Bellan logi

On todella surullista huomata ettei voi tehdä ihmisen hyväksi mitään. Vieläkin surullisempaa on seurata vierestä kuinka äärimmäisen älykäs ja lahjakas ihminen menee henkisen sairautensa vuoksi täysin hukkaan. Ihminen, jolla olisi potentiaalia vaikka kuinka suuriin tekoihin tässä elämässä ja tässä maailmassa, keskittää energiansa ja ajatuksensa täysin vääränlaisiin projekteihin.

Olen ollut pakkomielteinen tämän asian suhteen. Onko siitä nyt reilu kuukausi kun eräänä iltana itkin tämän ihmisen takia ja yhtäkkiä vain yksi sana tuli mieleeni. Seuraavana päivänä aloimme koota palapeliä. Sen tulos oli todella hätkähdyttävä ja pelottava. Yhä toivon että joku olisi sanonut minulle että olen väärässä. Mutta kukaan ei sanonut niin... Toivon yhä että olen väärässä. Miksei kukaan sano minulle että MINÄ olen hullu ja idiootti ja täysin väärässä?! Aika epätoivoista...

Minun täytyy myöntää että välitän aidosti ja oikeasti todella harvoista ihmisistä. Ja kun jostakusta välitän, välitän ihan liikaa.

Silloin reilu kuukausi (?) sitten olin oikeasti pakkomielteinen muutaman päivän ajan. Etsin yhä lisää ja lisää tietoa, jäsensin tietojani ja ajatuksiani ja huomioitani paperille... Olin ja olen yhä helvetin huolissani. Viimeisen kuukauden aikana olen ajatellut tätä asiaa tasan kaksi kertaa. Joskus joulun aikaan yhden maanisen tunnin ajan, joilloin etsin taas lisää tietoa ja itkin. Ja nyt sitten äsken suihkussa. Tajusin että voisin jopa itse asiassa tehdä jotain pientä. Kadun varmasti koko loppuelämäni jos en tee. Mutta tiedän että sekaantumiseni lopputulos olisi kaikella todennäköisyydellä +-0, ja pahimmassa tapauksessa jopa jotain todella negatiivista. En halua työntää nokkaani asioihin jotka eivät minulle millään muotoa kuulu. En minä sitä ihmistä voi pelastaa vaikka kuinka paljon haluaisinkin.

Pahinta on tajuta ettei pysty tekemään mitään. Että ihmistä ei voi pelastaa jos hän ei halua tulla pelastetuksi.