10. heinäkuuta 2008

Tänä aamuna minulla meni totaalisesti hermot Tabithaan. Eilinen oli niin paska ja pitkä päivä, että olin etukäteen herkutellut ajatuksella että tänä aamuna saisin viimein nukkua. Ja paskat. Toistuvista kielloista, perseelle lyömisistä ja vesipullolla uhkailusta huolimatta Tabitha kävi jatkuvasti repimässä antennijohdon teippejä irti seinästä. Lopulta laitoin kissat kahteen otteeseen arestiin vessaan. Ja siellä ne sitten metelöivät niin etten voinut nukkua. Obviously I'm a horrible mother.

Tabitha on hauska tyyppi. Silloin kun se pelkää minua se kiehnää ja puskee oikein erityisen paljon. Esittää jotain... ei vaan osoittaa alistuvansa.

Eilisaamunakaan ei nukkumisesta tullut mitään. Olivia löysi vaatekaapista uudet villasukat ja leikki niillä. Eipä siinä muuten olisi ollut mitään ongelmaa mutta Olivia valitsi leikkimispaikaksi sänkyni. Tabithakin löysi eilen ensimmäistä kertaa villasukkailun ilot mutta tajusi sentään leikkiä sänkyni alla.

Eilen kun viimein pääsin kotiin iltaseitsemän aikaan netti ei toiminut. En voinut tajuta miksi. Televisiossa näkyivät kanavat normaalisti joten johto oli paikoillaan. Kaapelimodeemissa paloivat kaikki valot eli kaiken olisi pitänyt olla kunnossa. Tänään leikin palomuurin asetuksilla niin että se alkoi lopulta blokata yhteyden kaikkiin nettiosoitteisiin. D'oh? No turvatasoa alentamalla pääsin viimein nettiin. Rupesin palomuurilla leikkimään kun ajattelin että ehkä Windowsin päivitys on muuttanut sen asetukset.

Viime päivinä on ollut kuumeinen ja kipeä olo. Jos joku virus nyt iskisi synttäristressi olisi selkeästi heikentyneen vastustuskyvyn syynä. Flunssa ei saisi nyt tulla jo pelkästään siksikään ettei tatuointia suositella otettavaksi sairaana.

Niin. Olivia (ja Bella) täytti eilen puoli vuotta. Iso tyttö.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Semmosta se on kun pitää sisäkisuja, ja ZoneAlermin palomuuria. Eipä taida lepäilystäkään paljoa tulla kun kisut leikkii. Vähäinen nugguminenhan myös vähentää vastustuskykyä. Ite oonkin nyt sairaslomalla.