Parina viime päivänä olen miettinyt ihan liikaa menneitä. Must stop. Must stop. Aluksi hymyilytti ihan liikaa mutta sitten tuli tietysti itku. Olen nimittäin lueskellut ikivanhoja sähköpostiviestejä. Löysin myöskin vanhan sivun, jonka en uskonut olevan enää olemassa.
Iski giganttinen paniikki kun sähköpostiin tuli ilmoitus kyseisen palvelun lakkauttamisesta. Piti siirtää tärkeät viestit yksitellen muualle, toissayönä tein tuota puuhaa aamukolmeen asti. Onneksi homma hoitui ajoissa. Minnekähän kaikkialle pitäisi vielä ilmoittaa uusi osoite? Unohdan kuitenkin jotain tärkeää ja sitten on myöhäistä itkeä.
Huokaus. Kaikki on ihanasti rempallaan. Töissä kaikki uudistukset ovat tietysti perseestä. Ihan kuin työntekijöiden työntekoa yritettäisiin tahallaan vaikeuttaa. Olisi varmaankin pitänyt avautua pomolle joistain epäkohdista hänen soittaessaan tänään. Jouduin tekemään ylimääräistä työtä, palkatta luonnollisesti. Korjatessani idiootin jälkiä en voinut olla ihmettelemättä minkälaisia idiootteja sitä näihin töihin otetaan. Tuntui siltä että oikeasti vajaaälyinen on ollut asialla. Kyselenpä tosiaan miksen minä saanut kyseistä jobia? Omasta mielestäni olisin tosiaankin ansainnut sen. I'm that good. Parasta on tietysti se että kyseisen idarin takia oma työni vaikeutuu entisestään. Kapuloita rattaisiin ja silleen. Ei suinkaan vituta ollenkaan.
Ihanata että Teemu Selänne voitti viimeinkin jotain. Stanley Cupin. En koskaan ollut hänen faninsa, mutta viime vuosina (8??) olen alkanut oppia arvostamaan häntä. Ja kyllähän jokaista 3. päivä heinäkuuta syntynyttä ihmisistä pitää kunnioittaa. En edes tiennyt että Teppo Numminenkin lukeutuu heihin.
Hohhoo. Veljen kuva oli Kaupunkilehdessä.
Tuli kutsu työterveystarkastukseen. Viimeistään siellä hulluuteni paljastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti