Pliis, älä kommentoi karppausta jos et tiedä siitä yhtään mitään. Teet vain itsestäsi naurettavan pellen.
Karppauksessa riisit, pastat ja perunat korvataan KASVIKSILLA, ei lihalla. Lihaa ei syödä yhtään sen enempää kuin tavisruokavaliolla.
Muutin karppauksen vastustajan tekstiä paremmaksi:
Terveydestä vastaavat viranomaiset ja järjestöt, sanokaa virallisterveellistä ruokavaliota noudattaville mahdollisimman kovalla äänellä, että heidän ei kannata tulla valittamaan virallisterveellisestä ruokavaliosta saaduista sairauksista ja väittämään, että heitä ei varoitettu ajoissa. Tehkää selväksi, että he itse ja vain he itse kantavat vastuun terveytensä vahingoittamisesta, kukaan ei ole pakottanut heitä virallisterveelliselle ruokavaliolle. Muistuttakaa, että heitä on varoitettu!
Virallisterveellisen ruokavalion puolustajat haluavat muiden hyväksyvän heidän mielipiteensä virallisterveellisestä ruokavaliosta, miksi? Jotta he voisivat tulevaisuudessa syyttää muita aiheutuneista terveysongelmista: "Terveysviranomaisetkin sanoivat, että virallisterveellinen ruokavalio on terveellistä, älkää minua syyttäkö, syyttäkää viranomaisia sillä kyllä niiden olisi pitänyt tietää".
Niinhän se on että karppaajan kaikki sairaudet ja vaivat flunssasta selkäsärkyyn johtuvat ruokavaliosta, virallisperseilijän diabetekset ja syövät eivät.
30. lokakuuta 2011
29. lokakuuta 2011
27. lokakuuta 2011
Joe Hill: Sarvet
Stephen Kingin pojan Joe Hillin toinen kokopitkä romaani Sarvet kertoo Ig-nimisestä miehestä joka rankan ryyppäysillan jälkeen herää päässään sarvet, kirjaimellisesti.
Sarvilla on kumma vaikutus muihin ihmisiin. He eivät suinkaan kavahda miestä jolla on sarvet päässään, päinvastoin niitä tuskin huomataan. Sen sijaan ihmiset kokevat vastustamatonta tarvetta avautua Igille suurimmista ja synkimmistä salaisuuksistaan. Mikään ei tunnu estävän heidän lörpöttelyään.
Vuotta aikaisemmin Igin tyttöystävä Merrin murhattiin. Syytön Ig oli murhan pääepäilty. Sarvien avulla Ig saa kuulla totuuden - murhaaja löytyykin lähempää kuin hän ikinä olisi voinut kuvitella.
Kirjan ensimmäinen osa oli mukaansatempaavaa ja jännittävää luettavaa. Mutta sitten kaikki tuntui lässähtävän kun ensimmäisen suuren paljastuksen jälkeen siirryttiinkin nykyhetkestä menneisyyteen. Ei oikeasti kiinnostanut ollenkaan se menneisyyden vatvominen, enkä ole näemmä edes ainut joka on tuota mieltä. Teki mieli hypätä kokonaan menneisyys-kohdan yli ja siirtyä takaisin nykyhetkeen. No kyllä se menneisyyskin alkoi jossain vaiheessa kiinnostaa ja meno parani.
Loppupuolen suuren paljastuksen jälkeen ei voinut kuin todeta että niinpä tietysti. Olisihan se pitänyt tajuta, kun tarpeeksi vihjeitäkin annettiin.
Tykkäsin kirjasta kovasti, ja vieläkin enemmän toivon että Sarvista tehtäisiin elokuva, sillä siitä saisi mielettömän leffan. Erityisesti tämän suosikkikohtani haluaisin nähdä valkokankaalla: Mies viinipullo ja talikko kädessään pitää saarnaa tuhannelle käärmeelle. Puhumattakaan paholaisesta hameessa! Oi leffa, tule jo. Tulethan?
Joe Hillin ensimmäisestä romaanista Sydämenmuotoinen rasia on kaiketi tulossa leffa jossain vaiheessa... joten toivossa eletään.

Tunnisteet:
kirja
25. lokakuuta 2011
Halloween-asuni 2011
Ei oikeasti edes huvittaisi tai jaksaisi... Kumma kyllä aika monessa Kuopion baarissa on Halloween-bileet, eikä pelkästään teinipaikoissa.
Kun näin tämän mekon sain idean pukeutua mustaksi enkeliksi. Totesin kuitenkin etten kestä siipien epäkäytännöllisyyttä. Haluaisin todelliset miniminisiivet, mutta sellaisia ei kai mistään saa.
Asuni on siis tämä mekko ja muuten tylsästi sama kuin viime vuonna, eli musta kissa.

halloween
Karppaus tappaa
Naurettavuuden ja nolouden huippu tämä Imperiumin vastaisku:
Uusitupa karppaamisesta: "Hitaat suomalaiset tulevat järkiinsä"
Uusitupa: Karppaus huuhaata – ”voi jopa tappaa”
Karppaatko itsesi sairaaksi?
"Karppaajien ensisijainen tavoite ei ole terveyden maksimointi, vaan se että saa painoa alas mahdollisimman pienellä vaivalla."
Karpithan ovat tunnetusti laiskoja läskejä jotka syövät pelkkää lihaa. Minäkin painoin karppauksen aloittaessani peräti noin 40 kiloa eli olin hirveän ylipainoinen. Tasan niin sairaaksi virallisterveellinen ruokavalio minut teki...
Kieltämättä aloittaessani karppaamisen söin liikaa lihaa, sillä alussa sen oikean ruokavalion koostaminen oli vaikeaa ja sellaista hakemista. Meni aikaa tajuta että karppiruokavalion perusta ovat kasvikset ja rasva, liha on vain lisuke jota syön saadakseni minimimäärän proteiinia ja rautaa. Nykyään on jopa monen päivän putkia jolloin en syö ollenkaan lihaa. OMG. Ja ihan oikeat kasvissyöjätkin karppaavat onnistuneesti.
Night of the living low-carbs... Hidas, tyhmä, laiska, läski ja zombie.

23. lokakuuta 2011
Voin ostaminen on noloa
Sainpa taas hävetä Lidlissä silmät päästäni. Ei riittänyt että pudotin käsistäni yhden voipaketin, vaan piti heti perään pudottaa vielä toinenkin. Luulisi että itsensä nolaamisessa olisi joku raja, mutta ei vaan minun kohdallani.
Olin ensimmäistä kertaa liikenteessä ilman passia, ja ajattelin että jos trendi jatkuu samanlaisena niin tokihan henkkarit kysytään. Kun myyjä huomaa että ostoksiin kuuluu myös viinaa niin usein naama tsekataan uudestaan, ihan eri mielenkiinnolla... niin tälläkin kertaa ja vähän kylmäsi. Mutta eipä jääneet siiderit kauppaan.
Pakkomielle parapähkinöistä
Viime aikoina noin joka toisessa lukemassani kirjassa on kehoitettu syömään 1-2 parapähkinää päivässä, pääasiassa seleenin saamisen vuoksi mutta muutenkin. Sain sitten päähäni että minunhan pitää kokeilla parapähkinöitä ja yritin etsiä niitä Kuopion kaupoista. Punnitse & säästä-liikkeessä niitä taitaisi olla mutta enhän minä sinne uskalla mennä. Kammoan pikkukauppoja joissa myyjä kyttää.
Veljmiehessä parapähkinöitä olisi ollut, hinta vain noin 14 euroa puolelta kilolta. Niin halapaa on että hirvittää. Ja iso pussi, halusin maistiaisiksi pienemmän. Veljmiehestä ei muutenkaan löydä nykyään remontin takia mitään. Tavaroiden uudessa järjestyksessä ei myöskään ole mitään järkeä tai logiikkaa. Ennen esimerkiksi mausteet, mantelit ja pähkinät olivat vierekkäin, eivät enää. Ennen myöskin pastakastikkeet, ketsupit ja tomaattimurskat olivat vierekkän, eivät enää.
Tajusin sitten että iHerbissähän olisi tietenkin niitä parapähkinöitä. Harmi vaan että ehdin tehdä tilauksen juuri edellisellä viikolla.
Sitten Lidlin lokakuisessa mainoskuvastossa oli joulukarkkeja, ja niiden joukossa parapähkinöitä. Mutta tietysti suklaalla kuorrutettuna...
Niinpä yllätys olikin suuri kun Lidlissä sattumalta huomasin että hyllyssä on kuorruttamattomiakin eli ihan naturelleja parapähkinöitä. 200 gramman pussi.
Minullako kännireksia?
Olenkin ollut tietämättäni kännirektikko. Nuorempana jätin aina syömättä ennen kännäystä, kahdesta syystä. A) Nousee viina paremmin päähän B) Jos oksentaa niin vatsassa on vähemmän oksennettavaa. Ja ruokahan menee ihan hukkaan jos sen kuitenkin oksentaa.
Nykyään jopa syön ennen bilettämistä, mutta yleensä vähemmän kuin normaalisti. Ainakin olevinaan syynä on kiire. Kiire kiire bilettämään. Ja toki bilettäessä iltapala jääpi aina syömättä. Tosin yöpala korvaa sen useimmiten.
Erosin erään ylimielisen idiootin Facebook-ryhmästä kun hän päätti arpoa palkinnon vain uusien tykkääjien kesken. Teki mieli sanoa pahasti, vanhojen syrjimistä en hyväksy.
Työmäärä on lisääntynyt kolmessa viikossa noin 30%, palkka ei.

logi
22. lokakuuta 2011
Downton Abbey
Sisältää juonipaljastuksia
Tv-sarjaa Downton Abbey hehkutettiin ja hehkutetaan kaikkialla. Minuun se ei aluksi iskenyt ollenkaan, mutta kai sitä nyt pitää pikkuhiljaa alkaa myöntää että olen jonkinsortin fani.
Kun sarjan ensimmäinen kausi loppui Ylellä, jatkoin toisen kauden katsomista netissä. Se jos mikä on addiktion tai faniuden tai jonkin merkki.
Yksi syistä miksi en aluksi tykännyt Dowtonista on sen läpeensä vastenmieliset henkilöhahmot. Lähes kaikki ovat tuntuneet ainakin jossain määrin ällöiltä tai ainakin muuten vaan yhdentekeviltä.
Aluksi tykkäsin Daisystä, mutta hän on muuttunut silmissäni alkuakin tyhmemmäksi. Ei vaan tajua omaa parastaan. Tai tajua ylipäänsä yhtään mitään.
Jos joku sarjan henkilöistä on se kaikista keskeisin niin se on varmaankin "perijätär" Mary. Mary on itsekäs, iljettävä, ilkeä. Jos voisin ajaa autolla Maryn päälle niin tekisin sen. Ja kun katselin toista kautta niin siinähän sisko-Edith opettelee ajamaan autolla. Siitä sain idean: Edithän voisi ajaa autolla Maryn päälle! Miten niin muka ei? Miksei Downton Abbey voisi olla rohkea ja erilainen sarja ja tappaa päähenkilön? Mutta ei, eihän mitään muuta kuin jotain teko-onnellista loppua voisi ajatellakaan. Eli täyttä paskaa.
Paskasta tulikin mieleeni etten välitä paskaakaan siitä mitä "pää"parille Mary ja Matthew käy. Voisivat vaikka tehdä joukkoitsemurhan.
Rupesin sitten tosissani miettimään että ketkä muka sitten voisivat olla suosikkihahmojani. Löysin kaksi: Anna ja William. Kuinkas sitten kävikään?
Downton Abbeyn toista kautta oli näytetty Englannissa viisi jaksoa, kun sain katsottua neljännen jakson ja päätin katsoa sen viidennen jakson juonipaljastuksia. Big mistake? Ensin ajattelin että kamalaa, pitikin mennä lukemaan. Mutta sitten tajusin että vieläkin kamalampaa olisi ollut jos olisin katsonut jakson tietämättä mitä kamalaa siinä tapahtuu. Ei nimittäin todellakaan tullut pieneen mieleenikään että William voisi kuolla.
Juu, ja joku nobody-Matthew on halvaantunut & kaikkee muuta á la Lady Chatterleyn rakastaja.
"Hauskaa" on se etten vieläkään muista läheskään kaikkien hahmojen nimiä. Mietin esimerkiksi pitkään kuka kumma on Cora. Ja ennen kuin aloitin toisen kauden katsomisen luin sen juonipaljastuksia (ja onneksi unohdin ne samantien), ja luulin tosiaan että Marylle ja palvelija Carsonille tulee jotain säpinää koska muistin nimen väärin... that would have been so wrong.
Tunnistinpa rouva Batesin näyttelijän heti hänet nähdessäni! Dexterin lapsen (jonka nimeä en muista) lapsenvahti edelliseltä kaudelta. Eipä palannut nykyiselle Dexter-kaudelle, koska vaihtoi Downton Abbeyhin? Ei tosin ole näkynyt kuin parissa jaksossa.

televisio
21. lokakuuta 2011
Karpin kaakaomuffinsit
Ohje on karppaus.infossa. Itse äärialakarppina toki tein tuon muunneltuna. En käyttänyt makeutusainetta, leivinjauhetta, soijajauhoa, vaniljasokeria enkä kahvia. Laitoin kokonaisuudessaan 2dl mantelijauhoa ja kahvin sijasta kaakaota.
Samalla kokeilin uutta Animal rescuen tassu-muffinsivuokaa.
Seuraavalla kerralla voisi kokeilla laittaa vaikka mustikkaa sekaan... Ja kanelia jonka nyt unohdin.

Helena-sarja melkein koossa
Vielä puuttuu sarjan kolmas kirja Helena, sininen sisar. Sattumaa tai ei, se on aina ollut minulle näistä kirjoista se... vähiten mielenkiintoisin. Yksi kirjoista on myös aina pelottanut minua. Siinä oli kummitusportaat...
Kirjat ovat yli 30 vuotta vanhoja, ja ymmärrettävästi hiukan vaihtelevassa kunnossa.
Nettidivareissa on harvemmin kirjoista kuvaa. Aluksi en siis voinut niistä tilata sillä en tiennyt mitkä niissä olleista Helena-kirjoista olisivat haluamaani painosta. Hankin muualta netistä sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Meni monen monta viikkoa kunnes tajusin että niiden ansiostahan tiedän nyt mikä se haluamani painoksen painovuosi on, ja voin pelkästään sen perusteella tilata lisää osia ihan ilman kansikuvaakin.
Tämä oivallus iski viime viikolla, ja tilasin samantien neljä Helena-kirjaa kahdesta eri nettidivarien keskittymästä. Muuten... Jos ne kaksi ovat muka kaksi täysin erillistä yritystä, niin miksi niillä on täsmälleen samanlaiset tilauslomakkeet, rekisteröintikaavakkeet jne.?
Hintaa noille on tullut postikuluineen 8 euroa per kirja, joten ihan ilmaista seitsenosaisen sarjan hankkiminen ei ole.
Junamatkalla Helsinkiin luin sarjan ensimmäisen osan. Eipä riittänyt läheskään koko matkan ajaksi. Harmitti etten ottanut toistakin osaa mukaan.

18. lokakuuta 2011
Zooplussan Halloween-tuotteet
Zooplussan suomipuolelle on tullut Halloween-aiheisia tavaroita. Eipä näy noita ainakaan vielä com-puolella. Pitäisiköhän tehdä tilaus ensimmäistä kertaa suomipuolelta? Saisi sen 10% alennuksen...
Erityisesti ihastuin näihin kissojen ruokakuppeihin:
Tämä sininen on kerrassaan ihana.
Tämä punainen on aika pelottava.
Boo Bagin mainoskuvassa kaikista pelottavinta on tuo hemmetin ruma (persialainen hyi yäk) kissa.
Suomipuolella ilmaisen kotiinkuljetuksen raja on paljon pienempi kuin comissa. Milloinkahan suomalaiset eivät saa enää tilata com-puolelta ollenkaan?
Ihmiset käyttävät yhä enemmän rahaa lemmikeihinsä. Enää ei siis riitä pelkät joulutuotteet vaan rahastetaan myös Halloweenilla... Pitää kai silti tilata sillä ainakin nuo ylläolevat Halloween-kamat on pakko saada. Kuten niin paljon nykyään.
Tällä hetkellä "vain" 3 Animal rescue-tilausta on tulossa. Ja haluaisin tehdä neljännen. Sen kolmannen tein vasta eilen.
En enää edes tunnista itseäni. Mitä ihmettä tapahtui pakko säästää rahaa-minulle? Sille joka ei meinnannut raaskia edes bussilla kulkea.

17. lokakuuta 2011
VHH-kirja: Parantavat rasvat
Verisuonikirurgi Taija Sompin ja Jani Sompin kirjoittama kirja Parantavat rasvat herätti mediassa kohua jo heti ilmestymisensä aikoihin. VT-jäärät ampuivat kaikki kirjan väittämät alas, todennäköisesti edes lukematta koko kirjaa.
Odotin kovasti että saisin tämän kirjan lukea, ja siihen nähden se olikin pettymys. Kirja tuntui kuin ylifanaattiselta uskonjulistukselta. Samoja asioita toisteltiin häiritsevästi uudestaan ja uudestaan peräkkäisillä sivuilla.
Oli ihan mielenkiintoista lukea taas kertauksena kolesterolilääkkeiden kamalista sivuvaikutuksista. Monet joutuvat jopa pyörätuoliin. Itseäni järkytti eniten tarina naisesta joka sai aivoinfarktin beetasalpaajien vuoksi.
Mielenkiintoista on myös kun verisuonikirurgi kertoo millaisia ja mistä koostuvia suonten tukokset oikein ovatkaan. Kolesterolin syyttäminen esimerkiksi sydäninfarktista on sama juttu kuin syyttäisi palokuntaa tulipalosta. Hyvä vertaus. Kolesteroli tulee paikalle korjaamaan jo syntynyttä vauriota. Kolesteroli ei ole syy vaan seuraus.
Kenties kirjan parasta antia olivat kuvaukset siitä miten ruokavalio vaikuttaa esimerkiksi aivoihin, sydämeen, keuhkoihin, verenpaineeseen. Astman vaikeusaste on suoraan verrannollinen veren d-vitamiinitasoon. Astmaan auttaa d-vitamiinin lisäksi a-vitamiini, kalaöljy ja maitorasva. Korkeaan verenpaineeseen kalaöljy.
Miksi sydän on ainoa elin missä ei ole koskaan todettu syöpää? Koska sydän käyttää ravintonaan vain rasvaa, ei sokeria. Syöpäsolut kun käyttävät ravintonaan vain sokeria.
Yhteenvetona voi todeta että kirjoittajien mielestä jokaisen suomalaisen pitäisi syödä lisäravinteena d-vitamiinia ja kalaöljyä.

Voita ja viinaa
Pikkasen hävetti mennä viime tiistaina Lidliin heti aamuyhdeksältä ostamaan aika monta tölkkiä siideriä. Ja kolme pakettia voita. Lidlissä voi on halvinta. Ja kappas vaan kun S-marketista oli voi kokonaan loppu! Elämme lopun aikoja.
On jäänyt raportoimatta varmaan montakin biletysreissua. Ennen Helsingin matkaa oli ainakin yksi. Ja syyskuussa oli yksi puolikas. Nyt viime viikoloppuna taas. Ja Halloween on kohta. Ei vaan millään jaksaisi. Jotenkin ei nyt biletys kiinnosta. Ei ryyppääminen. Ei edes tanssiminen. Olen kyllästynyt Caipiroskaankin, kevytsiidereistä nyt puhumattakaan.
Oltiin siis lauantaina taas Armaassa. Ihan liikaa porukkaa. Ei tule mitään. Hirveät jonot jokaiselle tiskille, vessaan, istumaan. Kas kun ei jo tanssilattiallekin. Ei vaan ole enää mitään kivaa ei-teinipaikkaa jossa käydä.
Olen niin vanha. Tai ainakin vanhan näköinen. Taas kysyttiin vain kaverilta paperit, ei minulta. Luulin jo että minulta, ja sanoinkin pokelle miten törkeää olikin että ei. Fakta on se ettei minulta tulla enää koskaan kysymään papereita. Olen jo sen viimeisen kerran kokenut. Turha siis pitää enää koskaan passia missään mukana. Turhaa painolastia ja tilanvientiä. Kaapin kätköihin kävi passin tie.
Krapulaa ei ollut ollenkaan. Edellisellä kerralla oli päänsärkyä. Nyt ei sillä en juonut paljoa: 3 siideriä ja alle kaksi Caipiroskaa. Uni kyllä maittoi, nukuin iltapäivällä neljästä seitsemään. Eikä muuten yöllä ollut paniikkikohtauksia, joten minun täytyy niiltä välttyäkseni juoda itseni känniin ihan joka ilta. Good idea is a good idea.
Olin Helsingin matkasta innoissani monta kuukautta etukäteen, mutta jo muutama päivä ENNEN matkaa iski masennus ja tyhjyys. Yleensä tuollainen tulee vasta sen jonkin odotetun asian jälkeen. Mutta kun nyt silleen tiesi että sen jälkeen ei ole mitään. Ei mitään mitä odottaa. Aina seuraa pelkkä tyhjyys eikä elämä ikinä sen kummallisemmaksi muutu.
Oli taas tänään postipojalla hommaa raahata tänne kolme Zooplus-pakettia: 15 kiloa, 23 kiloa ja 30 kiloa kissanhiekkaa. Ja itehän en tilannu noiden hiekkojen lisäksi kuin muutaman ruuan: mm. Shebaa, Bozitan uusia pienempiä Sterilised-tetroja, Schmusyn uusia Nature's menu-tölkkejä. Saa nähdä kelpaako nirsoilijoille. Ja nyt haluaisin kokeilla Royal Caninin Oral-kuivaruokaa, mutta Zooplussalla ei ole sitä kuin 8 kilon säkissä.
Ostin tulostimeen mustetta. Kyllä kannatti. Tulostin on rikki. The story of my life. Tulostaa oikein hyvin automaattisia testipaskojaan, mutta mitään muuta ei suostu tulostamaan kun mukamas värikasetti on väärin asennettu. Ja paskat on. Just testipaskoillas todistat että kaikki on ok.
Taas uutisoitiin siitä miten vitamiinipillerit ovat hengenvaarallisia. Kiva tietää että kuolen siksi koska esimerkiksi magnesium auttaa rytmihäiriöihini ja suonenvetoihini. Rauta on kuulemma yksi vaarallisimmista. Olin siis tietämättäni oikeassa kun halusin monivitamiinin jossa ei ole rautaa. Hesarin jutun mukaan vaarallisia ovat myös A- ja E-vitamiinit. E-vitamiinista olinkin kuullut vastaavaa aikaisemminkin. Luulin että A-vitamiinin suhteen beetakaroteeni olisi vähän turvallisempaa, mutta eipä kai sittenkään.
****
Niin, muuten... ELOKUUSSA
Yksin vietetyn viikonlopun kunniaksi perjantaina siivosin. Kului muutama tunti lattioiden pesusta kun kissa oksensi. Mistä tulikin mieleeni että Hesan matkan jälkeen lattioilla oli oksennuksia. Tietysti. Ennen matkaa ei oltu oksenneltu viikkoihin.
Lauantaina ostin vahingossa puolalaisia mustikoita. Enkä edes huomannut että myynnissä olin kahden kokoisia rasioita, otin sen isomman vaikka pienempikin olisi riittänyt. Päätin että pitäähän ne ulkomaalaiset myrkkimustikat keittää. Keitos kiehui yli ja mustikkaa oli kaikkialla. Mutta täytyy myöntää että se mustikkarahka oli älyttömän hyvää.
Ketä kiinnostaa? No minua. Pakko raportoida kaikki pierutkin.

16. lokakuuta 2011
Millainen bilettäjä olet?
Tee testi täällä
Luulin etten ole minkäänlainen bilettäjä... Pikemminkin pileitten pilaaja. Ja kyllä muuten nykyään harmittaa jos baarista ei saa Caipiroskaa. Tai sitten ei...
Mikä kissapeto olet?
En ole leijonaa nähnytkään.

testit
14. lokakuuta 2011
Terveyteni ei kestä työntekoa
Taisin tehdä viime yönä päätöksen etten suostu tänä talvena tekemään talvilomantuurauksia. Omissa normaaleissa työvuoroissa on ihan tarpeeksi kestämistä. Viime talvi oli niin hirveä. Ainakin kerran otti tosissaan sydämestä niin kuin sydäriin kuolleella lumitöiden tekijällä. He tosin voivat lopettaa kesken oireiden tullessa ja mennä kotiin lepäämään. Minun sen sijaan pitää jatkaa vaikka sydän sanoisi mitä kunnes työt on kokonaan tehty.
Haluaisin mieluusti selvitä hengissä tästä talvesta. Viime talvesta asti olen miettinyt että se ei välttämättä onnistu.
Uuden veron vuoksi potkut ovat ihan mahdolliset, ja tavallaan toivoisinkin niitä. Ainakin se olisi hyväksi terveydelleni, vaikka ei ehkä kukkarolleni. Rupean nyt taas pitkästä aikaa nostamaan työmarkkinatukea, ja sehän nousee vuoden alussa peräti 120 euroa, joten elän kai herroiksi.
Viime yökin oli niin paha. "Kuolin" vain kaksi kertaa, eli kaksi paniikkikohtausta. Miksi se tunne on aina niin todellinen ja aito? Töissä oltiin aikataulusta myöhässä puolitoista tuntia, ja siksi nukkuminen oli tosi katkonaista. Nämä epäsäännölliset työajat eivät vain enää sovi minulle. Tai eiväthän ne ole koskaan sopineetkaan.
Töiden jälkeen en meinannut saada nukuttua. Pelkäsin ja pelkään viime tammikuisen tia-kohtauksen uusintaa, tai siis pahempaa versiota. Kesä taisi mennä ihan hyvin mutta nyt taas kun ilmat ovat huonontuneet ja lumen uhka on koko ajan lähempänä niin... sitä joko kuvittelee tai ei että vasen puoli kropasta tuntuu taas oudolta. Kumpi oli ensin, pelko vai tunne?

iHerb-ennätys
Uusin iHerb-tilaukseni tuli perille uskomattoman nopeasti. Paketti oli lähetetty torstaina ja jo seuraavana keskiviikkona sain sen kätösiini. Aika uskomatonta, varsinkin kun parilla edellisellä paketilla kesti matkalla viikkokausia, yhdellä jopa kuukauden päivät.
Mielipiteitä parin viime tilauksen joistakin tuotteista:
Uncle Lee's Tea, Digestion Soother, with Green Tea & Peppermint Tuoksuu hiukan hammastahnalle/purukumille, mutta maistuu todella hyvälle. Ei liian vahvaa makua. Tästä taisi tulla uusi suosikkiteeni, tilaan heti lisää.
Avalon Organics, Biotin B-Complex Thickening Shampoo iHerbin myydyin ja parhaaksi arvosteltu tuote! En ymmärrä hypetystä. Tämä shampoo ei ole mistään kotoisin. En tilaa lisää.
Source Naturals, Life Force Multiple Tilasin tätä 8 tabletin ilmaisnäytteen. Ikinä ei ole tullut vastaan näin pahalta haisevaa ja maistuvaa pilleriä! Hyi hitto. Lemuaa pitkän matkan päähän. Ja taisin olla oikeassa raudan suhteen, se ei sovi minulle. Minun monivitamiinini pitää olla raudaton.
Deva, Vegan, Multivitamin & Mineral Supplement, Iron Free Ei haise eikä maistu pahalta niin kuin tuo toinen. Enpä ole huomannut mitään vaikutusta mihinkään. Voipi olla etten enää tämän syötyäni ostaa uutta monivitamiinia.
Kuvaa jostain vanhemmasta tilauksesta.
FutureBiotics, Super Silica Complex Pahanmakuisia isoja pillereitä. En ole huomannut mitään positiivista vaikutusta mihinkään. Ei kiitos uudelleen.
Out of Africa, Organic Shea Butter Lip Balm with Vitamin E, Strawberry & Navitas Naturals, Cacao Power, Lip Balm Hyväntuoksuiset & hoitavat huulirasvat. Nam.
Desert Essence, Organics Body Care, Almond Hand and Body Lotion Aluksi hiukan voimakas mutta ihan hyvä tuoksu. Voisin tilata lisää toisin kuin tätä joka haisi homehtuneelle mädälle.

iherb
13. lokakuuta 2011
Zooplus huononsi bonusohjelmaansa
Zooplussalla on bonusohjelma jossa jokaisesta ostoksiin käytetystä eurosta saa yhden pisteen bonustilille. Noilla pisteillä voi ostaa ilmaisia tavaroita palkintokaupasta.
Jo aikaisemmin Zooplus muutti bonuspisteiden voimassaoloaikaa lyhyemmäksi. Ja nyt sitten palkintoihin oikeuttavia pistemääriä on nostettu ylöspäin - ja paljon. Jos ennen sai esimerkiksi kissan raapimapuun alle 1400 pisteellä, niin nyt vaadittava pistemäärä on huikeat 3000! Eli yli kaksinkertainen!
Tuo tarkoittaa käytännössä siis sitä että pitää ostaa tietyn (vuoden) aikavälin sisällä 3000 eurolla Zooplussasta että tuo palkinto heltiäisi.
Onneksi ehdin tilata oman ilmaisen raapimapuuni ennen tuota muutosta... sillä toista samanlaista ei tule tosiaankaan irtoamaan noilla uusilla ehdoilla. Ja joudun odottelemaan nyt havittelemaani palkintoa kauemmin.
Toinen juttu... Kuulin uutisen, frendi kertoi sen...
Luin kissafoorumilta että Zooplussalla on kuulemma savings plan, jota on joillekin tarjottu tilauksen teon yhteydessä. Sitä ihmeteltiin että millä perusteella sitä joillekin tarjotaan ja joillekin ei. Jotkut epäilevät että sitä tarjotaan paljon tilaaville. "Tilasin yli sadalla eurolla ja savings plania tarjottiin".
Niisk. Miksei minulle ei ole tarjottu? Enkö muka tilaa tarpeeksi? Tilaan varsinkin nykyään niin hitosti kun on monesti kaverinkin kissojen ruuat mukana. Viime viikonlopun tilaus oli harvinaisen "pieni", 214e...
Tuo savings plan on maksullinen. Pitää maksaa siitä että saa lisää alennusta. Mutta kuulemma se kannattaa rahallisesti...
Tämä ei ole Zooplussan vaan Animal rescuen tuote. Story of my life nowadays, dänk juu Olle... Olen tehnyt tuolta "vasta" neljä tilausta. Joista viimeisimmän eilen, vaikkei se edellinenkään ole vielä saapunut. Minäkö muka addikti?

Kutsu firman pikkujouluihin
Tuli kutsu firman pikkujouluihin. Miksi nuo pikkujoulut ovat aina juuri silloin kun olen työvuorossa? Mitäköhän pomo sanoisi jos vaatisin vapaata pikkujoulujen vuoksi? Sillä hitto soikoon kai minullakin on joskus kerran elämässäni oikeus osallistua pikkujouluihin?!
Kaiken huippu on nyt se että pikkujouluihin osallistujat osallistuvat arvontaan! Palkintoina on kahden hengen matka Pariisiin, kahden hengen kylpyläviikonloppu Peurangan kylpylään ja lahjakortteja!
Siis täyttä syrjintää että vain pikkujouluihin pääsevät saavat mahdollisuuden noihin palkintoihin!!!! Huutava vääryys.
Jos kerran näin on minulle kuuluu OIKEUS saada vapaata noiden pikkujoulujen vuoksi! PRKL.
Mikä ihmeen oikeus joillakin työntekijöillä on firman pikkujouluihin AINA ja joillakin EI KOSKAAN??!! Työvuorot menee samalla tavalla joka vuosi ja pikkujoulut on aina samaan aikaan.
On syrjintää ja rasismia ja epistä että työvuorossa olevat eivät saa osallistua arvontaan...

lievää vitutusta,
logi
12. lokakuuta 2011
NHL Premiere: Jokerit-Anaheim
Tiistai 4. lokakuuta
Suurin pelkoni oli myöhästyä junasta. Läksinkin kotoa hyvissäajoin. Eräs toinen tosin nukkui pommiin ja olisi myöhästynyt ellen olisi herättänyt, 15 minuuttia kellonsa soinnin jälkeen... Herätys oli minulla klo 4.15 ja juna Helsinkiin lähti klo 5.45.
Monta kuukautta mietin uskaltaako juna-asemalle mennä bussilla. Sen ollessa normaaliaikataulussa ehtisi hyvin. Mutta sitten oli se yksi aamu kun bussi oli myöhässä... voipi olla että ei olisi ehtinyt. Joten en uskaltanut ottaa riskiä, olisi vain lisännyt stressiä.
Hesassa tietysti ensiksi metrolla (jee!) Itäkeskukseen (jee!). Sieltä löytyikin peräti yksi kirppari, yksi Fida ja yksi UFF. Olin viettänyt edellisellä viikolla hyvänkin tovin selvitellen Helsingin kirppareiden sijainteja. Olin lukenut että UFFin hinnat ovat turhan korkeita ja niinhän ne olivatkin. Silti löytyi 3 euron avaamaton shakkipakkaus, ja sehän kelpasi.
Jouduin pettymään. Olin toivonut löytäväni Itäkeskuksen Ruohonjuuresta Clipperin teetä valkoinen tee + sitruuna, mutta eipä löytynyt. Vasta silloin tajusin että kyseisen teen valmistus on varmaankin lopetettu. Ja niin se onkin, ajat sitten. Enpä tiennyt kun ei sitä koskaan Kuopiosta saanut. Alkon lippulaivamyymälä osoittautui myös täydelliseksi pettymykseksi, kun siellä oli vain tasan yhtä Absolutia: sitä iänikuista Kurrantia. Tallinnaan astiko on pakko mennä jotta saisi juotavaa?
Hotelliin kirjautumisen jälkeen olisin voinut ruveta samantien nukkumaan, mutta ei... päivän pääruokalaji oli vielä edessä. Mentiin rautiovaunulla (jee!) Pasilaan. Ekasta ratikasta tosin käskettiin pihalle koska ratikka oli menossa seisomaan joksikin aikaa jonnekin koska oli 40 minuuttia aikataulusta myöhässä?! Ah noita stadin ihmeitä ei voi tällainen maalaisjuntti ymmärtää. Eipä tuokaan haitannut tippaakaan sillä seuraava ratikka tuli parin minsan päästä. Luksusta. Toista se olis täällä Luopiossa... (tahaton typo)
Oltiin perillä Hartwall-areenalla puoli kuudelta. Ottelu alkaisi seitsemältä ja ovet oli avattu viideltä, ja paikka oli jo täynnä väkeä. Hmm. Syöpöttelemässä. Olisi pitänyt heti ostaa kymmenen euroa maksanut ottelu-ohjelma tai jokin. Ajattelin että myöhemmin, mutta eihän sitä myöhemmin enää ollut tarjolla. Myynnissä oli myös NHL Premiere-tuotteita. Kalliita paitoja ja muuta. Mutta olisi ollut myös viiden euron hintaisia magneetteja, minulle olisi kelvannut mutten jaksanut toisella erätauolla tai ottelun jälkeen jäädä jonottamaan.
Lämmittely alkoi vasta 18.30 ja kyllä sitä hetkeä olikin odotettu. Ottelukin alkoi vasta 19.15. Miksei sitä ilmoiteta viralliseksi alkamisajaksi jos kerran kaikki ottelut NHL:ssä alkavat aina vasta 15 yli?
Ottelussa todellakin ällötti eräs asia. J-O-K-E-R-I-T. Olisi kai se pitänyt tajuta kun kerran Jokereiden peliin oli menossa. En vaan voi mitään sille että Jokerit on aina ällöttänyt minua. En vaan voi mitään sille etten voi tajuta miten kukaan aivot omistava ihminen voi olla Jokeri-fani. Ja niitähän tietysti tuolla ottelussa riitti. Teki mieli kysyä takanani istuneilta innokkailta Jokeri-faneilta: "Anteeksi mutta onko teille tehty lobotomia?"
Toinen asia joka ällötti kenties vieläkin enemmän: Teemu Selänne sitä, Teemu Selänne tätä, Teemu Selänne on ihan mätä. Teemua hehkutettiin ihan liikaa, Saku jäi ihan varjoon. :( Niin niin, olihan kyse Jokereista, Jokereiden pelistä, Jokereiden kotihallista ja Jokeri-Teemusta. Niinpä tuon pelin olisi pitänytkin olla TURUSSA, Tepsin kotihallissa. Jokohan olisi arvostusta löytynyt enemmän Sakullekin. Olin niin outolintu kun en todellakaan kannustanut Jokereita tai edes Teemua vaan vain Sakua.
Paikat ei olisi kovin paljon paremmat voineet olla. Kaikki kuvat by Giggeli.
Sakua haastateltiin toisella erätauolla.
Selkää näki paljon. Ja läheltä.
Jotain ällöjä jokerilaisia ja maailman paras numero 11.
Ottelun jälkeen täydellä lähijunalla (jee?) takaisin keskustaan. Ehdittiin kauppaan ehkä minuuttia ennen sulkeutumisaikaa (22). Oli tarkoitus hakea Mäkkäristä ruokaa mutta eihän siellä ollut tarjolla kuin "yömenu" eli ei salaattia, buu. Olin sit ilman.
Keskiviikko 5. lokakuuta
Herätys klo 7.30. Olin tosiaan ollut edellisen kerran hotellissa joskus lapsena joten en todellakaan tiennyt mitä odottaa aamupalan valikoimasta näin karpin näkökulmasta. Noh söin näitä: kaksi erilaista juustoa, munavoi, broilerileike, keitetty kananmuna, prinssinakki, kurkku, tomaatti, paprika, tee. Olisi ollut myös mm. munakokkelia ja maustamatonta (rasvatonta litku-)jugurttia. En vaan kehdannut ottaa lautaselleni pelkkää voita ilman leipää, vaikka olisi kyllä pitänyt että olisi saanut tarpeeksi rasvaa.
Kierreltiin vähän keskustassa: Tuomiokirkko, kauppatori, Presidentin linna, joku katedraali tai semmonen. Kadulla vastaan tuli joku Matti Vanhanen.
Mutta sitten...
Tultiin hotelli Kämpin eteen juuri kun Anaheimin bussi lähti siitä. En ehtinyt olla kauaa innoissani kun tajusin että pari minsaa aiemmin olisi nähty pelaajien menevän bussiin. Ja myöhemmin koko karmaiseva totuus valkeni minulle... :( :( :(
A) Tiesin että Anaheim on hotelli Kämpissä mutten vaivautunut ottamaan selville hotellin sijaintia
B) Tiesin että Anaheimilla on julkiset ilmaiset harjoitukset keskiviikkona klo 10.30. Mutta mietin vain sitä menenkö katsomaan harjoituksia vai en. Päätin jo aika aikaisessa vaiheessa että en.
Jos olisin osannut yhdistää A:n ja B:n olisin tajunnut että siihen Anaheimin hotellin eteen kannattaa mennä kytikseen juuri sopivaan aikaan ennen harjoitusten alkua niin näkee pelaajat.
Ja vasta monta päivää matkan jälkeen tajusin että...
C) Anaheimin hotelli oli meidän hotellin vieressä!!
Eli yhtälön lopputulos on: En vain osaa enää ajatella kuin fani. En ole enää fani. En ole enää edes teinityttö. Ehkä en ikinä ollutkaan.
Btw, olis niitä nähny muuallakin: Saku ja muut Helsingin yössä
Oli kova kiire kotiin kissojen luokse. Lähdettiin siksi aikaisella junalla. Halusin nähdä ovatko kissat hengissä. Kissatkin saivat tuliaisia koska tiistaina Helsingin rautatieasemalla annettiin Maailman eläinten päivän kunniaksi Whiskas- ja Perfect fit-näytteitä. Itse en tosin aamulla nähnyt kuin ständin pystytyksen.
Sitten vielä jotain aiheeseen jotenkin liittyviä netistä varastettuja kuvia.
Ai niin, Anaheim voitti ottelun jatkoajalla. Taisi olla 3-4. Lälläslää Jokeri-fanit... as if it matters.
Perjantai 7. lokakuuta
Olin jo etsiskellyt ottelulle Buffalo-Anaheim nettistreameja että voisi pelin katsoa suorana. Mutta sattumoisin vain pari tuntia ennen ottelun alkua sain tietää että Nelosen maksullinen urheilukanava oli alkanut näkyä ilmaiseksi juuri sinä päivänä. Ja näkyy lokakuun loppuun asti... Olipa luksusta saada katsoa (Sakun) ottelu suorana ja televiisorista. Todella harvinaista herkkua nykypäivänä. En edes muista milloin oli edellinen kerta. Joskus... olympialaisissa?
Olin aiemmin harmitellut etten sittenkään mennyt tuohon oikeaan NHL-otteluun, vaikka se olisikin maksanut noin miljoonan. Mutta tuon pelin päätyttyä olin iloinen valinnastani, sillä Anaheim pelasi niin surkeasti.

10. lokakuuta 2011
VHH-kirja: Ruoalla terveeksi
Norjalaisen lääkärin Sofie Hexebergin kirja Ruoalla terveeksi - uusi elämä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla on paras karppauskirja jonka olen lukenut. Kyllä, jopa parempi kuin se ruotsalaisen lekurin Ruokavallankumous, joka mielestäni rönsyili ehkä hiukan liikaa.
Ruoalla terveeksi on ennenkaikkea selkeä. Asiat selitetään ytimekkäästi ja kansantajuisesti. Kirja tempaisi minut mukaansa heti johdannosta alkaen, mitä ei yleensä ole voinut sanoa kun kyseessä kuitenkin on ruokavaliota käsittelevä kirja eikä mikään jännitysromaani.
Kirjassa käydään läpi lukuisia sairauksia kirjoittajan potilaiden sairaskertomuksien kautta: nivelrikko, fibromyalgia, korkea verenpaine, diabetes jne. Kaikki luonnollisesti parantuneet vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.
Jos pitäisi valita vain yksi vhh-kirja, niin tämä olisi juuri se jonka haluaisin lähipiirini lihavien ja sairaiden lukevan.
Lainaus kirjasta:
En ymmärrä, miten viranomaistahot voivat edelleenkin suositella hiilihydraattipitoista ruokavaliota ihmisille, jotka ovat sairastuneet nimenomaan liiallisen hiilihydraattien nauttimisen vuoksi. Lisäksi koska niin monet ovat sairastuneet tämän ruokavalion ansiosta, en pysty ymmärtämään, miksi sitä suositellaan väestölle yleensäkään. Nämä suositukset johtavat siihen, että yhä useammat ovat ylipainoisia ja sairaita.

2. lokakuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)