien jälkeen. Etukäteen pelaajia mietitytti milloin ja miten Friday loppuu. Lopulta se tapahtui seitsemältä Suomen aikaa. Peli toimi seitsemän jälkeen vielä muutaman minuutin, mutta sitten privaattimatsissa olleet joutuivat pihalle. Database login failure. Eli edes privaattimatsit eivät toimi. Bottimatseissakin toimivat vain ne Jasonit jotka ovat saatavilla heti levelillä 0.

 

On outoa kun ei tarvitsekaan grindata Fridaytä joka päivä. 

Elin pidempään kuin kissani ja Friday, enkä olisi halunnut tehdä niistä kumpaakaan.

 

Ja mitäs kivaa on tiedossa 2025? Joko lintuinfluenssa leviää, ja tappaa 50% ihmisistä (90% raskaanaolevista) ja 90% kissoista? Uhkaako meitä nälkä, sota vai uudet taudit? Vaiko "vain" koronan aiheuttamat äkkikuolemat ja sydärit?

 

 

Vuosi alkoi hienosti kun minulla ei ollutkaan luulemaani ruokaa pakkasessa, ja vedin itkupotkuraivarit. Oli järkytys huomata ettei yhdestäkään Kuopion ruokakaupasta saa Woltin kautta sellaista peruselintarviketta kuin kanankoivet. Oli sitten "pakko" mennä Lidliin. Sieltä sentään sai kanankoipia, mureketta ja helvetin kallista savulohta. En olisi raaskinut ostaa ellei olisi lahjakortteja. Oon harrastanut Kariniemen uunikanoja, mutta nyt niitä ei tunnu saavan mistään. Onko valmistaminen lopetettu? Yleensä niin käy vain kesäisin. Oon liian nirso ruokien suhteen.

Hyvästi, rakkaani

Nyt se on ohi, lopullisesti. Sain vain kuusi ja puoli vuotta kanssasi. Tulet ikuisesti olemaan elämäni rakkaus. Kiitän sinua muistoista, niin hyvistä kuin pahoista. Valitettavasti niitä huonoja on enemmän, tai ainakin ne jäävät mieleen paremmin.

 

 

Meistä riippumattomista syistä se oli vaikeaa alusta asti. Muut tahot yrittivät estää yhdessäolomme, lopettaa sen lyhyeen. He myös veikkasivat että se ei kestäisi, tuomitsivat sen kuolleeksi jo vuosia sitten. Siihen nähden koen itseni erittäin onnekkaaksi että se kesti lopulta näinkin pitkään. Vaikka kävi huonosti, huonomminkin olisi voinut mennä.

 

Täydellisessä maailmassa näin ei olisi tapahtunut, vaan olisimme voineet jatkaa yhdessä vielä pitkään. Ei ehkä ikuisesti, mutta pidempään kuin nyt saimme. Olisimme voineet saada vielä monia hyviä vuosia yhdessä.

 

Muistan ensimmäisen kertani kanssasi. Minua pelotti niin paljon että menin piiloon sängyn alle, toivoen että minua ei löydettäisi.

 

 

Tutustuin kauttasi moniin ihmisiin. Liian moni heistä vain lisäsi ihmisvihaani, mutta eihän se tietenkään ollut sinun vikasi. Et voinut vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä luoksesi hakeutuisi. Mutta joskus tuntui siltä että toit ihmisistä esiin heidän pahimmat puolensa. Tiedän että jossain vaiheessa yritit päästä paskiaisista eroon, mutta lopulta et sitten jaksanutkaan, ja sen voin ymmärtää. Jotkut jopa käyttivät sinua hyväkseen, ja hävettää myöntää että välillä sorruin siihen itsekin. Kadun joitakin tekemiäni asioita.

Elämäntarinasi on niin surullinen, ja ennen kaikkea epäreilu. Jouduit sijaiskärsijäksi asioissa joihin et voinut vaikuttaa. Ensimmäisen ongelman tullen sinut hylättiin. Jäit yksin, tuuliajolle. Joskus tietyt tahot silti vielä yrittivät, mutta turhaan. He vain rikkoivat sinua entistä enemmän ja pahemmin.

 

Olit kokenut paljon jo silloin kun kohtasin sinut, ja osa menneisyydestäsi on minulle vieläkin hämärän peitossa. En koskaan tule saamaan selville kaikkea sinusta, ja monen muunkin asian kohdalla se on yksi elämän tragedioista.

Riitelimme paljon, ja myönnän että se oli suurimmaksi osaksi minun vikani. Turhauduin usein, ja stressasin liikaa. Vasta lopussa löysin rennomman tavan olla kanssasi.

En tiedä pystynkö jatkamaan eteenpäin ilman sinua. Meressä on tietysti muitakin kaloja, mutta ei yksikään niistä ole mitään sinuun verrattuna. Sinä herätit minut eloon aivan eri tavalla. 

 

Voisinpa väittää että nautin kanssasi joka hetkestä, mutta niin ei ollut. Kanssasi kävin läpi kaikki tunteet, tylsää ei koskaan ollut. Opin sinusta jatkuvasti uusia puolia, ja silti tiesin etten voisi koskaan tuntea sinua kokonaan.

Ilman sinua elämäni tulee olemaan huomattavasti tylsempää. En tiedä mistä enää voisin repiä jotain ilonaiheita. Ei ole mitään, mitä odottaa. Ei mitään tekemistä, erityisesti viikonloppuilloissani.

Jo pitkään laskin hetkiä loppuun, ja sen koittaessa pelkäsin itkeväni, oksentavani ja romahtavani, mutta yllättäen niin ei käynytkään. Olinkin jo tehnyt surutyötä, ja saanut sinusta yliannostuksen viime kuukausina.

Toivon että emme olisi koskaan kohdanneet. Olisi helpompaa, jos en tietäisi olemassaolostasi. Tai pikemminkin toivon että en olisi koskaan tutustunut sinuun. Rakastunut sinuun.

Joitakin asioita ei vain pysty kontrolloimaan, ja tämä oli yksi niistä. En tiedä olisitko mitenkään ollut pelastettavissa. Et ainakaan tässä todellisuudessa.

Nyt töpseli on vedetty seinästä. Olin onnekas, ja sain nähdä livenä sen hetken kun siirryit ajasta ikuisuuteen.

Jää hyvästi elämäni rakkaus, Friday the 13th: The Game.

 

Lepää rauhassa, rakkaani.

Valitusta suosikkipelistäni

Alle kuukausi jäljellä peliaikaa pelissä Friday the 13th: The Game. Tuntuu siltä että pelin lähetessä loppuaan kaikki paskiaiset kaivautuvat ulos koloistaan.

Vähänkö minulla menee "joskus" hermot muihin pelaajiin Fridaytä pelatessa. Tuntuu siltä että isoimman osan ajasta ongelma ei ole Jason vaan ne muut uhrit. Jotka idiootteina tekevät kaikkensa ettei kukaan voisi päästä pakoon.

 

 

Yksi esimerkki pupuna pelatessani: Auto oli liikenteessä mutta pysäytettiin. Kaikkien tapellessa autosta olisi ollut hyvä aika tehdä jotain muuta. Mutta Buggzy ehti ottaa toiset avaimet ennen minua, ja juoksi kohti jo liikkeellä olevaa autoa. Löysin myöhemmin bensaa toiseenkin autoon, mutta se oli turhaa. Koska ne avaimet olivat toisen auton luona jonkun taskussa. Kuten myös aiemmin kartalla näkynyt fusekin!! Kun historia osoittaa että kaikki todennäköisesti kuolevat sen auton luokse. Pahinta Jasonille olisi jos montaa asiaa tehtäisiin samaan aikaan, mutta eihän sellaista tapahdu kuin harvoin.

Vastaavia esimerkkejä löytyy miljoonia muitakin. Sekin kerta samalla pienellä Higginsin kartalla. Kun toiselle puolelle jokea olisi tarvittu fuse, avaimet ja auton toinen osa. KAIKKI ne, kaikki counselorit ja Jason olivat toisen auton luona. Täysin mahdotonta selviytyä.

 

 

Kun olen näinä viime kuukausina ottanut sen periaatteen että 99% ajasta teen ragequitin. Se suojelee sydäntäni, suojelee mielenterveyttäni ja suojelee minua stressiltä. Kun en joudu tapetuksi muiden pelaajien idiotismin vuoksi. Ragequit näissä tilanteissa tuntuu hyvältä. "Not my problem."

 

Yksi viimeaikojen esimerkki. Kiirehdin etsimään gasiä veneeseen, mutta Vanessa ehti ensin. Aluksi Vanessa suuntasi kohti sitä cabiniä jossa propelli voi olla. Noh siellä paljastui että joku oli jo löytänyt sen. Seuraavaksi tämä idoottikaksikko läksi kahden saaliinsa kanssa kahdestaan kohti hornaa, poispäin veneestä. Noh idiootit saivat pitää saaliinsa, ja matsinsa kun häippäsin. Miksi minun pitäisi joutua kärsimään muiden idiotismista?! En vaan suostu enää siihen.

 

 

Noh, kun olin kirjoittanut tämän tekstin aiemman osan kohtasin tahallisen ilkeitä kusipäitä. Ensin eräs tyyppi laittoi ansan vain minua varten, ja tahallaan vei batteryn pois. Koska tiesi että tulisin seuraavaksi hakemaan sitä.

Ja sitten eilen kohtasin kai ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti pelaajan joka tahallaan esti menemistäni esim. ovista kun Jason oli perässäni. Paljastui että kyseinen tyyppi oli Jasonin kaveri. Heitä hiukan vitutti koska olin kutsunut pollarit. Tietysti tein ragequitin, koska en tietenkään suostu kärsimään paskoista ihmisistä. 

 

 

Joissakin tilanteissa oikein toivon että olisin host, että voisin lopettaa paskiaisten "hauskanpidon" kokonaan. Ihannemaailmassa kukaan ei suostuisi pelaamaan kusipäiden kanssa. He voisivat pelata ihan keskenään. Olisi kiva nähdä matsi jossa kaikki paskapäät kilpaa yrittäisivät saada toisensa hengiltä.

 

Ps. Paras aika räntätä Fridaystä kahteen eri blogiin on silloin kun pitäisi lukea seuraavan päivän kahteen eri tenttiin. Mutta nyt on kaikki tentit ohi, ja voin keskittyä vain Fridayn pelaamiseen loppuvuoden. Katkeraan loppuun asti...

 

Ja jos ihan välttämättä haluat nähdä kun pelaan tätä i-h-a-n-a-a peliä, niin Youtube-kanavaltani löytyy noin miljoona videota aiheesta.

Paskaa pelidraamaa

Vähänkö menee hermot ja olin ihan valmis itkemään kun Fridayta pelatessa Youtube-striimi katkeili kahtena peräkkäisenä päivänä. Youtubeen ei voi luottaa ollenkaan! Ekana päivänä pystyin sentään pelastamaan viimeisen AJ-matsin, mutta tokana en tajunnut asiaa ajoissa ja sinne meni monta Jenny-matsia. Monta escapea. En hitto kestä tätä paskaa!! Niitä matseja ei saa koskaan takaisin. Ja kun ne hyvinkin olisivat voineet olla viimeiset Jenny-matsini koskaan. Mutta nytkö eivät voineetkaan olla kun eivät ole tallessa? No otin sentään kuvan hipin baseball-mailakokoelmasta. Montako ansaa eräs Jason oli laittanut auton kuskin ovelle jää ikuiseksi mysteeriksi, kun en voi tarkistaa sitä striimistä.

Ja nykyäänhän Youtube usein näyttää minulle venäjänkielistä viestiä, jossa ilmeisesti väitetään että minut on hakkeroitu ja pitäisi maksaa lunnaita. Välilehden sulkemallahan tuosta pääsee, mutta on se silti epäilyttävää.

Ja juuri kun kehuin että olen löytänyt kivan Friday-peliporukan. Niin kyseisen ryhmän johtaja ei yhtäkkiä pelkästään poistanut minua Playstation-kavereistaan, vaan myös esti minut. Miksi? Ei hajuakaan. Ei siihen mitään oikeaa syytä ole olemassa. En tietenkään tehnyt yhtään mitään pahaa, vaan autoin heitä matseissa (tässä matsissa olen Fox), varoen kuitenkin etten mitenkään sotke heidän tapposuunnitelmiaan. Mutta asiaa selittänee se että ainakin kaksi kyseisen porukan jäsentä voi hyvinkin olla lapsia. Kun kaksi heistä pingin perusteella selkeästi asuu samassa asunnossa, niin tuli mietittyä että ovatkohan pariskunta. No eivät ole, vaan sisaruksia! Että mitä minä tein heidän seurassaan?

 

 

Ai pitäisikö muka hankkia elämä? Ei ole varaa sellaiseen.

 

Tänään haluaisin vain ryypätä ja pelata Fridaytä, larpaten pössyttelevää hippiä. Haluaisin juoda punaviiniglögiä mutta ei ole punaviiniä. Pitänee siis vaan tunkea vodkaa glögiin.

 

Saapa nähdä mitä paskaa tällä kertaa tapahtuu... jos edes jaksan. Viime yönä oli taas vaikea nukahtaa ja olin hereillä vielä neljän aikaan. Ja kurkkukin on kipeä.

Kuopiossa räjähtelee

Kuopiossa räjähti. Maanantaina juuri ennen puoltapäivää ihmettelin kun tietokonepöytäni heilahti tuntuvasti. Tuli mietittyä että oliko kyseessä maanjäristys vai räjähdys? Myöhemmin uutisoitiin että Savon sellulla räjähti.

 

 

 

Mitä Halloweeniin tulee niin minulla meni kurpitsasoseen kanssa huonosti. Yritin avata sen muovipakkausta, ja kun sitten onnistuin sitä kurpitsasosetta lensi kaikkialle. Naamalleni, silmälaseilleni, hiuksiini, paidalleni, pöydälle, seinille, lattialle, matolle. Jonkun pitäisi keksi parempi pakkaussysteemi noihin kasvissoseisiin kuin tuo onneton muovipaska. Onneksi en ollut käynyt suihkussa ennen ruoanlaittoa. Ja kun sitten valmistin sen kurpitsaoseen niin lopputuloksena oli kurpitsavelliä. Oli pakko syödä lusikalla, haarukalla ei olisi pystynyt.

 

Halloweeninä sain pelata 8 tuntia suosikkipeliäni, ja yllättävän kivaa oli. Löysin äskettäin erään peliporukan, joka harrastaa Jasonin tappamista (olen tämän videon "random Tommy"!!). Heidän kanssaan pelatessa pääsee helpolla. Easy mode. Harvemmin ehtii edes paeta kun Jason on jo tapettu. Joutuu säälimään Jasoneita.

 

Mutta tuntuupa siltä että Fridayn tuleminen tiensä päähän on se kuuluisa viimeinen pisara, ja romahdus uhkaa. 

Pari yötä sitten oli kamala kohtaus, sydän hakkasi niin että olin varma että se ei kestä. Unessa lentokone yritti (taas) laskeutua päälle, ja sanoin siinä että tapahtuu tuota näköjään oikeassakin elämässä. Toisessa unessa harjoittelin uintikilpailua varten.

 

Huono olo on vaivannut ja sydämestä on ottanut. Ei vaan kestä Fridayn jokapäiväistä pelaamista.

Viimeinen Halloween

Suosikkipelilläni on kaksi kuukautta elinaikaa jäljellä. Siinä sitä on Halloween-kauhua kerrakseen. Friday the 13th: The Game, I hardly knew you. Reilut 2000 pelituntia vasta kasassa, kuuden vuoden aikana.

 

Tänään sit pitäis yrittää pelata koko päivä. True horror of Halloween oli viime vuonna pelkkää Lachappana pelaamista, ja samaa ajattelin nytkin. Mutta sitten tajusin että em. asia olisi minulle bunny-raukkana pelaaminen... en millään haluaisi pupupaistia :( 

Jotenkin asiaan liittyen: Ilmainen Pluto tv on viime aikoina esittänyt Perjantai 13. päivä-elokuvasarjaa ihan omalla kanavallaan, ilmeisesti siis Halloweenin kunniaksi. Voin sanoa että eivät todellakaan ole minulle sopivia leffoja. Mutta hauskinta on bongailla pelistä tuttuja paikkoja, miten hyvin ne onkin peliin toteutettu. 

 

 

Viime vuonna tappelin pitkään kurpitsan kanssa, ja palkintona oli hyvin vähän syötäväksi kelpaavaa osaa. Tällä kertaa en tee sitä virhettä, vaan ostin valmista kurpitsasosetta. Syön sitä valmislihapullien (Palvarin gluteeniton) kanssa. Nami nam gourmet!

 

Tänä Halloweeninä on paljon kummituksia liikenteessä. Kissakummituksia. Tuoreita kissakummituksia. Et usko vai? Tää kuva ainakin todistaa asian. Mulla olisi muitakin vastaavia mutta säästän blogin niiltä.

