9. kesäkuuta 2026

Kesäloman alku

Kesäloman alkamisen kunniaksi endokivut jäivät päälle MM-kisojen finaalin jälkeen, ja pahenivat sitten. Kovat kivut kyljissä jotka pahenivat pystyasennossa, ja pelkäsin jo etten pääse kirjastoon hakemaan varattua peliä.

 

Lupasin talvella itselleni että jos en saa töitä kesään mennessä lopetan opinnot. No, en ole saanut töitä, enkä ole vielä lopettanut koulua.

 

Ja herää sekin kysymys että mitä töitä edes pystyisin tekemään nykyään. Seisomatyötä en missään nimessä, olisin tunnin jälkeen valmis sairaseläkkeelle.

 


 

Vuosi sitten onnistuin missaamaan RE9:n julkistuksen. Tällä kertaa katselin Summer Game Festiä, ja näin kun first person modessa katseltiin jotain mummelia ja tirkisteltiin ovisilmästä. Menin tekemään jotain muuta, ja näin sitten kun näytettiin nimeä Veronica, ilman Resident Eviliä. Ajattelin siis että on tulossa peli nimeltä Veronica, vaikka se vähän oudolta vaikuttikin. Vasta 12 tuntia myöhemmin sain sattumalta tietää että tuo todellakin oli Resident Evil Code Veronican remaken julkistus! Siis mitä hittoa? First person? Ei kiitos. Ja silti toiveeni toteutui. Toivoin eniten juuri Code Veronican remakea koska Claire on suosikkihahmoni. Tosin olen pelannut Code Veronican läpi vain kerran. Tuossa pelissä on upea intro, mitähän pooppia saadaan tällä kertaa?

 

Alan olla kyllästynyt kaikkiin lukemiini kirjoihin. Luin Lucy Scoren 550-sivuista kirjaa Things we never got over kun totesin että ei kiitos, ja minulle harvinainen DNF. Olen kai lukenut liikaa romanttista paskaa, kun tuntuu siltä että kun on lukenut yhden niin on lukenut ne kaikki. Enää siis vain jännäreitä minulle. Tosin minun pitäisi saada tietää jotain uusia kirjailijoita. Sandra Brownin romanttiset jännärit ovat parhautta, mutta olen lukenut kaikki kirjastossa olevat.   

 

Katselin Youtubesta NKOTB:n viime kesän Las Vegasin konserttia. Siellä ne esiintyvät tänäkin kesänä... 

 

Ei kommentteja: