Nyky-Prison Breakin hirvittäessä tuli taas muisteltua vanhoja hyviä aikoja eli katsoin ensimmäisen kauden.
Lincoln on täysin syytön ja viaton mies. Hänhän vain aikoi tehdä murhan, jonka joku muu oli vain sattumalta ehtinyt tehdä ennen häntä. Jos se mies olisi ollut vielä elossa Linckö ei muka olisi tappanut häntä?
Diabeteksen hoitaminen on tosi yksinkertaista. Yksi ainoa insuliinipiikki päivässä riittää mainiosti.
Myytinmurtajien olisi pitänyt testata tämä Michaelin tekemä juttu:
kiipesi köyttä pitkin joka oli kiinni ritilässä. Miten muka oli
mahdollista nostaa se ritilä samalla kun roikkui siitä itse koko
painollaan. Ja miten muutenkin onnistuu ihmisiltä kapean köyden (narun)
kiipeäminen ylös.
Hale ja Veronica sopivat tapaavansa kahvilassa. Tapaamispaikka on kuitenkin pimeä kuja/parkkipaikka.
Terrence Steadmanilta poistettiin hampaat jotta ne voitaisiin laittaa ruumiille hämäämään henkilöllisyyttä. Miten hyvin ensinnäkin onnistuu irtohampaiden kiinnitys toiselle ihmiselle ja huomaamattomastiko? Ja eikö olisi ollut paljon yksinkertaisempaa vain väärentää ne hammastiedot?
Nero Michael ei osaa käyttää hissiä, eikä kukaan mukaan pakoporukasta. Vain Tweenerillä on tämäkin arjen perustaito hallussa.
Miksi muuten Michael oli niin tyhmä että laittoi tatuointiinsa kaikenlaista täysin turhaa? Vain siksi että saisi lisää jännitystä elämäänsä kun viranomaiset seuraavat tatuoinnin vihjeitä?
Mitä tapahtui niille kahdelle Abruzzin miehelle jotka ensimmäisen kauden viimeisessä jaksossa lensivät pois lentokoneella ilman pomoaan? Luulisi että Abruzzi olisi tapattanut heidät.
Ekan kauden lopussa Abruzzi halusi uhata Veronican henkeä saadakseen Michaelin kertomaan Fibonaccin olinpaikan, mutta toisen kauden alussa Abruzzi ei yhtäkkiä välitäkään Fibonaccista.
Sara löydetään kuolleena ensimmäisen kauden päätösjaksossa. Toisen kauden alussa hänet on kuitenkin mystisesti herätetty henkiin. (johtui kuulemma hahmon suosiosta)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste prison break. Näytä kaikki tekstit

20. huhtikuuta 2017
13. huhtikuuta 2017
Paon paluu
Prison Break jatkui eikä minun todellakaan ollut tarkoitus katsoa sitä mutta minkäs teet kun se sattumalta näkyy telkkarissa. Kaksi jaksoa katsottuna.
Kannattiko pelastaa Lincoln monien viattomien hengen kustannuksella? Uuden kauden alussa Lincoln on takaisin aloituspisteessä eli pikkurikollinen jota velkojat jahtaavat. Luulisi tuon vanhan miehen oppineen jotain menneisyytensä virheistä, mutta ei. Minne katosi Sofia? Sanallakaan ei mainita myöskään C-Noten perhettä. Miksi C-Note oli muka valmis hylkäämään rakkaan perheensä ja lähtemään itsemurhamissiolle Jemeniin?
Miten Sara kehtaa epäillä Michaelin elossaoloa? Selvisihän Sara itsekin päänsä irroituksesta hengissä. Ja tottahan toki Michael halusi välttämättä lavastaa kuolemansa ja hylätä perheensä ja syntymättömän poikansa jotta voisi ryhtyä ISIS-taistelijaksi! Sitähän Scofield oli aina halunnut. Ja oliko muuten ihan pakko sotkea tosielämän karmeudet eli islam ja ISIS Prison Breakiinkin asti?
Suurin karmeus on kuitenkin T-Bagin vapautus. Eihän T-Bagillä pitäisi olla mitään mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Aionkin asennoitua niin että tämä uusi kausi on vain T-Bagin unta ja fantasiaa, ei todellakaan mitään totta. Muuten menee lievästi sanottuna hermot. Ja varmaan menee siltikin. Väkisin tehtyä shittiä.
Ai niin, ainakin yksi asia unohtui tästä valitusvirrestä. Jos perhe on joutunut murhayrityksen kohteeksi niin toki elämää jatketaan normaalisti, lapsi menee kouluun jne. koska uhkahan on varmasti jo poistunut. Ja jokainen asiansa osaava salamurhaaja ottaa aseen esille jo ennen pihatielle astumista jotta kohteet varmasti näkevät että ihan ystävällismieliselle vierailulle tässä ollaan tulossa.

Tunnisteet:
prison break
13. elokuuta 2016
Ei taas, Prison Break
En olekaan valittanut tästä aiheesta aikaisemmin, en. Mutta kun on aivan pako pakko.
Nythän on muotia tehä lissee jaksoja ja kausia vanhoihin tv-sarjoihin. Valitettavasti Prison Break on myös tällä listalla. Ja eniten valitettavasti se oli Michael Scofieldin esittäjän Wentworth Millerin idea. Went, olen niin pettynyt sinuun.
En tajua miksi olen ainut Prison Break-fani maailmassa jonka mielestä tämän sarjan uudelleenherättely henkiin on erittäin huono idea.
Nykyään 99% tv-sarjoista pitkitetään loputtomasti kunnes sarjan alkuperäisestä loistosta ole jäljellä kuin kasa oksennettua paskaa. Ainut sarja joka ei kai tehnyt niin on Breaking Bad.
Prison Break huononi kausi kaudelta koska sen idea oli alunperinkin sopiva vain minisarjaan. Ei siitä voi tehdä pitkää sarjaa. Paitsi että valitettavasti tekivät ja tekevät.
Pahinta on se että kuolema ei ole kuolema Prison Breakissa. Sara menetti todistetusti päänsä, mutta palasi takaisin hengissä. Aivokasvaimen vuoksi jo valmiiksi kuolemaantuomittu Michael sähköiskutti itsensä kuoliaaksi, haudattiin... Mutta vuosikausia myöhemmin hän onkin elossa jemeniläisessä vankilassa. Ei sitten viitsinyt kertoa pojalleen, vaimolleen ja veljelleen että on hengissä. Tosi uskottavaa.
Näillä näkymin en aio katsoa Prison Breakin uusia jaksoja, vaikka olisinkin vielä hengissä kun ne alkavat keväällä 2017. Klassikoiden raiskaus vituttaa aina niin paljon etten kestä.

lievää vitutusta,
prison break,
televisio
16. joulukuuta 2014
Kotona Kostoa katsomassa
Viime viikolla pääsin Kostossa kolmannen kauden puoliväliin asti, eli olen viimein nähnyt suunnilleen koko sarjan. Tiedän nyt kaiken mutta en todellakaan ymmärrä kaikkea.
Myös Prison Breakin Michael Scofieldilla oli suunnitelma, the plan. Hänen laillaan Koston Emily Thorne on traaginen hahmo joka on toimillaan aiheuttanut välillisesti monien ihmisten kuoleman. Amanda, Declan, Aiden... ja uusinta uhria en tässä paljasta sillä sitä jaksoa ei ole vielä Suomen televisiossa näytetty.
Miten Kosto voi päättyä? Kuten PB:n Michaelille, ei Emilyllekään voi olla olemassa onnellista loppua. Michael ei ansainnut sitä eikä Emilykään. Michael ei olisi voinut elää tekojensa seurausten kanssa. Toivoin Michaelin kuolemaa, ja sain mitä halusin. Tosin ihan väärällä tavalla.
Toivonko siis Koston päättyvän Emilyn kuolemaan? Mutta ansaitseeko kukaan muukaan hahmo tässä sarjassa onnellista loppua? Miten kauan Kosto voi enää ylipäänsä jatkua? Tuleeko vielä viides kausi? On aina yhtä surullista kun sarjoja pitkitetään yli tarinansa luonnollisen elinkaaren.
Vielä pitäisi jaksaa jatkaa Kosto-fanivideoni tekemistä. Ensimmäisessä luonnoksessa oli tapahtumia vain ensimmäiseltä ja neljänneltä kaudelta. Eli nyt pitäisi lisätä toista ja kolmatta kautta. Onkin ollut vaikeaa saada koneelleni mahdutettua noita Koston jaksoja, olen joutunut poistamaan kaikenlaista. (kiintolevy vaivaiset 149 gigaa) Todellakin tarvitsisin uuden koneen. Koneen toiminta huononee ja hidastuu aina iltaa kohden. Ei vanha vaan enää jaksa.

