17. maaliskuuta 2014

Haista paska, Sub

Valitin tästä jo aikaisemmin, siitä miten Smallvillen ja Bonesin uudet jaksot näytetään Subilla keskellä yötä. No nythän Supernaturalkin on saanut saman kohtalon. Uudet jaksot ovat puoli kahdelta yöllä, eli tosi usein tulee niitä nähtyä!

Ja sattumalta huomasin lauantaiyönä että ihan samoin on käynyt Eurekalle. Sen jaksot olivat aiemminkin ihan liian myöhään, keskiyöllä keskiviikkoisin. Eureka on yksi sarjoista jonka haluaisin nähdä joskus alusta asti, nyt olen katsonut vain hetken sieltä täältä enkä ole juonessa kärryillä yhtään.

Ja Sub oli siirtynyt täysin salaa Myytinmurtajissa uusinnoista uusiin jaksoihin! Sunnuntaisin kahdeksalta on näytetty uusintoja. Uudet jaksot ovat aina aikaisemmin olleet keskiviikkoisin klo 23 aikaan MTV3:n puolella. Mutta nytpä olivatkin alkaneet Subin sunnuntain uusintapaikalla täysin uudet jaksot! Eipä kukaan ollut minulle kertonut, ja en edes tiedä kuinka monta uutta jaksoa tuli missattua. Huomasin tämän muutoksen vasta kun ohjelmatiedoissa oli Breaking Bad-jakso, joka kuuluu ihan uusimpiin. Ja Myytinmurtajien jaksothan on AINA esitetty väärässä järjestyksessä, ihan miten sattuu! Miksi hitossa samaa taktiikkaa ei käytetä jatkuvajuonisissa sarjoissa?!


Ja eipä suinkaan ärsytä Subin tapa aloittaa ohjelma paljon ennakkotietoa aikaisemmin. Jos vaikka Bonesin pitäisi alkaa puoli kahdelta yöllä, niin hyvinkin oikea alkamisaika saattaa olla jo vaikkapa klo 1.10.! Aivan törkeää. On tullut missattua alku ties kuinka monta kertaa.

Sub on tosiaan kuullut valitukseni. Ennen Bones alkoi puoli yhdeltä yöllä, nyt tuntia sitäkin myöhemmin. Otan tämän henkilökohtaisena vittuiluna.

Ei kommentteja: