Ikävä

Viime viikot ovat olleet hirveitä. Ollen kuolema, stressi Tapsan syömisestä ja voinnista, epäonnistumiseni kissojenhoitajana. Sitten Tapsakin kuoli. Liikaa minulle kestettäväksi.  Luulin että Tapsan kuolema olisi helpompaa kestää koska Olle "avasi pelin" ja koska Tapsan kuolemaan sai valmistautua etukäteen viikkojen ajan, mutta ei. En vain kestä ajatusta siitä, ettei Ollea ja Tapsaa enää ole.

 

 

Kun 17 vuoden ajan koko elämä ja rutiinit ovat rakentuneet kissojen hoitamisen ympärille 24/7, niin koko elämältä putoaa pohja. Kun ei enää tarvitse huolehtia Ollesta ja Tapsasta niin elämä muuttuu ihan erilaiseksi. Tyhjäksi. Sisällöttömäksi. Kuinka ison osan elämästäni olen käyttänyt esimerkiksi kissojen ruokkimiseen?

 

Vietinkö tarpeeksi aikaa Tapsan ja Ollen kanssa? Silittelinkö niitä tarpeeksi? Osasinko arvostaa jokaista päivää, jokaista hetkeä? En. Mutta ei mikään maailman aika olisi tietenkään ollut tarpeeksi.

 

Välillä iskee paniikki ja haluaisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä erilaisia valintoja. Vaikka tiedän että ne valinnat olisivat olleet vääriä. Silti kissan lopettaminen tuntuu hirveältä. Kuin viimeiseltä petokselta kissaa kohtaan. Vaikka sen tarkoitus onkin säästää sitä kärsimykseltä.

Pari yötä ennen Tapsan kuolemaa näin ensimmäisen kerran unta Ollesta. Se tuli sänkyyn lohduttamaan minua. Unessa tiesin ettei se ollut Olle vaan sen henki, mutta se tuntui niin aidolta. Pari yötä sitten unessa Olle tuli sängyn viereiselle matolle. Silittelin sitä onnessani vaikka tiesin taas ettei se ollut aito Olle. Mutta viime yön unen olivat painajaisia. Ensin Olle tuli heikossa kunnossaan eläinlääkäristä kotiin, vaikka se olisi pitänyt lopettaa. Sitten Tapsa oli ulkona ja kettu kyttäsi sitä. Yritin päästä Tapsan luokse ennen kettua, mutta vaikka juoksin kuinka, niin en koskaan päässyt perille.

 

 

Avaan yhä suihkun jälkeen kylpyhuoneen oven, koska tiedän että Ollen henki haluaa juoda vettä kylppärin lattialta.

 

Enää ei kukaan kärky päivälliseni tähteitä. Siitäkin tiesi Tapsan voivan huonosti kun se ei enää tehnyt niin.

 

Nyt voin vaihtaa lakanat rauhassa, eikä tarvitse tapella Tapsan kanssa lakanoiden herruudesta.

 

Kun tajusin että voin nyt laittaa oksennusastiani yöpöydälle koska Tapsa ei enää voi jäädä sen vuoksi jumiin yöpöydän taakse. Enää Tapsa ei kulje yöllä yöpöydän ja ikkunalaudan kautta Muuramen päälle nukkumaan. Makkarin oven voi läväyttää auki tarkistamatta onko Tapsa sen takana. Ei ole enää kissoja tunkemassa itseään vaatekaappeihin.

Tapsa ei enää odota iltaisin päästäkseen puolisoni kanssa suihkuun ja hampaiden pesuun. Eikä enää koskaan makaa hänen tyynyllään kehräämässä.

Koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä. Enää ei tarvitse laskea kolmeen. On vain yksi kissa jäljellä. Vanhin kissani, 19-vuotias Kali. Seurallisin kissa jäi yksin. Kali ei ole koskaan ollut ainut kissa. Kali on selkeästi ihmetellyt ja katsellut että missä ne muut kissat oikein on. Minne lie katosivat?

Kali ei paljoa tarvitse. Latz soup-märkäruokaa ja Bilanxin energy snaxeja, eikä juuri muuta. Pääsee niin paljon halvemmalla kuin aikaisemmin.

Yhdelle kissalle on kolme vessaa, neljä raapimapuuta, kolme kuivaruokakippoa, neljä vesikippoa ja juoma-automaatti.

 

 

Tajusin pian Ollen kuoleman jälkeen että haluaisin lohdukseni valkoisen kissapehmolelun jonka kanssa nukkua.

 

Ps. Olle kuoli Linnean nimipäivänä, joka on hahmo esikoisromaanissani. Sunnuntai-iltana huomasin että tiistaina on Jessen nimipäivä, joka on myös hahmo kyseisessä tarinassa. Ajattelin että jos Tapsa kuolee tiistaina niin alan kirkua. Tapsa kuoli tiistaina. Nyt pelottaa että Kali kuolee myös jonkin hahmon nimipäivänä. Seuraava on ensi kuussa.