Urputi urputi.
Näin tasa-arvon päivän kunniaksi voisinkin urputtaa asiaan jotenkin liittyen.
Kun olen viime aikoina pelannut Playstationin Sims 3: Pets ja Sims 3-pelejä eräs asia on ärsyttänyt minua suunnattomasti.
Kun naispuolinen simini on mennyt naimisiin miessimin kanssa, niin simini sukunimi on automaattisesti vaihtunut miehen sukunimeksi.
Ei ole tullut mitään kyselyä että a) haluatko ylipäänsä vaihtaa perheelle saman sukunimen tai b) kummanko simin sukunimen haluat perheen yhteiseksi nimeksi.
Että haistakaa vaan paska, Sims.
On todella vituttanut menettää simini uniikki Karppinen-sukunimi, ja saada tilalle joku tylsä ja geneerinen englanninkielinen nimi. Petsissä olikin surkuhupaisaa se että ainut joka sai pitää vanhan Karppinen-nimensä oli perheen kissa.
Ps. Tiedän kyllä että näissä peleissä nimensä voi muuttaa kaupungintalolla.
Ja muistinkin sitten että Simsseissä sukunimi määräytyy sen simin perusteella joka avioliittoa ehdottaa. Ups. Eli ihan itse olen syyllinen tähänkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sims. Näytä kaikki tekstit

19. maaliskuuta 2016
4. helmikuuta 2016
Saamattomuuden huippu
Eli lisää valitusta pelistä Sims 3: Pets, jos et jostain kumman syystä jo muutenkin arvannut.
Erittäin buginen peli. Harmittaa hitosti kaikki saamatta jääneet trophyt. Siis joiden vaatimukset olen täyttänyt mutta trophy on jäänyt tulematta.
Näitähän on... no tietysti se kissan kylvetys.
Have you seen this pet?
Oli ensinnäkin työn ja tuskan takana saada lemmikki karkaamaan. Räjäytin tuolin kissan alta ties kuinka monta kertaa eikä se silti häippässyt. Piti siis vaihtaa uhria koiraan. Ei sekään lähtenyt minnekään. Mutta kun (koiran) räjäytyksen seurauksena oli ties kuinka mones tulipalo niin kissa häippäsikin! Löysin sen aika nopeasti ja hain takaisin kotiin, mutta ei trophyä. Ei vaan ollut vaihtoehtoa jolla olisin jotenkin voinut reclaimata sen, kuten olisi pitänyt.
Tällä hetkellä kissa on taas karussa. Nyt ei ole ollut edes puhelimessa vaihtoehtoa että voisin ilmoittaa sen kadonneeksi. Eikä sitä kissaa löydy mistään! Olen katsonut koko kaupungin läpi monta kertaa. Se kissa-raukka on varmaan ikuisesti jossain limbossa. :( Moodleteista näkyy että se on jossain likaisessa paikassa. Mikä se muka voisi olla?! Where's my Xena?
Don't fear the reaper
Monta simiäni säikäytteli reaperia ties kuinka monta kertaa, mutta ei. Challenge tietysti tuli. Mutta niinhän se aina on tässä pelissä. Kun ei toimi niin ei toimi.
Mitäh? Eikö niitä saamattomia trophyjä muka enempää ollutkaan? Vain 3. Vitutuksen määrä on silti monisatakertainen.
Ja mitä tulee trophyyn Personality: I haz it, niin se ei pääse listalle koska kuulemma onkin niin ettei kissalle kai pysty opettamaan vocal/noisy/quiet traittia. Eli on pakko olla lemmikki jolla on jo syntyessään tarpeeksi traitteja jotka pystyy saamaan vain syntyessä. Että voi opettaa puuttuvat. Nyt ei vaan ole enää jäljellä traitteja joita voisi opettaa kummallekaan, ei kissalle eikä koiralle. Ois pitänyt olla paremmat syntymälahjat.
Ja sitten kun halusin eroon yhdestä talouden simistä että saisin tilaa ensin simbotille ja myöhemmin kissan tai koiran pennulle, niin eipä se niin yksinkertaista ollutkaan. Simi ei voi vain muuttaa pois talosta! Onpa täyttä paskaa. Simistä pääsee eroon vain jos muuttaa kokonaan uuteen taloon, eikä ota muuttaessa jotain tyyppiä mukaan muuttokuormaan. No onpa täysin perseestä. En minä halua mihinkään uuteen taloon. Nykyinen on just hyvä.
No päätinpä sitten tappaa se simin josta halusin eroon (Precious). No eipä ollut sekään yhtään yksinkertaista! Ensiksikin ensimmäisillä kerroilla Precious onnistui aina lahjomaan reaperin niin ettei koskaan kuollutkaan. Luin sit netistä että jos simillä on inventariossaan death flower niin sillä pelastautuu aina kuolemalta. No otin sit death seedit pois repusta.
Ja johan kuoli Precious... mutta jäi hengailemaan taloon kummituksena eli kuului edelleen talon asukkeihin, eli ei siitä kuolemasta ollut yhtään mitään hyötyä. Yritin sitten päästä kummituksesta eroon ghost zapperilla. Peli oikein varoittaa aina että se toiminto poistaa simin pysyvästi. Ja paskat! Kummitus palasi aina heti takaisin. Hittolainen.
Lopulta löysin Preciousista toiminnon 'palaa Netherlandsiin' tai jotain semmoista, ja johan viimein häippäsi kummitus. Toivottavasti pysyykin poissa.
Nyt olisi sitten taloudessa tilaa sille simbotille. Rakensin jo ajat sitten yhden sellaisen, mutta ilmeisesti täysin turhaan sillä silloin ei ollut sille tilaa talossa. Se simbot on ilmeisesti jossain limbossa? Ja on pakko rakentaa toinen. Ei vaan ole valitettavasti kaikkia siihen tarvittavia ainesosia. Lifefruitteja ihme kyllä on tarpeeksi. Mutta pinkki timantti puuttuu, eli koiralla riittää nyt töitä. Onneksi karussa on kissa eikä koira.
Se kyllä mietityttää että kai simbotista pääsee sitten aikanaan jotenkin eroon? Vaikka räjäyttämällä?
PS. Ihanaa, kissa löytyi. Ja tuli trophykin.

27. tammikuuta 2016
Peli: The Sims 3 Pets
Queen Bella's Revenge!!!
En tiedä kuuluisiko tämä teksti SimLandian puolelle mutta enpä jaksa. Kuviakaan ei ole koska mitenkä muka PS3-pelissä otetut kuvat saisi tietokoneelle? Ja väliäkö sillä, niiden kuvien tallennustila loppui heti alussa.
Alussa jäi parit trophyt saamatta. Sitten luin vinkkinä että tätä peliä kannattaa pelata offline niin trophyt toimii paremmin. Eniten vituttaa se että sain jo aika alussa kissan kylvetettyä, mutta sitä trophyä ei silloin tullut vaikka olisi pitänyt. Sen jälkeen ei ole onnistunut kylvetys millään. Niin hauska kuva mielestäni. Do not want!
Ensin loin simin nimeltä Sara Linnea Karppinen. Hän asui pitkään yksin ja keskittyi uraansa ja taitoihinsa. Sara Linnea on luonteeltaan yksinäinen, luuseri ja kissojen rakastaja. Ilmeisesti tuon luuseriuden vuoksi hänelle on sattunut ikäviä asioita erityisesti työpaikalla. Monen työpäivän tapahtumat päättyivät sanoihin "ja nyt kaikki työpaikalla nauravat Sara Linnealle". Epäilen myös tämän johtuvan vain ja ainoastaan luuseriudesta: Simi jota pyytää käymään suostuu ensin pyyntöön, mutta muuttaakin mielensä parin sekunnin kuluttua. Todella hankalaa saada ketään tulemaan luokseen.
Sara Linnea palkkasi itselleen taloudenhoitajan, joka olikin yllätyksekseni mies, nimeltään Alex Medina. Jonka työasuna oli vitivalkoinen smokki tai mikälie frakki, tosi käytännöllistä varmaan.
Viimein oli aika ottaa kissa, ja pentu Xena Karppinen muutti taloon. Se vituttaa etten ole onnistunut luomaan lemmikille yhdeksää traittia. Xenalla niitä on kahdeksan, eikä se yhdeksäs vaan millään tule, vaikka sen pitäisi olla käsittääkseni täysin mahdollinen. Ominaisuus jota olen yrittänyt saada Xenalle pitkään on vocal/noisy. Koska Xena ei ole quiet niin miksi tuo ei vaan tule?!
Sitten koitti viimein aika valita itsellen puoliso, ja uhriksi valikoitui taloudenhoitaja-Alex. Joka ensimmäisellä yön yli-visiitillään bugasi eikä millään meinannut enää lähteä pois.
Eniten ärsytti se kun Sara Linnea meni naimisiin Alexin kanssa, niin sukunimi muuttui automaattisesti Karppisesta Medinaksi. Ei kysytty mitään että haluatko vaihtaa nimen, prkl. Sen jälkeen kissa-Xena on ollut yksinään perheen ainoa Karppinen.
Ensin syntyi tytär Precious, sitten poika Jesse. Koska yksi trophy vaatii sisaruksia. Koti-isä-Alex toivoi ensin poikaa, mutta saikin tytön. Sitten hän toivoi toista tyttöä, mutta saikin pojan. Joitakin se elämä vain kolhii?
Jossakin vaiheessa joukkoon liittyi koiranpentu Calliste. Sitten huusholli olikin jo täynnä, kuusi henkeä on maksimi. PC-kakkosessa sentään sai samaan taloon 8 ihmistä ja kuusi eläintä.
Perheen kuopuspoika Jesse ei millään meinannut kasvaa taaperosta lapseksi. Preciousin ja Jessen synttäreiden piti olla samaan aikaan. Juhlat oli järjestetty vain Preciousille eikä Jesse kasvanut. Aamulla päätin pakottaa vanhenemisen synttärikakulla. Enpä tosiaankaan aavistanut mitä siitä päätöksestä seuraisi. Jessen isukki Alex puhalsi kakun kynttilät sammuksiin niin että syttyi tulipalo! Oikeasti, kuka muka onnistuu aiheuttamaan tulipalon kun puhaltaa kynttilöitä?! No lopputuloksena oli taas se että tulipalon takia Jesse ei vieläkään vanhentunut! On se välillä niin vaikeaa.
Mitkähän olisivat suurimpia eroja Sims 2 ja Sims 3:n välillä? Kun jätetään ne oleelliset huomiotta. Kolmosessa taaperot ovat paljon vähemmän ärsyttäviä, eivät itse asiassa taida ärsyttää ollenkaan. Kakkosessa ne nukkuivat hyvin vähän aikaa, huusivat koko ajan. Kolmosessa taapero pystyy kepeästi noudattamaan samaa unirytmiä kuin muutkin simit.
Raskausaika sujui Sara Linnealta kaksi kertaa paljon huomaamattomammin kuin kakkosessa. Kummassakin raskaudessa vain yksi oksennuskerta, eikä mahakaan missään vaihessa mitenkään helposti huomattava ollut.
Pitäisikin pelata Sims 2 tosi pitkästä aikaa. En tiedä onko yksikään simeistäni edes tallella.

24. kesäkuuta 2013
Neljäs risteily vuoden sisällä
Joku on vähän hurahtanut. Tällä kertaa Turku-Tukholma Baltic Princessillä. Onhan edellisestä risteilystä jopa puoli vuotta. Tulee olemaan pikkuisen eri ääni kellossa kuin silloin puolityhjällä laivalla, nyt heinäkuussa on tietysti populaa helvetisti.
Pelaan Gamecubella harvoin mutta silloin näköjään addiktuoidun täydellisesti. Juhannussunnuntaina pelasin Sims-peliä Bustin Out (Ryntää raitille) koko illan. Ajattelin ettei telkkarissa ole mitään katsottavaa (paitsi Snooki & JWow jonka voin missata) ennen jalkapallo-otteluita. Ottelun alettua tutkailin Hesarin tv-liitettä ja huomasin mitä unohdin kokonaan: Amazing Race! Eihän se ole kuin päivän ja viikon ja elämän kohokohta. Siinä vaiheessa teki tosissaan mieli hypätä ikkunasta.
Voidakseni pelata Bustin Outia jouduin poistamaan muistikortilta juuri pelaamani Sims-talletuksen. En ehtinyt tai edes halunnut pelata sitä loppuun asti. Jäin viimeisen taloon, vielä olisi ollut ainakin yksi ylennys ja 20 000 simeleonin säästäminen varhaiseläkettä varten. Mutta se peli ei enää vaan kiinnostunut. Joten simini Ripuli Paska sai... lakata olemasta. Onneksi hän koki reinkarnaation Bustin Outin puolella. Siellä Ripuli Paska (2?) on nyt ensimmäisenä tiedemies-uralla.
Eipä toimi minulla vieläkään Katsomo, olisin halunnut epätoivoisesti katsoa missaamani Amazing Racen jakson. "Tapahtui virhe. Ota yhteys asiakaspalveluumme." Kiva sillä sain äidiltä tietää että siellä olisi CSI Miamikin. Oli sitten pakko taas ladata Amazing Race torrentina. Ja meinasin ensin ladata väärän jakson, se olikin jo 18. kauden kolmas eikä toinen kun eka osuus oli kaksiosainen. Jos olisi ollut normaali osuus niin suosikkini cowboyt olisivat pudonneet heti ensimmäisinä.
Mitäpä tulikaan sanottua. Kun Torres viimein pääsi eilisessä Nigeria-ottelussa kentälle teki kahden minuutin sisällä maalin. Miksei ole koskaan avauskokoonpanossa? Häh Espanjan valmentaja?
Viime yö oli kamalin koskaan. Miljoona nukahtamista ja miljoona paniikkikohtausta. Olin hereillä vielä ennen viittä kun eräs idiootti aloitti Grand Canyonin ylityksen. Ensimmäinen kohtaus ei ollut edes paha ja ajattelin että pääsinpä vähällä. Mutta sitten aloin ajatella miten kohtaukset lisäävät riskiä kuolemaan ja sydäriin ja aivohalvaukseen tai -infarktiin. Kohta on paniikki hereilläkin, hengitys on pinnallista ja on niin vaikeaa rentoutua. On kai pakko mennä lääkäriin kerjäämään beetasalpaajia, voisivat jopa auttaa kun niin teki aikaisemmin orapihjalakin. Ajattelen että jokainen yö voi tappaa. Selkeästi tarvitsen lääkettä ahdistukseen. Ensi yönä kokeilen ensimmäisen kerran melatoniinia. Eihän minulla ole vaikeutta nukahtaa mutta on pakko viimein kokeilla ilmaisnäytettä. Hitto minulla on kaikenlaista: Rauhoittavia teitä (en tiedä mikä on tee-sanan monikko), gabaa, orapihlajaa, lesitiiniä. Tryptofaania en kai uskalla kokeilla, paitsi että saatan olla tarpeeksi epätoivoinen siihenkin. Parin tunnin yöunet ei riitä. Hitto nyt tuo risteilykin stressaa. Ja sitten kun vihdoin ja viimein pysyy unessa niin näkee jo ties monetta viikkoa painajaista samasta aiheesta. Noh sainpahan iltapäivällä nukuttua, ilman kohtauksia, viinilasillisen jälkeen.

