30. syyskuuta 2021

Rakas F13-päiväkirja

Niin... elämässäni ei ole muuta iloa ja odotettavaa kuin F13:n peluu. Ja minunhan pitää tarkasti säännöstellä Fridayn pelaamistani koska otan sen liian vakavasti. Sydämeni hakkaa miljoonaa jne. Siitä on kohta kolme vuotta kun pelasin Fridaytä ensimmäisen kerran. F13 oli PS Plussan lokakuun 2018 peli. En vieläkään omista tätä peliä, vaan ainoastaan asu- ja emote-dlc:t.


Oon nyt tottunu liian hyvälle kun Giggeli on alkanut pelata F13 kanssani. Ennen PS5:tä se ei olisikaan ollut mahdollista. Giggeli on alkanut pelata Jasoninakin niin sekin tuo lisähauskuutta. Harmi vaan että Fridayn pelaaminen yksin ei tunnukaan enää niin kivalta.




Tuli viimein tehtyä loputkin offline challenget, ja vielä kaksi kertaa eli molemmilla käyttäjätunnuksilla. Hankittiin kaikki skullit eli nyt on kaikki mahdolliset emotet käytössä.

 

Harmittaa kaikki mikä jäi saamatta peliin typerän lakijutun takia, jossa peli joutui vain sijaiskärsijäksi. Esimerkiksi Victorian Halloween-asu olisi ollut kiva.


 

La 4.9. F13:n peluu meni surkeasti. Monta tuntia pelkkiä isoja mappeja, lähinnä vihaamaani isoa Crystal Lakea. Sitten alkoi olla ongelmia ohjainkomentojen kanssa. Saatoin joutua painamaan X:ää kolmekin kertaa ennen kuin menin ikkunasta. Luulin että tuo johtui huonosta pingistä. Mutta kun viimein pääsin hostiksi voin vain todeta että ongelma oli PS5:n ohjaimessa. Jossain vaiheessa myös PS5:n ohjainmikrofoni oli lakannut toimimasta. Jotain puhetta kyllä kuuluu mutta siitä ei saa mitään selvää. Giggeli miettikin voisiko tuo johtua jostain bluetooth-häiriöstä. Lopetettiin kuitenkin on a high note kun Giggeli tappoi Jasonin ensimmäisen kerran. Itselläni paras matsi oli tietysti se kun Giggeli oli Jason, olin viimeinen jäljellä ja menossa pollareille ja kysyin Giggeliltä vieläkö on veitsiä jäljellä. No Giggeli tappoi minut veitsillä... auts. On se hyvä että voin auttaa Jasonia tappamaan itseni. 

 

 

Lauantaina 11.9. meni tosi hyvin vaikka Tapsaakin yrjötti. Tosin Giggeli yritettiin tappaa Jasonina, onneksi ei onnistunut (koska Tommyllä oli kirveen sijaan machete). Halusin ajaa autolla Tommyn tai sweater girlin päältä, onneksi en tehnyt niin. Se olisi ollut tiimausta ja niiin väärin.


Sunnuntaina 19.9. olevinaan ryyppäsin mutta viina ei noussut päähän ja aloin jo epäillä onko vodkapullosta haihtunut alkoholia vaikka se on avattu vasta viime vuonna. Aika surkeasti meni vaikka tapettiinkin kaksi Jasonia. Ensin annoin Tommyn houkutella minut mukanaan majalle. Olin tosi epäileväinen mutta sitten Tommy sai maskin pois kai yhdellä iskulla. Sitten tapettiin Jason ensimmäisen kerran yhdessä Giggelin kanssa. Giggeli oli sweater girl ja lähes kuoli maskinpoistossa. X ei ilmestynyt ennen kuin Giggeli siirtyi pois tieltä. Oli muuten vasta kolmas kerta kun tapoin Jasonin Tommynä. Ja taas oli jotain häiriöitä PS5-mikrofonissa :(


 

Ja aion tietysti juhlia Halloweeniä Fridayssä laittamalla counseloreille Halloween-asut päälle. Paitsi tietysti Chadille jonka täytyy aina olla mahdollisimman alaston. Hyi Chadeja jotka ylipukeutuvat.


5. lokakuuta taitaa olla kolmevuotishääpäiväni Fridayn kanssa, ainakin silloin sain ensimmäiset trophyni tästä pelistä. Elikkäs isot bileet silloin?! Fridayssä tietysti?! Jotenkin tuntuu siltä että not gonna happen.

 



27. syyskuuta 2021

Kuulumisia tai katselemisia

Joitakin viikkoja sitten töihin herätessä oli harvinaisen surkea olo. Olisin halunnut lähteä mieluummin päivystykseen kuin töihin. Olo oli vähän samanlainen kuin sellaisen rytmihäiriön jälkeen joka uhkasi viedä tajun/hengen. Jalkojakin heikotti. Ja kappas vaan kun töiden loppua kohti iski kovat endokivatkivut. Nykyään minulla usein on ensin huono olo muilla tavoin, ja vasta sen jälkeen iskee kivut. Mieluummin ottaisi pelkästään ne kivut, koska niille voi edes yrittää tehdä jotain. Ja koska ne muut oireet voivat olla tosi pelottavia.


 

Huomasin jossain vaiheessa muuton jälkeen että tietokoneeni dvd-asema ei toimi. Se on voinut olla hajalla jo pitkään koska en ole vuosiin yrittänyt käyttää sitä. Käytin aina pleikkaria dvd-levyjen katsomiseen silloin kun vielä katsoin niitä. Nykyäänhän dvd-levyjä ei jaksa ottaa esille vaan pitää saada kaikki katsottua striimauspalveluista. No eipä nuo tietokoneen usb-asematkaan ole toimineet pitkään aikaan kuin aina välillä.


Rupesin kahtelemaan mistä sriimauspalvelusta löytyisi Amazing Race. No Amazon Primessähän se on... paitsi ei Suomessa. Olinkin jo ehtinyt irtisanoa sen, kun sain katseltua Miehen puolikkaat 9. kauteen asti. Mutta nyt ei tullut uutta syytä jatkaa. Täyttä paskaa tämmöinen maasyrjintä. Mitenhän paljon jää näkemättä vain siksi että asuu Suomessa?


Tein kesäkuussa kaksi Gigantin tilausta (pyykinpesukone ja pakastin) ja sain kaksi kolmen kuukauden Viaplay-kokeilujaksoa. Ensimmäisen aikana tuli katsottua Prison Breakia, mutta viides kausi jäi kesken. 24:n toinen kausi ei oikein inspiroinutkaan. Nyt sitten Viaplayhin ilmestyi Teho-osasto (joka on myös C-Morella). Ja Miehen puolikkaat, jonka vuoksi aiemmin otin Amazon Primen. Jo jonkin aikaa olen haaveillut Disneystä koska siellä on Kosto.

 

WTC:n vuosipäivän aikoihin katselin liikaa WTC-dokkareita. Kovasti kehuttua One Day in Americaa näin aluksi National Geographicillä mutta mistään ohjelmatiedoista ei selvinnyt mikä jakso milloinkin oli kyseessä ja montako jaksoa dokkarissa edes on. No sitten minulle selvisi sattumalta että kyseinen dokkari on Viaplayssä ja siinä on kuusi osaa. Katselin jaksot oikeassa järjestyksessä sitten siellä. Katselin myös CNN:n uutislähetystä kyseiseltä päivältä, paljon oli väärää informaatiota liikkeellä. Ja Naudetin veljesten dokkarin jotka olivat tekemässä dokkaria palomiehistä ja saivat sattumalta ainoina kuvattua ensimmäisen koneen iskun.


Pelasin pitkästä aikaa läpi Resident Evil Zeron. Easyllä tietysti, ja yllättävän helppoa oli. Kuolin tietysti monta kertaa yhden iskun sammakoihin. Minulla oli siis syystäkin jo valmiiksi suuria traumoja niistä. Tasan yhden kerran pääsin irti sammakon kielen otteesta (Billynä). Vähän rupesi vituttamaan kun jouduin pelaamaan saman kohdan monta kertaa kun sammakko iski aina. 

Aikaisemmin yritin pelata myös RE4 mutta ei siitä oikein mitään tullut kun minulla oli suuria vaikeuksia kameran kanssa. Oon liian tottunu nykyaikaisten pelien vapaaseen kameraan. Olisin halunnut farmata farmilla kultaisia munia mutta inventory olikin jo täynnä, buu. Ah Chicago Typewriter, tuo suuri rakkauteni.


Muuton yhteydessä kun yritin hankkiutua eroon turhasta kamasta tuli huomattua että Gamecuben RE2 ja RE3 ovat aika arvokkaita jostain syystä. Pitäis kait jaksaa laittaa myyntiin joskus.

26. syyskuuta 2021

Täysin turha paskamyrsky

Viattomana tyttönä rupesin seuraamaan erästä Resident Evil-pelien striimaajaa Twitchissä. Noin tuntia myöhemmin huomasin sattumalta chatissa uhkavaatimuksen: kaikkien uusien seuraajien on sanottava jotain chatissa tai heidät bannataan. Enpä olisi ruvennut seuraajaksi jos olisin tiennyt moisesta säännöstä. Ja eihän se riitä että moisesta kerrotaan satunnaisesti chatissa, siitä pitäisi kertoa myös otsikossa, biossa ja paneeleissa. Ja silti suurin osa ihmisistä ei huomaisi sitä. Omasta kokemuksesta tiedän että ihmiset eivät lue otsikoita ja eivät välitä paskaakaan esimerkiksi kielikategoriasta.


Seuraavana päivänä minut olikin bannattu. Kysyin miksi ja bannini poistettiin pahoitellen. Luulin että asia olisi sillä selvä, mutta ei. Siitä se shitshow sitten alkoikin. Chatissä puhuttiin pitkään minusta: olenkohan minä botti vai en ja pitäisikö minut bannata uudelleen vai ei. Kytättiin sitäkin olenko paikalla. Aivan sairasta stalkkausta. Lopulta minun oli pakko lähteä pois, vaikka olisinkin halunnut tietää mitä paskaa minusta vielä puhutaan poissaollessani. Viimeinen asia mitä haluan striimejä katsoessani on minkäänlainen huomio.


 

Ei, en sanonut chatissa mitään. Ensinnäkään minua ei aseella uhaten pakoteta tekemään niin. Toisekseen minulla ei olisi ollut mitään positiivista sanottavaa. Eräälle modelle jonka kanssa yksityisviestittelin totesin että tällä tavalla ei saada uutta seuraajaa tuntemaan oloaan tervetulleeksi.

 

Naurettavinta on tietysti se että halutessaan modet olisivat voineet nähdä todisteet siitä että en ole botti vaikkapa siitä samasta kohdasta mistä bannit annetaan. Ja luulisi tietysti että yksityisviestittely moden kanssa todistaisi että en ole botti, mutta ei tietenkään.


Joitain asioita nämä ihmiset eivät tajua ollenkaan:

*kaikki katsojat eivät lue chattia ("sano jotain chatissa minuutin sisällä tai sinut bannataan")

*kaikki ihmiset eivät katso striimiä 100% ajasta vaikka näkyisivätkin katsojaluettelossa ("sano jotain chatissa minuutin sisällä tai sinut bannataan")

*jos katsoo striimiä vaikkapa pleikkarilla tai telkkarista ei välttämättä pysty chättäämään ollenkaan 


Koko tämä paskamyrsky aiheutti minulle fyysisiä oireita: rytmihäiriöitä, halun itkeä, vaikeutta nukahtaa. Niinpä olin pakotettu poistamaan seuraamiseni ja en tietenkään enää koskaan katso kyseistä striimiä. Ilmiselvästi kyseisellä striimaajalla on jo tarpeeksi seuraajia ja tukijoita eikä hän missään nimessä halua niitä lisää. Puhuivat vieläpä siitä että pitäisikö minut bannata kun tulen seuraavan kerran paikalle. No eivätpä ole enää nähneet minua siellä. Saatanan kyttääjät.

 


 

Joissakin striimeissä on ongelmana tavallisesti joku yksittäinen kusipäinen mode joka pilaa kokemuksen kaikilta, niin nytkin. Ei se riitä että striimaaja on mukava ja ystävällinen, myös chatin ja modejen täytyy olla. Jos siis halutaan lisää vakituisia katsojia.


Toivottavasti tämä typerä "puhu chatissä tai bannit"-käytäntö ei leviä muihinkin striimeihin.

 

Ps. Lakkasin myös seuraamasta erästä F13-striimaajaa, jonka kanssa eksyin sattumalta samaan lobbyyn ja joka silloin paljasti mitä mieltä on vanhoista ja/tai rumista naisista. Ilmankos olen kohta jo kolmen vuoden ajan käyttänyt kyseisestä striimaajasta kutsumanimeä "paskapää".


Postauksen lintukuvat: Effin' Birds

24. syyskuuta 2021

Olen lääkerikollinen

Sarjassamme aiemmin julkaisematta jääneet jutut...

 

Muutama vuosi sitten kävi köpelösti. Silloin pelkäsin eniten sydämeni puolesta koska jouduin lopettamaan vahvan melatoniinin käytön. Melatoniinihan auttaa tutkitusti endometrioosiin isolla annostuksella.

Tilasin vahvaa (10mg) melatoniinia laittomasti Suomeen ja jäin kiinni. Vieläkään ei ole tullut kutsua tullin/poliisin kuulusteluun vaikka kohta neljä vuotta on jo mennyt. Onko minun juttuni siis kokonaan unohdettu? Kuulemma syyteoikeus on jo vanhentunut. Tiedän että muut ovat saaneet tuomioita miedommastakin melatoniinista. Hauskaahan on tietysti se että Kuopiossa ei ole enää tullin toimipistettä, joten pelkäsin joutuvani kuulusteluun vaikka Vantaalle. Köyhälle ja sairaalle se olisikin ollut helppo nakki.


Jos myöntää kaiken voi saada kirjallisen menettelyn. Ja jos kuulustelussa ei myönnä syyllisyyttään tulee oikeudenkäynti. En varmaan olisi voinut olla nauramatta jos minun vuokseni olisi järjestetty sellainen show. Suuri lääkeainerikollinen ja hiton laiton aine, ja paskat. Melatoniinia saa Suomessa jokaisesta ruokakaupasta.

Nii-in. Olisi pitänyt yrittää saada lääkäriltä resepti vahvaan melatoniiniin. Vaan ei taida oikein onnistua, jos sanoo syyksi (kuvitellut) endokivut.


8. syyskuuta 2021

Outoja unia

Nämä unet oli tarkoitus julkaista toukokuussa 2020.

 

Sairaalassa kummittelee. Kyseessä on pääosaparin aikuinen lääkäritytär, joka yrittää varoittaa heitä että he kuolevat myös täällä puolen vuoden päästä. He aikovat ottaa varoituksesta vaarin vaikka kuolema ei ehkä olekaan vältettävissä. Mutta sitten terroristit ottavat sairaalassa panttivankeja. Ajattelen että he ampuvat kaikki, mutten pääse pois. Peruutan terroristiryhmän luokse, itken äänettömästi, mutta silti yksi heistä valittaa että hiljennä tuo. Rupean valittamaan terroristille tämän Simpsonit-hatusta, "viet Simpsoneiden maineen, ota hattu pois". Mies ei suostu niin otan itse hatun pois hänen päästään.

Nykyään usein toistuva uni on sellainen että herään myöhään päivällä eikä kissoja ole ruokittu. Eräässäkin unessa heräsin iltapäivällä vailla viisi ja kissat näkivät nälkää. Asiat olivat ihan väärin, kissojen kupit olivat pesemättä ja roskat viemättä vaikka tiesin että em. asiat on tehty. Naapuritalosta tuli ulos joukko kaapuihin pukeutuneita miehiä. Valitin heille että tiedän mitä he ovat tehneet, vääristäneet aika-avaruus -jatkumoa. Yritin mennä kolmen kissani kanssa hissillä takaisin kotiin, mutta Olle ei suostunut tulemaan hissiin. Naapuri kysyi missä kerroksessa asun ja lupasi tuoda Ollen minulle. Kotona tajusin että minulla on ollut monta päivää päälläni monta pitkähihaista paitaa ilman että olin huomannut sitä. Yritin epätoivoisesti saada paidat pois päältäni mutta eihän siitä mitään tullut.

Pääjuoni: Jakelin ihmisille F13-peliohjeita. Sivujuoni: Homer Simpson oli menossa treffeille ja päätti kokata treffikumppanilleen hummeria. Ongelma vaan oli se että Homer itse oli se hummeri. Homer pisti itsensä uuniin ja ihmetteli kun on kuuma.



Alienit olivat hyökänneet maapallolle ja suurin osa ihmisistä oli kuollut. Harvat jäljellejääneet olivat jo kerran jäädyttäneet itsensä mutta alienit herättivät heidät. Jäljellejääneet aikoivat taas jäädyttää itsensä Kuopion Asemakadulla. Keräsivät kaiken mahdollisen jään ja kylmäautot. Miettivät mitä alienit oikein haluavat. Yksi heistä päätteli että ne haluavat ihmiskunnan suuren keksinnön, slurpee-juomat. Hän keräsi kokoon kaikkien mahdollisten Slurpee-makujen jämät ja syväjäädytti itsensä niiden kanssa.

Olin tulossa matkalta kotiin taksilla. Näin kuinka mies juoksi karkuun toista miestä, joka otti pyssyn ja aikoi tappaa jahtaamansa miehen jos saisi tämän kiinni. Päätin mennä yöksi vanhalle asunnolle jotta minua ei löydettäisi. Mutta päädyinkin nukkumaan makuupussiin mäkeen Tapsan kanssa. Mieheni tuli paikalle ja päätettiin mennä vanhalle asunnolle, kannoin Tapsaa sylissäni. Aluksi mentiin vähän ohi mutta lopulta päädyttiin oikean rapun ovelle. Näin kuinka meitä lähestyi neljä nuorta miestä, ja pyysin miestäni kiirehtimään oven avaamisen kanssa mutta tiesin että on liian myöhäistä. "Onneksi ne ovat täällä", miehet sanoivat. Miehillä oli huumeruiskuja käsissään ja he aikoivat tappaa meidät koska olin silminnäkijä. Yritin epätoivoisesti keksiä mitä voisin sanoa. Että en nähnyt mitään, että en kerro mitään. Mutta se oli mahdotonta paljastamatta että oikeasti näin jotain. Tunne kun tiesin kohta kuolevani oli hirveä.


Toistuvat unet eivät lopu näkemällä

Mahdottoman jyrkät ylämäet, hengenvaarallisen rikkinäiset portaikot ja hissit. Ja aina olen menossa ylöspäin. Mutta ne rikkinäiset portaat ja hissit ovat useimmiten lapsuudenkodissani. Siinäpä sitä olisikin tulkittavaa unien tulkitsijalle. 



6. syyskuuta 2021

Ripulin jälkeläinen

Julkaisen joitakin vanhoja julkaisematta jääneitä blogikirjoituksiani. Tämä on syyskuulta 2019.
 

Kävelylläni Rivellonissa kohtasin epätoivoisen kanalauman. Marge-kanan munat oli varastettu. Onnistuin pelastamaan niistä munista vain yhden, josta myöhemmin kuoriutui kana nimeltä Peeper. Pooperin koko perhe koki karmean kohtalon, ja niinpä minusta tuli hänen sijaisäitinsä.


Mutta olihan pienellä Pooperilla jäljellä vielä isä. Harmi vaan että isukki paljastuikin hirviöksi, joka haluaa lapsensa Pooperin kuolevan. Haistappa kukko paska, turhaan luulet että tuon lapsesi luoksesi tapettavaksi.

Pooperilla ei ollut siis muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa keinoemonsa Ripulin seuraamista. Pooper-raukka. Kyllä, peli Divinity: Original Sin 2 on mahdollista pelata kokonaan läpi/loppuun asti Pooperin kanssa. Testattu on. Tosin Pooperin pitäminen hengissä voi hetkittäin olla vaikeaa.