Olle: Tavat joilla petin sinut

Kaksi vuotta ilman Ollea.

 

 

Olle kärsi vuosien ajan kroonisesta ripulista. Silti ei koskaan tullut mieleen että sillä voisi olla kasvain suolistossa. Sen sijaan kun Ollen äiti Kali lakkasi syömästä ummetuksen vuoksi heti pelättiin kasvainta. Ei epäilty kasvainta edes silloin kun Ollen viimeisellä elinviikolla sen ripuli muuttui pahaksi ummetukseksi, tai pikemminkin suolitukokseksi.

 

Erityisen katkera olen siitä kun Olle kävi taas eläinlääkärissä ripulinsa vuoksi muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Käskettiin vain antaa psylliumia, eikä ehdotettu vatsan ultrausta. Kuten olen kertonut täälläkin, ainakin jossain päin maailmaa vanhojen kissojen terveystarkastuksiin kuuluu automaattisesti vatsan ultraus. Nykyään ymmärrän sen hyvin koska jokaisella kolmella kissallani vatsan ultra olisi paljastanut asioita.

 

 

Kun Olle siirtyi viimeisenä kesänään elämään keittiön matolle. Pidin sitä vain kuumuudesta kärsivänä ja laiskana, silloinkin kun se ei halunnut siirtyä pois imurin tieltä. En tajunnut että se johtui heikkoudesta.

 

 

Kun huomasin että Olle oli laihtunut. Kyselin täälläkin että voiko kissa kuolla nirsouteen. Ei Ollen ruokahalussa ollut vikaa edes sen viimeisenä aamuna, se ei vain tykännyt viljattomista ruuista joita sille annettiin kroonisen ripulin vuoksi, ja se söi niitä koko ajan vähemmän. Hankin sille sen viimeisenä viikkona paljon herkkuja kokeiltavaksi. Se kasa jäi käyttämättömänä keittiön pöydälle.

 

 

Kun Ollella oli viimeisellä viikollaan paha ummetus. Luulin vain että Ollen ripuli on viimein muuttunut munuaisten vajaatoiminnan aiheuttamaksi ummetukseksi, joka sillä olisi jo pitkään "kuulunut" olla.

 

 

Kun tulin perjantaina kotiin ja Ollella oli naama ruuassa. Ajattelin ja sanoin ääneenkin että jos kissa ei puhdista naamaansa syömisen jälkeen niin ei se voi kauaa elää. Mutta silti en ollenkaan ajatellut että Olle kuolisi tai että sillä olisi mitään hätää. Ehei, senkin illan keskityin vain Tapsaan, joka oli sillä viikolla ollut eläinsairaalassa hoidossa syömättömyyden vuoksi. Kunnes yöllä huomasin että Ollen jalat eivät enää kantaneet. 

 

 

Vasta viimeisinä päivinään Olle sai viljattomien ruokien sijaan herkkuruokaansa Latzia. Kuolinpäivän aamuna annoin sille puolikkaan Latzin (vain puolikas siksi ettei ahmisi ja oksentaisi), ja lupasin että se saa toisen puolikkaan kun palaa kotiin eläinlääkäristä. Valehtelin siis sille päin naamaa. 

 

 

Kaikkien näiden katumuksen aiheiden lopputulemana en ajattele että Olle olisi elänyt sen pidempään. Ei, päinvastoin. Olisi tiedetty, ja Olle olisi lopetettu aikaisemmin. 

 

 

Jokin aika sitten näin unen jossa oltiin talvella metsässä Ollen kanssa kävelyllä. Välillä oli vaikeaa nähdä valkoista Ollea lumen keskeltä. Unen lopussa Olle muuttui pikkulinnuksi, ja lensi kädelleni.  

 

 

Ja sitten laitoin Temusta tilatun Olle-sormuksen nojaamaan tietokonenäytön jalkaa vasten, että Olle voi tuijottaa minua tuomitsevasti aina kun olen koneella. Koska silloin kun se oli elossa se tuli usein istumaan näytön eteen ja vaati huomiota naukuen. Ja sitten näin unen jossa se teki juuri niin... En ole onneksi vieläkään unohtanut Ollen omalaatuista naukua. 

 

 

Pahinta on kenties se että jo vuonna 1998 marsuni Nöpö kuoli suolitukokseen/suolistosyöpään. Silläkin oli elämänsä viimeiset puoli vuotta ripuli, ja sitten lopussa ummetus/suolitukos. Eli en oppinut siitä mitään. 

 

 

Ps. Lauantaina ihan säikähdin kun luulin tiskipöydällä ollutta piimätölkkiä istuvaksi Kaliksi (Ollen äiti)...

 

 

 

 

Stranger Thingsin viimeinen kausi

Tämäkin postaus oli tarkoitus julkaista jo tammikuussa. Varo juonipaljastuksia.

 

En tykännyt Stranger Thingsin ylistetystä neljännestä kaudesta, enkä varsinkaan siitä tietystä biisistä, joka kuulostaa mielestäni hirveältä verrattuna Placebon versioon. 

 

Tiesin ennen katsomista sen että ihmiset eivät olleet tykänneet viidennestä kaudesta, eikä sarjan lopusta. Yritin suojella itseäni spoilereilta. 

 

 

Viidennen kauden alussa oli vaikea uskoa että Dustin ei kuollut tai saanut mitään pahoja vammoja. Ja se oli paskaa että kukaan ei välittänyt hänen hyvinvoinnistaan, vittuiltiin vaan että "mitäs tulit brutaalisti pahoinpidellyksi, oma moka".

 

Koska Will on suosikkihahmoni tykkäsin siitä miten hän nousi parrasvaloihin. Eli neljännen jakson/Volume 1:n loppu oli parasta, tosin vihasin suomennosta "taikuri". 

 

Kaapistatulokohtaus on saanut syystäkin kritiikkiä. Kun tajusin sen olevan tulossa lopetin katsomisen, awkward. En katsonut myöskään viimeisen jakson kosintaa, vaan skippasin sen. Ja erään parin eroamista en edes tajunnut. Sitäkö se kohtaus muka tarkoitti? 

 

Monen muun lailla olen sitä mieltä että viimeinen jakso olisi saanut olla puolet lyhyempi, ja arvasin viimeisen juonenkäänteen tuntia ennen.

 

Hiukan ovat ihmiset kritisoineet esimerkiksi sitä että armeija ei rangaissut mitenkään  päähenkilöitä jotka tappoivat rutkasti sotilaita. Päinvastoin, siitä jopa palkittiin.

 

 

 

Iso virhe: Peiton pesu

En ollut pessyt peittoani moneen vuoteen, ja ajattelin että helteiden tultua oli aika. Iso virhe. 

 

 

Vaikka linkosin peiton kaksi kertaa niin silti se painoi monta kiloa ja vettä tippui paljon. Ei todellakaan riittänyt lattialle pelkät pyyhkeet, oli pakko laittaa kippoja alle. Kiva kun on parkettilattiat. Olisi pitänyt vaan suosiolla ostaa uusi peitto, Ruskovillan villapeitto tietysti.

 

Ongelma on se ettei peittoa saisi pestä noin pienessä pyykkikoneessa. Ja minähän en enää koskaan isompaa eli edestä täytettävää pesukonetta ota koska se homehtuu. 

 

Syy sille miksen ollut pessyt peittoa moneen vuoteen on se että se kerää pestessä saumoihinsa kaiken pölyn ja paskan, ja niitä saumoja joutuu sitten putsaamaan. 

 

Elikkäs vaikka minulle vielä elinvuosia suotaisiinkin niin peittoa en enää pese.

 

Juu, en vaan osaa. 

 

Homehtuuko peitto? Onneksi pyykkikone ei hajonnut.

 

Biletystä

Olin viikon yksin kun puoliso oli työmatkalla Kreikassa. Mitäpä tein sillä aikaa? Lähinnä kai katselin Jersey Shorea Plutolta. Lauantaiyönä puoliso saapui Kuopioon, mutta matkalaukku ei.

 

Lauantaina oli kesän ensimmäiset helteet, joten halusin baariin kun en syntymäpäivänä mennyt. Viime aikoina on tuntunut siltä että ryyppääminen on liian rankkaa. On työlästä yrittää päästä känniin. Mutta nytpä tein kemiallisen kokeen, yhdistin suosikkisiideriäni Coopin vadelma-karambolaa ja vodkaa. Ja hyvää tietysti oli.

 

Join baarissa vain yhden drinkin, kun yleensä otan kaksi. Saatiin onneksi tanssia paljon. Oli tosi harvinaisia biisejäkin, kuten Boys of summer ja Anastacian Sick and tired. Juuri kun ajattelin että voisi toivoa mm. Anastaciaa. Pakara ei vaivannut tanssiessa, vaikka muuten kylläkin. Voisikohan kyseessä olla piriformis?

 

tilasin ruokatilauksen mukana tämän lautasliinan mutta sainkin Frozenin :(

 

Tultiin poikkeuksellisesti kotiin jo toiseksi viimeisellä bussilla, Norja-Englanti oli menossa. Jalkapohjat ja pohkeet ovat olleet kipeät korkkareilla tanssimisesta. 

 

Heräsin aamulla kuudelta enkä saanut enää nukuttua sen jälkeen. Argentiina-Sveitsin jatkoaika oli menossa. Jonkin aikaa tuntui siltä että voisin tehdä niin kuin Kennyn isä South Parkissa. Luulin pääseväni vähemmällä krapulan suhteen, joinhan yhteensä vain viisi drinkkiä.

 

uusi ihana vaaleanpunainen Hello Kitty-pyyhkeeni (Prisma)