En ole koskaan voinut valita suosikkia vampyyriveljesten joukosta niin kuin kaikki muut sarjan fanit tuntuvat tehneen. Minulle veljet ovat pääasiassa harmaata massaa. Olevinaan heistä on tehty erilaisia, mutta ei, samanlaisia he ovat. Kaikki angstisia ja kaikilla on joku luuranko kaapissaan. En koskaan muista mikä luuranko kenelläkin. Kuka muuttuu lohikäärmeeksi tapellessaan, kuka oli veriorjana jne.
Edellisen kirjan jälkeen ja ennen tätä ajattelin että ehkäpä Phury voisi olla suosikkini jos sellainen on kerran pakko valita. Mutta eipä, ei. Kuka muka näistä voisi jonkun valita? Jos pitäisi valita joku suosikkihahmo sarjasta niin se olisi Mary. Ja en kyllä pysty muistamaan sitäkään ketkä ovat pareja keskenään. Kenen shellan Mary on? Hmm.
Kirjan alussa pudotettiin todellinen pommi: Yksi "hyvis"vampyyreistä on itsensä pahuuden eli Omegan poika. Mutta kuka? Silti jostain kumman syystä kirja ei alussa jaksanut oikein kiinnostaa minua ja lukeminen eteni todella hitaasti. En tiedä oliko vika minussa vai kirjassa. Viimeiset noin 400 sivua luin kyllä sitten parissa päivässä, eli ihan tarpeeksi mielenkiintoista oli. Mutta tosiaan nyt ensimmäisen kerran minusta kuuluu soraääniä tämän sarjan kohdalla. En tiedä onko niille oikeasti aihetta, tai ehkäpä niille olisi ollut aihetta jo aikaisemminkin.
Yksi asia joka häiritsi minua oli se että tämä kirja alkoi viisi kuukautta edellisen kirjan päättymisen jälkeen. Viisi kuukautta. Eikä siinä ajassa muka ollut tapahtunut yhtään mitään. Cormia oli vain istuskellut tyhjän panttina viisi kuukautta, just joo.
Yksi juttu joka ei oikein ole minua kirjassa/sarjassa kiinnostanut ovat nämä "nuoren" kaartin vampyyrit eli John Matthew, Blay ja Qhuinn. Tosin Blaystä tässä kirjassa tehdyn paljastuksen jälkeen voisi olla ihan mielenkiintoista lukea "oma" kirja hänestä, "hehe"..
Bella oli kauhuissaan. Bella oli urhoollinen. Bella oli pikkuruinen ja Bella oli raivokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti