Onkohan koskaan ollut yhtä upeaa penkkiurheilupäivää kuin keskiviikko 19.2.? Kaksi olympiamitalia joista toinen kultainen, ja voitto Venäjästä puolivälierässä. Kauan olin saanut odottaa Porilaisten marssia, mutta onneksi pystyin olemaan kotona oikeaan aikaan. Oli se niin ihanaa ja uskomatonta. Hyvin harvoin mikään asia enää vaikuttaa minuun mitenkään tai tuottaa iloa. Iivo Niskasen pronssihäviö kahdella kymmenyksellä itketti aikaisemmin kisoissa, mutta nyt sekin tuli poispyyhityksi.
Taidan antaa seuraavalle kissalleni nimeksi Iivo. Paitsi että mitenkäs minä muka joskus poikakissan saisin? Tai edes haluaisin, mokomat ruikkijat. Ollessa on tarpeeksi ruikkijaa minulle eli ihan liikaa. Tällä viikolla tuli nähtyä ensimmäisen kerran sekin ilonhetki kun kissa paskoi matolle. Kali oli tavallisen mallisessa lootassa jossa ei ole katosta. Ylimääräinen vessa jonka laitoin matkan ajaksi. Jonka olin siirtänyt pois makkarista, pois haisemasta ja levittämästä hiekkaa. Se oli siis keskellä olkkaria, maton vieressä. Katselin kun Kali paskoi ihan laatikon reunalla ja ihmettelin osuuko nyt varmasti laatikkoon. Ensimmäinen pökäle osui hiekkalaatikon reunaan ja pomppasi siitä sisälle laatikkoon, mutta seuraava pökäle menikin ohi reunan ja suoraan matolle.
Keskiviikkoaamu alkoi myös mukavasti kun astuin oksennukseen enkä edes tajunnut sitä. Tulin pois vessasta ja huomasin että eteisen kissojen vessan vieressä on oksennus. Ihmettelin miten onnekas olin ollut kun en ollut astunut siihen. Mutta sitten vasta huomasin että villasukan pohjassa oli oksennusta ja märkiä jalanjälkiäni oli ympäriinsä...
Mielenterveyteni on uhattuna jos Suomi voittaa nyt olympiakultaa jääkiekossa. En kestäisi sitä ja olen jo itkenyt valmiiksi kauhusta. Eli olen maanpetturi. Ja silti jännitin Suomen puolivälierää Venäjää vastaan niin etten uskaltanut katsoa sitä. En tajua miten ne oikeat fanit pystyvät siihen. Joku on tartuttanut minuun pelkuruuden.
Kun on ollut ties kuinka monta vuotta töissä jokaikinen perjantai ilman mitään poikkeuksia tai lomia... kun ei enää tarvitsekaan niin vaikeaa on. Pitää väkisin yrittää olla laittamatta herätyskelloa soimaan. Pitää tarkistaa työvuorolistasta monta kertaa että onhan se nyt ihan varmasti totta. Ja silti on ihmeissään kun ei soitettukaan ja käsketty töihin.
Olipa aika ihana uudistus tämä että työtön saa nyt ansaita 300 euroa kuussa ilman että työttömyyskorvaus pienenee. Saan nyt soviteltua työmarkkinatukea yli 200 euroa kuussa enemmän kuin aikaisemmin. Eli rikastumista ei voi estää? Asumistuki pieneni jo, kuten kerroinkin aiemmin. Ja palkkakin tulee pienenemään. Ensimmäinen uudistuksien jälkeinen työvuoro pelottaa.
Vituttaapa ihan pikkuisen se että Hesarin tv-liite on nyt uudistuksen jälkeen samassa Nyt-liitteen kanssa. Ennen tv-liite oli kätevästi erikseen. Nyt joudun leikkaamaan sen irti Nytistä. Ja jo toisena perjantaina tapahtui kamalaa, leikkasin saksilla samalla vahingossa reiän prinsessa-pussilakanaani ja peittooni. Mistä voin hakea korvauksia, prkl?! Jos asia olisi minun päätäntävallassani niin lopettaisin tuon yhdistymisen vuoksi tilauksen.
Ihan pikkuisen ihmetyttää ja vituttaa Subin ohjelmapolitiikka. Huippusarjat Bones, Supernatural ja Smallville esitetään keskellä yötä. Ja kyseessä eivät ole uusinnat vaan uudet jaksot. Kaiken huippu oli Smallvillen kaikkien aikojen viimeinen jakso joka esitettiin kahdelta yöllä. Tuliko katsottua? No ei tosiaan. Subin mielestä oli tärkeämpää näyttää ensin kaksi jaksoa CSI Miamin uusintoja. En näe koskaan Bonesin jaksoja loppuun asti.
20. helmikuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti