24. joulukuuta 2006

Ainakin tämän joulun parhaat joulubiisit (Sika on tietysti paras, mutta sitä minulla ei ole):

C'est Noel/Jordy
Cool Jerk(Xmas Mix)/The Capitols
All Alone on Christmas/Darlene Love
Last Christmas/whatever
Last night I saw Santa Claus/NKOTB
I'll Be Missing You Come Christmas/NKOTB
Walking in the Air

Joulun paras leffa on tietysti...


Aiheeseen liittyen.

22. joulukuuta 2006

Tänä aamuna minulle tarjottiin joululahjaa mutta kieltäydyin ottamasta sitä vastaan. Selitin tädille että hän haluaa varmasti antaa sen vakituiselle työntekijälle, joka on työvuorossa huomenna.

Unet jäivät todella vähiin, mitäs nukuin päiväunet eilen. Aamulla pienen koiran räksytys herätti minut, olisin voinut tappaa sen hurtan siihen paikkaan. Koirat ovat tunnetusti saatanasta.

Näin unen jossa viisaudenhampaani leikattiin, jostain syystä Siilinjärvellä. Ja jostain syystä Sherry oli mukanani. Ja jostain syystä päätimme ettemme kävelisikään Kuopioon vaan aloimme etsiä bussiasemaa. Vastaan tuli kauheasti tuttuja. Kaikki ihmettelivät ulkonäköäni, minua se ei häirinnyt. Poskeni ja leukani olivat turpeessa kuin pallo. Iho ei ollut sitä kestänyt vaan oli ratkeillut leveille avohaavoille. Oloni oli ihana koska puudutus vaikutti vielä. Odotin kauhulla sitä että sen vaikutus lakkaisi.

Jostain syystä lekuri ei ollut määrännyt minulle mitään lääkkeitä, ei antibiootteja eikä särkylääkkeitä. Menin vielä takaisin hänen vastaanotolleen valittamaan hänelle siitä. Lekuri sanoi että tarvitsen antibiootteja vain jos tulee tulehdus. Jankutin ja jankutin että mistä muka tiedän että minulla on tulehdus? Vittuilimme toisillemme ärtyneinä. Kesken matkan bussiasemalle jouduin tietysti kulkemaan koulussa esiintymislavan poikki salin ollessa täynnä ihmisiä. Näen usein unia joissa olen Siilinjärvellä etsimässä bussiasemaa enkä koskaan löydä sitä.


Kävin äsken shoppailemassa ja hain samalla firman joululahjan. 16-osainen astiasto, lautasia. Cool. Paitsi että olkapää meinasi mennä sijoiltaan kantaessa. Selvisin kuitenkin bussiin asti eikä tarvinnut tulla taksilla.

21. joulukuuta 2006

Katsoin Dexterin ensimmäisen kauden kokonaan. Ajoitukseni taisi olla täydellinen. Katsottuani viimeisen jakson tajusin että se oli näytetty USA:ssa vain pari päivää sitten. Mahtava sarja ja mahtava kauden päätösjakso. Kaikkien mielestä se on perfect, perfect, perfect... Kauden edetessä tajusin liian aikaisessa vaiheessa kuka Ice Truck Killer on, mutta viimeisen jakson juonenkäänne oli täysi yllätys. Ja Dexterin tavoin itkin... Mutta eihän psykopaatti-Dexterin pitäisi pystyä itkemään?

Toinen kausi alkaa vasta ensi vuoden lokakuussa, kamala odotus on siis edessä. Seuraavaksi pitääkin lukea kirja(t) johon sarja perustuu, Darkly Dreaming Dexter... Ensimmäisen kauden tapahtumat ovat pääosin juuri tuosta kirjasta. En halua spoilata itseäni kakkoskauden suhteen joten Dearly Devoted Dexter saapi jäädä toistaiseksi lukematta.


18. joulukuuta 2006

Täysin uskomatonta. Kymmenen vuotta sitten hajonnut Take That on tehnyt virallisen paluun. En edes tiennyt siitä ennen kuin näin töllössä mainoksen heidän uudesta albumistaan ja silmäni putosivat hämmästyksestä. Tiesin vain sen että he tekivät kesällä kiertueen Englannissa. Liput myytiin loppuun sekunnissa... Taisivat pojat tajuta että vielä on faneja helkutisti jäljellä, ja Take Thatilla ansaitsee rutkasti enemmän kuin noloilla soolourilla... Uuden albumin biisit ovat tietysti hyviä ja Patience soi päässä koko ajan.

Netistä löytyi myös yksi heidän viime kesän konserteistaan. Mieletön määrä ihmisiä. Tulee ihan nuoruus mieleen kun vanhat ukot heiluvat lavalla. I'm so cold and all alone... 'Pray' rules now and forever.

Konsertin päätti tietysti Take Thatin kaikkien aikojen paras biisi, Never Forget.

Been on this path of life for so long, feel I've walked a thousand miles
Sometimes strolled hand in hand with love, everybody's been there
With danger on my mind I would stand on the line of hope, I knew I could make it
Once I knew the boundaries I looked into the clouds and saw,
My face in the moonlight
Just then I realised what a fool I could be
Just cause I look so high I don't have to see me
Finding a paradise wasn't easy but still
There's a road going down the other side of this hill

Never forget where you've come here from
Never pretend that it's all real
Someday soon this will be someone else's dream

Been safe from the arms of disappointment for so long,
Feel each day we've come too far
Yet each day seems to make much more, sure is good to be here
I understand the meaning of "I can't explain this feeling", now it feels so unreal
At night I see the hand that reminds me of the stand I make
The fact of reality

We've come so far and we've reached so high
And we've looked each day and night in the eye
And we're still so young and we hope for more, But remember this
We're not invincible, we're not invincible, no
We're only people, we're only people
Hey we're not invincible, we're not invincible

So again I'll tell you...



15. joulukuuta 2006

Alkuviikosta tuli työnantajalta kutsu ryhmäkehityskeskusteluun. Aluksi luin että se on pakollinen, mutta se onkin palkallinen. Huh. Mikään raha maailmassa ei saisi minua vapaaehtoisesti osallistumaan keskusteluun. Varsinkin kun kaikki keskustelunaiheet ovat luokkaa "tuloskortin tavoitteet" ja "konsernin arvojen toteutuminen omassa työssäsi". Siis häh?! Ei voi muuta kuin nauraa.

Trust me, I have no idea what I'm doing... Olen viime ajat pähkäillyt erään erittäin tärkeän päätöksen kanssa. Eilen sitten oli deadline ja tein pakotettuna päätökseni. Kun mahdollisuus sen muuttamiseen oli mennyt, tajusin valinneeni väärin. Olin osittain helpottunut siitä, että viimein tajusin mitä oikeasti haluan. Tänään oli kuitenkin onnekkaasti vielä mahdollisuus tehdä jotain asian eteen, ja nyt... pelottaa. Asia on hoidossa, ja somebody's life is about to change.

Tuota pähkäilyä ennen mielessä oli ja on vain yksi asia eli heti tammikuun alussa koittava leikkaus. Upea alku uudelle vuodelle. Pelkästään sopivien lääkkeiden löytäminen on työn ja tuskan takana, kun näköjään vanhaa tuttua ei enää ole. Ensi viikolla pitäisi soitella, että saisi vapaat.

Jokohan niitä joululauluja pitäisi kuunnella? Kohta huomaan joulun jo olevan ohi ja unohtaneeni nekin.

14. joulukuuta 2006

Tein tänään nakkikeittoa ensimmäisen kerran elämässäni. Ilman perunaa tietysti, sillä peruna on tunnetusti perkeleestä. Innostuin muiden ainesten kanssa niin, ettei kattilaan meinannut mahtua ollenkaan nakkeja. Damn. Keittoa valmistui niin paljon että ajattelin sen riittävän huomiselle asti, mutta taisin olla väärässä. Keittoa uppoaa tietysti siksi paljon, ettei siinä ole yhtään rasvaa. Olisi varmaan pitänyt ujuttaa mukaan voita.

Jee jee ja Jerry Cotton! Eihän tämä voi olla tottakaan. Tämä tyttö bilettää 30.12. Puikkari ym. here I come. Juon innoissani muutaman litran vodkaa ja päädyn pöytien alle konttailemaan, kuten tavallista.

Viime päivinä olen katsellut USA:ssa tänä syksynä alkanutta Dexter-sarjaa. Se kertoo poliisin rikospaikkatutkijasta, joka vapaa-ajallaan tappaa lain kouralta pakoon päässeitä murhaajia. Kiehtovaa.

Eilen kaupassa ostoksia maksaessa myyjä kysyi "kummalle puolelle", pankki vai luotto? Nolasi raukka itsensä, kun totesin ettei siinä ole kuin yksi puoli...


Your Inner Child Is Angry

You're not an angry person.
But when you don't get your way, watch out.
Like a very manipulative kid, you will get what you want.
Even if it takes a little kicking and screaming.

9. joulukuuta 2006

The joke's on you, I'm still alive.

Ihmeitten ihme ja toden totta, jaksoin jopa käydä suihkussa. Eilen en ja huomisestakaan ei tiedä.

On tullut käveltyä ihan liikaa viime päivinä. Pelkästään eilen pelkkiin matkoihin meni 11km, puhumattakaan kaikesta muusta. Tällä tahdilla olisin jo Siilinjärvellä asti ja ylikin.

Aamusta asti olen kärsinyt kivasta hengenahdistuksesta. Yritäpä siinä sitten nukkua. Jos jo nyt on näin vaikeaa, miten ihmeessä tulen selviämään myöhemmin? Ratkaisu on tietysti että en selviä.

Sukuni naisten tarinaa (vai narinaa?)

Tuossa päivänä muutamana tuli juteltua äitsykän kanssa joistakin sukulaisistani.

Isomummoni oli todella menevä ja hyväkuntoinen eläkeläinen kunnes halvaantui vuosi pari ennen kuolemaansa. Hän taisi olla todellinen superihminen sillä selvisi elämänsä aikana monesta sairaudesta. Haimatulehduksesta ja vatsasyövästä. Isomummoni aviomies kuoli syöpään eikä äitinikään tainnut häntä koskaan tuntea. Isomummon toisen lapsen eli mummoni synnytys oli vaikea ja päätyi keisarinleikkaukseen. Äitini ei tiennyt miksi tarkalleen leikkaus tehtiin, sillä se ei todellakaan ollut yleistä siihen aikaan. Silloin äitejä makuutettiin vuodelevossa viikkokausia leikkauksen jälkeen, ja siksi isomummoni sai veritulpan jalkaansa. Nykyään äidit käsketään heti ylös juuri veritulpan ehkäisemiseksi. Isomummoltani olen perinyt mm. huonon ääreisverenkierron ja pari muutakin vähemmän kivaa vaivaa. Olin 12-vuotias kun isomummoni kuoli 85-vuotiaana. Olin onnekas koska ehdin tuntea hänet, mutta silti toivon että hän olisi elänyt pidempään. Isomummoni sisko on vieläkin elossa. Hän on 96-vuotias ja niin hyväkuntoinen että asuu vielä yksin omassa kodissaan.

Mummoni ensimmäinen synnytys oli vaikea ja pitkä, kestoltaan yli vuorokauden. Äitini ei millään olisi halunnut syntyä ja oli vielä perätilassa. Jostain syystä leikkausta ei kuitenkaan tehty ja äitini mielestä on ihme että hänellä vielä on yhtään aivoja jäljellä.

Äitini kaikki kolme lasta syntyivät keisarinleikkauksella. Hän joutui olemaan sairaalassa kuusi viikkoa ennen syntymääni, ja synnyin silti kuukauden etuajassa.

Kokonaan uusi uutinen minulle oli se että äitini täti kuoli 18-vuotiaana diabetekseen. Siihen aikaan tuon sairauden hoidosta ei kuulemma paljoakaan tiedetty. No eipä siitä tiedetä nykyäänkään. Syö syö sokeria ja pistä pistä lisää insuliinia, niin lääkeyhtiöt tykkää.

7. joulukuuta 2006

Olihan tuo reissu. Minulle oli varattu pelkkä tarkastusaika ja silti täti kysyi otetaanko se toinen viisuri veks jo nyt? Ööö... tota... ei kiitos. Eiköhän kurjuuden maksimointi yhden kerran riitä. Huomenna menen sitten röntgeniin. Toisen viisurin juuri on ihan hermon vieressä, saan tietysti poistosta kivat komplikaatiot. Yksi reikäkin hampaista löytyi, buhuu.

Tulipa todettua sekin ettei junan tuloa oikeasti kuule ennen kuin se on kohdalla. Kuulin junan ehkä puolitoista sekuntia ennen kuin se jo pyyhälsi ohi. Hui hemmetti kun säikähdin. Taidan kyllä olla todella hidas kävelijä nykyään, kun hävisin jopa amputoidulle mummolle.

Tänään minua ei sentään luultu ala-asteikäiseksi, vaan välituntivalvoja päästi minut mukisematta sisälle rakennukseen.

6. joulukuuta 2006

Tänään olen voinut huonosti. Niskaan on koskenut koko päivän. Kaipa minä sitten nukuin viime yön päälläni tai jotain. Toisaalta istuin eilen pari tuntia tosi epämukavassa asennossa. Ehkä se sitten. Jalkaan on koskenut oudosti pari päivää, tietysti tuli heti veritulppa mieleen.

Viime öinä en ole saanut nukutuksi siitäkään syystä, että paniikkikohtaukset iskevät jo hereillä ollessa. Kauhukohtausten takia taidan pelätä nukkumista, ja kiva kierre on valmis. No, toisaalta taivaalla töllöttää mieletön täysikuu, joten ehkä laitan kaiken toistaiseksi kuuhulluuden tiliin.

Eilen oli suuri juhlapäivä Resident Evil suomeksi-foorumilla, kun 100 000 viestin rajapyykki ylittyi. Foorumi laitettiin nettiin helmikuussa 2005, joten tahti on ollut yli 50 000 viestiä vuodessa. Hauskaa olisi kyllä nähdä tilastoa poistetuista viesteistä, niistäkin muodostuu aikamoinen kasa.

Pari viikkoa sitten otin itselleni kaikki ylimääräiset joulukalenterit. Niitä on ehkä semmoinen 50 kpl. Tämän aamun lehteä lukiessa nauratti kun huomasin että yhden kalenterini arpanumerolle on osunut voitto. Ei kuitenkaan päivän päävoitto vaan Savon Sanomien tuotepalkinto. En edes tiedä haluanko semmoisen. Turhaa krääsää en kaipaa.

Huomenna on sitten hammaslääkäri. Toivottavasti muistan kysyä lekurilta kaikki kysymykset. Unohdan kuitenkin jotakin tuikitärkeää.
Tahdon taas toivottaa hyvää syntymäpäivää rakkaimmalleni...

Image Hosted by ImageShack.us

Oi, Suomi katso, sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois,
yön vallat aamun kirkkaus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
Oi, nouse , Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sä että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa.

4. joulukuuta 2006

Viimeistä viedään Prison Breakissa. Tavallaan. Viime viikolla Suomessa nähty jakso oli käsittääkseni ensimmäisen kauden 12. En jaksa tarkistaa. Eli huomenna on vuorossa jakso, jonka oli tarkoitus lopettaa koko sarja. Paon oli alunperin määrä olla 13-osainen minisarja. Sen jälkeen sitä on vain venytetty ja venytetty. USA:ssa toinen kausi on kai jo jotakuinkin puolivälissään.

Viime jaksossa oli asioita jotka häiritsivät minua. Selvästi on vain haluttu äkkiä laittaa tarina pakettiin lopetusta varten. Yhtäkkiä paha pahis muuttaakin mieltään ja haluaa kertoa hyviksille kaikki tietonsa?! E-r-i-t-t-ä-i-n epäuskottavaa. Samaten Abruzzin sekunnissa tapahtunut uskoontuleminen.

Tuossa viimeiseksi tarkoitetussa jaksossa tyypit sitten yrittävät pakoa, ja varmaan alunperin siinä onnistuivat. Sarjan jatkumisen vuoksi matkaan tulee tietysti iso mutka.




What an age we live in.

Tuli tuossa pari yötä sitten mieleen joitakin wanhoja mahtavia pelejä joita haluaisin ehdottomasti vielä joskus pelata. Niitä nyt sitten yritän etsiä. En edes muista ovatko NES- vai SNES-pelejä.

Bubsy. Bucky O'Hare. Nes Open. Blades of steel. Winter Olympic Games: Lillehammer '94. Tiny Toons. Chip 'n Dale. Jurassic Park. Se peli on pakko päästä joskus läpi. Aikanaan tuli tahkottua sitä niin mahdottomasti, mutta tallennusmahdollisuuksia ei ollut tai sitten en niistä tiennyt. Bubsyä tekisi tällä hetkellä eniten mieli pelata, mutta ei onnaa.

Pelilistoja selatessa tajusin että on tullut elämän aikana pelattua aika montaa peliä. Mutta siltikin on ihan liikaa sellaisia joita ei ole vielä ehtinyt kokeilemaan.

Olikohan se sitten viime viikolla kun tuli ikävöityä vieläkin vanhempia pelejä, niitä C64- ja Amiga... Giana Sisters. Rolling Ronny. Duck Tales. Ja sitten ne pari peliä, joiden nimiä olen yrittänyt muistaa jo monta vuotta. Toinen oli alkeellinen tasohyppely. Toisessa matkustettiin junalla kaupungista toiseen. Asemalla piti aina ostaa lippu ja ehtiä sitten oikeaan junaan. Jotain örkkejä oli matkantekoa häiritsemässä.

Ja pitihän se arvata... Työputki jatkuu. Huok.

3. joulukuuta 2006

Taitaa pikkujoulusesonki olla kivaa aikaa. Lukuisat känniläiset taapertavat hoiperrellen kotia kohti. Taksit suhaavat ees taas. Tänä aamuna yksi känniläinen makoili rapussa. Alemman kerroksen lattialla oli hänen avainnippunsa, joten ei ihme ettei kotiinsa päässyt. Alkoholisti ei kerennyt menoon mukaan asuinkerroksessaan, ja seurasi minua kellariin. Ja kysyi vakiokysymyksensä. Tällä kertaa vastaukseni valheellisuus taisi olla turhan ilmeistä. Hyi minua.

Luulin nähneeni pienen yksinäisen valkoisen koiran, mutta sitten sen silmät välähtivät... ja se olikin kissa.

Nyt minulla on täydelliset pörrösukat. Taivaansiniset (maailman paras väri), joissa on enkelin kuva.

30. marraskuuta 2006


En ole pelannut Simssiä sen jälkeen kun sairastuin flunssaan. Tässä kuitenkin wanhoja juttuja sopivasti ennen kuunvaihdetta.



Persikan tarina jatQ...


Lehtipoika-Aaronkin löytää roskista jotain mielenkiintoista.


Image Hosted by ImageShack.us

Teini-iän saavuttanut Banaani tapaa viimein isänsä Tonin.

Image Hosted by ImageShack.us

Niisku kuolee, and will not be missed.

Image Hosted by ImageShack.us

Nyt on kaikki nähty. Kissa joka käy pytyllä.

Image Hosted by ImageShack.us

Aprikoosin suurena toiveena oli saada koiranpentu, ja pitihän sellainen sitten hankkia. Suski saapui taloon.

Image Hosted by ImageShack.us

Chris on Persikan kolmannen lapsen isä.

Image Hosted by ImageShack.us

Persikalla on etova olo.

Image Hosted by ImageShack.us

Koulubussi ei pääse lähtemään kun tiellä on pieni este.

Image Hosted by ImageShack.us

Raskaus ei ole este Persikan vilkkaalle seuraelämälle. Päinvastoin, vuorokauden sisällä Persikka hankkii itselleen peräti neljä uutta rakasta. Edellinen treffikumppani tuo kukkia kun Persikalla on jo uutta putkessa.

Image Hosted by ImageShack.us

Valitettavasti poliisi-Karin huomaa mitä on tekeillä.

Image Hosted by ImageShack.us

Ja lähtee vihaisena pois kukkien kanssa.

Image Hosted by ImageShack.us

Se ei Persikkaa häiritse. Vatsakin kasvoi rytäkässä.

Image Hosted by ImageShack.us

Perhepäivällinen. Hampurilaisia, nam.

Image Hosted by ImageShack.us

Suskista kasvoi ponteva pikku koira.

Image Hosted by ImageShack.us

Aprikoosi vie koiransa lenkille.

Image Hosted by ImageShack.us

Persikan kolmas lapsi, poika nimeltä Kesäkurpitsa, on syntynyt.

Image Hosted by ImageShack.us

Banaani ei ole mikään virtuoosi keittiössä vaan polttaa aina kokeilemansa uuden ruokalajin pohjaan.

Image Hosted by ImageShack.us

Banaani puhuu tulevan rakkaansa Katrin kanssa puhelimessa kun tämän työaika alkaa. Katri ei pääse siksi töihin, niinpä siivousfirma lähettää paikalle toisen piian.

Image Hosted by ImageShack.us

Vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen Persikka tapaa Benin avovaimon Megin. Kovin samantyyliset naiset syövät curryä ja juttelevat... pettämisestä.

Image Hosted by ImageShack.us

Leon syöttää pojanpoikaansa Kesäkurpitsaa. Kumma ettei Leonia haittaa että pojan äiti on hänenkin rakkaansa.

Image Hosted by ImageShack.us

Banaani maalaa todella mielenkiintoista maalausta.

Image Hosted by ImageShack.us


Seuraavassa osassa kohtaamme kummittelevan kissan ja haisevan koiran. Stay tuned.
Tänä aamuna ikioma alkoholisti-stalkerini oli pitkästä aikaa back in business. Oli varmaan odottanut pilkkopimeässä käytävässä liikkumatta jonkin aikaa. Käytävässä on nimittäin liiketunnistimella toimivat valot, ja siellä oli pimeää kun menin sinne. Alkoholistin piti tietysti saada sanoa huomenet ja kysyä joku randomi typerä kysymys, johon vastasin valheellisesti kuten tavallista.

Huh. Tuli ostettua vähän liikaa heräteostoksia. Menin kauppaan ostamaan lankaa myssyä varten ja mukaan tarttui mm. hiuspanta ja joulukortteja. En ole tottunut käyttämään käteistä ja siksi kaikki rahat kaikkoavat hujauksessa. Ostin sellaisia kortteja joissa postimaksu on valmiiksi maksettu, olen ihan liian laiska että jaksaisin ostaa postimerkkejä.

Nykyään olen liian laiska korjatakseni edes typoja, antaa niiden vain olla. C'est la vie tai jotain. Kappalejakojenkin tekeminen on ihan liian energiaa vievää. Mitä pitempiä pötköjä kirjoitan sitä vähemmän kukaan jaksaa juttujani lukea. Ja sen parempi.

Aamulla lehteä lukiessa tuli todettua sekin ettei tarvitse enää bussilla matkustaa. Kertamaksu nousee huomenna mielettömään 2,70 euroon. Rupesin miettimään että pitäisi varmaan mennä lastenlipulla. Siitä tulikin mieleen se kun vielä lukioikäisenä pääsin bussissa lapsen hinnalla. Ja tässä tapauksessahan lapsi on alle 12-vuotias. Lukion ensimmäisen vuoden syyslomalla pääsin kahteen eri otteeseen bussilla lastenlipulla. Molemmilla kerroilla kuski otti jostain kumman syystä vain lasten hinnan. Olin ilmeisesti todellinen babyface. Valittaessani aikoinaan asiasta tädilleni hän kertoi että hänen ollessaan jo naimisissa hänen ei oltu uskottu käyneen vielä edes rippikoulua ikänsä puolesta. Tätini onkin todella pienikokoinen, ehkä 152cm. Minähän olen meidän suvun naisista se hongankolistaja, peräti 161cm.

Niin. Nyt minulla on viimein SE. Oli viimeinen mahdollisuus ostaa se tänään. Joulukalenteri. Veikkauksen tietysti. En millään malttaisi odottaa huomista raaputusta.

29. marraskuuta 2006

Viime yönä sängyssä maatessa tuli mieleen yksi vanha biisi joka minulla on c-kasetilla. George Michaelin ja Elton Johnin livenä esittämä Don't let the sun go down on me. Tänään sitä etsiessä törmäsin toiseenkin ihanaan ja erittäin tuttuun biisiin, joka kyllä olisi jollain cd:llä mutta ei koneella. Ei voi mittään, kun kuuntelin tätä jumalaista biisiä pitkästä aikaa rupesin itkemään. Ihan liian surullinen.

You have been loved/George Michael


"She takes the back road and the lane

Past the school that has not changed
In all this time
She thinks of when the boy was young
All the battles she had won
Just to give him life

That man
She loved that man
For all his life
but now we meet to take him flowers
And only God knows why

For what's the use in pressing palms
When children fade in mother's arms
It's a cruel world
We've so much to lose
And what we have to learn, we rarely choose

So if it's God who took her son
He cannot be the one
Living in her mind

Take care my love, she said
Don't think that God is dead
Take care my love, she said
You have been loved

If I was weak, forgive me
But I was terrified
You brushed my eyes with angel's wings
Full of love
The kind that makes devils cry

So these days
My life has changed
And I'll be fine
But she just sits and counts the hours
Searching for her crime

So what's the use of pressing palms
If you won't keep such love from harm
It's a cruel world
You've so much to prove

And heaven help the ones who wait for you

Well, I've no daughters, I've no sons
Guess I'm the only one
Living in my life

Take care my love, he said
Don't think that God is dead
Take care my love, he said

You have been loved..."

28. marraskuuta 2006

Varmaan nukuttaa ensi yönä vieläkin paremmin kuin viime öinä. Nukuin vain neljän tunnin päiväunet. Missasin Rumat ja pelkuritkin, mikä on suunnilleen maailmanloppu.

Sherry ehdotti että lähtisin perjantaina Anna Eriksonin keikalle. Enpä jaksa, sillä showtime on vasta klo 23. Ja nyt lauantai olisikin käynyt... Great.
Viime yönä näin vaihteeksi maailmanloppu-unen. Tulin kaupasta kun huomasin että kaupungintalo oli ihan mustana. Ihmiset puhuivat siitä että lentokone oli lentänyt sitä päin. Pian toinen lentokone lensi matalalla kohti toria. Lähdin juoksemaan karkuun muiden kanssa. Päädyin teatterirakennukseen rannalle monen muun kanssa. Näimme taivaalla paljon tulessa olevia lentokoneita matkalla iskukohteisiinsa. Yritin saada muita sammuttamaan teatterin valot ettei meitä huomattaisi.

Vietimme yön teatterissa keskustellen siitä mitä meidän pitäisi tehdä säilyäksemme hengissä. Kysyin onko joukossamme lääkäriä, kokkia... mitä tahansa jatkossa tarpeellista. Aamulla osa meistä lähti helikopterilla kartoittamaan tilannetta. Pilotti osui jokaiseen sähkölinjaan ja oli vähällä tapattaa meidät kaikki, mutta vaan nauroi.

Pitäisi sitten tehdä Sherrylle nettisivut hänen häitään varten. On vain sellainen ongelma etten minä osaa mitään. Mahtaa tulla hienot sivut, varsinkin kun nykyään kaikilla saiteillani on täsmälleen samanlainen ulkoasu. Eilen innoistuin päivittämään mäkihyppy-sivujani pitkästä aikaa, siinä menikin koko päivä. Tein esimerkiksi kuvagallerian kokonaan uusiksi.

Jes. Tänään on taas SE päivä. Prison Break. En malta odottaa. Onko ihmeellisempiä silmiä? Ei ole.

Image Hosted by ImageShack.us

27. marraskuuta 2006

Eilen nukuin niin pitkään kuin sielu sieti (puoli yhteen) ja sehän kostautui heti. Viime yönä olin valveilla vielä puoli kolmen aikaan. Herätessä olinkin tooosi virkeä ja jalka nousi kepeästi... Toivottavasti ei sada lunta vielä muutamaan päivään. Eilen haaveilin jopa siitä että lähtisin tänään shoppailemaan, mutta tiesin kyllä että haaveeksi se jäisi. Olen etsinyt itselleni pipoa jo monta vuotta mutta mieleistä ei ole löytynyt (enhän ole hidas?). Viime aikoina olen alkanut vakavasti harkita sitä vaihtoehtoa että tekisin pipon itse, varsinkin kun tarpeeksi yksinkertaisia ohjeita löytyy. Langan pitäisi kyllä ehdottomasti olla täyttä puuvilla tai jotain, tippaakaan villaa ei otsa kestä. Pitäisi ostaa myös nahkahanskat, kun jäivät tilauksesta tulematta. Ja kaikkea muuta kivaa? Olen lahjonut itseäni jo ihan liikaa "joulun kunniaksi".

Tajusin jopa että ensi viikolla on hammaslääkäri. Saan sitten tietää milloin on tuomiopäivä... Niinköhän selviän siitä hengissä? Epäilen kovasti. Työnteko tulee ainakin olemaan tosi vaikeaa kipeänä ja syömättömänä. Minulla ei ole varaa laihtua. Olen yrittänyt miettiä joitain mahdollisimman kaloripitoisia mössöruokia. Kermaa suoraan purkista?

Katos ihmettä. Onnistui jopa Musta torni-kirjan lainan uusiminen. Hyvä niin, sillä olen vasta sivulla 215/867. Pitäisi skarpata. Olisi lisäksi vielä kolme muutakin kirjaa luettavana.

Janne Ahosella oli todella onnistunut maailmancup-kauden avaus viikonloppuna. Ensimmäisessä kisassa meinasi kaatua ylämäessä ja oli 55. Toisessa kisassa kaatui alastulossa, mutta ei onneksi loukkaantunut.

Saku Koivu juhli viime torstaina 32-vuotissynttäreitään ja teki tehot 1+1 Montrealin jatkoajalla 2-1 voittamassa pelissä. Kapu rocks forever.

Image Hosted by ImageShack.us

Titanic2-leffan traileri on mainio.

25. marraskuuta 2006

Siinä se sitten on. Mekko joka minulla tulee olemaan päällä Sherryn häissä. Ei tosin tuon värisenä. Kaason valinta tuo on mutta nätti.

24. marraskuuta 2006

Will this horrible year never end? En edes tiedä miten kauan olen tehnyt taas töitä ilman yhtäkään vapaata. En kai kovin kauaa, ehkä pari viikkoa. Ja lisää pukkasi taas tänä aamuna. No miksei, kyllä kai aikansa voisi huonomminkin käyttää. Sherrykään ei ole vapaa bilettämään joten parempi sitten paiskia töitä.

Se ruskea "jänis" oli kuulemma rusakko, I've been told. So little I know... Tänä aamuna oli yllätys kun maa oli taas täysin valkoinen. Lumet ehtivät nimittäin tässä välillä sulaa kokonaan pois. Oli kyllä rankin reissu tänä talvena, sillä lunta oli liikaa ja se oli nuoskaa.

Flunssassa oli se hyvä puoli etten sen aikana sekoillut öisin, kai elimistöllä oli muutakin ajateltavaa. Sen jälkeen sitten... the same old story? Muutama yö sitten näin unen, jossa eräs mies yritti ampua minut. Aina kun aseen piippu osoitti minuun onnistuin kääntämään sen pois.

Pari päivää sitten hain postista ison paketin. Pelkäsin etukäteen sen olevan niin iso etten saisi raahattua sitä edes bussipysäkille vaan joutuisin tulemaan taksilla kotiin. No, olihan tuo iso mutta hyvin selvisin silti. Todellinen harmi vaan että melkein puolet tuotteista jäi saamatta, loppuunmyyty... Sain kuitenkin sentään ihanat uudet pörrösukat, vaaleanpunaiset...

Prison Break on edelleen viikon kohokohta, olen nähnyt siitäkin unta pariin otteeseen. Ja Wentworth on tietysti kuuminta hottia... Image Hosted by ImageShack.us Oli oikeastaan hyvä (pakko)päätös olla lataamatta jaksoja. Jos näkisi jaksot etukäteen tiistait olisivat ihan liian tylsiä. Ei mitään odotettavaa...

Image Hosted by ImageShack.us

Jee jee Jerry Cotton! Amazing Racen kuudes tuotantokausi alkaa MTV3:lla sunnuntaina. Niinköhän MTV3 kuuntelee yleisön mielipidettä ja näyttää kymmenennen (Suomi)kauden heti tuon perään? Tuskinpa.

Olen kyllä tosi pettynyt siitä ettei sitkeä huhu Mika Häkkisen paluusta pitänytkään paikkaansa. Vaikka huhu olikin järjetön halusin silti uskoa siihen. Ja uskoinkin. Tekisi mieli sanoa etten ole koskaan ollut Häkkis-fani, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Vuonna 1995 olin surun murtama hänen onnettomuutensa vuoksi, ja se lisäsi "kivasti" syöksykierrettä omassakin elämässäni... Viimeinen naula arkkuun? Ja vuonna 1998 olin innoissani kun Häkä voitti maailmanmestaruuden. No, en ole Häkä-fani nykyään, mutta silti hänen paluunsa formuloihin olisi lisännyt mielenkiintoa 100%. Ja...

Niinköhän pysyn päätöksessäni olla hankkimatta digiboksia? Televisio on ihanan yksinkertainen media laiskalle lusmulle. En tosin tiedä voiko tuohon ikivanhaan 14-tuumaiseen töllöön edes liittämään dikiä.

Ai niin... En sitten tietenkään ollut jääkiekko-ottelussa. Olisin voinut olla, mutta olin silti olematta. Tuskin jaksan lähteä helmikuussakaan? Mietin menisinkö katsomaan Saw3-leffan ihan elokuviin. Leffa on kuulemma ällöttävän sadistisen väkivaltainen. Niinköhän? Eivät nuo aikaisemmatkaan Sawt ole olleet ollenkaan niin pahoja kuin luulin. Voisi vaikka katsoa ykkösen uudelleen... Harmi vaan että sen lopun juonenkäänteen voi nähdä ensimmäisen kerran vain yhden kerran. Kuulemma kolmosenkin lopussa on joku ylläri, jee.

Viime viikkojen väsymykseni... En edes tiedä onko se fyysistä vai henkistä?

19. marraskuuta 2006

Tänä aamuna ei ollu kovin kivaa. Mahaan koski sairaasti särkylääkkeestä huolimatta. Onneksi ei sentään ollu liukasta, satoi vaan niin kuin toissayönäkin. Niinköhän nuo lumet ehtivät vielä sulaa pois kokonaan? Outoa olisi se. Muutama päivä sitten näin vitivalkoisen pupun, mutta tänään ruskean... ei kai tuolla mattimyöhäisellä ole jotain ongelmaa? Pari ukkoa häiriköi pihalla jo kun lähdin ja vielä silloinkin kun palasin. Toinen kuseskeli talon nurkalla ja yrittivät pummata kyytiä kollegalta.

Torstaina jaksoin jopa viikon vitkuttelun jälkeen käydä työkkärissä. Oli kylläkin jo pikku pakko kun perjantai oli deadline. Odotin että paikalla olisi tulevan muuton takia hirveä ryysis, mutta ei onneksi. Inhoan silti tuota systeemiä yli kaiken. Työkkärin tyyppi kysyi haluaisinko hakea töihin tiettyyn firmaan, kun se nyt etsii työntekijöitä. Jouduin sanomaan neljä kertaa ennen kuin tyyppi tajusi että "ei kiitos, olen jo töissä kyseisessä firmassa." Jollakin on vieläkin hitaampi sytytys kuin minulla?! Tosi kannattavaa näköjään se että joka kerta työkkärissä käydessäni koneelle kirjoitetaan tietoja minusta, jotka häviävät samantien.

Jääkiekko-otteluun en sitten tietystikään mene. En ole ostanut lippua ennakkoon ja kuulemma paikan päälle on turha mennä edes yrittämään?!

Vähänkö innostuin 24:n tulevasta kuudennesta kaudesta kun näin trailerin. Tosin viidettä kautta ei mikään voi ylittää...

Nyt on sitten töllössä Home Alone 2 ja ihQ Tim Curry...

Image Hosted by ImageShack.us

18. marraskuuta 2006

Kivasti veli sekoillu kännipäissään. Ei muista soittaneensa minulle yöllä, ja on sammunu aamulla kuuden aikaan kotiin tullessaan vaatteet päällä sänkyyn. Onneksi ei sentään ulos pakkaseen.
Flunssaahan se väsymys meinas. Että mä inhoan. Nenä tippuvana tulee aina itsetuhoiset ajatukset mieleen, että säästyisi siltä kärsimykseltä. Harvaa asiaa tässä maailmassa inhoan niin paljon kuin nuhaa. Aaaaaargh. Teetä kului taas noin viisi litraa päivässä. Nyt olikin hiukan erilaisempi tapaus. Räkää oli helkutisti ja se oli älyttömän sitkeää. Yhtenä yönä en voinut nukkua kun niska ja hartiat olivat todella kipeät niistämisen takia. Merkillistä. Eiku vaan pari vuotta vanhaa Nasolinia kaksi litraa... Miksihän myrkyksi se muuttuu vanhetessaan? En todellakaan osta uutta pulloa jokaista flunssaa varten. Mutta toimipa kuitenkin ihanasti. Seuraavana yönä yskä piti hereillä. Kuumetta en mitannut pahimpina päivinä, sillä... "kuumetta ei ole kun sitä ei mittaa." Rehkittyä tuli taas ihan liikaa. Sanoin itselleni että jos pyytävät töihin, kieltäydyn. Mutta kuinkas sitten kävikään? "Joo, kyllä mä voin..." Olin vielä hauskasti juuri äänettömällä olleen puhelimen vieressä... Ensin painoin vastaus-nappia ja sitten vasta selvitin kurkkuni... Hyvä järjestys. Kaksi asiaa joita pelkään (eniten?): antibioottikuuri ja sydänlihastulehdus. Sydämeen koski muutamana päivänä, varmasti oli jotain... Nyt on kai jo parempi. Väsyttää tosin.

Tänään olin torilla juuri ilotulituksen alkaessa. En silti nähny yhtäkään paukkua. Läksin nääs käveltämään kotia kohti enkä kääntynyt katsomaan pauketta. Oli muuten pikkuisen porukkaa. Tuli ihan lapsuus mieleen, kun käytiin iskän kanssa tulitusta kattomassa. Tuli käytyä kaupassa ihan turhaan, ei siellä mitään ollu. Kaikki avokadot olivat mätiä. Eikä ollut kumpaakaan haluamaani jukurttia, byhyy. Tosi köyhä kauppa. Alanko taas boikotin?

Kipeänä ollessa tuli pelattua Gamecuben Sims-peliä. Get a lifen ensimmäisen talon läpäisin ennätysajassa, simini Claire ei ehtinyt edes nukkumaan. Toiseen taloon jumitin pitkäksi aikaa kerämään taitopisteitä, sillä en halunnut asua Mimin kanssa kauaa. Vaikeaa oli... Mimin luona sitten ensimmäisissä bileissä valitsemani uhri ei millään suostunut kämppäkaveriksi, argh. Viimein luovutin ja yritin seuraavana iltana uudelleen. Silloin tyyppi suostuikin heti?! Ja sain vielä ilmoituksen talon nopeasta läpäisystä. Yllättävää, vaikka ne ekat bileet epäonnistuivat. Neljäs talo oli kiva, Claire taisi hankkia rakkaan melkein kaikista viidestä aviomies-ehdokkaasta. Niin, GC-Sims on siitä kiva peli, ettei maailmassa ole muuta mahdollisuutta kuin joku noista viidestä... Nyt Claire asustelee viidennessä talossa aviomiehensä kanssa jonka nimeä en muista. Lapsi Leon on jo A+-oppilas, ja pikku-Jill on vielä vauva. Ensin muistelin etten aikanaan pelannut Play the simssiä ollenkaan, mutta sitten muistin toisin. Harmittaa vietävästi kun kyseinen tallennus ei tunnu toimivan...

Amazing Race kävi viimein Suomessa. Jee. Kiva jakso. Kerrankin Suomea näytettiin kesällä, eikä jääkarhuja kävellytkään kaduilla.

Father Ted oli mahtavan hauska sarja. Minulla taitaa olla nauhalla tasan yksi jakso, Laulu Euroopalle. Siinä Ted ja ihQ-suosikkini Dougal tekevät laulun Euroviisuihin. Ja pääsevät sinne edustamaan Irlantia. My lovely horse.

"My lovely horse,

running through the field.
Where are you going,
with your fetlocks blowing in the wind?

I want to shower you with sugar lumps,
and ride you over fences.
Polish your hooves every single day,
and bring you to the horse dentist.

My lovely horse,
you’re a pony no more.
Running around with a man on your back,
like a train in the night..."
Niin ihana...

Image Hosted by ImageShack.us

Jos joskus jaksais...

10. marraskuuta 2006

Tänään nukuin pitkään. Väsyttää jotenkin älyttämästi. Näin unen jossa olin rannalla jätti-ison hyökyaallon lähestyessä. Lähdin monen muun tavoin juoksemaan karkuun. Pääsin lopulta turvaan, mutta jotkut eivät.

To see a tsunami in your dream, represents that you are being overwhelmed by some repressed feelings or unconscious material that is rising up to the surface. You are experiencing some unhappiness and emotional instability in some waking situation.

To see a tsumnami in your dream represents an overwhelming emotional issue that demands attention. You may have been keeping your feelings and negative emotions bottled up inside.

Viime viikkoina minulla on ollut kauhukohtauksia ihan joka yö. Herään heti nukahdettuani ja luulen kuolevani, ja sydän hakkaa siksi 200 kertaa minuutissa. Eipä tässä muuta kuin että olen huolissani sydämeni jaksamisesta. Rytmihäiriöitä nyt on muutenkin ihan liikaa.

9. marraskuuta 2006

Persikan elämää, osa 2198

Niiskun mielestä läksyt pitää tuhota. Kätevää.

Image Hosted by ImageShack.us

Janus vihaa Persikkaa ja käy siksi kaatamassa tämän roskiksen monta kertaa päivässä.

Image Hosted by ImageShack.us

Banaani ja Aprikoosi lapsina. Sama äiti, eri isät.

Image Hosted by ImageShack.us

Takku on Kattilan tyttöjen paras kaveri jo toisessa sukupolvessa.

Image Hosted by ImageShack.us

Katri-siivoojan mielestä kukkapenkki on niin likainen että se pitää siivota.

Image Hosted by ImageShack.us

Aprikoosin mielestä paras paikka läksyjen tekemiseen on vilkasliikenteinen ajotie. Valitettavasti en saanut kuvaa siitä kun auto ajoi Aprikoosin yli.

Image Hosted by ImageShack.us

Ben pitää keskellä yötä omia bileitään kolmen kissan kanssa.

Image Hosted by ImageShack.us

Niisku on jo vanhus, mutta jaksaa silti kyllä riehua ja tuhota entiseen malliin.

Image Hosted by ImageShack.us

Naapurin tyttö löytää roskiksesta parempaa syötävää kuin Kattiloiden ruokapöydästä.

Image Hosted by ImageShack.us

Persikka syöttää rakkaalle Takulleen radioaktiivista ruokaa. Takku shall live forever.

Image Hosted by ImageShack.us

Loin kerran mahdollisimman älyvapaan näköisen simin nähdäkseni periytyisikö hänen ulkonäkönsä hänen lapsilleen. Ei periytynyt. Mikä pettymys.

Image Hosted by ImageShack.us

Peli päätti muuttaa Aprikoosin hiusten väriä tämän kasvaessa teiniksi, outoa.

Image Hosted by ImageShack.us

Genie lukee päivän tärkeät uutiset.

Image Hosted by ImageShack.us

Katri, ei sinulle kissan paijailusta makseta. Time is money, you know. Siivoamaan siitä. Päätin jo aikaisessa vaiheessa että Katrista tulee Banaanin vaimo.

Image Hosted by ImageShack.us

Aprikoosin ensisuudelma. Lehtipoika-Aaronin kanssa tietysti.

Image Hosted by ImageShack.us

Persikan rahakas viuhahdus.

Image Hosted by ImageShack.us

Persikka saavutti löysäily-uran huipun ja samalla hänen elämäntoiveensa toteutui. Sen vuoksi ja lasten jo kasvettua Persikan elämä alkoi olla jo liiankin helppoa. Oli aika panna kapuloita Persikan rattaisiin...