1. elokuuta 2007

Tänään on satanut koko päivän mutta silti on ollut kivaa. Ensin kävin Kontissa ostamassa kengät. Tästälähtien menen kenkiä tarvitessani aina ensin sinne. Olen käynyt Kontissa vain kaksi kertaa mutta molemmilla kerroilla siellä on ollut ihania kenkiä. Ja nyt ostamani maksoivat peräti 3,50 euroa. Huutiksesta kenkiä ei kannata ostaa sillä postimaksut olisivat aina isommat kuin itse kenkien hinta. Sitten menin jonottaman Kelaan. Taisin jonottaa lähemmäs tunnin. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa 13.55, mutta silloin olin odottanut jo jonkin aikaa. Olin aika hämmästynyt kun pois lähtiessäni kello olikin jo puoli kolme. Niin se aika rientää kun lukee Da Vinci-koodia. Itse asiani hoitamisessa ei sitten mennytkään kuin pari minuuttia.

Sitten suuntasinkin postiin postittamaan viittä huutiksessa myytyä tuotetta. Koruja, meikkejä ja yksi vaate.

Tänään oli viimeinen päivä kun Seppälän euro-tarjous oli voimassa. Seppälän nettisivuilla oli kuponki jolla sai minkätahansa ale-tuotteen eurolla. Luulin etten ehtisi tuota tarjousta hyödyntämään kun tulostimessani ei ollut mustetta, mutta nyt onneksi on. Seppälähän veti tuon kupongin etuajassa pois sivuiltaan mutta kyllä se silti vielä netistä löytyi. Tulostin kuponkeja kaksi kappaletta. Periaatteessahan oli tietysti rajoitus vain yksi kuponki/tuote per asiakas, mutta kyllä foorumeilta sai lukea ihmisten tarinoita siitä mitä kaikkea ovat eurolla ostaneet.

Kävin Kuopion molemmissa Seppälöissä, ja yllätyksekseni paljon tavaraa oli jäljellä. En vain oikein löytänyt mitään mieleistä. En ole koskaan aiemminkaan ostanut mitään Seppälästä. Nyt ajattelin kuitenkin että kyllä se euron tarjous on pakko hyödyntää ja ostin kaksi vaaleanpunaista hametta, erilaisia siis. Toinen on ihan liian lyhyt ja toinen vyötäröltä liian iso vaikka on kokoa 32. No semmosta se on. Kotihameiksi kelpaavat kyllä, ja niiksi minä ne ostinkin. Toisen hameen normaalihinta oli 20 ja toisen 25e eli alennukset olivat isot. Tällainen tämänpäiväinen shoppailu sopii minulle, kun köyhäilystä pitää tehdä taitolaji.

Sateesta huolimatta tulin kerrankin kuivin jaloin ja sukin kotiin. Johtuu uusista kengistä. Vanhat ja reikäiset heitin roskiin.

Ja nyt sitten kotia tullessa tuli Sherryltä viesti. Saan kissanpennun kenties jo huomenna. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik... Huomenna lähdetään ainakin ostamaan kissalle kamat.

Äiti kertoili eilen juttuja syntymästäni. Hoitsut sairaalassa eivät kuulemma olleet tykänneet kun minut oli päästetty tavalliselle osastolle niin pian. Eivät olleet ennen niin pientä joutuneet hoitamaan ja pelkäsivät että jotain sattuu. Kun äiti oli nähnyt minut ensimmäisen kerran minut oli puettu alumiinifolioon. Aivan. Olivat pelänneet että sairastun kun pienet menettävät lämpöä niin paljon. Enpä tiennyt sitäkään että vauvana minulla oli koliikki.

Kuvassa kaverina on possu, koska haluan matkia Homeria. "Spider pig, spider pig, doing whatever a spider pig does..." Äiskä ehdotti että mentäisiin katsomaan Simpsonit-elokuva kolmistaan serkkuni kanssa.

Ei kommentteja: