Eräänä torstaina oli vaikea nukkua kun kaikki kolme kissaa makoilivat sängyllä minun puolellani. Siis oikeasti, mitä vikaa siinä toisessa puolessa muka oli? En saanut nukkua sittenkään kun kaksi kolmesta kissasta oli lähtenyt: heräsin siihen kun Olivia raapi jalkaani.
Seuraavana eli perjantaiaamuna olin töissä ihan sekaisin. Luulin nähneeni Scream-murhaajan kaksi kertaa. Vilkuilin koko ajan olkani ylitse. Ja kaikki tämä johtui siitä että olin nähnyt painajaisen.
Ja jonain lauantaiyönä onnistuin katsomaan Kleopatran loppuun asti, vaikka se loppui vasta yhdeltä yöllä. En ollut nähnyt elokuvaa lapsuuden jälkeen, ja muistin siitä lähinnä vain käärmeisen lopun. Leffa oli aikamoisen tylsä.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina katsoin ensimmäisen kerran klassikkoelokuvan Auringonlaskun katu (Sunset Boulevard), joka sai täydet viisi tähteä sekä Savon Sanomien että Hesarin arvostelussa. Miljoona kertaa mieluummin olisin katsellut viikkoa aikaisemmin ollutta Sumujen siltaa, jonka näin silloin ehkä vasta kolmannen kerran. Onhan siinä idolini Vivien Leigh. Oh lady Margaret, you are naive.
Ja sit oli joku tiistaiyö jolloin katsoin viimein leffan jonka olen halunnut nähdä lähes kymmenen vuotta. Viimeiseen pisaraan (Enough). Siinähän on nimittäin Teho-osaston Noah Wyle. Esittääkin aika paskaa tyyppiä.
Viime ajat olen syönyt mansikkarahkaa. Ihan liian hyvää.
Kasvikset syrjäyttävät perunalisukkeet ravintoloiden lautasilla
Leipomot tiukoilla, karppauksen uskotaan suitsineen leivän kysyntää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti