4. maaliskuuta 2008

Siis miten ihmeen vaikeaa voi olla saada aika hammaslääkärille? Yhdestä paikasta tarjosivat aikaa kuukauden päähän. Ja nyt on kyse yksityisistä paikoista. En tajua. Toivotonta.

Tämäkin päivä sai hyvän alun kun näköjään Lidlissä veloittivat kolme pakettia pekonia vaikka ostin vain kaksi. Perkele. En ikinä jaksa tarkastaa kuittia kaupassa, mutta näemmä pitäisi. Yrittävät huijata, kakkapäät. Eipä Lidlissä käyminen muutenkaan halvemmaksi tule. Sieltä kun tulee ostettua paljon tavaraa jota ei muualta ostaisi.


Yhden käyttökokemuksen jälkeen on todettava ettei Paras Ystävä pärjää lonkerolle. Yhden lonkeron avulla lihakset rentoutuvat paljon paremmin.

Olen huomannut että aina kun jokin asia vituttaa automaattinen reaktioni on shoppailla. Yleensä tosin netissä. Eilen meni yli 170e.

Eilen juttelimme äidin kanssa veljeni tilanteesta ja kerroin hänelle siitä kun meinasin itse "tulla hulluksi". Se on maailman pelottavin tunne kun heiluu aivan siinä mielenterveyden rajoilla eikä voi tehdä mitään estääkseen sekoamista. Myöhemmin tajusin että jos olisin tuossa tilanteessa "järkeni menettänyt" se olisi varmaankin ollut ns. hermoromahdus.

Äiti tietysti kauhistui paljastuksestani ja paasasi taas siitä miten on totaalisesti epäonnistunut lastensa kasvatuksessa. Just joo. Täysi marttyyri tuo tyyppi.

Ei kommentteja: