28. marraskuuta 2014

Peli: Resident Evil 5

Rakastan peliä Resident Evil 4. Se on mielestäni kenties paras peli koskaan. Olen pelannut sen läpi kymmeniä kertoja, ja aina se jaksaa viihdyttää minua. Jälleenpelaamisarvo vain on minulle henkilökohtaisesti huikea. Tiedän etten saisi tykätä RE4:stä, onhan se pyhäinhäväistystä Resident Evil-sarjalle.

Olen kai "arvostellut" RE5:n aikaisemminkin, mutta silloin en ollut itse pelannut peliä. En voi tosin väittää nytkään pelanneeni pelin läpi, sillä pelattiin kaksinpelillä ja minä olin vain se perässävedettävä heikko lenkki ja tavaroiden kantojuhta. Lähes koko pelin ajan aseenani oli pelkkä pistooli, eihän luuserin haltuun muuta pyssyä voi luottaa.

En voi mitään sille että alkumetreistä asti vihasin Resident Evil 5:tä. Mikään siinä ei viehätä tai viihdytä minua. Viholliset ovat yhtä paskaa, varsinkin pääpomot ovat kaikki ihan samanlaisia lonkerohirviöitä. Kaikki kentät, maisemat... en tykännyt. Liian kirkasta, liian aurinkoista. Liian keltaista, pthyi. Ja se juoni...

Ja sitten se tärkein kysymys: Miksi Jillistä tehtiin blondi? Mikä voi olla syynä pelihahmon hiustenvärin muutokseen? Eihän Jilliä tietysti tunnistaisi muutenkaan, olen purnannut hänen rumentamisestaan monta kertaa aikaisemminkin. Jos Jillin pitää olla jostain kumman syystä blondi, niin miksei sitten myös Chrisin? Leonin? Ja hui kauhistus, Clairen? Tehdään perkele kaikista rumempia ja blondimpia.


Seuraavaksi on vuorossa Resident Evil 6. Mitenhän karmea pettymys se on? En edes tiedä pelistä näin etukäteen juuri mitään.

21. marraskuuta 2014

Zooplussaa

Zooplussalta tuli jo viestiä että "miksi et ole tilannut meiltä pitkään aikaan"? Ei siitä edes kauan ole, viimeksi elokuussa. Viestin mukana tuli 5% alennuskoodi, joten tein nyt tilauksen. Olisin tosin tehnyt muutenkin sillä kissanhiekka alkoi olla aika vähissä. Tilasin hiekkaa nyt 4 säkkiä eli yhteensä 60 kiloa, riittää vähäksi aikaa.

Orijenia olin alunperin tilaamassa kaksi 6,8 kilon säkkiä. Mutta totesin sen aika turhaksi, sillä vielä on jäljellä yksi tuon kokoinen avaamaton säkki. On tullut viime aikoina syötettyä kissoille muita kuivaruokia, kun niitäkin on kaappiin kertynyt. Jatkossa aion pysytellä pelkässä Orijenissa.

Tilasin uuden kissanvessan. Se on samanlainen kuin viimeksi tilaamani, mutta eri värinen ja eri kuviolla - "Orchidee". Olisin ehkä ottanut toisen samanlaisen Kittenin, mutta Orchidee oli tarjouksessa. (Höh, nyt Kitten on tarjouksessa!) Nyt voin poistaa käytöstä viimeisenkin "ilmastointiaukoilla" varustetun Billin, niin ei pitäisi enää Ollen pystyä pissimään vessasta ulos.

Bonuspisteillä otin Catit Design Senses-leikkiradan. Olin haaveillut siitä pitkään, ja nyt bonuspisteet riittivät juuri ja juuri. On se hiton hiano?? Mutta tykkääkö kissat? Eipä juuri.

Ftalaatteja ruuassa

Masentavaa. Vaikka tekisi parhaansa välttääkseen tai vähentääkseen altistumistaan elinympäristön hormonihäiritsijöille ja ksenoestrogeeneille niin täysin mahdotontahan se on. Niitä on kaikkialla - ilmassa, vedessä ja ruuassa.

Ftalaattien suurin lähde on ruoka, nimittäin maitotuotteet ja liha. Niiden RASVA. Virallisterveelliset ovat siis olleet kaiken aikaa oikeassa, eläinrasva on erittäin epäterveellistä. Ei tosin rasvan itsensä vuoksi vaan ihmisen tuottamien myrkkyjen. Eikä edes luomuun vaihtaminen näköjään auta asiaa, vaan voi jopa pahentaa tilannetta.

Karppaus on siis pahentanut luulosairauttani. Eläinrasvaa syömällä saa koko ajan lisää ftalaatteja elimistöön. Ei ihmekään että endo tai mikälie leviää hallitsemattomasti.

Toinen suuri ftalaattien lähde ovat mausteet. Kannattaa siis lisätä kurkumaa joka ruokaan sen "terveellisyyden" takia?

Ja on näemmä ihan turha yrittää vähentää estrogeenia luonnollisilla aromataasin estäjillä. (Aromataasihan lisää estrogeenin määrää elimistössä muuttamalla mieshormoneja estrogeeniksi.) Nimittäin kuulemma aromataasi-inhibiittorit vain lisäävät estrogeenin määrää hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. Minä kun luulin että voisin syödä noita jopa lääkkeenä, toisin kuin hormoneita. Niin, jossain tutkimuksessa oli todettu että endoa sairastavilla on enemmän aromataasia kuin terveillä naisilla JA aromataasia on runsaasti myös endopesäkkeissä.

20. marraskuuta 2014

Kela on aina oikeassa

Mielenkiintoista. Olen aina luullut että asumistuki on henkilökohtainen mutta se onkin yhteinen koko ruokakunnalle. Nyt kun se on muuttunut minun henkilökohtaisesta yhden hengen asumistuestani kahden hengen yhteiseksi tueksi, se nousi vain 15 euroa kuussa. Eli avopuolisoni pitäisi olevinaan maksaa puolikkaansa vuokrasta tuolla 15 eurolla. Kelan mielestä sen kai pitäisi olla mahdollista.

Kela on myös laskenut nollatuloiselle avopuolisolleni kuukausituloiksi yli 700 euroa, työmarkkinatukena. Harmi vaan että avopuolisoni on opiskelija eikä siten oikeutettu työmarkkinatukeen. En tiennytkään että Kelan mielestä opiskelijat ovat oikeutettuja työttömyyskorvaukseen.

Kai tuosta päätöksestä pitäisi valittaa, vaikka ihan turhaahan se on. Kyllä ne pykälät aina löytyy mihin Kela päätöksensä on perustanut. Ei vaan mene minun kaaliin Kelan logiikka.

17. marraskuuta 2014

Kylmää vettä niskaan

Viime viikolla täällä ei pariin päivään tullut lämmintä vettä kuin välillä vähäsen. Vika alkoi maanantaina ja vasta keskiviikkoaamuna oli rappukäytävän ovessa lappu että lämminvesipumppu on rikki ja että vikaa korjataan parhaillaan.

Hurraa, monen kuukauden jälkeen televisiota voi katsoa silloinkin kun netti on päällä. Mutta saapa nähdä miten kauan tuota iloa kestää, häiriöitä on vieläkin. Kappas vaan kun vika olikin DNA:n verkossa, perkele. Perjantaina kävin ihan turhaan DNA Kaupassa, sain vain noin viidennensadannen haaroittimen vai mikälie se onkaan. Vasta soitto vikapalveluun sai huoltomiehen paikalle. Maanantaiaamuna herätessä saikin huomata että televisio ja netti eivät toimineet ollenkaan. No se johtui vain huoltomiehen korjaustöistä.

No mitäs sitten seuraavaksi? Keittiön viemäri ei vedä. Ei edes Kodin putkimies ja karhupumppu auttaneet. Ja karhupumppukin hajosi. Joutuu varmaan soittamaan huoltomiehelle.

