10. joulukuuta 2007

Tuli sitten käytyä jouluostoksilla. Viime päivinä en ole muuta tehnytkään kuin selaillut huutista joten kävin ensimmäiseksi Kontissa. Olisi siellä jotain kivaa ollut muttei minun koossani. Mutsista ja mirristä ostin kisulle hiekkalaatikon eteen maton ja herkkuja. Postissa oli kauhea ryysis, eipä tullut sellainen pieneen mieleenkään. Tiimarissakin oli niin hirveät jonot että päätin olla ostamatta mitään.

Alkosta ostin vodkaa seuraavaksi kerraksi. Olen jopa harkinnut joulukirkkoon menemistä, niinkuin joka ikinen vuosi. Jos joku baari olisi auki niin silloin voisi käydä maistelemassa vaniljaa ja vadelmaa ja kenties kurranttia ennen tai jälkeen messun. Mutta suunnitelmaksi se jäänee sillä tv-ohjelmat vievät aina voiton. Eivätkä bussit edes kulje, pöh.


Sokoksella oli kassalla käytössä vuoronumerot, ihan hyvä idea varmaan. Carlsonilta en löytänyt mitä halusin. Lemmikkiasemalla oli taas vähänlaisesti penturuokia. Sain kuitenkin kisulle pari jouluista pallolelua. Olisi ollut hiiriäkin mutta kolme kappaletta niitä olisi maksanut 5e, ei kiitos. Seuraavalla kerralla saan taas ilmaista tavaraa 20e arvosta.


Anttilasta ostin lahjapaperia- ja narua. Nyt puuttuu enää ne lahjat? Kirjatorilla oli Richard Scarryn kirja Kaikkien aikojen joulukirja hintaan 12e. Saatan jopa ostaa tuon, tulee lapsuusmuistoja mieleen. Vituttaa vieläkin että kaikki lastenkirjani laitettiin roskiin ennen kuin ehdin pelastaa haluamani.

Tietokone sekoilee omiaan. Dvd-asema toimii vain satunnaisesti ja muutenkin miettii liikaa.

Ei kommentteja:

Pizza-online.fi