29. tammikuuta 2016

Vankina sairaassa kehossa

Miksi tajusin vasta jokin aika sitten että minulla saattoi hyvinkin olla osittainen ilmarinta viime keväänä?

Spontaani ilmarinta voi oireilla niin eri tavoin. Usein se pakottaa menemään päivystykseen mutta voipa se kuulemma olla täysin oireetonkin. Luulin että yskä kuuluu aina oireisiin, mutta ei se niin olekaan.

Minullahan ei ollut yskää ollenkaan, "ainoastaan" viikon kestänyt kamala hengenahdistus ja suorituskyvyn lasku. Pelkkä kävely oli vaikeaa kun ei saanut happea tarpeeksi.

Niin, olisiko pitänyt mennä silloin lääkäriin tai päivystykseen, niin saattaisi nyt jopa olla jotain todistetta jostain oikeasta sairaudesta? Ilmarinta näkyy keuhkoröntgenissä, ja kunnon lääkäri kuulee sen tietysti stetoskoopilla.

Mutta tässähän on tietysti hauskaa se että sain silloin keväällä näillä oireilla ajan lääkärille kahden viikon päähän. Eipä ollut oireita enää silloin, eikä siis tutkittu mitään.

Osittainen ilmarinta voi parantua itsekseen. Sitä en tiedä voiko se parantua viikossa. Riippuu varmaan siitä miten iso osa keuhkosta on ollut kasassa.

Mutta luulosairaana mennään edelleen. Tällä viikolla en voinut nukkua kahtena yönä sydänoireiden vuoksi.

On vaikeaa hyväksyä edes olevansa sairas, saati sitten sitä että voi kuolla sydänendometrioosiin minä hetkenä hyvänsä. Ja vain siksi että on ihan turha yrittää selittää yhdellekään lääkärille että kuukautiskivut ovat sydämessä asti. Eihän sellainen ole mahdollista. Paitsi että on, vaikka se onkin helvetin harvinaista. Pitäisi päästä hoitoon Turkuun, siellä on Suomen endometrioosi-osaaminen. Ja jopa kokemusta sydämeen asti levinneestä endosta.

27. tammikuuta 2016

Peli: The Sims 3 Pets

Queen Bella's Revenge!!!

En tiedä kuuluisiko tämä teksti SimLandian puolelle mutta enpä jaksa. Kuviakaan ei ole koska mitenkä muka PS3-pelissä otetut kuvat saisi tietokoneelle? Ja väliäkö sillä, niiden kuvien tallennustila loppui heti alussa.

Alussa jäi parit trophyt saamatta. Sitten luin vinkkinä että tätä peliä kannattaa pelata offline niin trophyt toimii paremmin. Eniten vituttaa se että sain jo aika alussa kissan kylvetettyä, mutta sitä trophyä ei silloin tullut vaikka olisi pitänyt. Sen jälkeen ei ole onnistunut kylvetys millään. Niin hauska kuva mielestäni. Do not want!


Ensin loin simin nimeltä Sara Linnea Karppinen. Hän asui pitkään yksin ja keskittyi uraansa ja taitoihinsa. Sara Linnea on luonteeltaan yksinäinen, luuseri ja kissojen rakastaja. Ilmeisesti tuon luuseriuden vuoksi hänelle on sattunut ikäviä asioita erityisesti työpaikalla. Monen työpäivän tapahtumat päättyivät sanoihin "ja nyt kaikki työpaikalla nauravat Sara Linnealle". Epäilen myös tämän johtuvan vain ja ainoastaan luuseriudesta: Simi jota pyytää käymään suostuu ensin pyyntöön, mutta muuttaakin mielensä parin sekunnin kuluttua. Todella hankalaa saada ketään tulemaan luokseen.

Sara Linnea palkkasi itselleen taloudenhoitajan, joka olikin yllätyksekseni mies, nimeltään Alex Medina. Jonka työasuna oli vitivalkoinen smokki tai mikälie frakki, tosi käytännöllistä varmaan.

Viimein oli aika ottaa kissa, ja pentu Xena Karppinen muutti taloon. Se vituttaa etten ole onnistunut luomaan lemmikille yhdeksää traittia. Xenalla niitä on kahdeksan, eikä se yhdeksäs vaan millään tule, vaikka sen pitäisi olla käsittääkseni täysin mahdollinen. Ominaisuus jota olen yrittänyt saada Xenalle pitkään on vocal/noisy. Koska Xena ei ole quiet niin miksi tuo ei vaan tule?!

Sitten koitti viimein aika valita itsellen puoliso, ja uhriksi valikoitui taloudenhoitaja-Alex. Joka ensimmäisellä yön yli-visiitillään bugasi eikä millään meinannut enää lähteä pois. 

Eniten ärsytti se kun Sara Linnea meni naimisiin Alexin kanssa, niin sukunimi muuttui automaattisesti Karppisesta Medinaksi. Ei kysytty mitään että haluatko vaihtaa nimen, prkl. Sen jälkeen kissa-Xena on ollut yksinään perheen ainoa Karppinen.

Ensin syntyi tytär Precious, sitten poika Jesse. Koska yksi trophy vaatii sisaruksia. Koti-isä-Alex toivoi ensin poikaa, mutta saikin tytön. Sitten hän toivoi toista tyttöä, mutta saikin pojan. Joitakin se elämä vain kolhii?

Jossakin vaiheessa joukkoon liittyi koiranpentu Calliste. Sitten huusholli olikin jo täynnä, kuusi henkeä on maksimi. PC-kakkosessa sentään sai samaan taloon 8 ihmistä ja kuusi eläintä.

Perheen kuopuspoika Jesse ei millään meinannut kasvaa taaperosta lapseksi. Preciousin ja Jessen synttäreiden piti olla samaan aikaan. Juhlat oli järjestetty vain Preciousille eikä Jesse kasvanut. Aamulla päätin pakottaa vanhenemisen synttärikakulla. Enpä tosiaankaan aavistanut mitä siitä päätöksestä seuraisi. Jessen isukki Alex puhalsi kakun kynttilät sammuksiin niin että syttyi tulipalo! Oikeasti, kuka muka onnistuu aiheuttamaan tulipalon kun puhaltaa kynttilöitä?! No lopputuloksena oli taas se että tulipalon takia Jesse ei vieläkään vanhentunut! On se välillä niin vaikeaa.


Mitkähän olisivat suurimpia eroja Sims 2 ja Sims 3:n välillä? Kun jätetään ne oleelliset huomiotta. Kolmosessa taaperot ovat paljon vähemmän ärsyttäviä, eivät itse asiassa taida ärsyttää ollenkaan. Kakkosessa ne nukkuivat hyvin vähän aikaa, huusivat koko ajan. Kolmosessa taapero pystyy kepeästi noudattamaan samaa unirytmiä kuin muutkin simit.

Raskausaika sujui Sara Linnealta kaksi kertaa paljon huomaamattomammin kuin kakkosessa. Kummassakin raskaudessa vain yksi oksennuskerta, eikä mahakaan missään vaihessa mitenkään helposti huomattava ollut.

Pitäisikin pelata Sims 2 tosi pitkästä aikaa. En tiedä onko yksikään simeistäni edes tallella.

21. tammikuuta 2016

Ei kiitos ravitsemustieteelle

EN hae tänä vuonna opiskelemaan ravitsemustiedettä. Vaikka ravitsemuksen vaikutus terveyteen kiinnostaakin minua yhä helvetisti, niin työ ravitsemusterapeuttina ei. Toki siinä kai olisi jotain muitakin työvaihtoehtoja kuin asiakaspalvelu, mutta ei silti. Lisäksi ravitsemusterapeuttien työtilanne on surkea.

Realistisesti olen tietysti aina tiennyt etten koskaan pääsisi tuota alaa opiskelemaan. Ja vaikka olisin ihmeellisesti päässytkin, niin ulos koulusta en koskaan, en siis olisi valmistunut. Lähinnä sosiaalisten tilanteiden pelkoni ja esiintymisjännityksen takia. Ja nyt ehkä suurimpana syynä on heikko fyysinen terveyteni, joka estäisi kokopäiväisen opiskelun. Enkä halua kuolemanpelossani viettää viimeisiä hetkiäni turhaan pääsykoekirjojen parissa.

Ja sekin vielä että olen auttamatta liian vanha (37) opiskelemaan mitään. Vielä joitakin vuosia sitten ajattelin että minulla on kaikki maailman aika vaikka mihin, mutta eihän se niin olisi ihan ilman endometrioosiakin. Tämä vanha luuseri ei kelpaisi työmarkkinoille vaikka vanhalla iällä kouluttautuisikin.

18. tammikuuta 2016

Silmälasit hajosivat

Yläasteelta asti palvelleet eli vain noin 24 vuotta vanhat. Olivathan ne aika huonossa kunnossa mutta tosi mukavat, nukuinkin ne päässä. Käytin niitä vain kotona enkä julkisesti.

Linssi oli irronnut niistä aikaisemminkin mutta sain sen silloin laitettua takaisin paikalleen. Nyt linssi putosi irrotessaan lattialle ja meni sirpaleiksi.

Minulla on varalla kahdet netistä tilatut lasit, ja toiset niistä piti siis nyt ottaa käyttöön kotilaseiksi. On vaikeaa yrittää tottua uusiin laseihin.

16. tammikuuta 2016

Testi: Mikä liikunta sopii minulle parhaiten

Testaa, mikä liikunta sopii sinulle parhaiten – paini, sauvakävely vai jokin ihan muu?


On se kiva tietää ettei telinevoimistelu sovi minulle. Ihan turhaan siis tuli sitä harrastettua lapsena monta vuotta. Ja ois ollu jotain lahjojakin siihen. Elämäni suuria virheitä etten jatkanut harrastusta vaikka valmennusryhmään pyydettiin. Minkäs teet kun olen ollut pelkuri aina.

14. tammikuuta 2016

Monet nettinimeni

Bella
Valitsin nettinimimerkikseni Bella noin vuonna 1999 elokuvan Dirty Weekend vuoksi. Jos olisin silloin tiennyt mitä bella tarkoittaa italiaksi ja espanjaksi, olisin todellakin valinnut toisen nimen.

Bella Catey
Jo yläasteella keksimme kaverini kanssa itsellemme englanninkieliset nimet. Minä olin Sweetheart Catey. Sukunimen kehitin sanasta "cat" eli kissa.

Laiska Laardisika
Jonkun julkkiksen mielestä karppaajat ovat laiskoja laardisikoja, joten käytin tätä nimeä jonkin aikaa.

superfreakgirl
Tätä olen käyttänyt Youtubessa, esim. superfreakgirl2. Nykyään olen sielläkin Bella Catey.

tapsaolle
Kahden kissani lempinimet yhdessä.

pollepakana
PSN-nimimerkkini on väännös kissani lempinimestä Olle Polle Pakana. Olisi ehkä pitänyt keksiä jokin parempi kun tapsaolle ei kelvannutkaan. Noh nimestä kai ainakin näkyy suomalaisuuteni. On aina yhtä hauskaa bongailla (hauskoja?) suomalaisia PSN-nimimerkkejä.



13. tammikuuta 2016

Olisiko se Urheilugaala muka pitänyt katsoa?

Siellä oli kuulemma ollut joku Saku Koivu, ja oli saanut palkinnonkin. Ei vaan kukaan kertonut minulle tästä etukäteen, buu.

Suomen paras tennispelaaja ja Leijonien johtaja saivat palkinnon
Urheilugaalan yleisö osoitti Koivulle ja Niemiselle suosiota seisaallaan - video
Saku Koivu fiilisteli Nuoria Leijonia ja Cheekiä
Koivu ja Nieminen muistelivat toisiaan


Jo nuorten MM-kisojen Suomen puolivälieräottelun jälkeen missasin lähes kokonaan sen kun Saku oli jakamassa palkintoja parhaille pelaajille. Miksikö missasin? Siksi koska Giggeli on tartuttanut minuun taudin jossa Leijonien ratkaisuotteluita ei uskalla katsoa.

Vituttaa. Giggeli jo vitsailikin että Saku ilmestyy ruutuun aina kun minä en ole katsomassa tai vaihdan kanavaa.

Nämä kun vain sattuvat olemaan viimeisiä mahdollisuuksia nähdä Saku jossakin urheilu-uransa tiimoilta. Sama se mikä iso pomo siitä joskus tulee.

Mitäpä minä sitten tein eilen? Pelasin koko päivän ja illan PS3-peliä The Sims 3: Pets jonka sain joululahjaksi. Pelaaminen vie huomion pois kivuista parhaiten. Tässä lajissa esim. kirjan lukeminen tai tv-sarjan katsominen ei vain pärjää ollenkaan.

12. tammikuuta 2016

Kipua, oksetusta, hengenahdistusta, sydänoireita

Sitäpä se tämän luulosairaan jokapäiväinen "elämä" on nykyään. Särkylääkkeet eivät enää auta kipuihin. Oksentaminen on ollut aiemminkin lähellä kymmeniä kertoja, mutta nyt tosi lähellä. Sitä rajaa en ole tosin ihan vielä ylittänyt.


Kaipa siinäkin olisi yksi hyvä puoli. Työterveystarkastuksessa paljastui että olen lihonut kolmessa vuodessa kolme kiloa. Housut eivät mahdu päälle, mutta se tosin johtuu pääasiassa endometrioosin aiheuttamasta "raskaus"turvotuksesta. Vain yhdet housut mahtuvat ja ne ovat turhan ohuet viime aikojen pakkasille.

Tilasin kyllä netistä (iso virhe) housut jotka mahtuvat päälle vyötäröstä. Mutta takamuksesta ja lahkeista ovatkin sitten niin isot että lepattavat tuulessa. Eli ei. Ostin myös lähinnä raskaana oleville tarkoitetun vyötärön jatkeen. Mutta senkin kanssa tulee turhan kylmä kun housut ovat liian auki kun ylimmät napit eivät mahdu kiinni.

Pitäisi jaksaa yrittää varata aika terveyskeskukseen noiden huhtikuussa alkaneiden sydänkipujen ja -oireiden takia. Kävinhän minä niiden takia lääkärissä jo silloin toukokuussa, mutta eipä edes kuunneltu sydäntä. Haaveissa olisi edes se ekg. Muusta on turha haaveilla. Tai siitä että missään näkyisi mitään epänormaalia. Paperillahan minä olen terve kuin pukki.


Siinä on vaan se ongelma ettei voi mennä sydänlääkärille valittamaan että kuukautiskivut ovat levinneet sydämeen, nauraisivat pihalle. Samoin jos valittaisi gynelle samaa. Toki minä sitä hiukan yritin silloin kesällä Kysin gynellä.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä että minulla saattoi silloin huhti-toukokuussa hyvinkin olla osittainen eli lievä ilmarinta. Kun oli tosiaan kokonainen viikko minkä aikana ei meinannut henki kulkea millään. En sitten tiedä miten nopeasti tuollainen itsestäänparaneva osittainen ilmarinta paranee.

Hengenahdistusta on usein. Itse olen sitä mieltä että se johtuu palleasta tai sydämestä, ei keuhkoista. Kiristävä vatsa/rintakipu tekee hengittämisestä vaikeaa.

Viime viikko on ollut hirvein koskaan. Ensin oli "vain" kamalaa oksetusta, sitten iskivät kovat kivut. Joulukuu oli tosi helppo, ja otinkin jouluna pari lasia punaviiniä. Siitäkö nyt maksan? Monesti kiertojen välillä on isoja eroja kivun määrässä. Marraskuussa ovulaatio aiheutti todella kovat viikon kestäneet kivut, kovimmat koskaan. Yleensä minulla aika ennen kuukautisia on ollut aina kivuliainta, mutta nyt on ovulaatio näköjään kirinyt ohi.

Ensimmäistä kertaa myös ruokahalu on kärsinyt kipujen ja kuvotuksen takia, ja olen syönyt normaalia vähemmän. Aikaisemminhan vähänkin tyhjä maha aiheutti kipua.

9. tammikuuta 2016

Olivia 8 vuotta







Ja minä se vaan (taas) haikeudella muistelen aikoja jolloin Olivia vielä mahtui nukkumaan sylissäni.