Perjantaina minulle soitettiin samasta numerosta kuusi kertaa. Soittaja oli Kelasta. Soiton aihetta en vain ymmärrä alkuunkaan: Minun pitää hakea avopuolisoni asumistukea. Siis mitä hemmettiä?! Mitä jonkun toisen ihmisen asumistuki minulle kuuluu? Minun täytyy tehdä oman asumistukeni vuositarkastus koska ruokakunnan jäsenen oikeus asumislisään päättyy. Ei mene minun kaaliini miksi.

Tänä aamuna näin unen jossa Tapsa tippui puusta kun sen oksa petti. Jäi pudonneen oksan alle ja loukkaantui hengenvaarallisesti. Yritin epätoivoisesti soittaa eläinlääkärille mutta eihän se tietenkään onnistunut. Tarkoittaako tämä uni nyt sitten että Tapsan patti on pahanlaatuinen? Tapsa ei syönyt aamulla aamupalaa ollenkaan, ja se jos mikä oli huolestuttavaa. Tapsahan syö AINA kaikkea paskaakin mikä ei muille kissoille kelpaa. No onneksi Tapsa söi päivällistä normaalisti. Tapsa taisi aamulla vain järkyttyä liikaa huoltomiehen käynnistä eikä siksi voinut syödä.


Jotkut yöt ovat olleet kamalia, päivistä nyt tietysti puhumattakaan. Minä kun tykkään nukkua vatsallani niin joskus tuo mahassani oleva luulosairaus vaivaa öisin aika pahasti. No otin nyt käyttöön estrogeeniä alentavan DIMin, ja voi sanoa että minulla on ollut jopa hyvin lieviä kuumia aaltoja. Nykyiset oireeni viittaavat palleaendoon. Enpä tiedä, alan olla sitä mieltä että pari vuotta sitten koholla ollut maksa-arvo johtui maksaendosta. Voi sanoa että sisuskaluni ovat täysin paskana, johtui se sitten endosta tai jostakin muusta. Mutta on niin vaikea veikata mikä iskee ensin: Ilmarinta? Suolitukos? Jokin muu jokeri? Hetken jo toivoin että endo kasvaisi navasta ulos, siinä sitä sitten olisi ollut näköharhakin.

Jos mietitään ideaalista endodieettiä niin kielletyistä aineista ruokavaliooni ovat kuuluneet vielä alkoholi, kofeiini ja maitotuotteet. Alkoa ja teetä ei mene nyt ollenkaan, mutta on tullut todettua että minun on aika mahdotonta luopua jugurtista ja juustosta. En tiedä mistä vähähiilarisesta korvikkeesta voisin saada yhtä paljon energiaa (rasvaa), ja kalsiumiakin tarttis saada.

11. marraskuuta 2014

Peli: The Walking Dead, kausi 2

Jostain kumman syystä pidin  The Walking Dead-pelin toisesta kaudesta paljon enemmän kuin ensimmäisestä. En tiedä johtuuko se pelattavasta hahmosta; ensimmäisen kauden Lee ei tosiaankaan ollut suosikkini. Aion hankkia kolmannenkin kauden, ja se on onneksi tulossa. Tosin jos Clementinen tarina ei jatku niin sitten ei juurikaan ei kiinnosta.

Lopun valinnoissa olin vähemmistössä: En tappanut Kennyä ja jäin AJ:n kanssa Wellingtoniin. Typerä Jane tapatti itsensä vain todistaakseen jotain Kennystä. Onnittelut, onnistuit siinä!


Idiootilla oli hiukan vaikeuksia tämän pelin lataamisessa. Season passin ostettuani en tajunnut että ne jaksotkin pitää erikseen ladata.

10. marraskuuta 2014

Verinen viikonloppu

Pitäisikö muka vähitellen alkaa viitsiä viedä Tapsa eläinlääkärille? Viime viikolla sen korvan patti vuosi verta lakanalle parin päivän välein. Jollakulla menee hermot, ja se joku en ole minä. No nyt on Tapsan lempipaikassa pyyhe suojaamassa verilöylyltä. Ja siitä onkin tullut tosi suosittu paikka jostakin syystä.


Kuopion keskustan Musti ja mirri muuttaa Matkukseen. Voivat kuulemma siellä paremmin palvella alueen asiakkaita kuin keskustassa. Just joo ja haistakaa paska. Kävin sitten viime viikolla pakon edessä katsomassa mitä keskustan myymälässä on vielä jäljellä. Luulin ensin että kissanruokia ei ole enää yhtään ja olin jo lähtemässä pois kun huomasin että kissojen kamat on siirretty eri paikkaan. Halusin Canagania joka on viljaton kuivaruoka ja jota ei Zooplussassa ole. Jäljellä oli tasan yksi pakkaus ja se oli 4 kilon. Voipi sanoa että olkapää kipeytyi kun kannoin sen kotiin asti. Siinä on se pieni ero: Kun ostaa kissojen ruuat ja hiekat Zooplussasta niin kaikki toimitetaan kotiovelle asti eikä tarvitse itse kanniskella mitään.

Ja mekot itkee komerossa. Tai siis ns. vaatehuoneessa. Ensimmäinen uhri oli tämä. Aika kevyellä glitterillä olisin aloittanut.

5. marraskuuta 2014

Dear diary

Halloween-bileisiin tuli lopulta lähdettyä, vaikka ajattelin etukäteen koko ajan että ei varmana. Teinien keskelle Passioniin. Harkitsin kyllä vaihtelun vuoksi Onnelaakin mutta siellä on surkea juomavalikoima. No päätin nyt ruveta absolutistiksi ainakin joksikin aikaa, ihan terveyssyistä. Tietysti huono ajoitus nyt kun on pikkujouluaika ja glittermekot tahtoo ulos.

Kultainen kaulaketjuni hajosi taas, siitä ei edes ole kovin kauaa kun sen ostin. Olin äidin luona ja rupesin ihmettelemään että mikä valuu vatsaa pitkin, kaulaketjuhan se. Lukko hajonnut, osa siitä pudonnut jonnekin, ei löytynyt. Äidin timanttiriipus sentään löytyi lattialta. Tilasin eBaysta taas uuden kultaketjun, 46cm maksoi postikuluineen vajaan 30€. En ostanut nyt singapore-ketjua koska se maksaisi 10 puntaa enemmän.

Ainakin osan ei-endo-oireistani voisi selittää niskajumi. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä hierojalla käynnin vaikutus. Uusi tieto minulle oli se että yölliset paniikkikohtaukseni voisivat johtua niskoista. Aikamoista. Tiesin kyllä että jännitysniska voi aiheuttaa vaikka mitä mutta että tuonkin? Niskajumi lisää paniikkia ja paniikki lisää niskajumia. Hmm.

4. marraskuuta 2014

Sairas keho

Olen sitä mieltä että tämä luulosairauteni on ainakin alunperin ollut endometrioosia, sillä mikä muu sairaus aiheuttaisi kuukautiskipuja keskelle rintakehää? Niin, paitsi tietysti se luulosairaus ja pääpipi. Mutta enää en tiedä mitä tämä on. Se on hyvinkin voinut matkan varrella muuttua joksikin muuksi, vieläkin pahemmaksi.

Olen yrittänyt pähkäillä mennäkö lääkärille gynelle vai terveyskeskukseen? Ja väliäkö sillä, kaikkialla naurettaisiin pihalle Jos valittaisin terveyskeskuksen omalääkärille kuukautiskipuja rintalastan alueella, niin hullunahan se pitäisi. Tuskin olisi koskaan edes kuullutkaan endosta.

Oirelista on aika kattava: kiristyksen tunne keskellä rintalastaa ja alempanakin, kivut vaihtelevasti ympäri vatsaonteloa, pahimmillaan hengitys- ja syömisvaikeudet, täyteyden tunne ylävatsalla (tuntuu että ruoka menisi alas hyvin hitaasti), alempana vatsalla jatkuva nälkä, kipu ja jopa oksetus jos edellisestä ruokailusta on kulunut parikaan tuntia, kamalat ilmavaivat, ylävatsalla koko ajan tunne että pitäisi röyhtäistä että olo helpottuisi, aina kun syön jotain niin vatsa/suolisto pitää hirveää meteliä, ja tietysti vatsan turvotus.

Pahin pelkoni on mahalaukun tähystys, ja näillä oireilla varmaan siihen joutuisin.