Kaksi vuotta kissattomana

Kaksi vuotta Kalin kuolemasta. Edelleen en muistanut ulkoa Kalin kuolinpäivää, mutta ehkä se jäi nyt mieleen muistisäännön avulla.

 

 

Kun kissat olivat vielä elossa mietin joskus että missähän järjestyksessä ne tulevat kuolemaan. Toki en halunnut koskaan saada sitä selville. Jos minun olisi pitänyt päättää se olisi tietysti tapahtunut ikäjärjestyksessä, mutta se menikin päinvastoin. Ensin kuoli Kalin pentu Olle, ja viimeisenä sosiaalisin Kali. 

 

 

En arvannut että kaikki kolme kissaa kuolisivat niin lyhyen ajan sisällä. Paremmalla onnella edes yksi olisi elänyt pidempään. Joillakin ihmisillä ottaa koville yhden lemmikin kuolema, miten voisi olettaa että minä selviäisin kolmesta menetyksestä? 

 

 

Vieläkin olen näkeväni joskus Kalin jossakin, erityisesti raapimapuun ylätasolla jossa se vietti elämänsä viimeiset viikot.

 

 

Olen yrittänyt epätoivoisesti löytää jotain uutta kissapeliä pelattavaksi, mutta ei kai sellaisia ole. Minulla on Sherlock Purr 2 pelaamatta, pitää kai yrittää sitä.

 

 

Maailman eläinten päivä

Maailman eläinten päivän kunniaksi harvinaisia yhteiskuvia kissoistani. Kolome kissoo kerralla!

 

 

 

Tapsa tarvitsi nenäliinan kroonisen nuhansa vuoksi.

 

 

Suurin osa pyhän kolminaisuuden kuvista on vain sängyssä makoilua. Kissani eivät olleet ylimpiä ystävyksiä keskenään, mutta joskus sopu sijaa antoi.

 

 

Tämä yksi kuva kyllä ihmetyttää minua. Miten olen voinut ottaa kuvan samalla kun pelaan Fridaytä, ja olen vieläpä sweater girl?

 

 

 

  

Tapsa, älykäs kissa?

Kaksi vuotta ilman Tapsaa. 

 

 

Kun mietin postausaihetta niin muistin että äskettäin äidin luona tuli puheeksi kissojen älykkyys. Kokemukseni mukaan siinä on suuria eroja eri kissojen välillä. 

 

Pidin Tapsaa tyhmänä ennen kuin pystyin vertailemaan sitä muihin kissoihin.

 

Mustavalkoisella kissalla joita mahtuu 13 tusinaan täytyy olla takanaan satoja sukupolvia selviytyjien geenejä. 

 

 

Olle saattoi jahdata kärpästä monta päivää. Tapsa tuli paikalle ja pam - kärpänen oli syöty. 

 

 

Ainoana kolmesta kissastani Tapsa tiesi milloin se oli pahanteossa, mutta se ei välittänyt siitä, tai välitti vain siitä jäikö kiinni. 

 

 

Olemme asuneet kaksi kertaa asunnossa jossa pystyy kiertämään ympyrää keittiön ja olohuoneen välillä. Jos niin lähti tekemään Ollen kanssa, se vain seurasi perässä, ikuisesti. Tapsa sen sijaan tajusi vaihtaa suuntaa ja tulla vastaan toiselta suunnalta.

 

Kuten puolisoni on todennut: Tapsa finds a way. 

 

Tapsan biisi

 

 

Poliisi soitti sunnuntaina

Sunnuntaina säikähdin kun poliisi soitti, luulin että joku on kuollut. Mutta ei. 

 

Kaksi vuotta sitten ollut valvontaeläinlääkäri-juttu oli mennyt poliisille asti. En ymmärrä miksi, kun niiden raportti nimenomaan totesi ettei missään ole mitään vikaa. Kissoilla oli paljon ruokaa, puhtaat vessat ja oikein kehuttiin että on jopa raapimapuita.

 

Nyt siis paljastui että poliisilla oli epäilynä lievä eläinsuojelurikos, mutta "jätetty syytteeseen saattamatta". En voi ymmärtää että poliisijuttu voi olla vireillä kaksi vuotta ilman että rikoksesta epäilty saa tietää asiasta mitään. 

 

Onko tämä hyvää valvontaeläinlääkäreiden ja poliisin resurssien käyttöä? Sitä voi kysyä monen lemmikinomistajan vihaamalta Evidensialta.

 

Jo silloin kaksi vuotta sitten valvontaeläinlääkärien käydessä ajattelin että olen täysin epäonnistunut kissanomistajana, ja olin lähellä romahtaa. Olle oli juuri kuollut, Tapsa oli jatkoajalla ja puoliso oli työmatkalla Saksassa.   

 

 

Kuka oli tämän rikoksen uhri? "Tapsu". Se oli ollut eläinlääkärissä syömättömyyden vuoksi, ja sille olisi pitänyt varata uusi aika tarkastukseen. Mutta sitä ei haluttu stressata sillä niin kauan kun se jatkaa syömistä.

 

Koenko olevani syytön? En. Monen asian olisi voinut hoitaa paremmin kissojen elämien loppuvaiheissa. Mutta juuri tämän rikosepäilyssä kyseessä olleen asian suhteen en koe tehneeni väärin. Valvontaeläinlääkärien käynnin jälkeen Tapsan vointi romahti, ja se lopetti taas syömisen. Järkytys ja stressi olivat se kuuluisa viimeinen pisara.

 

Olle: Tavat joilla petin sinut

Kaksi vuotta ilman Ollea.

 

 

Olle kärsi vuosien ajan kroonisesta ripulista. Silti ei koskaan tullut mieleen että sillä voisi olla kasvain suolistossa. Sen sijaan kun Ollen äiti Kali lakkasi syömästä ummetuksen vuoksi heti pelättiin kasvainta. Ei epäilty kasvainta edes silloin kun Ollen viimeisellä elinviikolla sen ripuli muuttui pahaksi ummetukseksi, tai pikemminkin suolitukokseksi.

 

Erityisen katkera olen siitä kun Olle kävi taas eläinlääkärissä ripulinsa vuoksi muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Käskettiin vain antaa psylliumia, eikä ehdotettu vatsan ultrausta. Kuten olen kertonut täälläkin, ainakin jossain päin maailmaa vanhojen kissojen terveystarkastuksiin kuuluu automaattisesti vatsan ultraus. Nykyään ymmärrän sen hyvin koska jokaisella kolmella kissallani vatsan ultra olisi paljastanut asioita.

 

 

Kun Olle siirtyi viimeisenä kesänään elämään keittiön matolle. Pidin sitä vain kuumuudesta kärsivänä ja laiskana, silloinkin kun se ei halunnut siirtyä pois imurin tieltä. En tajunnut että se johtui heikkoudesta.

 

 

Kun huomasin että Olle oli laihtunut. Kyselin täälläkin että voiko kissa kuolla nirsouteen. Ei Ollen ruokahalussa ollut vikaa edes sen viimeisenä aamuna, se ei vain tykännyt viljattomista ruuista joita sille annettiin kroonisen ripulin vuoksi, ja se söi niitä koko ajan vähemmän. Hankin sille sen viimeisenä viikkona paljon herkkuja kokeiltavaksi. Se kasa jäi käyttämättömänä keittiön pöydälle.

 

 

Kun Ollella oli viimeisellä viikollaan paha ummetus. Luulin vain että Ollen ripuli on viimein muuttunut munuaisten vajaatoiminnan aiheuttamaksi ummetukseksi, joka sillä olisi jo pitkään "kuulunut" olla.

 

 

Kun tulin perjantaina kotiin ja Ollella oli naama ruuassa. Ajattelin ja sanoin ääneenkin että jos kissa ei puhdista naamaansa syömisen jälkeen niin ei se voi kauaa elää. Mutta silti en ollenkaan ajatellut että Olle kuolisi tai että sillä olisi mitään hätää. Ehei, senkin illan keskityin vain Tapsaan, joka oli sillä viikolla ollut eläinsairaalassa hoidossa syömättömyyden vuoksi. Kunnes yöllä huomasin että Ollen jalat eivät enää kantaneet. 

 

 

Vasta viimeisinä päivinään Olle sai viljattomien ruokien sijaan herkkuruokaansa Latzia. Kuolinpäivän aamuna annoin sille puolikkaan Latzin (vain puolikas siksi ettei ahmisi ja oksentaisi), ja lupasin että se saa toisen puolikkaan kun palaa kotiin eläinlääkäristä. Valehtelin siis sille päin naamaa. 

 

 

Kaikkien näiden katumuksen aiheiden lopputulemana en ajattele että Olle olisi elänyt sen pidempään. Ei, päinvastoin. Olisi tiedetty, ja Olle olisi lopetettu aikaisemmin. 

 

 

Jokin aika sitten näin unen jossa oltiin talvella metsässä Ollen kanssa kävelyllä. Välillä oli vaikeaa nähdä valkoista Ollea lumen keskeltä. Unen lopussa Olle muuttui pikkulinnuksi, ja lensi kädelleni.  

 

 

Ja sitten laitoin Temusta tilatun Olle-sormuksen nojaamaan tietokonenäytön jalkaa vasten, että Olle voi tuijottaa minua tuomitsevasti aina kun olen koneella. Koska silloin kun se oli elossa se tuli usein istumaan näytön eteen ja vaati huomiota naukuen. Ja sitten näin unen jossa se teki juuri niin... En ole onneksi vieläkään unohtanut Ollen omalaatuista naukua. 

 

 

Pahinta on kenties se että jo vuonna 1998 marsuni Nöpö kuoli suolitukokseen/suolistosyöpään. Silläkin oli elämänsä viimeiset puoli vuotta ripuli, ja sitten lopussa ummetus/suolitukos. Eli en oppinut siitä mitään. 

 

 

Ps. Lauantaina ihan säikähdin kun luulin tiskipöydällä ollutta piimätölkkiä istuvaksi Kaliksi (Ollen äiti)...

 

 

 

 

Kissani Kalin muistopäivä

Tänään olisi ollut Kalin syntymäpäivä. 

 

Kali oli ainoa kissa jota käytettiin ulkona, koska muille se oli liian pelottavaa.

 

 

 

 

 

Kissapeliin Little Kitty, Big City on tullut päivityksiä. Nyt pitäisi kai olla mahdollista valita kissan ulkonäkö jo ennen pelin alkua (edit: ei ole), vielä huhtikuussa niin ei ollut. Mutta kaikista kissoistani Kalin näköisen kissan luominen on vaikeinta. Ja 12.6. asti pelissä on asunnossa kissalle synttärilahja, joten pakkohan se on käydä tsekkaamassa.

 

Kissaani Tapsaa muistellen

Tänään olisi ollut esikoiskissani Tapsan syntymäpäivä. Tämän postauksen teemana oli tarkoitus olla muistoja Tapsasta, mutta tästä taisikin tulla postaus kissan palloleikeistä.

 

Toisin kuin Olle joka oli sylikissa, Tapsa tuli päälleni makaamaan hyvin harvoin. Yksi niistä harvinaisista kerroista oli silloin kun Tapsalla oli kauluri korvapattileikkauksensa takia, ja se oli ihan raukkana siitä.

 

Tasan kerran elämänsä aikana Tapsa hyppäsi syliini: kun sillä oli kiima ja kuvasin siitä videota. Se hyppäsi syliini ja laittoi kameran pois päältä. Aivan kuin sanoen että "älä kuvaa kärsimystäni"!

 

 

Varsinkin edellisessä asunnossa asuessa Tapsalla oli ikävä iltarutiini. Aina kun ruvettiin nukkumaan se otti suosikkipallonsa ja alkoi huutaa "heittäkää minulle palloa". Nuoruudessaan Tapsa kulutti noita karvapalloja jatkuvasti rikki. Ostin niitä sitten "muutaman" varastoon, ja ne ovat vieläkin jäljellä käyttämättöminä. 

 

 

Pomppivien pallojen kanssa minulla oli Tapsan kanssa oma leikki. Otin pallon käteeni ja Tapsa maukui että "heitä jo". Heitin pallon ja Tapsa yritti ottaa sen kiinni. Tätä leikkiä Tapsa halusi leikkiä vielä vanhanakin. Sanonpa vaan että Tapsasta olisi tullut hyvä maalivahti.

 

 

Näitä kuvia on niin paljon...

 

 

Mietin jo etten pelaisikaan tänään mitään kissapeliä, kun oli vaan ne samat vanhat. Ja varsinkin kun sain kirjastosta lainaan Resident Evil Requiemin, mutta sainkin sen pelattua läpi jo tiistaina.

 

Ostin Copycat-pelin koska se oli tarjouksessa PS Storessa, joten sillä mennään tänään.

 

Sylikissani Olle

Tänään olisi edesmenneen kissani Ollen syntymäpäivä.

 

Aikaisemmin muistopostauksissani on ollut aiheena Ollen elämän alku, ja sen ensimmäinen kuukausi luonani. Kun mietin tulokulmaa tähän postaukseen päädyin aika äkkiä tähän.

 

Sain Ollen huhtikuussa 2008, ja jo heti alusta asti se tuli syliini nukkumaan.

 

 

Mutta Olle kasvoi nopeasti, eikä montaa kuukautta mahtunut syliin. 

 

 

Tietääkseni viimeinen kuva Ollesta sylissäni on heinäkuulta 2008. 

 

 

Mutta sängyssä päälleni mahtui makaamaan. Olle ja äitinsä Kali kilpailivat usein siitä paikasta.

 

 

Päivän kunniaksi pelaan kissapeliä Stray. Ja päälläni on tämä Temusta tilaamani paita.

 

 

  

 

 

Couldn't save you from the start

Love you so it hurts my soul... 

 

Muistokoru kissojen muistolle

Facebook osaa usein mainostaa minulle sopivia tuotteita. Nyt tuli vastaan personoitavia koruja lemmikkien muistolle. Näihin saa kaiverrettua nimet. 

 

Kissa-aiheinen olisi tietysti ajatuksena kivoin, mutta ajattelin että se olisi jotenkin liian iso ja kömpelö minulle ainakin arkena käytettäväksi. Arvostan koruissa keveyttä ja siroutta. 

 

 

Vaihtoehtoja on monia muitakin, esimerkiksi tassut ja sydämet. 

 

 

Rupesin miettimään sitäkin olisivatko nuo tassut paremmat rannekorussa.  

 

Kiinnostaisi myös ikuisuussymboli, ja enkelin siivet.

 

 

Hopeisena olisi joitakin kivoja vaihtoehtoja, mutta harrastan muodin vastaisesti keltakultaa, tai sen värisiä. 

 

Ja niinhän siinä sitten kävi että löysin nämä samat korut monta kertaa halvemmalla Temusta. Moni bisnes perustuu siihen että ostetaan halvalla Kiinasta ja myydään kalliimmalla. 

 

Tein siis ensimmäisen Temu-tilaukseni! (mainoslinkki)

 

Vuosi ilman kissoja

Viimeinen kissani Kali kuoli tasan vuosi sitten 19-vuotiaana. Kaksi muuta kissaani kuolivat jo elokuussa 2024.

 

 

Pitäisi kai hävettää myöntää että kolmesta kissastani Kali on ainoa jonka kuolinpäivää en muistanut ulkoa, se piti luntata.

 

 

Kali oli aina se kolmas kissa, jonka sain sen ollessa jo 4-vuotias. Tapsa oli esikoiseni, ja Olle kuopukseni ja minun sylikissani. Mitä Kali oli? 

 

Itsehän olen sitä mieltä että Kalin sydän särkyi kun muut kissat mystisesti katosivat, ja sen elimistö vain luovutti. Ilman kuukausi ennen kuolemaa ollutta virtsatulehdusta ei oltaisi tiedetty mitään kasvaimesta.

 

 

Ja taas ajattelin pelata jotain kissapeliä päivän kunniaksi.  

 

Stray oli tarkoituksena pelata jo Ollen kuoleman vuosipäivänä, mutta Cat and Ghostly Roadin valkoinen kissa sopi siihen paremmin. 

 

Ja nyt olen säästellyt tarjouksesta ostettua peliä Cats and the Other Lives tähän tarkoitukseen, saa nähdä onko se mistään kotoisin.

 

Pahinta on se että kaikki kolme kissaa kuolivat niin lyhyen ajan sisällä. 17 vuoden päivittäisen huolenpidon jälkeen elämältä putosi pohja.

 

 

Joku voisi kai pitää hulluna sitä että täällä on vieläkin entisillä paikoillaan kissojen raapimapuut, pedit ja lelut.