Bellan logi

Tämä eilinen Savon Sanomien juttu sai kyyneleet silmiini:

Särkynyt unelma

25:s, 37:s, neljäs, 37:s, neljäs, yhdeksäs, kuudes ja yhdeksäs. Janne Ahosen olympiakilpailujen sijoitukset osoittavat, että edes yhdelle lajihistorian parhaista unelman saavuttaminen ei ole helppoa.

Janne Ahonen ehti upealla urallaan käydä 12 vuodessa kahdeksan henkilökohtaista olympiakilpailua kolmella eri mantereella, mutta aina joku astui unelman eteen. Huikea ura ei saanut kaipaamaansa kruunua, sillä Vancouverissa neljän vuoden kuluttua hyppäävät muut.

Viimeisissä olympialaisissaan Ahonen oli kiinni normaalimäen voitossa, kun tuuli kääntyi ja mahdollisuudet karkasivat.

Suurmäessä onni ei hymyillyt ensimmäisellä kierroksella ja mitalit karkasivat.

Joukkuemäen olympiahopeaa, seitsemän henkilökohtaista ja kahdeksan joukkuekilpailun MM-mitalia, neljä mäkiviikon ykköstilaa, kaksi maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa ja 32 cupin osakilpailuvoittoa on ansioluettelo, jollaista ei pysty esittelemään kukaan muu mäkihyppääjä maailmassa. Listan alussa, näkyvimmällä paikalla, on kuitenkin ikuisesti aukko.

Jo 14 vuotta sitten mäkihuipulle ponnistanut Ahonen ei koskaan pääse pitämään kädessään mitalia, josta kolmevuotias pikkupoika Lahden Mukkulan kaupunginosassa etäisesti haaveili vuonna 1980. Kisoista suurimmissa hänen aikansa ei koskaan tullut.

Kaikkia unelmia ei ole tarkoitettu toteutettavaksi.