8. maaliskuuta 2014

"Juhlista itseäsi naistenpäivän kunniaksi"

Koko aikuisikäni alkoholi on ollut elämäni ainoa sisältö. Tämä tuli todettua kuin luin blogini vanhoja merkintöjä. Pelkkää ryyppäystä, krapulaoksennusta ja haaveilua seuraavasta ryyppäämiskerrasta. Säälittävää. Eipä ole siis mikään ihmekään esimerkiksi endometrioosi ja joku joskus koholla oleva maksa-arvo. Vain itseäni saan syyttää?


Yksi kissojen ruokakupeista hajosi ja piti ottaa käyttöön varakuppi. Uuden varakupin etsimisessä iski tenkkapoo, sillä mistään ei enää löydä samanlaista mallia, ei edes eikä varsinkaan Zooplussasta. Kissan ruokakupin pitää olla laakea aakea ja reunojen pitää olla matalat. Ei kissa tykkää että syödessä viiksikarvat osuvat kupin reunoihin. Keskustan Mustista ja mirristä löytyi tasan yksi kuppi jonka pystyin sietämään. Muuten olisin joutunut siirtymään ihmisten osastolle, kamalaa.

Kuopiossa ei voi nykyään edes rahaa nostaa automaatista kun sen vieressä kyttää kerjäläinen ja varmaan varastaisi/vaatisi nostetut rahat itselleen. Vois pollarit ajaa kerjääjät pois tuommoisesta paikasta. Kerjäläiset on niiden vika jotka niille rahaa antavat.





Ei kommentteja: