Romahdus

Veli oli eilen luonani katsomassa Kalpan peliä. Onneksi Kalpa sitten voitti, jatkoajalla, ja meni välieriin. Kalpa-Tappara sarjassa oli ihan liian monta jatkoaikaa, taisi tosin Kalpa sitten voittaa niistä jokaisen.

Tänä aamuna puoli seitsemältä Tabitha oksensi tähän tietokonetuolille. Hyvin oksennus valui samantien lattialle. Huomasin siinä samalla että kirjahylly on todellakin romahtamassa. Ensimmäiset merkit siitä näkyivät eilen. Otin sitten aamulla kirjoja pois hyllystä. Kun sain ylimmän hyllyn tyhjäksi Olivia halusi välttämättä päästä sille. Ensimmäisellä kerralla sain sen otettua pois, mutta sitten se meni ylähyllylle eri kautta ja koko hylly romahti.

Nyt päivällä löysin jopa aika nopeasti edellisellä kerralla yli jääneet hyllynpidikkeet ja ihme kyllä niitä oli juuri oikea määrä. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes minulla oli vaikeuksia viimeisen pidikkeen kanssa. Työllä ja tuskalla sain sen viimein naulattua ja sitten vasta tajusin että olin naulannut sen väärään kohtaan. Pitkään meni että sain naulan irti mutta sainpa kuitenkin. Hylly varmaan romahtaa pian uudelleen, en tajua miksi noiden pidikkeiden pitää olla muovia, ei ne kestä. En tiedä pitäisikö hankkiutua eroon kaikista kirjoista vai hankkia uusi hylly.

Kissat eivät tykänneet naulaamisesta, liikaa melua. Kirjakasoista lattioilla sen sijaan tykkäsivät, niiden takana on kätevää vaania kisukaveria ja hyökätä kimppuun.

Viime yön unessa en taaskaan päässyt mitenkään pois Siilinjärveltä. Yritin ensin epätoivoisesti kävellä bussiasemalle ja kun viimein pääsin sinne olikin jo liian myöhäistä. Paska virkailija ei päästänyt minua viimeiseen bussiin ja joutuisin odottamaan yön yli jossain ojassa.

Maaliskuun lopussa kävin työkkärissä. Minulle oli varattu aika "työnhakusuunnitelman tekemiseen" ja pelotti että minut pakotettaisiin vaikka mihin. On aina onnenpeliä millainen virkailija sattuu kohdalle. Tämänkertainen oli mukava, laittoi työnhaunkin olemaan voimassa vuoden loppuun asti niin ei tarvitse ihan heti uudestaan käydä.

Söin eilen jäätelöä ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Ingmanin kevyt vanilja-mansikkaa. Uskalsin syödä hyvin vähän, runsaan kerman kanssa. Namia. Oireita tuli mutta vain vähän.

Jouduin sitten tänään käymään lähikaupassa, kun eilen ostamani kanapihvit olivatkin menneet vanhaksi jo toissapäivänä. D'oh. Sinne meni yli kuusi euroa roskiin. Katsoin kyllä päiväyksen kaupassa mutten silti tajunnut.

Kävin eilen kirjastossa lainaamassa tuon kirjan Onnellinen kotikissa, ja pian sen jälkeen tuli puhelimeen viesti että varaamani kirja Club Dead on saapunut. Se on True Blood-kirjasarjan kolmas osa, enkä tee sillä yhtään mitään ennen kun saan sen toisen eli Living dead in Dallasin. Toivottavasti tulisi pian.

Viime päivinä olen penkonut vaatehuonetta urakalla etsiessäni vhs-kasetteja. Löysin mm. vanhoja päiväkirjoja, kalentereita ja vastaavia. Olin ajat sitten unohtanut marsuni Nöpön kuolinpäivän, se oli 18.11. On aina yhtä outoa löytää kirjoittamiaan tarinoita joita ei ollenkaan muista kirjoittaneensa. Olin aina suunnitellut kirjottavani romaanini alun uusiksi, mutta yhdestä vihkosta löysinkin sen jo kirjoitettuna.

Taas tuli todettua se miten "ihanaa" kaikki oli kun nettiä ei vielä ollut. Sain jopa joskus jotain aikaiseksi ja tein muutakin kuin roikuin netissä. En ole kirjoittanut mitään noin kymmeneen vuoteen, kiitos netin. Ennen kirjoittaminen oli rakkain harrastukseni. Parhaimman (pahimman) inspiraation aikana en malttanut mitään muuta tehdäkään.

Koko elämäni olen päiväkirjoissani valittanut että elämäni on hirveää. Ja olen ollut mieleltäni täysin sekaisin. Nuorena kaikki asiat kokee ja tuntee niin vahvasti että on ihme jos hengissä aikuiseksi asti selviää. Ja minä kuitenkin olin aina se ns. järkevä ja rauhallinen nuori. Silti sisäiset myllerrykset olivat hirveitä. Joskus jopa meinasin tosissani karata kotoa tai tappaa itseni. Ja täysin vähäpätöisten syiden takia. Aikuisena vasta tajuaa miten aivottomia teinit ovat. Itse vielä kasvoin aikuiseksi hyvin myöhään. Mutta pieni osa minua kaipaa vielä aikaa, jolloin suhtauduin asioihin niin suurella tunteella. Eniten kaipaan urheilufaniuttani. Sitä, kun tuleva jääkiekko-ottelu tai formulakisa oli minulle koko elämä. Penkkiurheilu on ehkä tyhmää elämänsisältöä ja ajanvietettä, mutta se on sentään jotain.