26. maaliskuuta 2024

Mäkihyppykausi loppui

Ja sitten kun uusi taas alkaa onkin syytä itkeskellä, koska silloin suosikkipelilläni ei ole enää paljoa elinaikaa jäljellä. Olenko itsekään enää elossa silloin? Haluanko olla?


Päivänä, jona kaikki  muut hehkuttivat vain uransa lopettanutta Peteriä, kisan ja lentocupin voittanutta yberiä Huberia ja maailmancupin voittanutta Stefania, Yle hehkuttikin Domenia. Tosi outo valinta, muut kuten FIS eivät edes muistaneet Domenin olemassaoloa. Ja Ylen jutusta ei edes löydy selitystä sille mikä se "pikkuveljen kunnianosoitus" oikein oli. Kai sitten se kisan toinen sija. 

 

Ja suosikkini olivat jopa samana päivänä pallilla... tosin eri aikaan. Domen oli siis sunnuntain kisan toinen, ja Wellinger kokonaiscupin kolmas. Domenilla (meinasin kirjoittaa Dem...!) oli salainen toive että olisi ollut Peterin kanssa yhdessä pallilla.

 





Ja koska Peterin loppukausi lopettamisilmoituksen jälkeen oli niin hyvä niin onhan tässä itsekin tullut spekuloitua että tekeekö hän vielä janneahoset

 


 

Ja kun etsin epätoivoisesti kuvia Domenista pallilla (koska FIS ei jaksanut julkaista kauden viimeisestä kisasta edes palkintopallikuvaa), törmäsin moneen itselleni uuteen tietoon. En tiennytkään että jopa Redditissä on skijumping-alalauta... Kuulemma jotkut hyppääjät kuten Kasperi Valto ja Philip Raimund jättivät suosiolla Planican väliin koska lentomäkihyppääminen on niin vaarallista, ja siksi henkisesti raskasta. Viikonlopun aikana nähtiinkin aivan liian monta kaatumista ja loukkaantumista liian pehmeän alastulorinteen takia. Mietin aina miten hyppääjien äidit kestävät katsella pelottavia lentomäkihyppyjä.


 



Domen paljasti Kobayashin uskomattoman liikkeen, joka auttoi hänet palkintokorokkeelle

 

Peterin kunniaksi järjestettiin hieno gaala

23. maaliskuuta 2024

Paha uni

Kirjaimellisesti.

 

Näin unen jossa yritin houkutella pirua luokseni.

 

Käytän jatkossa tässä postauksessa kyseisestä olennosta sanaa se, koska en halua toistella sen nimeä jatkuvasti.

 

Traumatisoiduin siitä jo lapsena, kun niinsanotut kaverini väittivät pelanneensa spiritismiä, ja nähneensä sen aikana sen silmät peilissä. Ja minä olin niin tyhmä että uskoin.

 

Siitä asti olen pelännyt sitä, ja peilejä. 

 

Se on myös suurin syy sille miksi pelkään pimeää. Yksin asuessani nukuin valot päällä.

 

Uskonko oikeasti siihen? Sen olemassaoloon? Päivällä ja valoisaan aikaan on helpompaa vastata kieltävästi, mutta pimeässä on eri meininki.

 

Herätessäni ensimmäisenä tuli mieleen Rosemaryn painajainen, kirja ja leffa. Se kirja minulla onkin jopa omana kirjahyllyssä, sain sen joskus lahjaksi. Ehkä kohta synnytän antikristuksen.



Viime aikoina uneni ovat olleet muutenkin normaaliakin villimpiä. Ehkä se johtuu lähestyvistä vaihdevuosista. Ja ehkä se on kuolevien munasarjojen viimeinen hätähuuto.

 

Olen nyt tuon unen jäljiltä ihan kauhuissani enkä haluaisi nähdä peilejä ollenkaan, kylppärikäynnit ovat vaikeita. Ja menin vielä lukemaan unentulkintaa jossa väitettiin että joskus harvoin kyseessä ei olekaan uni vaan sen oikea vierailu. Kehtaavatkin pelotella kaltaisiani heikkohermoisia.




21. maaliskuuta 2024

Haiseva hermoromahdus

Naurettavaltahan se kuulostaa että mikä lopulta katkaisi kamelin selän.

 

Olin tehnyt liikaa omaan jaksamistasooni nähden, ja haaveilin vain siitä että suihkun jälkeen vaihtaisin lakanat ja pääsisin viimein Tapsan räästä vapaisiin lakanoihin nukkumaan. Tapsakin suljettiin lakanoiden vaihdon ajaksi makuuhuoneen ulkopuolelle, koska en olisi nyt jaksanut sen häiriköintiä. Normaalisti se tulee aina häiritsemään minun lakanoiden vaihtoa, mutta ei koskaan puolison. En ymmärrä, koska Tapsa on enemmän mieheni perään kuin minun. 

 


 

Meni noin puoli tuntia viimeisillä voimillani tehdystä lakanoiden vaihdosta kun Tapsa räki puhtaisiin lakanoihin.

 

Silloin aloin itkeä.

 


 

Jouduin siis vaihtamaan lakanat toisenkin kerran, eikä minulla ole hirveästi lakanoita. Ei varsinkaan ehjiä, koska Olle tykkää repiä niitä. Enkä voi pestä montaa koneellista pyykkiä, koska pyykeille ei ole paljoa kuivaamistilaa. Nyt olisi siis pestävänä normaaleiden pyykkien lisäksi kolmet lakanat. 

 

Ja kun sekin on liikaa pyydetty että pyykit oikeasti puhdistuisivat. Ne ovat aivan nukassa ja ties missä, ja haisevatkin pahalta. Juu, on konetta pyöritetty tyhjänä useasti eri myrkyillä, viimeksi sitruunahapolla. Käytössä on aina ollut zeoliititon pyykinpesuaine, ja pesen lähes kaiken pyykin 60 asteessa. Mutta ei auta, kaikki tekstiilit haisee. Edellinen (edestätäytettävä) pesukone ilmeisesti homehtui, koska en vain osannut hoitaa sitä. Totesin silloin että ei enää koskaan edestätäytettävää pesukonetta minulle. Uuden asunnon myötä hankittiin uusi (päältätäytettävä) kone, mutta ei auta. Tekstiilit on haisevia ja pysyy. Ei ole tod. varaa uusia niitä kaikkia. 

 

Kun kuivaan itseni tai kädet "puhtaaseen" pyyhkeeseen olen sen jälkeen ihan nukassa ja ties missä, ja haisen pahalta. Elämä on kivaa, eikö olekin? En vaan osaa.

 



Yksi elämän suurimmista tragedioista on se että joutuu kestämään omia hajujaan. En kaipaa siihen vielä lisää ulkopuolisia pahoja hajuja.


Mutta eihän tuo Tapsan räkä ollut se oikea syy itkuun, se oli vaan se kuuluisa viimeinen pisara. Kun esimerkiksi tulotilanne on se mikä se on. Kun rahat loppuu, loppuu ruokakin. Ja kun ruoka loppuu, loppuu lopulta elämäkin. Rupesin miettimään onko olemassa sellaista kuin taloudellinen anoreksia.

 


Toivottavasti kissat ovat kuolleet siihen mennessä. Voisihan ne toki yrittää antaa parempiin eli rahakkaisimpiin koteihin, mutta vanhat ja sairaat kissat eivät ole kovin haluttuja niillä markkinoilla.

 

Ja nyt on itkemisen takia kurkku kipeä ja pää kipeä. Mutta ei ole sentään silmä turvonnut niin kuin silloin kun itkin Supernaturalin viimeisen jakson takia.


Jo edellinen yö oli ikävä. Olle ripuloi makkarin lattialle keskellä yötä. Paskan käry hiukan häiritsi nenässä.

 


 

 

Ja mitäs kertoisin viime viikosta jonka vietin yksin kotona. Yhtenä yönä heräsin kissan kynsien jatkuvaan ääneen. Tapsa oli (taas!) jumissa yöpöydän takana. Se ei päässyt sieltä pois koska yöpöydällä oli oksennusastiani. Sen etutassujen kynnet hinkkasivat yöpöytää kun se yritti löytää hyppäämismahdollisuutta, mutta uskalsi hypätä vasta kun otin oksennusastian pois sen edestä. Miksi minulla on oksennusastia? Joskus minua oksettaa luulosairauteni vuoksi. Tätä on jatkunut jo vuosia, enkä ole koskaan oikeasti oksentanut sen vuoksi. Paitsi muutaman kerran olen yöllä herännyt siihen että oksennusta tulee suuhun.

 

Se on endometrioosiviikkokin nyt, ja sen kunniaksi hiukan vittuilin ja pelailin. Oikeasti tietysti pelasin paljon enemmänkin, mutta vain tuon pätkän kehtaan laittaa online, muuten meni niin huonosti. Eniten ärsytti eräs Tommy joka houkutteli minut majalle... ja kuoli sitten massukipuun, eli häippäsi matsista!! Oli muuten viimeinen kerta kun lähden Tommyn matkaan kun pollarit on tulossa. Ja heti ekassa matsissa kuolin counselor trapin takia. Yrittäkää counselorit nyt tajuta että ne counselor trapit haittaa enemmän counseloreita kuin Jasonia.

 



16. maaliskuuta 2024

Blogini täyttää 20 vuotta

Bellan logi täyttää 20 vuotta tänään 16.3.2024. Toki olin jo ennen tätä blogia blogannut vuosia muualla. Tämän blogin legendaarisen ensimmäisen postauksen voit lukea täältä.

 

Tällä blogilla oli hiukan käynnistysvaikeuksia. Heti alun jälkeen oli puolentoista vuoden tauko, mutta sitten eräs silloinen nettituttuni pyysi minua jatkamaan bloggaamista. Tiesin että hän vain vittuili, joten minä vittuilin takaisin... bloggaamalla. 

 

Suosittu tämä blogi ei ole ollut koskaan, mutta sehän ei minua estä. Bloggaaminen on rakas harrastukseni jota toivon voivani jatkaa ikuisesti. Lopettaminen ei ole koskaan käynyt mielessäni, ja nykyäänhän minulla on ihan liikaa blogeja.

 



Olen aina tuntenut itseni outolinnuksi kun muiden naisten blogeissa aiheet tuntuvat olevan muoti, kauneus tai vähintäänkin perhe ja puutarhanhoito. Ja itselläni ensimmäisenkin postauksen aihe oli... mäkihyppy ja pelien pelaaminen.

 


 

Blogin historian luetuin postaus on... no joo. Bloggerin tilasto katsotuimmista teksteistä on tosi outo. Ja noihin Bloggerin tilastoihin ei voi muutenkaan luottaa, oikeasti katsomiskertoja on vähemmän.

 




20 vuodessa on tultu paljon eteenpäin. Olen keski-ikäinen työtön ja kouluttamaton luuseri, jolla on elätettävänä kolme vanhaa ja monisairasta kissaa. Kalilla (18) on munuaisten vajaatoiminta, ummetus ja kipeä suu. Tapsalla (16) on kilpirauhasen liikatoiminta ja krooninen nuha. Ollella (16) on munuaisten vajaatoiminta ja krooninen ripuli. 

 

(Kuvassa suosikkipelini Fridayn peluuta kissojen kanssa. Olen varannut pinkin PS5-ohjaimen vain F13:n pelaamiseen, koska nuo ohjaimet menevät huonoiksi nopeasti) 




Olen yrittänyt keksiä miten juhlia tätä merkittävää merkkipaalua, mutta mitäpä muuta minä tekisin kuin pelaisin jotain peliä ja katsoisin mäkihyppyä? Baareilupäiväni ovat ohi.

 

 

Jotkut tämän postauksen kuvat ovat blogin alkuajoilta. Blogini on aina ollut tunnettu laadukkaista kuvista.