29. joulukuuta 2007

Tänä aamuna aikaisin herätessä ja vain parin tunnin unien jälkeen oli tosi huono olo. Ajattelin jo että olisin kusessa mutta onneksi olo parani nopeasti.

Ensin satoi vettä. Sitten räntää, sitten vettä. Ja sitten paljon ihanan valkoista räntää. Tuli ihan jouluinen tunnelma. Ei sillä etteikö juuri jouluna olisi sattunut olemaan lunta maassa. Eilen näin monta vitivalkoista pupusta, jotka väärän värinsä takia erottuivat hyvin maisemasta.


Töissä vanha vapiseva mummeli antoi minulle lahjan "kiitoksena vuodesta". Sain siis sittenkin tänäkin vuonna suklaarasian vaikkei työnantajalla ollutkaan varaa lahjoihin. Toisen työnantajan lahjaa en ole vielä käynyt hakemassa joten saa jännätä mikä se on.


Ei kommentteja:

Pizza-online.fi