30. tammikuuta 2008

Tuleva kisuni Olivia.


Olivian sisko Bella.

27. tammikuuta 2008

Juhlimme eilen Sherryn kanssa 15-vuotishääpäiväämme. Totutusta poiketen aloittelimme luonani. Tai no, minä aloittelin jo ennen Sherry tuloa parin lonkeron verran. En ole nyt onnistunut löytämään kaupasta kuin yhdenlaista kevytlonkeroa. Kyllä niitä ennen oli ainakin kaksi.

Sain Sherryltä aikaiset ystävänpäivä-lahjat.

Päälle pistin uusimman Angel-toppini ja hameen.

Hyvin ehdittiin bussiin, se tuli minuutin sisällä siitä kun pysäkille mentiin. Matkalla Gloriaan juteltiin rypyistä ja tatuoinneista. Glorian alakerta eli karaokepaikka oli täpötäysi ja päätettiin siksi olla yläkerrassa. Ei mentykään Passioniin tai Sawoon kun jonot olivat niin hirveät.

Sherryn mies ei kuulemma muista mitään jutuistaan minulle viimeksi, ja hyvä niin. Sherry oli kiukustunut miehelleen noista em. jutuista ja oli kiusannut krapulaista miestään mm. hyppimällä sängyllä.

Illan kohokohta oli se kun Giggling Marliniin (K18!) mennessä portsari halusi nähdä paperini. En voinut sille mitään mutta siinä tilanteessa oli pakko nauraa. Nähtyään passini poke totesi että olen "ikinuori". Jeesh. Gigglingissä oli myös Michael Scofieldin täydellinen kaksoisolento, what a sight for sore eyes. Minunkin on pakko saada musta huppari että voin leikkiä Anakin Scofieldiä. Elloksella olis ollu 7 euron hintaan, mutta mitäs muuta sieltä jaksais tilata?

Tanssimaan astikin päästiin pitkästä aikaa, kun dj soitti ainoan biisin jonka tunnistin. Don't you wish your girlfriend was hot like me, don't you wish your girlfriend was a freak like me... Olen kuin Norbitin vaimo leffassa Norbit. Jäätiin sit tanssilattialle pidemmäksikin aikaa.

Kotona olin kahden aikaan. Hirvitti kun huomasin että vessan ovi oli jäänyt auki ja pöntön kansikin ylös. Onneksi kissa ei ollut käynyt uimassa.

Tänä aamuna oksensin kolmesti, viimeisen kerran puoliltapäivin kun konttasin keittöön antamaan kissalle ruokaa.


Veljeni tilanne on parantunut, on pääsemässä pian pois sairaalasta. Nyt hoitavatkin tahot myöntävät että sairauden laukaisi alkoholi, minkä äitini tajusi jo alunperinkin.


Eilen nauratti kun Sherry kertoi Kalin tehneen protestikakat pentulaatikkoon. Taitaisi äiti tarvita lomaa pennuista. Pissiikin kuulemma vain muutaman päivän välein kun iilimadot imevät kaikki nesteet.

25. tammikuuta 2008

Biletys lauantaina toteutuu. Vähän (paljon) kyllä hirvittää miten elimistö kestää. Taidan ehkä ainakin aloittaa miedommalla eli lonkerolla. Jospa tällä kertaa päästäisiin Sawoon ja/tai Passioniin asti.

The liver is evil and must be punished?

Sherryhän yrittää nyt kovasti saada minut laulamaan karaokea Gloriassa. Viimeksi mietin että Rasmuksen biisi In the shadows (hihii) olisi hyvä, mutta muutin mieleni. Siinä on liikaa... hoilaus-kohtia. Nyt olen harkinnut biisiä Don't speak. Mutta en aio huomenna juoda niin paljoa että laulamaan pystyisin. Siihen vaadittaisiin jo aikamoisen hirveää humalaa.

Jokunen päivä sitten minulle selvisi sekin että lain mukaan julkisessa kulkuneuvossa ei saa nauttia alkoholia. Ilmankos taksi- ja bussikuskit ovat katsoneet pahasti viime aikoina kun olen vetänyt pullon esille. Olisi se taksikuski voinut sanoa jotain. Luulin että katsoi pahasti vain siksi koska pelkäsi minun kaatavan juomaa autoonsa. En tynnyrissä kasvaneena voinut tietää tuosta laista.

Tabitha taisi olla edellisessä elämässään rapu. Ravut kai kulkevat sivuttain... Tabitha tulee aina minua (jalkoja) kohti kylki edellä. En sit tiedä miten muut kissat käyttäytyvät ja tervehtivät.

24. tammikuuta 2008

Tuleva kisuni onkin sitten tyttö vaikka piti olla poika. Kaikki kolme Kalin pentua ovat tyttöjä.

Harmi sinänsä sillä pojalle oli jo nimi päätettynä. Nyt pitää miettiä uusiks ja vaikeeta on.

Vois vaikka esitellä muutaman saamani joululahjan.

Kissamuki itseltäni.

Jälkiruokakulhot äidiltä.


Juliste veljeltä.


Punainen tähtipyyhe isältä.

Jes. Sain kahden viikon talviloman tuurauksen.

Kylläpä pelottaa. Ensi tiistaina iso asteroidi ohittaa maan tosi läheltä. Väittävät ettei törmäysvaaraa ole. Vaikka olisikin, ei siitä meille kerrottaisi.

23. tammikuuta 2008

Ihmisellä on hyvin usein aina samat jutut humalassa ollessa. Minä ainakin toistan samoja puheenaiheita joka kännäyskerta. Oon ruvennu viime aikoina miettimään mitä se sit ihmisestä kertoo mitä se aina jauhaa?

Joka kerta humalassa Sherryn mies kysyy minulta mitä tekisin jos hän alkaisi minulle ehdottelemaan jotain. Viimeksi sanoin etten voisi koskaan nähdä kaverin miestä sillä tavalla, ja että hän on kuin isoveli minulle. Ja sitten halasin häntä. Minä olen tosi kova tyttö halailemaan ihmisiä humalassa. Kutsuin häntä myös perunanenäksi, mistä hän ei tykännyt. Korjasin sit tilannetta sanomalla itseäni siannenäksi, mikä auttoi vähän - tietyllä tavalla. Mikähän fiksaatio minulla on neniin? Tabithakin on minulle nöpönenä, ja tulevakin kissa...

Mutta Sherryn miehen jutut olivat silloin lauantaina taas (perse)panoissa. Hän on aina huolissaan miesasioistani. Kysyin miksi ja hän sanoi haluavansa minun olevan onnellinen. Kysyin sit että eikö muka ilman miestä voi olla onnellinen? Meni vaikeeksi.

Kaiken huipuksi hän väitti törmänneensä marraskuussa eksääni, ja hän kysyi mitä se mies oikein teki minulle. Juttu kääntyi siihen etten kestä valheita, mikä sai minut itkemään. Mutta nyt ne kaksi tietysti luulee että minä itkin jonkun tietyn ihmisen takia, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta. Ehkä ihmisellä on jokin itkemiskiintiö, ja jos ei itke muulloin niin ne kyyneleet tulevat sitten humalassa. Mikä on vain hyväksi sillä tunteita ei pitäisi padota sisälleen, niin kuin iso osa ihmisistä tekee. Mä ainakin.


En sit tiedä toteutuuko tän viikonlopun biletys. Sherry ei ole ainakaan vielä sanonut mitään enkä itse aio ehdottaa mitään, sillä viinattomuus tekisi hyvää elimistölle. Töitäkin tarjottiin sunnuntaille mutta kieltäydyin. Suurin syy ei tosin ollut mahdollinen viinareissu. Tai ehkä mä vain juksaan itseäni? Veljeni tilanteen takia äiti ei tykännyt kun sattui näkemään vodkapullon keittiön pöydällä.
Kävin tänään pitkästä aikaa kirjastossa. Pyörittelin maanantaina Suomalaisessa kirjakaupassa käsissäni paria mielenkiintoista kirjaa. Kolesterolimyytti (15e) ja Uusi glukoosivallankumous (10e). Ensiksi mainitun olen halunnut lukea kauan. Tarkistin sitten huvikseni olisiko sitä kirjaston hyllyssä. Kolesterolimyytti on yleensä ollut aina lainassa, mutta nyt ei. Tosin kirjastossa luulin ensin että joku oli taas vienyt sen nenäni edestä. Mutta sitten tarkistin asian koneelta ja tajusin että Kolesterolimyytti ei olekaan ravinto-opin luokassa vaan sydäntaudeissa. Ups. Kuka olis arvannu?

Kävi sit silleesä hassusti, että unohdin kokonaan sen Pikku prinssin kun sain tuon Kolesterolimyytin käsiini kirjastosta. Ois pitäny käydä toisessa Suomalaisen myymälässä etsimässä prinssiä, mutta en muistanut. Harmitus.

En muistanut sitäkään että tammimarkkinat on nyt torilla. Yllättävää kyllä ostinkin sieltä jotain. Myynnissä oli nimittäin marjajauheita, joita olin katsonut pitkään netissä. Ostin sit karpalojauhetta. Piti tietysti ensin kysyä että eihän siinä ole mitään myrkkyjä kuten sokeria. Mutta ei, pelkkää karpaloa ovat. Oli tosi kiva myyjä, sain euron alennustakin. Ostin pienen pussin. Ensin mietin isompaa mutta pitäähän tuo tuote ensin testata.

Minä ja Sherry ollaan nyt sitten oltu virallisesti ystäviä 15 vuotta. Yli puolet elämästä. Tammimarkkinoilta 1993 se alkoi.


Kissakuvahaaste 52: Pikku apulainen

Osallistun ensimmäistä kertaa kissakuvahaasteeseen. Aiheena on pikku apulainen.

Tabithalta onnistuvat kaikki kodin pikku puuhat.

Tiskaaminen.

Ruuanlaitto.


Ostosten purkaminen (tai syöminen).


Pyykinpesu.


Rankan päivän jälkeen voikin sitten rentoutua lukemalla lehteä.

Tää on pidempi kuin nälkävuosi.

Olen:
1. [X] halannut tyttöä
2. [X] halannut poikaa
3. [X] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [X] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [X] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] jäänyt melkein junan alle
7. [ ] jäänyt melkein mopon alle
8. [X] jäänyt melkein auton alle
9. [X] ollut ihastunut
10. [X] vihannut jotakuta
11. [X] ollut mustasukkainen
12. [ ] ollut kreikassa/kreetalla
13. [X] ollut ruotsissa
14. [ ] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjassa
16. [X] ollut metsässä
17. [X] uinut järvessä
18. [ ] uinut meressä
19. [X] ollut saunassa
20. [ ] ollut höyrysaunassa
21. [X] ollut porealtaassa
22. [X] uima-altaassa
23. [ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [ ] tyttö jolla on sisko
25. [X] tyttö jolla on veli
26. [X] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] tyttö jolla on poneja
28. [X] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [X] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [ ] tyttö joka tykkää autoista
32. [ ] tyttö joka tykkää shopata
33. [X] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [X] lakannut varpaankynnet
36. [ ] ajanut mopolla/fillarilla ojaan
37. [X] omistanut kauluspaidan
38. [X] ollut vesirokossa
39. [ ] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [X] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [ ] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [ ] lyönyt jotakuta turpaan
43. [X] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [X] pelannut jalkapalloa
45. [X] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [ ] uinut alasti
48. [X] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [ ] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [ ] polttanut selkäni auringossa
53. [ ] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän/käteen
55. [ ] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [X] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [ ] kaivertanut puuhun tekstin
58. [ ] tehnyt juhannustaikoja
59. [ ] leiponut omenapiirakan
60. [ ] syönyt simpukoita
61. [ ] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [ ] ratsastanut hevosella
64. [ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [ ] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [ ] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [ ] pudonnut laiturilta järveen/mereen
69. [ ] halannut äitiä
70. [X] ostanut jotain kirpputorilta
71. [X] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [X] ollut laivalla
74. [X] laulanut karaokea
75. [X] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [X] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [X] laulanut suihkussa
80. [ ] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [X] opiskellut ranskaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [ ] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ ] kontannut keskellä tietä
85. [X] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [X] antanut jollekulle joululahjan
88. [X] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [X] pelannut Monopolia
90. [X] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [X] tiskannut
92. [X] itkenyt itseään uneen
93. [X] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [ ] soittanut hätänumeroon
95. [ ] nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [X] Värjännyt hiukset
98. [X] Ollut blondi
99. [X] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [ ] Saanut 4:n (kokeesta)
101. [ ] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [ ] Tehnyt rikoksen
105. [X] Paiskonut tavaroita
106. [X] Kuunnellut Himiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [X] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [X] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Maistanut huumeita
112. [ ] Ollut lentokoneessa
113. [X] Muuttanut
114. [X] Tilannut tuotteita netistä
115. [ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [ ] Ollut haastattelussa
118. [ ] Saanut turpiin
119. [X] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [X] Lyönyt vetoa
122. [ ] Poseerannut alasti
123. [ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [X] Yöpynyt hotellissa
125. [X] oksentanut matolle
126. [X] Lukenut seiskaa
127. [ ] Pelannut Harry Potteria
128. [ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [X] Juossut pakoon ampiaisia
130. [X] Pyytänyt anteeksi
131. [X] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [ ] Soittanut pilapuheluja
133. [X] Vihannut räppäreitä
134. [X] Soittanut väärään numeroon
135. [X] Nukkunut sohvalla
136. [ ] Nukkunut puun alla
137. [X] Ollut sairaalassa
138. [X] Valvonut koko yön
139. [ ] Juossut alasti ulkona
140. [ ] Käynyt avannossa
141. [ ] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [ ] Pudonnut hevosen selästä
144. [X] Saanut 10:n kokeesta
145. [X] Leikannut hiuksia
146. [X] Kiroillut ruokapöydässä
147. [X] Polttanut levyjä
148. [X] Harrastanut liikuntaa
149. [ ] Karannut kotoa
150. [X] Näytellyt
151. [X] Nukkunut päivällä
152. [X] Käynyt ulkohuusissa
153. [X] Polttanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [X] Grillannut
156. [ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [X] Ollut Linnanmäellä
158. [X] Uskonut horoskooppeihin
159. [X] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [ ] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [ ] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [ ] Hyppinyt katoilta
165. [ ] Eksynyt ostoksilla
166. [X] Matkustanut junalla
167. [ ] Nukkunut bussissa

22. tammikuuta 2008

Tuleva kisuni. Silmät avautuivat viime viikonloppuna.

Äitini kävi eilen eikä huomannut kissalla mitään haavaa, vaan vain "hiustenleikkuun". Eli hyvin on kisuli parantunut.

21. tammikuuta 2008

Tuli käytyä tänä aamuna pitkästä aikaa vähän ostoksilla. Kolme tuntia vierähti. Olisin voinut jatkaa pitempäänkin mutta olin unohtanut ruokkia kissan. Siitä tulikin mieleeni... Näin pari yötä sitten usein toistuvan unen. En ollut muistanut ruokkia marsuani Nöpöä viikkokausiin. Silti se oli hengissä ja katseli minua kysyen silmillään miksi minut unohdit? Viime yön unessa sain potkut töistä. Totesin vaan että "good riddance". Saa nähä miten tosielämässä käy.

Cityssä menin ensin Konttiin, siellä ei ollut mitään. Hyvä niin sillä olen nykyään ihan tarpeeksi koukussa huutikseen. Vein postiin kirjan jonka jopa sain myytyä. Reissuni varsinainen tarkoitus oli käydä Suomalaisessa kirjakaupassa, ostamassa alennusmyynnistä kirja Pikku prinssi 8 eurolla. Lukiossa tehtiin Sherryn kanssa siitä esitelmä. Mutta eipä sitä kirjaa ollut jäljellä, damn. Myöhemmin tajusin että olisin voinut käydä myös Suomalaisen toisessa myymälässä, mutta se jäi toiseen kertaan. Ostin sitten Richard Scarryn kirjan Iloinen esikoulu, puoleen hintaan.


Projektini kerätä lapsuuteni kirjoja edistyy hyvin. Näin kaupassa vauvakirjan Kulta-aika lapsuuden. Sen ostaminen ei hyödyttäisi mitään, sillä sisälle kirjoitettuja juttuja ei saisi takaisin. Harmittaa sekin että yhdessä muutossa hävisivät pikkuveljeni kolme vauvakirjaa, jotka MINÄ olin täyttänyt. Piirsin pienoisen jalan ääriviivat ja leikkasin ja teippasin hiustupsun...


Alkosta ostin vaihteeksi vodkaa. Vastikään sain tietää senkin ettei Alkossa käy henkilöllisyyden todistamiseen kuvallinen kelakortti. Onneksi minulta ei ole henkkareita kysytty kun harvemmin on passi matkassa. Olisihan se noloa jos ei kolmekymppisenä saisi viinaa ostettua. Alustavasti oli viikko sitten puhetta että taas tänä viikonloppuna lähdettäisiin. Kroppa olisi kyllä kovilla viinan kanssa, kun jo viimeksi oli niin hirveä krapula.

Carlsonilta ostin mm. toisen kissamukin. Olen ruvennut juomaan teetä niin urakalla että tarvitsen lisää teemukeja kun harvemmin jaksan tiskata.


En ole vieläkään hakenut työnantajalta joululahjaa. Yritin taas soitella mutta eipä yksikään kolmesta pomosta ollut paikalla.

Sherryn kissa Brady voitti viime viikonloppuna Helsingin kissanäyttelyssä molempina päivinä.

20. tammikuuta 2008

Nyt kun ollaan jo voiton puolella voisin viimein uskaltautua kertomaan Tabithan steriloinnista.

Kissa nukkui autuaasti koko kotimatkan mutta sillä sekunnilla kun kotiin päästiin avasi silmänsä ja alkoi raahata itseään ulos kantokopasta. Olin onneksi ottanut matot pois sillä lattialle jäi verijälkiä. Kissa käveli kuin humalainen kaatuillen kaiken aikaa. Hirvitti sillä Tabitha yritti koko ajan hyppiä jonnekin - sohvan, raapimapuun, tv:n päälle... Kovasti sen teki mieli tehdä tuttuja asioita mutta kroppa ei vaan totellut vaan hypyt jäivät vajaiksi. Muutaman minuutin sisällä heräämisestään Tabitha oli jo ehtinyt oksentaa kerran ja tehdä pisutkin lattialle.

Kissa hyppäsi sänkyyn peiton alle ja annoin sen olla siellä ettei loukkaisi itseään, vaikka riskinä olikin oksennus ja pissi sängyssä. Pari tuntia siellä nukuttuaan se hyppäsi vauhdilla sängyn alle, oksensi, päästi karmean ja pitkän tuskanhuudon ja sammui taas. Yritin pitää kissan sellaisessa asennossa ettei se tukehtuisi oksennukseensa.


Myöhemmin kissa yritti kovasti tehdä suosikkijuttujaan. Raapi sohvaa - ja sammui. Yritti mennä roskiskaappiin - ja sammui. Istui pakastimen päällä ja sammui.

Aloin jo olla huolissani nestehukasta, sillä kissa vain oksenteli eikä ollut syönyt mitään koko päivänä. Yhteensä Tabitha oksensi neljä kertaa, viimeisen kerran klo 23. Silloin se myös viimein oli niin hereillä että uskalsin antaa ruokaa.


Heti kunnolla herättyään kissa alkoi nuolla haavaansa ja repiä tikkejä. Kirosin eläinlääkärin sillä en ollut saanut kauluria mukaan. Harva kissa kuulemma on kiinnostunut haavastaan - ja pah. Jos kyljessäsi olisi metallia haluaisit kyllä repiä ne pois. Ja haava kutisee parantuessaan kivasti.

Pari päivää leikkauksen jälkeen haava näytti hyvältä, kiitos pitkäkestoisen antibioottipiikin.


Sitten haava alkoi tulehtua. Sen viereen tuli turvonnut patti. Myöhemmin turvotus laski mutta punoitus levisi. Kaksi ensimmäistä tikkiä paranivat hyvin, mutta loput eivät niinkään.



Vielä pari päivää ennen tikkien poistoa ajattelin että kissa joutuisi antibiootti- ja kaulurikuurille. Sitten haava alkoi onneksi parantua. Tikinpoistoon mennessä en tiennyt voitaisiinko niitä kaikkia vielä poistaa, mutta poistettiin ne. Haavan paranemisesta kiitän eläinkaupan Cothivet-haavaspraytä. Sen takia kissa haisi kuin rankkitynnyri ja katsoo vieläkin välillä minua epäillen odottaen että vedän pullon esiin ja lähden jahtaamaan.

En ole tyytyväinen eläinlääkäriini. On outoa että kissa leikattiin kyljen kautta. Tosin se osoittautui siunaukseksi sillä mahan puolelle en olisi saanut laitettua haavaspraytä. Tabithalta poistettiin vain munasarjat eikä kohtua. Se on iso pettymys, sillä steriloinnin etuihin kuuluu se ettei kissalle voi tulla esim. märkäkohtua. Viiden tikin haava on todella iso, olen lukenut että yleensä 2-3 tikkiä riittää.

Näin jokin aika sitten pitkän ja tapahtumarikkaan unen koalasta.

Koala
To see a koala in your dream, represents your link the physical world, the unconscious, and the spiritual realm. The koala also symbolizes security, nurturance, protection, and/or feminine qualities. You may be expressing a desire to regress back into infantile dependence and escape from your daily responsibilities/problems.
What Your Favorite Color Blue Says About You:

Emotional --- Affected --- Sensitive
Peaceful --- Tranquil --- Connected
Spiritual --- Experimental --- Deep

14. tammikuuta 2008

Tuli oltua lauantaina viihteellä. Vodka virtasi siihen malliin että vielä eilen iltakahdeksan aikaan oksensin ja syödä uskalsin ensimmäisen kerran vasta keskiyöllä. Ennätys rikkoutui.

Aloittelimme Sherryn luona missä pienoiset kissanpennut vikisivät taukoamatta äitinsä perään. Sherry teki minulle ihanan silmämeikin - tuli ihan lapsuuteni suosikkibarbie mieleen. Rullat ja huivi päässä näytin 50-luvun kotirouvalta. Tarkoituksena oli jatkaa iltaa tanssimalla Passionissa ja/tai Sawossa. Koska olen ostanut huutiksen tyhjäksi oli vaikeaa valita vaatteita. Alunperin oli tarkoitus laittaa pelkkää taivaansinistä mutta sitten kokeilin ensimmäisen kerran edellisenä päivänä saapunutta mustaa toppia ja se jäi salakavalasti päälle.

Kun matkasimme bussilla kaupunkiin kuski oli hilkulla heittää meidät ulos. Olimme bussin takaosassa toisen iloisen seurueen kanssa. Emme todellakaan häirinneet ketään, juttelimme vain. Yhtäkkiä kuski pysäytti bussin ja sanoi jotain. Toisen seurueen mies kävi heittämässä kaljansa ulos ja matka jopa jatkui. Sain pitää vodkapulloni, se tosin oli hihassa piilossa loppumatkan.

Keskustassa menimme Glorian kellariin, joka on nykyään karaokepaikka. Nuoruudessamme se oli salakapakkamme jossa saimme tanssia sydämemme kyllyydestä ennen kuin siitä tehtiin ruokaravintola. Sherry lauloi ja sai kehuja. Minäkin katselin laululistoja sillä silmällä tulevaisuutta silmälläpitäen.

Sherryn mies oli juonut itsensä sellaiseen kuntoon ettei päässyt Gloriaan sisään. Niinpä menimme Cronysiin jossa en ollut ennen käynyt. Minulla ja Sherryn miehellä oli taas todella mielenkiintoiset puheenaiheet. Mies sai minut itkemäänkin. Turhaan siinä yritin selittää että viinasta se johtui. Hävettää. Kotimatkan aikana Sherryn mies oli kuulemma kaatunut persiilleen kaksi kertaa, joten hyvässä hapessa hän oli. Minä olin kotona jo yhden aikaan.

Ruuan hinta on noussut niin paljon ettei sitä tarvitsekaan enää ostaa. Viili ennen 50 senttiä, nyt 59. Jugurtti ennen 2.45e, nyt 3.15. Kauppaan ovat jääneet. Pitäkööt tunkkinsa, kele. Minä syön sitten pelkkää meetvurstia, sen hinta ei ole ainakaan vielä noussut.

Tabithalta poistettiin tänään tikit. Haava näytti aiemmin pahalta mutta parani onneksi eikä antibioottikuuria tarvittukaan. Pikkuinen pösilö tuokin joka ei viikkoon muuta ole tehnyt kuin nuollut haavaansa ja repinyt tikkejä. Ja juossut pakoon minua ja haavaspraytä. Ja lemunnut siltä kahden metrin päähän.

Kuvia Kalin pennuista. Erivärinen ihanuus saapi kuulemma nimekseen Bella, hihii.



10. tammikuuta 2008

Sherryn kissa Kali synnytti eilen kolme ihanaa rääpälettä. Tabitha saa huhtikuussa vitivalkoisen synttärilahjan.

6. tammikuuta 2008

Pari päivää sitten steriloitu kisuli.

1. tammikuuta 2008

Hyvää uutta vuotta 2008.