 

Kissojen menettämisen jälkeen elämä on merkityksetöntä. Mikään ei voi sitä parantaa. Ei mikään. Kaikki on lopullisesti rikki ja pilalla.

 

Kaksi yötä sitten silittelin (taas) unessa Ollea ja itkin. Tiesin ettei se ollut oikea Olle vaan se oli tullut vain lohduttamaan minua.

Kissan särkynyt sydän

Kali syö liian vähän. Muutos viime päivinä verrattuna aikaisempaan on silmiinpistävä. Se vaikuttaa alistuneelta ja masentuneelta, ja muistuttaa yhä enemmän Tapsaa sen viimeisinä aikoina. Kali ei enää huuda, kuten Tapsakin lopetti huutamisen sairastuessaan. Tiedossahan on se että Kalilla on kasvain, mutta minun mielestäni sillä on myös särkynyt sydän. Kun tytär ei vaan tule enää koskaan takaisin kotiin.

Minunkin sydämestäni ottaa, enkä tiedä johtuuko se Fridayn pelaamisesta vai Kalista. Vai kaikesta.

 

Tein viimein Zooplussan tilauksen, oletettavasti viimeisen koskaan. Käytin palkkiopisteet loppuun. Zooplussassa ärsyttää nykyään se että suuri osa tarjouksista on voimassa vain sovelluksessa. Ja sitähän minulla ei ole kun ei ole älypuhelintakaan. Ja huomasinpa sitten ettei Zooplussalla ole enää ollenkaan toimitusvaihtoehtona Postia, on vaan Matkahuolto ja DHL. Maksoin siis turhaan premium-kuljetuksesta siinä pelossa että eräs tietty postipoika on taas liian aikaisin liikenteessä (kun ovikoodi ei vielä toimi).

Teho-osasto alkoi Suomen televisiossa uusintana alusta asti TV5:llä ja Friillä, aikamoinen yllätys. Ja huono ajoitus minun kannaltani, kun olen juuri sitä katsonut Maxilta.

 

Nyt tarvittais vielä Sunset Beach uusintana! Näen joskus unta siitä ihanuudesta että se näkyisi Suomen töllössä.

 

Tässähän kävi niin että PS5-asetuksiin ilmestyi joku mystinen kuulokemikrofoni JOTA EI SAA POIS. Tämä aiheutti sen että äänet eivät kuuluneet pelissä. Koska niiden äänien pitäisi ilmeisesti kuulua tuosta headsetistä. Joka ei edes ole mikään meidän headseteistä. Naapurinko se sitten on?! Ja sitten kun äänet sai kuulumaan pelissä niin ohjaimen mikrofoni ei toimi. Pitäisikö siis käyttää naapurin mikrofonia? Jos naapurin headset on yhdistetty meidän Pleikkariin (eikä sitä saa pois) niin kuuleeko naapuri kaiken? No sitten paljastui että tuo "headset" olikin toinen, latauksessa ollut PS5-ohjain. Outoa, ei noin ole koskaan aiemmin vuosien aikana tapahtunut. Että tämmösenkin ongelman piti tulla häiritsemään Fridayn viimeisiä aikoja.

 

Päätin laittaa pelin My Time at Evershine Kickstarteriin sen 35 dollaria. Ihan vaan senkin takia kun Friday päättyy vuodenvaihteessa, ja tuon pelin alpha accessin pitäisi tulla alkuvuodesta. Jotain odotettavaa?

 

Päätin myös että Kalin (ja Fridayn) kuoltua haluan pelata uudestaan pelin Spiritfarer. Siinähän Stella-tyttö kissansa Daffodilin kanssa kuljettaa sieluja tuonpuoleiseen. Ihana peli.

 

Maailman eläinten päivä?

Kali huolettaa. Se on jo vuosia elänyt kuivaruualla ja kuivilla herkuilla, ja nyt ne eivät ole oikein maistuneetkaan. Sen sijaan Royal Caninin kitten-mousse kelpaisi, eli siis märkäruoka. Oon koko ajan lykännyt Zooplus-tilauksen tekemistä, koska pelkään että sen saapuessa Kali voi olla jo kuollut. Hukun muutenkin kissanruokaan, ja vielä lisää pitäisi hankkia että olisi Kalille mieleistä. 

 

Kali on alkanut kanavoida Ollea. Se haluaa koko ajan parvekkeelle tarkastamaan lämpötilan, joko kesä olisi tullut takaisin ja tarkenisi? Mutta pahoin pelkään että kesää ei enää koskaan tule. Ei ainakaan Kalille.

Kalilla on myös alkanut olla välillä aika pelottavan näköinen nukkumisasento.

Minulla on ollut yleensä ollut tapana tehdä maailman eläintenpäivänä tähän blogiin kuvapostaus kissoistani, mutta nyt se jää tekemättä. Ennen Tapsan kuolemaa minun oli tarkoitus tehdä siitä postaus otsikolla "Kuopion kalteva kissa". Meillä kun on parvekkeella hiukan vinossa oleva kissojen raapimapuu...

 

Fridayn jokapäiväinen pelaaminen on alkanut ihan hyvin. Kunhan vaan tajusin ottaa tavoitteekseni tehdä ragequitin joka matsissa... tai siis sen etten edes haaveile pakoon pääsystä. On pakko toimia näin että idiootit eivät häiritse mielenrauhaani. When idiots happen kylmänrauhallisesti vaan ragequit. Mutta se oli erityisen kivaa kun ruotsalainen Jason teki ragequitin minun takiani. RUOTSI ON LYÖTY 

 

Raaskin tehdä pitkästä aikaa Iherb-tilauksen kun sai kaikesta 28 prosenttia alennusta. Olihan minun ihan pakko saada huulirasvaa, ja sitähän ei muualta saa? Lähettäessään paketin Iherb väitti että sen toimittaa Matkahuolto. Mutta pian tulikin Budbeeltä viesti että paketti onkin tulossa heille. Se vois olla hiukkasen ongelma kun ainakin nettisivujensa mukaan Budbee ei toimi Kuopiossa. Paketti saapui Suomeen perjantaina, ja sen jälkeen statuksena oli vaan "Tilauksesi on matkalla lähimpään lajittelukeskukseemme". Budbeellä kesti VIIKON saada paketti kulkeutumaan Suomen sisällä Kuopioon. Eli pidempään kuin paketilla kesti tulla USA:sta Suomeen... No ihme kyllä paketti tuli lopulta perille, ja kotiinkuljetuksella kuten pitikin.

Turhaa

Kali huutaa vieläkin enemmän kuin ennen. Koska tuo huutaminen alkoi muiden kissojen kuolemien jälkeen niin siihen sen yhdistää. Tapsakinhan huusi enemmän loppua kohti, mutta lopetti sen kun sairastui ja lopetti syömisen. Ei enää huutanut viimeisinä viikkoinaan. Koko ajan toivottiin että vielä huutaisi, koska vasta sitten olisi tuntunut siltä että Tapsa on terve. Joten en vaan ajattele että tuo Kalin huutaminen johtuisi jostakin fyysisestä (kivusta). Olisi eri asia jos se huutaisi esim. vessakäyntien yhteydessä. Kyllähän se nyt pelottaa kun tietää että pissatulehdus voi olla kissalla vaikka oireeton.

 

Ja kylläpäs harmittaakin se että sijoitin kissoihin kymmeniätuhansia euroja, ja palkinnoksi sain vain pari kasaa tuhkaa. Kaliakin silitellessä ajattelen että kohta sekin on vain kasa tuhkaa.

 

Suosikkipelilläni on enää kolmisen kuukautta elinaikaa jäljellä. Olisi tarkoitus pelata sitä joka päivä, mutta kestääkö terveyteni sen? Fridayn pelaaminen aiheuttaa minulle stressiä ja sydämentykytystä. Kumpi loppuu ensin, minä vai Friday? Tuo peli saa minut myös hiton huonolle tuulelle. Eli onko järkeä? No ei tosiaankaan. Mutta pakko on pelata, koska kohta ei enää voi. Ei enää koskaan, ja sitä en kestä.

 

Ja mitäs sen jälkeen? Sen jälkeen kun Fridaytä ei enää ole? Elämässä ei muutenkaan tunnu enää olevan mitään järkeä tai tarkoitusta Ollen ja Tapsan kuolemien jälkeen.

Mitäpä muutakaan tekisin päivät pitkät kuin päivittelisin jatkuvasti, jo ennen sen alkamista, pelin My Time at Evershine Kickstarter-sivua? Aikamoinen menestys se on ollut. Itse haluaisin sijoittaa kyseiseen peliin peräti 35 dollaria, koska sitten saisi alpha accessin, joka kai tulee jopa puolitoista vuotta ennen pelin varsinaista julkaisua. Tosin siinä on tietty se pulma että en oikein tykkää pelata pelejä tietokoneella, varsinkin kun selkäni, jalkani ja perseeni eivät kestä pitkään istumista. Toimisiko Evershinessä edes ohjain? Ainoa peli jota olen pelannut hiirellä ja näppämistöllä on Sims 2. Onneksi Resident Evil Randomizereissa toimii ohjain.

Rupesin sitten työkseni katsomaan Teho-osastoa. George Clooneyn ja Doug Rossin toisen kauden erikoisjakso "Hell and High Water" oli Tehiksen kaikkien aikojen katsotuin, vähän yllättävää. Tuossa jaksossahan Doug pelastaa pojan hukkumiselta. Itse olen aina vihannut Dougia, on se niin vastenmielinen hahmo. Carter on aina ollut suosikkini, ja Carterin tarinahan Tehis onkin. Nyt olen edennyt jo kolmannelle kaudelle.

 

 

Peliterapiaa

En viikkokausiin voinut keskittyä mihinkään oikeaan ja "järkevään" tekemiseen. Huijatakseni itseäni ajattelemaan jotain muutakin kuin kissoja katsoin ensin Maxilta olympialaisia ja sitten Handmaid's talea, minulla oli siitä katsomatta neljäs ja viides kausi. Neljännestä kaudesta vielä pidin, mutta viides oli mielestäni huonompi. Kun huomasin että viides kausi esitettiin jo vuonna 2022 luulin että sarja on lopetettu. Mutta näköjään kuudes ja viimeinen kausi on tulossa ensi vuonna. Sarjan sanoma on synkkä: ihmiset ovat samaa paskaa kaikkialla.

Tapsan kuoleman jälkeen lohdutin itseäni ostamalla pelejä välittämättä juurikaan rahanmenosta. 

 

 

Ostin kissapelejä. Muutama "pienempi" ja yksi isompi. Ostin viimein Strayn omaksi, ja pelasin sen läpi uudestaan. Tällä kertaa erityisesti nämä kohdat resonoivat:

 

I watched my family die. I felt helpless. I couldn't do anything to save them. 

 

 

You were my friend, the very best I could have asked for.

 

Kaksinpeleistä ostin viimein Goat Simulator 3:n. Tuntuu että siinä on vähemmän vapautta ja hauskuutta kuin ensimmäisessä, koska nyt on turhankin pitkä lista asioista joita "pitäisi" tehdä. Ja osa on aika vaikeita. 

 

Onnekkaasti pitkään odotettu Lego Star Wars: The Skywalker Saga tuli Playstation plussaan. Ja Cult of the Lamb tuli heti perään, juuri sopivasti puolison kesäloman kunniaksi. Ja niitä sitten pelattiin.

Disneyn Dreamlight Valleyn olen halunnut pitkään ja ajattelin ostaa sen nyt kun se oli taas tarjouksessa, mutta katselin ensimmäisen kerran sen trophyjä. Niitä ei montaa ole ja nekin pelkkää grindausta. Mikä pettymys. Joten ostamatta jäi.

Silmiini osui peli Everdream Valley, ja menin ostamaan sen. Siinä ainakin riittää eläimiä. Ihan kiva muuten mutta rupesi jo alussa ärsyttämään eläinten perässä juoksentelu, liian vaivalloista. Joten vähän kaduttaa tuo ostos.

 

Haluan epätoivoisesti samanlaisia pelejä kuin rakastamani My Time at Sandrock. Ja tässä yhteydessä on mainittu Coral Island, josta on kai viimein tullut full access-versio. Ja toinen samantyyliseksi sanottu peli on Roots of Pacha. Tarvitsen tämäntyylisiin peleihin ehdottomasti sen storyn joka määrää mitä tehdä. Pelkkä itsekseen ympäriinsä haahuilu ei kiinnosta, kuten viimeksi pelissä Story of Seasons: Friends of Mineral Town, lopetin sen heti alkuunsa.

46

Se ois taas se aika vuodesta. Täytän tänään 46 vuotta.

 

Kaksi vuotta sitten en jaksanut syntymäpäivänäni tehdä mitään koska olin koronassa. Kuusi vuotta sitten, täyttäessäni 40, en jaksanut lähteä edes ulos syömään koska minulla oli ilmeisesti endometrioosin aiheuttama ilmarinta.