22. kesäkuuta 2013
Juhannus on so last season
Mikähän siinä on että näinä yleisinä bilepäivinä minä en ole koskaan liikenteessä? Uusivuosi, vappu, juhannus... Viime juhannuksena olin mutta se olikin poikkeus. Nytkin oli harkinnassa jonnekin lähtö mutta muutamat syyt hiukan estivät. Ensinnäkään bussit eivät kulje, joten olisi tullut parille drinkille hintaa jos olisi vetänyt molempiin suuntiin taksilla. Se viime kerran jälkeinen kamala krapula ei inspiroinut juomaan nytten, olen kai saavuttanut pohjan. Lisäksi onnistuin jotenkin oudosti syömään itseni ähkyyn ja viini ei sen jälkeen oikein maistunut. Serious drinking ja ruoka eivät vain sovi yhteen. Enkä edes syönyt paljon. Olin ostanut Lidlistä antipasti-lautasen, ja söin siltä kaksi kappaletta kutakin alkuruoka-lajia sekä kaksi nakkia. Niin pieni ruokamäärä..
Ja tietysti sitten on se syy että virallisina juhlapäivinä porukkaa on liikkeellä ihan liikaa, me not likey. Lisäksi juhannuksena monet baarit ovat kiinni, tosin nykyään yhä useampi on auki. Toista se oli ennen vanhaan minun nuoruudessani.
No pelasinpa sitten juhannusaaton kunniaksi Simssiä Gamecubella, kahteen asti yöllä. Olin ollut kolmannessa talossa Mimin luona jumissa pitkään. Olin pitänyt onnistuneet bileet ajat sitten mutta valitsemani uhri ei vain suostunut yhteenmuuttoon. Kolmas talo vain on ylivoimaisesti vaikein. Neljännessä talossa bileissä eivät kaikki vieraat olleet ehtineet vielä edes ottaa ruokaa kun bileet olivat jo onnistuneet. Neljäs talo alkoikin mainiosti kun kämppis teki ruokaa ja sytytti tulipalon kaksi kertaa. En ollut muistanut laittaa keittiöön palovaroitinta. Ja en tajunnut että ilman ruuanlaittopisteitä tulipalo tulee. Noh ei sentään kämppis palanut vaikka seisoskeli pitkään tulen keskellä kaivamassa nenäänsä. Tuli tehtyä se virhe että valitsin entertainment-uran, se on todella rasittava kun ystäviä pitää olla miljoona.
Juhannusyö oli vaikea, olin valveilla vielä aamuneljältä. Ei nukuttanut, sydän hakkasi ja vasen käsivarsi oli kipeä ja puutunut kuten yleensäkin öisin. Vältyn yöllisiltä paniikkikohtauksilta vain jos juon itseni sammumispisteeseen asti, se ainoa hyvä siinä puoli on.
Juhannusnimeni on Viina Hörhö...
Sain Pointshopilta 20 euron lahjakortin ja tilasin CDONilta itselleni syntymäpäivälahjaksi Downton Abbeyn kolmannen kauden dvd:n. Ja totta kai pari tuntia sen jälkeen kun olin tilannut tuli postikulut pois-tarjous. Ostos oli muutenkin täysin turha sillä Downton Abbeyn kolmannen kauden uusinnat alkavat perjantaina 28.6. klo 19, eli äitinikin kaiketi pystyy ne jaksot nyt viimein katsomaan.
Juhannushan kului kivasti Halloween-asua miettiessä, osaan aina elää hetkessä. Olin jo aiemmin ajatellut asuksi enkeliä, siihen tarvitsisin vain pienet siivet. Mutta sitten tajusin että haluaisin pukeutua Yölennon Lisa Reisertiksi. Tylsää ja epäsopivaa ehkä mutta me wanna. Varsinaisen potkun tämä idea sai kun löysin eBaysta täysin sattumalta täydellisesti siihen asuun sopivan peruukin. Nyt puuttuukin enää vain musta hame ja valkoinen neuletakki. Eikä siinä vielä kaikki... Sain vielä kolmannenkin idean Halloween-asuksi.
Juhannusaattona pelihuuruissani unohdin katsoa CSI Miamin viimeisen jakson. Täysin sattumalta sain edes tietää että nyt näytetään Suomessa finaalijakso. Mikähän fani minäkin olen? En ole edes katsonut sarjan loppua netissä vaikka se loppui USA:ssa kai vuosi sitten. Joten enpä vieläkään tiedä miten se loppui.
Rupesin pitkästä aikaa katsomaan Supernaturalia. Ajat sitten jäin ensimmäisen ja toisen kauden väliin, mutta nyt sain nopeasti katsottua tokan kokonaan. Tiesin että jostain asti kolmatta kautta olen sarjaa nähnyt ja jo kolmannen kauden kolmas jakso oli tuttu, eli pystyin lopettamaan katsomisen siihen. Ja tuo jakso 3.03 olikin yksi suosikeistani, jäniksenkäpälä-jakso. Hilarious. I lost my shoe...
En tajua miksi sarja Ensisilmäyksellä (How I met your mother) on niin hiton suosittu ja kehuttu. Olen katsonut sitä monta jaksoa, enkä ole nauranut kertaakaan. Eli ei sitä ainakaan voi komediasarjaksi kutsua. Ja kaikki hahmot ovat niin... turhia ja ärsyttäviä. Ja se että naistenmiestä esittää emähomo.... ei näin. Samaa luokkaa on Seinfeld, masentavaa ja tylsää paskaa joka ei naurata koskaan.
Tätä on odotettu. Nyt alkaa Dexterin viimeinen kausi, ja Under the dome. Jännityksellä odotan onko Kuvun alla edes suosikkihahmoani, ja jos on niin miten paljon muutettuna, ja onko kohtalokin ihan erilainen. Paskaa se tulee olemaan, tiedetään. Ihan niin kuin True Blood.
Viime aikoina on tullut katsottua jalkapallon Confederations Cupia. Parasta viihdettä oli ottelu Italia-Japani (4-3). Japani olisi niiiin ansainnut voiton ja minusta tuli Japani-fani. Ja tietysti myös Tahitin. :) Ja mitä jalikseen tulee niin yhtä asiaa en ole vuoteen ymmärtänyt: Miksei Espanjan Torres saa ikinä pelata (paitsi Tahitia vastaan) vaikka tekee aina kentälle päästessään tulosta.

14. joulukuuta 2010
Melkein Sims 2-maailmanloppu
Latasin viime viikolla paljon uutta kamaa Sims 2-peliin, josta taas kiinnostuin kunnolla pitkästä aikaa. Torstaina pelatessa peli heitti erroria monta kertaa. Loin koodilla uuden siminkin. Pelisession lopuksi laitoin simeille vapaan tahdon päälle ja katsoin mitä tapahtuu. Peli bugitti kunnolla ja taas ilmestyi "muutama" sosiaalityöntekijä ja puutarhuri. En tietenkään tallentanut.
Perjantaina peli ei sitten enää toiminut. Luulin että syypäänä olivat uudet ladatut tavarat tai käyttämäni koodit. Joka tapauksessa luulin olevani itse syyllinen pelin toimimattomuuteen.
Lauantaina peli ei edelleenkään toiminut. Niinpä poistin sen ja asensin uudelleen. Pelin poisto aiheutti sen että kaikki tallennetut tiedostot hävisivät myös! Oli todellinen Luojan lykky että olin hetkeä aiemmin päättänyt varmuuskopioida tiedostot. Olisi ollut todellinen maailmanloppu jos olisin menettänyt kaikki sadat simini. Osan tiedostoista menetin silti, esimerkiksi kaikki savedsimssit ja pelissä kuvaamani videot.
Seuraava askel olisi ollut kaikkien Sims-lisäosien poisto ja lopulta sen pääpelin. Onneksi Giggeli keksi mikä oli syynä pelin toimimattomuuteen: Virustorjunta-ohjelman perjantainen päivitys. Sims 2 alkoi toimia vasta kun ohjelman poisti kokonaan.
Sanomattakin selvää ettei sitä virustorjuntaa enää ikinä nähdä minun koneellani. Tämä oli lopulta samanlainen juttu kuin silloin kun netti ei toiminut palomuurin päivityksen takia.
Viikonloppu oli aika kurja kun ei ollut tietoa pelin tai simien kohtalosta. Kaikki selvisi vasta sunnuntai-iltana. Olin ihan varma että viimeksi pelaamani tontti tai vähintäänkin joku sen asukkaista olisi kadonnut, mutta onneksi ei.
Viime aikoina olen pelannut vain näin oudoilla simeillä.

15. elokuuta 2008
Kuopion uusi citymarket
Kävin eilen Kuopion uuden Citymarketin avajaisissa. Ei ehkä olisi kannattanut. Jo menomatkalla oli hauska huomata miten kaikki tiet vievät joko Citymarketiin tai pois sieltä. Kaikki olivat menossa sinne tai tulossa sieltä. Kaupan viereinen tie oli täysin tukossa autoista liikenteenohjaajasta huolimatta eikä se jono liikkunut minnekään.
Sisällä oli... pikkuisen porukkaa. Kauppias arvioi avajaispäivän saldoksi 20 000 kävijää? Ensimmäiseksi kävin Alkossa. Siellä oli Absolut päärynää. Missään ei ikinä ole vadelmaa. Mustista ja mirristä ostin kissoille leluja ja herkkuja. Citymarketissa täydensin Sims2-kokoelmani Joulun kamasetillä. Jouluahan juuri kesän keskellä tarvitaankin?
Yhden tuotteen hinta oli hyllyssä 2.95e. Ajattelin että siinä on pakko olla virhe, mutta kassalla veloitettiin tuo sama hinta. Netissä katsoin että kaikkialla muualla tuote maksaa vähintään 20e. Eli lyönpä vetoa että sittarissa hinnan oli tarkoitus olla 20.95, mutta jollekulle on tapahtunut paha virhe. Ensireaktio oli lähteä hamstraamaan lisää ennen kuin huomaavat virheensä...
Paikalla oli Bilanx-kissanruuan edustaja. Kuljin siitä ohi ainakin kolme kertaa eikä kyseinen nainen kiinnittänyt minuun koskaan mitään huomiota, vaan kyseli kaikilta muilta onko kissaa. Tarjouksessa oli kaksi pussia kuivaruokaa viidellä eurolla ja kissojen puuhapussi kaupan päälle. Lopulta päätin että mulle kans ja johan muuttui naisella ääni kellossa.
Kassajonossa meni aikaa vaivaiset kaksi tuntia! Paikalla oli paljon ylimääräistä työvoimaa, jotka näyttivät yläasteikäisiltä. Jonottajille tarjoiltiin suklaata, ettei vaan kukaan pyörry verensokerin laskemisen takia... (En olekaan vielä leikkinyt ilmaisella verensokerimittarillani joka tuli postissa muutama päivä sitten. Karppaajilla kai paastoverensokeri on hiukan tavallista korkeampi, mutta aterian jälkeen ei sitten nousekaan ylös.) Ja nyt tuli se ihmekin nähtyä että kassoilla oli pakkaajat. Luulisi sen olevan luksusta mutta huomasin että itseäni vain häiritsi se että joku tuntematon käsittelee arkaluontoisia ostoksiani (niin, onhan se kassahenkilö aina) ja pakkaa ostokseni ihan väärin eli herkästi särkyvät alimmaisiksi.
Kotimatka oli turhan rankka. Olkapäät ja hartiat eivät meinanneet kestää taakkaa. Tuuli oli välillä niin kova että melkein pysäytti etenemisen. Lähellä kotia alkoi heikottaa ja tajusin sen johtuvan nestehukasta. Olin suuressa viisaudessani päättänyt etten tarvitse mukaan vesipulloa.
Sara Linnea on nyt valmis alien-ihmissusi-zombie-kasvi-vampyyri. Ja kovin iloinen siitä? Normaalisimillähän on kahdeksan eri tarvetta. Kasvilla niitä on vain kolme: Aurinko, vesi ja rakkaus. Kasvin ei siis tarvitse koskaan nukkua, syödä, käydä vessassa, tehdä mitään hauskaa tai mukavaa... Jännintä oli nähdä miten käy kun kasvi tarvitsee aurinkoa ja vampyyri kuolee siihen. Se meni sitten niin että päiväsaikaan ulkosalla kasvi-vampyyrin vesipalkki hupenee nopeasti. Aurinkopalkki sen sijaan vain kasvaa. Eli päivällä kasvi-vampyyrin on hyvä käydä usein suihkussa, ei sen kummempaa.
Maailmanloppu tulee 10.9.2008. En voi tajuta miten tuokin projekti on voinut saada rahoitusta ja tukea vuosikymmeniä, kun sen vaikutuksia ei tiedetä. Olisi kai pitänyt arvata että hullu tiedemies koko tämän paskan posauttaa?
Kesä meni ihan hyvin mutta nyt kun öisin on taas pimeää kauhukohtaukset ovat palanneet ja tuntuvat pahenevan yö yöltä. En vain kestä pimeää ja kuolemaa. Leikin Simssissä liikaa viikatemiehen kanssa ja muutenkin se peli muistuttaa koko ajan vanhenemisesta ja kuolemasta.
Tabitha rakastaa nuolla äitini virkkaamaa torkkupeittoa.

11. elokuuta 2008
Dexterin kolkko kutsumus
Onni potkaisi toisen kerran peräkkäin kun tänään kirjastossa käydessä uusien lainattavien hyllyssä oli Jeff Lindsayn Dexterin kolkko kutsumus. En edes tiennyt että Dexter-sarjan toinen osa Dearly Devoted Dexter on jo ilmestynyt suomeksi. Olen sen englanniksi lukenut mutta pitää tietysti suomalainenkin versio tsekata. Miten paljon on mennyt ohi?
Sain lauantaina luettua loppuun Kingin Kuulolla. En voinut olla ajattelematta että tästäpä saisi hyvän elokuvan. Ja kuulemma sellainen on jo tekeillä. Tosin ohjaajaksi on kai kiinnitetty Eli Roth jonka Hostel on täysin käsittämätöntä paskaa. Mitähän pornoa kyseinen herra keksisi laittaa Kuulolla-leffaan?
Kuulolla toi mieleeni ainakin kaksi muuta kirjaa: Kingin toisen maailmanlopusta kertovan kirjan Tukikohta ja Arthur C. Clarken Lapsuuden loppu.
Olin pyhästi luvannut itselleni etten osta lisää teetä ennen kuin olen juonut entiset noin kymmenen erilaista pakettia pois. Ei olisi pitänyt pysähtyä kaupassa teehyllyn luona... En ollut ainakaan aikaisemmin huomannut vadelma- ja mansikkateetä! Ostin ensiksimainittua.
Viime ajat en ole ehtinyt tehdä muuta kuin pelata Simssiä. Minulla on projektisimi nimeltä Sara Linnea. Sara Linnea syntyi alienina. Tavoitteena on tehdä hänestä kaikki mahdolliset erikoisuudet: alien, ihmissusi, zombie, vampyyri ja kasvi. Kolme ensimmäistä SL on jo ja neljättäkin jo kokeilin. Tulee vaan elämä olemaan harvinaisen vaikeaa kun vampyyri ei kestä päivänvaloa ja kasvi ei kestä pimeyttä!
Viime yönä oli tosi hilkulla ettei projektini loppunut. Yliopistolla oleva Sara Linnea palasi treffeiltä yhteisötontilta kun peliin iski bugi. "Sara Linnea on kuollut toisella tontilla ja hänen sielunsa palaa kuolinpaikalle." En voinut poistua tallentamatta sillä peli tallentuu automaattisesti yhteisötontilta tullessa. Tuo bugi olisi ollut projektin loppu ellen olisi sattumalta ottanut Sara Linnean poikaystävää myöskin yliopistolle SL:n aloittaessa opintonsa. Jeremia pystyi soittamaan Viikatemiehelle haudantakaimella ja herättämään Sara Linnean henkiin. Paniikki ehti iskeä kun mietin mitä ihmettä teen. Olen käyttänyt niin paljon aikaa tuohon projektiin että olisi vituttanut helvetisti jos olisin joutunut aloittamaan kaiken alusta.
Kuvassa Sara Linnea: alien, ihmissusi, zombie ja vampyyri. Alienin (ja zombien) kasvot, vampyyrin punaiset silmät ja zombien sininen iho. Jostain syystä zombie-ihmissudelle ei kasva karvoja, kuten vieressä oleville lajitovereille. Ja jostain kumman syystä ihmissusi-epidemia leviää Sara Linnean asuntolassa kulovalkean tavoin... Zombie-muodossaan päivisin Sara Linnea kävelee kuin Claire Resident Evil 2:ssa ollessaan dangerilla eli raahaa toista jalkaa perässään.
Seuraavaksi taidan aloittaa Legacy Challengen...

19. helmikuuta 2007
Aluksi vampyyrin elämä tuntui täysin mahdottomalta ja olin vähällä luovuttaa heti kättelyssä. Tarvitsin vain asennemuutoksen. Täytyy hyväksyä se että aamuseitsemästä iltaseitsemään vampyyri-simi ei voi tehdä muuta kuin olla arkussa. Piste. Kaikki muu mahdotonta, sillä auringonvalo pääsee jostain syystä jopa kellariin asti.
Vampyyrinä olemisessa on etujakin. Vampyyri-simi on immortal eli ei vanhene lainkaan, ja siitähän minä pidän. Periaattessa myöskin pimeän aikaan vampyyrin tarpeet eivät laske ollenkaan. Eli vampyyrin voi laittaa opiskelemaan taitoja läpi yön ilman että se rupeaa valittamaan huvin puutteesta.
Ihmissusi-simiä minulla ei ole vielä ollut, sitä pitääkin kokeilla seuraavaksi. Uusi lisäri Seasons ilmestyy pian. Siinä on vuodenaikojen vaihtelun lisäksi mm. uusia työuria ja uusi erikoissimi, plant people. Tavoitteeksi pitääkin ottaa alien-vampyyri-ihmissusi-kasvi -simin tekeminen. Jos siis tuon lisärin hankin, mikä kyllä houkuttaa liikaa. Zombia en voi tehdä koska en omista yliopisto-lisäriä.
Tässä kuvia Vampin muuttumisesta vampyyriksi.
Pantless-kummitus pelästyttää Vampin.

Kitty puolestaan leikkii Viikin kanssa.

Viikki ei pidä meikistä. Ehkäpä Vamppi ei sitten ole oikea nainen hänelle?

Vampin ja Viikin treffit sujuvat hyvin.

Ja vieläkin paremmin.

Viikin mielestä Vampissa on jotain mielenkiintoista.

Viikki haluaa purra Vamppia.

Viikki puraisee Vamppia.

Vampista on tullut vampyyri.

Viikki uhmaa auringonvaloa tuodakseen Vampille kukkia.

Ensimmäinen aamu vampyyrinä on Vampille järkytys.

Vampilla on uusi sänky.

Tunnisteet:
sims
16. helmikuuta 2007
Kaikkien iloksi Sims-postaus.
Vamppi Vamppyyri haluaa isona vampyyriksi. Homma ei kuitenkaan ole niin helppo kuin luulisi. Ensiksi pitää löytää vampyyri, mikä voi olla yllättävän vaikeaa. Sitten täytyy ystävystyä vampyyrin kanssa.

Vampin tulevat toivottamaan tervetulleeksi naapurustoon Rhett Butler ja suosikkisimini David.

Viettäessään vapaa-aikaa uuden ystävänsä Rhettin kanssa Vamppi soittaa taksin.

Vampin pyjaman hame ei mahdu peiton alle.

Kreivi Viikki yrittää leikkiä pelottavaa kissan katsellessa.

Vamppi haluaa epätoivoisesti tehdä vaikutukseen Viikkiin ja valitsee siksi parhaan mahdollisen puheenaiheen eli itsensä.

Viikkiä ei kuitenkaan kiinnosta uuden tuttavansa seura sen kauempaa, niinpä Vamppi päätyy syömään yksin aamukuuden illallistaan. "Life is such a lonely mission", Vamppi voi vain todeta.

Viikki viihtyy paremmin baarissa ryyppäämässä uusien juoppolallikavereidensa kanssa.
Liian myöhään kännikala-Viikki tajuaa että aurinko on jo noussut.

Viikillä tulee höyryävän kiire kotiin.

Jasmine pistää jalalla koreasti tanssilattialla.
Vamppi teki sen virheen että osti vanhan talon, jossa vanha asukas Kitty kummittelee.
Vietettyään rankan yön Stadissa Vamppi rentoutuu jönglooraamalla vodkapulloilla.

Vielä ennen lähtöä töihin taskuvarkaan hommiin Vamppi päättää aamujumpata.
Töistä tullessa Vamppia odottaa rakkauskirje salaiselta ihailijalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)