29. kesäkuuta 2008

Kuumetta, kramppeja... ja teetä :O

Olin lukenut hirveästi Rooibos-teen terveysvaikutuksista. Eilen ostin Liptonin Afrikan Rooibos-teetä. Haisee hirveälle ja ajattelin ettei tuota juo erkkikään. Mutta se onkin tosi hyvää. Maistuu jouluiselta ja glögiseltä. Mausteina onkin mm. kardemummaa ja kanelia. Nam.

Käytin Oliviaa ulkona tänä aamuna. Ei se uskaltanut ulkona liikkua. Käytävässä se viihtyy paremmin, kun ryntää sinne aina sutena kun kotiin tulen. Olivia on siitä kummallinen että se kiehnää ihan hirvittävästi jaloissa silloin kun yritän aamulla lähteä töihin. Meinaan kompastua siihen koko ajan. Ja hyppää syliin vaikka istuisin vessassa. Tabithahan tykkää varastaa vessapaperirullan kylppäristä ja kantaa sen sängyn alle leikkiäkseen sillä.

Suosituin videoni youtubessa on saanut paljon kommentteja, mutta tämä nyt oli jotain ihan muuta: I watched this before reading the comments and totally thought this was an official trailer at first! Just joo ja lol lol. Innostuin lataamaan sille toiselle tilille muutaman pb-videon ja yhden kohdalla jo sanoivat että copyright on arsesta. Niin, en ole täällä tainutkaan mainita... että juuri tuo mainitsemani video... biisi on u2:n ja he oovat ilmoittaneet omistavansa sen tekijänoikeudet. SILTI antavat videon olla tubessa. Tollasesta suhtautumisesta sais joku fox ja pb ottaa oppia.

Näin jokunen yö sitten unen jossa minulla oli 40 astetta kuumetta. Pikkasen outo olo oli.

Fever
If the feature of the dream was your own fever, the dream is telling you that the things you worry about most may never happen and that your futile anxiety is compromising your ability to enjoy today.

To dream that you are stricken with this malady, signifies that you are worrying over trifling affairs while the best of life is slipping past you, and you should pull yourself into shape and engage in profitable work.

Nauraa räkätin itseni lähestulkoon kuoliaaksi lukiessani englanniksi käännettyä versiota tästä blogista.

Ei kommentteja:

Pizza-online.fi