30. syyskuuta 2008

Köyhä ja kipeä

Epistä. Sain vasta tänään tietää että hiukkaskiihdytin on hajonnut heti käynnistyksen jälkeen, jesh. Uusi yritys on keväällä. Luulin tähän asti että ensimmäiset törmäytykset tehdään 21.10.

Olivia joudutaan sittenkin viemään vielä toisen kerran eläinlääkärille. Valkoiset kissat tarvitsevat näyttelyyn todistuksen kuulokyvystä. Harmittaa sillä tuonkin olisi voinut hoitaa steriloinnin yhteydessä.

Tuli taas pieni kävijäryntäys sivuille kun Prison Breakin jakso loppui jännään kohtaan. Kaikki haluavat tietää mitä on laatikossa.

Äidistäkin saa olla huolissaan niin monen syyn takia. Uusimman vaivan takia hemoglobiini on tippunut jo aivan liian alas ja jatkaa putoamistaan. Kohta varmaan astuu vähintäänkin pyörtymiset kuvaan.

Olin kaikessa rauhassa kissojen kanssa laittamassa pyykkejä kaappiin kun tietokone käynnisti itse itsensä uudelleen. Taisi olla joku demoni, kotitonttu tai kummitus asialla. Tosi outoa.

Tänään olen ollut tosi kipeä. Oli tarkoitus käydä mm. eläinkaupassa ja kirpparilla, mutta jaksoin käydä vain lähikaupassa. Olihan sielläkin kissanruokaa mutta ei sitä mitä olisin halunnut. En tosin edes muista sen nimeä. Ostin sit Shebaa kuten yleensä ja Pirkkaa maistiaisiksi. Loppupäivä meni suurilta osin makoillessa. Jossain vaiheessa oli pakko vääntäytyä ylös sängystä ja yrittää jaksaa tehdä jotain ruokaa. Päiväunet keskeytyivät mm. siihen kun Tabitha oli pussilakanan sisällä ja puri jalkojani. Mahakin on sekaisin eilen aloittamani lääkekuurin takia. Varsinkin tämän aamun päätös ottaa lääke tyhjään mahaan oli erittäin hyvä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

moi
http://www.hassanlla.blogspot.com

kiitos

Anonyymi kirjoitti...

Hirveetä! Plokisi on joutunu mainonnan uhriksi!

Syötä ruisleipöö äiskälles?

Kenties kone käynnisti ittensä uudestaan päivitysten takia?

Flunssa iskeny? Kuumetta? Paras sitten lepäillä, jota ootkin jo näköjään hyvin tehny. Jaksoit pyykit silti laittaa?

Mitenkäs köyhä liittyy tähän?

Liikaa kysymyksiä?

Bella kirjoitti...

Täällä kannattaa mainostaa, tulee karmea kävijäryntäys.

Kone ilmoitti yks päivä selvinneensä just jostakin vakavasta virheestä tms. Eli taitaa olla aika väsynyt kone.

Niska jumissa. Kipu säteilee alaselkään ja naamaluihin asti.

"Köyhä ja kipeä" on sanonta. "Rikas ja terve" ei.

Anonyymi kirjoitti...

Oot kuulusa, kaikki haluaa tietää sun elämästä.

Voi olla kaatunutkin joo, mutta en usko, että koko kone on kuiteskaan väsynyt.

Hiero niskaa, jos on jumissa. Tai pistä lääkettä. Vai ootkos ryypänny paljon? Ja tietääkseni kipu alkaa alaselästä, josta se nousee niskaan. I could be wrong though.

Entäs "Rikas ja raikas"? Siinähän on R&R yhdistelmä. En ole ekspertti sanonta-asioissa.