26. syyskuuta 2007

Maanantaiaamuna olin liikkeellä puoli kahdeksan aikaan. Oli hiukkasen outoa kun kadut olivat ruuhkaksi asti täynnä työ- ja koulumatkalaisia. Olen tottunut olemaan ainut sielu maisemissa.

Ekg:ssä kävi oikeastaan huonoin mahdollinen onni. Kun jo makasin pöydällä ja laitetta laitettiin valmiiksi rytmihäiriöitä oli rutkasti. Mutta itse nauhalle asti niitä taisi eksyä ehkä yksi, jos sitäkään. Damn. Saapa nähdä mitä lekuri sanoo kun soittaa perjantaina.

Viime yönä herätessä olo oli huono, flunssa tulossa. Näin jotain ahdistavaa painajaista mutten pystynyt muistamaan mitä siinä tapahtui.

Tänään käytiin veljen kanssa eläinkaupassa. Tarkoitus oli ostaa kenties monta säkkiä kissanhiekkaa muttei kaupassa ollutkaan LindoCatia. Ostin kuitenkin Tabithalle uuden hiekkalaatikon, sellaisen koppimallisen ja heiluriovella. Kovin intona tuo kisu on uuteen lootaan, oppi heti oven käytön ja teki välittömästi pisutkin kun olin saanut hiekat laitettua. Unohdin kuitenkin ostaa maton laatikon oven eteen ettei hiekka leviäisi vieläkin. Suodattimia Tabitha tykkää myöskin repiä.

Eläinkaupassa ollessa Sherry laitteli viestiä että tarvitsee tulostintani. Siinähän kävi sitten niin että Sherry tapasi veljeni 15 vuoden tauon jälkeen. Oli kuulemma veli hiukkasen kasvanut sitten viime näkemän.

Myöhemmin kävin taas Kelassa valittamassa. Kelan täti tuntui tietävän asioista vähemmän kuin minä. Valituskirjeen lähettäminen lienee turhaa mutta aion silti sen tehdä. Huutava vääryys on kyseessä mutta minkäs teet kun Kela toimii omalla tavallaan, lakia vastaan.

Atooppinen ihottuma on pitkästä aikaa pahana. Itsensä raapiminen on ihan liian kivaa.

Ei kommentteja: