16. heinäkuuta 2007

Eilen tuli katsottua elokuva Last king of Scotland. Leffa kiinnosti minua lähinnä pääosanesittäjänsä eli roolistaan Oscarin voittaneen Forest Whitakerin takia. Hän on aina jostain syystä kuulunut suosikkeihini. On vaan jotenkin niin löllykkä. Hän vieraili äskettäin myös Teho-osastossa usean jakson ajan.

Taitaapa olla niin että minulla on jonkin verran vaikeuksia nähdä mitään uskottavuutta Whitakerin pahis-rooleissa. Minulle hän lienee aina oletusarvoisesti hyvis. Ensimmäinen leffa missä hänet näin taisi olla Peto. Tuota elokuvaa on kai haukuttu paljon mutta mielestäni se on erittäin viihdyttävä.

Last king of Scotland oli myös viihdyttävä, olin positiivisesti yllättänyt. Hyvä leffa kaikin puolin. Taisin tosin onneksi missata yhden elokuvan brutaaleimmista kohtauksista, ja hyvä niin. Mielestäni leffa myös esitti Idi Aminin ihan liian sympaattisena hahmona.

Enkä tunnistanut Gillian Andersonia ollenkaan, vaikka hänet alkuteksteissä huomasinkin. Se nainen näytti ihan eri ihmiseltä kuin Xfiles-aikoina.

Ei kommentteja:

Pizza-online.fi