14. joulukuuta 2012
Paras videoni minun mielestäni
Joko on pidetty jännityksessä tarpeeksi pitkään? Osa 1 täällä.
Nykyään aina kun kuulen jossain jonkun biisin josta olen tehnyt videon niin pakostihan se video tulee aina silloin mieleen. Esimerkiksi kun soi jääkiekko-ottelussa Rasmuksen In the shadows. Kyllä vitutti kun lopettivat biisin soittamisen kesken ihan lopussa, juuri kun Michael olisi iskenyt T-Bagiä.
For some reason I like this one the most.
Aihe: Tv-sarja Prison Breakin aka Paon toisen kauden 21. jakso Fin Del Camino. Kyllä, ainoastaan yksi ainoa jakso.
Musiikki: In the shadows/Rasmus
Tämäkin on yksi niistä videoistani jossa biisin sanojen ja videon tapahtumien on tarkoitus mätsätä (miksen osaa enää suomea?). On minulla tämän videon suhteen yksi regret: Pois Kellermanin itku-kohtaus. Mitä tilalle, en tiedä.

youtube
28. elokuuta 2012
Kiitos, Prison Break
Eilen sain katsottua loppuun Prison Breakin. Tässä urakassahan oli vain neljä kautta ja 81 jaksoa. Tietysti se asia joka lopussa ärsyttää eniten: Sara ei olisi ikinä antanut Michaelin tappaa itseään.
Sitten pitäisi päättää mitä katsoo seuraavaksi. 24:n aloitin alusta silloin joskus ajat sitten, mutta se jäi pahasti kesken noin kahdeksan jakson jälkeen. Haluaisin katsoa pelksätään 24:n viidennen kauden, minulla kun on se dvd:nä, vieläkin avaamattomana muovikääreessään.
No nyt rupesin katsomaan lapsuuteni suosikkisarjaa Jaettu maa (North and South). Haluaisin lukea kirjat joihin sarja perustuu.
Ja vielä 3 neljännen kauden Prison Break-videotani, joista en kyllä tykkää yhtään:
Jäähyväiset Michaelille. Musiikkina Linkin Parkin What I've done.
Michaelin ja Saran jäähyväiset. Musiikkina Within Temptationin joku eli Our Farewell.
Michael & Sucre, osa 4. Musiikkina Where the lost ones go. Huomasin nyt että Final Breakissa on kohtaus jonka pitäisi ehdottomasti olla mukana tässä videossa, ja sekös vituttaa.

19. heinäkuuta 2012
Prison Breakin viimeinen kausi
Katsoin Prison Breakin neljännen kauden ensimmäisen jakson joskus huhtikuussa mutta siihen se sitten jäikin. Vitutti nimittäin muutama asia.
Heti ensimmäisten minuuttien aikana mitätöidään koko 3. kausi, ihan kuin koko kolmatta kautta ei olisi tapahtunut ollenkaan. On naurettavaa että kaikki jäävät yhtäkkiä yhtä aikaa kiinni, päättömän Saran paluusta puhumattakaan. Oksettavaa. Ja sitten on se naurettava tatuoinnin poisto ja naurettava Self. Näyttelijä ei sovi rooliin ollenkaan. Miksi oi miksi.
Mieleen tuli vain yksi kysymys: Miksi minun pitäisi katsoa tätä paskaa? Enkä katsonutkaan ennen kuin nyt, saatuani Tehiksen loppuun. Sillä pitää tämä Pakokin katsoa kokonaan, katkeraan loppuun asti.
Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin: Hyvästi, rakkaani

19. maaliskuuta 2012
Prison Breakin kolmas kausi
Kolmannen kauden alussa ärsyttää yksi asia: Se että näytetään Saran selkää. Mikään pakko ei olisi näyttää Saraa ollenkaan. Mikään pakko ei olisi ollut nolosti "tappaa" Saraa. Olisi vaan voitu laittaa Saran olevan kadoksissa.
En ymmärrä sitäkään mikä oikein meni vikaan. Kaiken piti olla selvää, Sarah Wayne Calliesin piti olla poissa vain muutamasta ensimmäisestä jaksosta. Aikoinaan ymmärsin sen niin että hänen ja tekijöiden välit menivät ns. poikki. Siksi ihmettelinkin miksi hän suostui palaamaan sarjaan neljännellä kaudella.
Kolmannessa kaudessa häiritsee eräs toinenkin asia: Susan B. Anthonyn/Gretchenin esittäjän Jodi Lyn O'Keefen olemattomat näyttelijänlahjat. Monessa kohtauksessa saa tuntea ääretöntä myötähäpeää hänen puolestaan. Yrittää olla niin kovis mutta kun ei vaan osaa.
Ja sitten tietysti typeriä videoitani.
Michael Sonassa
Yksi suosikkivideoistani: Prison Break, loppumaton tarina (prelude neljännelle kaudelle)
Michaelin ja Sucren tarinan kolmas osa

Tunnisteet:
prison break
16. maaliskuuta 2012
Prison Break: Pää laatikossa
Prison Breakin kolmannen kauden katselu edistyy ihan hyvin, vaikka alussa olikin käynnistysvaikeuksia. Ja olen jopa tykännyt kaudesta yllättävän paljon. 2 ekaa kautta minulla on dvd:llä ja haluaisin tämän kolmannenkin. Paitsi että se olisi aika turhaa sillä käsittääkseni dvd:llä ei ole edes kommentaareja.
Niin paljon kuin vihasinkin Saran kuolemaa, vielä enemmän vihasin hänen paluutaan sarjaan zompparina. Kuten joku osuvasti totesikin: Dr. Marvin Gudat comes back from the dead and sews Sara's head back on.

Niin paljon kuin vihasinkin Saran kuolemaa, vielä enemmän vihasin hänen paluutaan sarjaan zompparina. Kuten joku osuvasti totesikin: Dr. Marvin Gudat comes back from the dead and sews Sara's head back on.

Tunnisteet:
prison break
9. maaliskuuta 2012
Prison Break: End of the road
Prison Breakin toinen kausi on katsottu. Sen kunniaksi kaksi masterpieceäni.
2.21 Fin Del Camino
2.22 Sona

Tunnisteet:
prison break
1. maaliskuuta 2012
Prison Breakin ensimmäinen kausi katsottu
Elikkäs pojat ovat viimein lentäneet pesästä:
Ja jotta totuus ei ihan kokonaan unohtuisi: Michaelin ja Sucren rakkaustarinan ensimmäinen osa.

Tunnisteet:
prison break
20. helmikuuta 2012
Prison Break, tuoreempi rakkauteni
Toinen sarja jota aloin taas katsella on Prison Break. Olin halunnut aloittaa sen katsomisen alusta asti jo pitkän aikaa. Viime viikon saldo oli PB:n 6 ensimmäistä jaksoa.
Tuli taas vaihteeksi mietittyä sitä miten kaikki ovat niin huolissaan Lincolnista jolla on vain vähän elinaikaa jäljellä. Eivätpä tiedä olevansa itse pian kuolleita. Lincoln on suunnilleen ainoa joka selviää hengissä, muut kuolevat hänen pelastamisensa vuoksi. Monessa kohtauksessa on mukana vain hahmoja jotka kaikki ovat kohta kuolleita.
Todellakin haluaisin sanoa Michaelille että jätä Lincoln mätänemään. Kukaan ei ole niin monen hengen menetyksen arvoinen.
Mietin myös sitä olisiko olemassa jokin muukin tapa pelastaa Linc. Olisiko siitä mitään hyötyä että kertoisi Michaelille Steadmanin olevan vielä elossa ja hänen olinpaikkansa? Toki jatko pitäisi sitten hoitaa fiksummin kuin Veronica teki.
A trip down memory lane. Eli joitain kivoja kuvia joista tykkään. Eli joista olin joskus suunnitellut Prison Break-blogini yläbannereita.

16. toukokuuta 2009
Prison Breakin loppu
Nyt se on virallista. Michael on kuollut. Lisää kuvia Prison Breakin lopusta täällä. Itkin siitä asti kun tajusin että Michael kuolee eli kun nenästä alkoi vuotaa verta.

Tunnisteet:
prison break
11. toukokuuta 2009
Multa on otsikot loppu
Kävin tänään vaihteeksi ostoksilla. Kirppareilla ei ollut mitään. En kyllä jaksanut kunnolla edes katsella. Keskustan Mustista ja mirristä en ostanut mitään vaikka siellä on loppuunmyynti ja ruuista 30% alennus. Kävin Alkossakin etsimässä uutta light lonkeroa mutta se oli loppuunmyyty. Veljmiehessä sentään oli jotain uutta kevytlonkeroa. Harmi vaan että siinä näköjään onkin sokeria. Sokokselta ostin uutta teetä, Clipperin luomu vihreä tee + aloe vera. Se onkin sen verran tujua myrkkyä että on jostain kumman syystä kielletty esim. lapsilta. Myyjä otti eräästä tuotteesta täyden hinnan vaikka se oli 50% alennuksessa. Onneksi tajusin ihan heti että eipä mennyt oikein.
Sain eilen luettua Houkutuksen loppuun. Kolmisen viikkoa siihen meni. En vain ymmärrä ollenkaan tuon kirjasarjan tai elokuvan hehkutusta. Tämä arvostelu kertoo hyvin mitä mieltä minäkin siitä leffasta olen. Sen nimi pitäis olla Haukotus, hihhii...
En enää usko ollenkaan Michaelin kuolemaan Prison Breakissa. Se juonipaljastus olikin liian ihana ollakseen totta. Jos nyt pitäisi veikata loppu niin sanoisin etä Michaelin kuolema lavastetaan. Tulen olemaan tosi pettynyt kun Michael ei kuole. Michael ei ansaitse onnellista loppua, ei hän ikinä edes pystyisi olemaan onnellinen kaikki murhat ja muut kivat jutut omallatunnollaan.
Katsoin viimein Sinkkuelämää-elokuvan. En ole tainnut koskaan itkeä niin paljon minkään leffan aikana. Pelkkää sydänsurua.

logi,
prison break
3. toukokuuta 2009
OMG apua iik
Kaiken aikaa sitä toivoin, mutta en silti ikinä uskonut että se toteutuisi. En uskonut että tekijät tekisivät niin.
Michael kuolee Prison Breakin lopussa.
Tässä tiedossa onkin sulattelemista.
Edelleen toivon että Sara olisi pysynyt kuolleena. Michaelin olisi pitänyt kuolla tuhotessaan Firmaa eikä pelastaessaan Saraa.
Michael kuolee Prison Breakin lopussa.
Tässä tiedossa onkin sulattelemista.
Edelleen toivon että Sara olisi pysynyt kuolleena. Michaelin olisi pitänyt kuolla tuhotessaan Firmaa eikä pelastaessaan Saraa.
Tunnisteet:
prison break
29. huhtikuuta 2009
Hyvästi, rakkaani
Mitä sinulle on tapahtunut? Olet vain varjo entisestäsi. En osaa selittää sitä. Ennen sinun kanssasi oli hauskaa, mielenkiintoista ja jännittävää. Ei koskaan tylsää hetkeä. Sinun kanssasi tunsin eläväni. Nyt en voi kuin nauraa säälittäville yrityksillesi viihdyttää minua. Olet lihonutkin niin ettet jaksa enää edes juosta. Totuuden nimessä on myönnettävä että pidin siitä toisesta miehestä enemmän mutta hän lähti.
Huomaan toivovani, että se nainen olisi kuollut. Kaikki olisi niin paljon paremmin ilman häntä. Tiedän nyt, että hän on raskaana. Arvasin sen kyllä jo aiemmin. Mutta en silti välitä siitä pätkääkään. Ei sillä ole mitään väliä tai merkitystä. Täysin turhaa.
Loppu on lähellä. Eutanasia on juuri se asia mitä sinä tarvitset ja kaipaat. Sinun olisi pitänyt kuolla jo aiemmin, kenties mieluiten jo kaksi vuotta sitten. Silloin kaikki olisi päättynyt onnellisesti enkä olisi tuhlannut aikaani kanssasi.
Miksi sitten pysyin kanssasi? Halusin nähdä, miten tarinamme päättyy. Haluan sitä yhä. Ehkä siksi, että rakastan karismaasi ja lahjakkuuttasi. Niitä sinulla on harvinaisen paljon.
Tänä kesänä hyvästelen sinut viimeisen kerran. Muistot jäävät elämään ikuisesti.

16. joulukuuta 2008
Sucre läks

Sucre lähti Prison Breakista. Hengissä. Onnellinen loppu siis. Sitä ei ole kovin moni hahmo siinä sarjassa saanut. Olisin vaan toivonut että Sucrella olisi ollut vielä yksi kohtaus Michaelin kanssa. Se että hän jätti jäähyväiset Lincolnille oli jotenkin laimeaa.
Hei hei, papi.

Tunnisteet:
prison break
14. joulukuuta 2008
Uusi ulkoasu
Olen halunnut muuttaa blogin ulkoasun kolmeen sarakkeeseen jo kauan, sivupalkki kun oli ihan liian pitkä. Pikkuisen innoistuin tänä aamuna ja sähelsin tuon kanssa tauotta tuntikausia putkeen.
Minulla on ollut todella villi viikonloppu. Olen imuroinut, pessyt pyykkiä, tiskannut ja pessyt kissojen hiekkalaatikon. Eilen sain Tallinnan tuliaisia, litran pullon Absolut Raspberriä, mutta enpä ole sitä vielä avannut. Harvest Moonkin tuli mutta ajattelin pelata sitä vasta jouluna.
Pelottaa ihan sairaasti että viaton hömelö-Sucre kuolee Prison Breakissa. Juonipaljastukset valitettavasti viittaavat siihen suuntaan. Kaikki muut saisivat puolestani kuolla, jopa suosikkini Michael, mutta ei Sucre. Sucre ansaitsee onnellisen lopun. En kestä jos Sucre kuolee.
Michaelin kuolema sarjan päätteeksi olisi ollut upea juttu jos eivät olisi tuoneet Saraa takaisin. Saran kuolema oli todella vaikea hyväksyä mutta olen tajunnut toivovani että hän ei olisi palannut sarjaan. Neljännen kauden alkuperäinen juonikuvio - Michael kostamassa Saran kuolemaa ja tuhoamassa Firmaa - sen olisin halunnut nähdä...
Sokeri altistaa muille riippuvuuksille
Sehän kerrottiin jo kirjassa Sokeripommi. Sokeri on huume ja myrkky siinä missä viina, tupakka ja muut shitit.

www.engrish.com - siellä olen nauranut itseni tärviölle viime päivät.

ruoka,
terveys
5. lokakuuta 2008
4. lokakuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)