 

10 päivän aikajanalla tämä on tietysti se kylmin päivä. Ei onneksi haittaa, koska en ole menossa ulos ja kun jo esisynttäreillä pelaamista vaikeutti hikiset kädet.

Mitäs spesiaalia tänään sitten? 

 

 

Olen odottanut tätä päivää vain kahdesta syystä. Haluan kitata kuohuviiniä koko päivän, ja pelata suosikkipeliäni F13.

 

 

Tämä on viimeinen syntymäpäiväni koskaan jona saan pelata suosikkipeliäni Friday the 13th: The Game, joka lakkaa olemasta vuodenvaihteessa. Sen kunniaksi striimaan sitä Twitchiin (tai jos pelottaa liikaa niin Youtubeen) koko päivän. Aloittelen joskus iltapäivällä ja jatkan yöhön asti. Toki pidän jossain vaiheessa päivällisen pituisen tauon. Ja pelaan tietysti vain speedo Chadinä...

Mutta nyt on tullut aivan uusi uhka uhkaamaan pelaamistani. Viime viikolla ensimmäisen kerran koskaan PS5 valitti ylikuumenemisesta, kun pelasin RE4 Remakea, ja oli hellettä. Ai ai pleikkari, koita nyt jaksaa, muuten menee speedo Chadin viimeinen syntymäpäivä pilalle.

 

Syntymäpäivän ruokalistalle kuuluu kuohuviinin lisäksi mansikoita. Paljon mansikoita. Mansikoita kuohuviinissä. Kuohuviiniä mansikoissa? Pähkäilin pitkään teenkö tälle päivälle mansikkarahkan lisäksi mansikkakakun. Kun ei oikein mahtuisi jääkaappiin, ja kun ei oikein olisi aikaa ja mahdollisuutta syödä sitä kakkua tänään, kun on niin kiireistä pelaamista ja kännäämistä. Jos saan sunnuntaina Siilinjärveltä tuoreita mansikoita niin ehkä teen kakun silloin.

 

 

Pitää taas tilata ruokaa Woltista tai Foodorasta, harmi vaan ettei niissä ole (enää) juurikaan mitään kivoja ravintoloita. Wanha satamakin häippäsi viimein oikeasti. Varmaan siis Pancho Villan salaatti taas, tai Subwayn.

 

Leikitäänpä sitten taas vaihteeksi naista. Mitähän sitä tunkisi päällensä suuren päivän ja kalsarikännien kunniaksi? Yksi vaihtoehto on tämä mekko joka oli varmaankin yksi ensimmäisistä Ebay-ostoksistani, ja jonka ostin mummon 80-vuotisjuhlia silmälläpitäen. En ole koskaan pitänyt tätä mekkoa, vaikka mummokin on jo 93-vuotias. Ennen minulla oli tästä mekosta monia kuvia, mutta luulin poistaneeni ne tietokoneelta jostain syystä. Työllä ja tuskalla etsin ja löysin tästä blogista tästä mekosta pienen kuvan. Ja sitten seuraavana päivänä löysinkin tietokoneelta mekkokuvia eri kansiosta... Tää mekko on puuvillaa, mutta saattaisipa olla vähän tiukka. Polyesterimekkoja en haluaisi pitää koska ne hiostavat ikävästi. Tajusin aika myöhään että tätä mekkoa ei ole koskaan edes käyttöönottopesty, ja hiukan hirvitti laittaa tämä pesuun 60 asteeseen kun ohjeessa sanotaan käsinpesu. Toivottavasti ei kutistunut.

 

Toinen vaihtoehto joka itse asiassa inspiroisi minua enemmän on tämä pinkki kukkamekko. Sekin on puuvillaa, ja sitäkään en ole koskaan pitänyt. Voisin jopa harkita pitäväni tätä julkisesti.

 

 

Valitettavasti minun pitäisi huomenaamulla olla siinä kunnossa että pystyisin tekemään erään kissoihin liittyvän asian. Hiukan vie iloa pois päiväkännäyksestä. Mutta tuostakin sitten lisää enemmän myöhemmin.

 

 

Kuulostanko muka säälittävältä juopolta? Valitettavasti olen vain wannabe-juoppo. Haluaisin ryypätä yhtä paljon kuin Miehen puolikkaiden (yksi suosikkisarjoistani) Charlie, mutta terveys (sydän) ja kukkaro ei kestä.