14. helmikuuta 2006

Saku Koivu. Sankarini ja idolini jonka olen aina halunnut nähdä livenä. V. 94 ja 95 menin moneen jääkiekko-otteluun vain nähdäkseni hänet, mutta onni ei koskaan ollut myöten. Aina Saku oli joko loukkaantunut edellisessä ottelussa tai oli lepovuorossa ym. paskaa.

Huokaus. Ikuinen toteutumaton unelma. Kauan haaveilin että matkustaisin Montrealiin katsomaan Canadiensin ottelua, mutta eihän mikään mahti maailmassa saisi minua astumaan lentokoneeseen.

Nagano 1998... Tuntuu täysin uskomattomalta ajatella että tuostakin ihanasta hetkestä on jo kahdeksan vuotta. Kahdeksan!! Tuntuu siltä kuin se olisi ollut eilen. Saku oli silloin vielä nuori mies, mutta enhän minä sitä silloin tajunnut.



Kuvassa Sakulle, Suomen joukkueen kapteenille, ollaan pujottamassa kaulaan olympialaisten pronssimitalia. Ja Suomen pelaajat, suuret starat, taputtavat Sakulle.

Se matsi oli mahtava, yksi parhaista. Suomi voitti Kanadan 3-2. Ensin iski Jari Kurri ylivoimalla. Saku otti typerän jäähyn rokotettuaan (seura)kaveriaan, ja Kanada teki maalin. Mutta heti seuraavassa vaihdossa tuli "kuitti", upean syötön muodossa. Suomi kesti ottelussa lähes kaksi minuuttia kahden miehen alivoimaa, kiitos loistavasti pelanneen maalivahti Ari Sulanderin. Ville Peltonen teki Suomen voittomaalin aivan kolmannen erän alussa, kun Patrick Roylla oli imurointipäivä.

Jotain ottelusta

Ei kommentteja: