Meikäkin juo ensimmäisen kerran kuohuviiniä. Sain vasta äskettäin tietää että kaikista kuivimmissa eli brut nature-kuohuviineissä on korkeintaan 3 grammaa sokeria per litra. Niistä valitsin halvimman eli Sumarrocan. Pullon avaaminen pelotti niin että kädet vapisivat mutta eipä tullut uhreja. Ja piti muuten ostaa kuohuviinilasitkin kun ei sellaisia ollut.
31. joulukuuta 2012
27. joulukuuta 2012
Joulu 2012
Jouluaattona tein vhh-versiot porkkanalaatikosta ja riisipuurosta, ja kylläpä olivatkin hyviä. Lahjojakin sain jopa muutaman. Täällä joku hukkuu suklaarasioihin..
Joulun kunniaksi kissat pääsivät käymään parvekkeella. Huomaa vanha valkoinen kissankarvaoksennus.
Hävisin kaikki lautapelit paitsi viimeisen. Kimblessä ehdin päästä vain ensimmäisellä nappulalla pois kotipesästä.
Olle osallistui innolla peleihin. Parasta oli Afrikan tähden kynä.
Hotellissa en taaskaan saanut Boomerangia, en saa sitä koskaan ja se on ainoa hotelli jonka oikeasti haluan.
Viimeiset kaksi peliä ehdittiin pelata vasta joulupäivänä. Pekingin mysteerit hävisin kaksi kertaa, molemmilla kerroilla minulla oli enää kaksi epäiltyä jäljellä.
Pane miljoona menemään jopa voitin, tosin siinäkin ehdin iloita liian aikaisin.
Noin kaksi minuuttia ennen Downton Abbeyn joulujakson loppua muistin että eräs näyttelijä halusi pois sarjasta. Ja sitten olikin selvää mitä hänen hahmolleen tapahtuu. Luulin että taas olisi ylionnellinen loppu joita inhoan, mutta ei. Odotin tuon hahmon kuolemaa jo kolmannen kauden päätösjaksossa, mutta jouduin silloin pettymään ja olin jo unohtanut koko asian.

Tunnisteet:
downton abbey,
logi,
olivia
23. joulukuuta 2012
22. joulukuuta 2012
Joulu on virallisesti alkanut
Eipä tarvitsekaan mennä Prismaan. Huomasin lauantain Savon Sanomista että Sokoksella on kaikki kengät 40 prosentin alennuksessa. Ostin Salomon-merkkiset Goretex-kengät. Normaalihinta 89.90 euroa, alennuksen jälkeen 53.95€ joten itselle jäi maksettavaa 3.95€ lahjakortin jälkeen. Ei paha.
Lautapelit ovat Anttilassa 30 prosentin alennuksessa ja olisin ostanut Cluedon jos olisi ollut. Siitä on kai tullut uusi versio jota voi pelata vain kaksikin pelaajaa. En edes tiennyt tai tajunnut että siihen tavalliseen versioon tarvitsee vähintään kolme pelaajaa. En ole koskaan pelannut Cluedoa mutta haluaisin. Siihen perustuvan leffan olen nähnyt kerran, pääosassahan on suosikkini Tim Curry.
Poliisit tulivat bussiin poistamaan kyydistä erään "väsyneen" matkustajan..
Kannattaako sinun noudattaa ravintosuosituksia?
Hamsterin liikuttava ja aito kirje joulupukille
Olin odottanut tätä hiton pikkuhourua... niin... 22.12. varmaan vuoden ja sitten lopulta en lähtenyt minnekään. Odotin vain sitä että saisin laittaa baariin päähän uuden ei-ihan-niin-tavallisen tonttulakkini..
21. joulukuuta 2012
Sarjamurhaajat juovat vodkaa
(-Sunset Beach)
Helsinki-Tukholma risteily Commodoressa on varattu. Matka on tiedossa tammikuussa. Saa nähdä iskeekö juuri silloin noro tai influenssa. Tai mualimanloppu jo ennen.
Eilen torstaina 20.12. oltiin ottelussa Kalpa-Saipa. Kalpa voitti rankkareiden jälkeen 5-4. Ottelun venyessä harmitti kun mietti vaan jatkuvasti että mihin bussiin ehtii. Myöhästyttiin lopulta bussista jotain minuutilla.
Tätä on odotettu: Alien-sarja Falling Skies alkaa Nelosella torstaina 3.1. klo 22. Pääosassa Teho-osaston Noah Wyle.
Amazing Race ei palaa enää ollenkaan MTV3:n ohjelmistoon. Mikä ihme tuohon on syynä? Uutta kautta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Pakko kai katsoa sitten netissä. Ihmetyttää muutenkin miksi MTV3 esittää aina Myytinmurtajien jaksoja ihan mielivaltaisessa järjestyksessä. Ja nytkin alettiin näyttää uusintoja kesken kauden. Ja milloin jatkuu USA:n Diili? Vai jatkuuko ollenkaan?
Starving Cancer: Ketogenic Diet a Key to Recovery (sama suomeksi: Karppaus tuhoaa syöpäsoluja)
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse tänään...

18. joulukuuta 2012
Tahtoo tehdä videoita
Joululahjat on paketoitu. Olihan niitä yhteensä peräti viisi kappaletta, kahdelle eri ihmiselle. Kissat eivät saa lahjoja tänä jouluna. Eivätpä ole saaneet monena edellisenäkään kun leluja on muutenkin enemmän kuin tarpeeksi. Ja herkkuja eivät tarvitse kun ovat muutenkin tarpeeksi läskejä.
Lauantaina leukani paleltui taas, jo toisen kerran tänä talvena. Ensin on punainen ja kipeä ja sitten hilseilee päiväkaupalla. Mitähän seuraa tämän viikon hirmupakkasista? Tarvitsen lähes koko naaman peittävän hiihtomaskin. "Kädet ylös, tämä on ryöstö!"
Nykyään aina kun juon teetä tyhjään mahaan rupeaa oksettamaan. Miksi esim. vedellä, piimällä tai viinillä ei ole samaa vaikutusta?
Työnantajalta tuli joululahjaksi S-ryhmän 50 euron lahjakortti. Tarviis tosiaan ostaa uudet talvikengät, kun ei ole uusia kaapissa odottamassa nykyisten hajotessa. Mutta tuskin Prismassa on mitään kivoja. Jos joskus jaksaisi siellä käydä.
Olen saanut pari ideaa videoihin. Ensin tajusin että haluan tehdä videon Clairesta. Musiikin valinta on tosi vaikeaa. Ei saa olla rakkauslaulu ja pitäisi liittyä jotenkin yöhön. Koneella onkin joitain tosi huonolaatuisia pätkiä RE2-pelistä. Tajusin myös etten ole nähnyt Darkside Chroniclesia ja haluaisin.
Sitten tajusin että haluan tehdä videon Dexterin seitsemännestä kaudesta, Dexter & Debra dynamics. Siihen löytyisi ainakin Within Temptationilta monta sopivaa biisiä. Sopivin olisi tietysti rakastamani What have you done mutta sen olen jo käyttänyt eikä olisi kovin kiva käyttää samoja uudestaan. Samoin What I've done on jo käytetty. Biisin pitäisi kuvata täydellistä epätoivoa joka vain pahenee... Toisaalta on myös joitakin biisejä joista haluaisin tehdä videot. Said it all ja Swan song, joka on hautajaisbiisini. Siitä voisikin tehdä videon jossa on suosikkikohtauksiani KAIKESTA. Easier said than done.
Videon tekoon tuli mutkia matkaan kun Windows movie maker ei hyväksy mp4-tiedostoja. Luuseripaskaohjelma se on muutenkin. KAIKKI on sitä vastaan että voisin jotain videoita tehdä. Universumi yrittää kertoa minulle jotain. Mikään ohjelma ei suostu konvertoimaan mp4-tiedostoja. Paitsi TubeSucker jonka laatu on surkea. Ja tuo ohjelma ei enää pysty edes ottamaan videoita Youtubesta. Ja kun yritin ottaa Firefoxin lisäosalla videon Youtubesta niin kappas vaan kun tiedostomuoto oli mp4.
Miksi Sunset Beachin jaksossa 293 on suomenkieliset tekstit? Jaksohan on peräisin Neloselta! Onko TaintedBeach suomalainen? No eipä aikaisemmat jaksot ole olleet suomalaisia.. Mutta mistä kaikki nämä jaksot ovat peräisin? Kenellä on nauhalla kaikki Sunset Beachin 755 jaksoa? Ja miksi minusta tuntuu että olen nähnyt tämän jakson 293 monta kertaa vaikkei minulla ole sitä nauhalla? Oh the mysteries.
Nyt lupaa pikkujouluihin jo 28 astetta pakkasta. Taidan pysytellä kotona.

sunset beach
17. joulukuuta 2012
Voi Deb
Sisältää juonipaljastuksia Dexteristä
Jos Deb oli fucked up tällä kaudella niin entäs sitten seuraavalla? Se onkin sitten viimeinen kausi Dexteriä.
Joskus en pitänyt LaGuertasta mutta viime kausina hän on ollut aika yhdentekevä. Ihan niin kuin joskus halusin Ritan kuolemaa mutta se tapahtui sitten liian myöhään jotta olisin enää välittänyt.
Netissä jo kuukausia sitten pyörinyt juonipaljastus oli oikeassa. DEBRA tappaa LaGuertan eikä Dexter.
Jotkut plotholet jäivät vaivaamaan minua. Dexter meinasi ampua LaGuertan Estradan aseella mutta nythän luoti onkin Debin aseesta. Debin mekon olisi pitänyt olla veressä mutta eipä ollut uudenvuoden bileissä. Ehkäpä tuohon virheeseen oli syynä Jennifer Carperterin improvisoitu halaus, joka kyllä pelasti kohtauksen. Ja entäs sitten se tuomari joka allekirjoitti luvan gps:n tutkimiseen?
Jaksossa nähtiin myös Doakes. Sitähän fanit olivat odottaneet monta vuotta.
Gif LaGuertan kohtalosta

dexter
14. joulukuuta 2012
Paras videoni minun mielestäni
Joko on pidetty jännityksessä tarpeeksi pitkään? Osa 1 täällä.
Nykyään aina kun kuulen jossain jonkun biisin josta olen tehnyt videon niin pakostihan se video tulee aina silloin mieleen. Esimerkiksi kun soi jääkiekko-ottelussa Rasmuksen In the shadows. Kyllä vitutti kun lopettivat biisin soittamisen kesken ihan lopussa, juuri kun Michael olisi iskenyt T-Bagiä.
For some reason I like this one the most.
Aihe: Tv-sarja Prison Breakin aka Paon toisen kauden 21. jakso Fin Del Camino. Kyllä, ainoastaan yksi ainoa jakso.
Musiikki: In the shadows/Rasmus
Tämäkin on yksi niistä videoistani jossa biisin sanojen ja videon tapahtumien on tarkoitus mätsätä (miksen osaa enää suomea?). On minulla tämän videon suhteen yksi regret: Pois Kellermanin itku-kohtaus. Mitä tilalle, en tiedä.

prison break,
youtube
11. joulukuuta 2012
Yllättävä löytö
Ollaan asuttu tässä nykyisessä asunnossa vajaat kaksi vuotta. Sunnuntaina olin laittamassa saappaita takaisin eteisen yläkaappiin kun huomasin että niiden alla on kirja. Jonkun aikaisemman asukkaan jättämä. Tarvitsen yliopiston pääsykoetta varten tiettyjä lukion oppikirjoja. Ihme olikin siinä että tuo kaapista löytynyt kirja on juuri sellainen jonka tarvitsen. Onneksi en ehtinyt hommata muualta. Olen aikaisemmin säilyttänyt tuossa kaapissa talvitakkeja, ja nyt vain kenkiä. Enkä ole aiemmin huomannut tuota kirjaa vaikka se on ollut aina suoraan saappaiden alla.
Vaikka kirpparilta ei ole löytynyt tarvitsemiani kirjoja niin siihen nähden metsästys on tuottanut ihan hyvin tulosta. Äidin luota löytyi yksi. En olisi voinut uskoa että tallella on vielä jotain muita kuin englannin ja ranskan kirjoja. Kirjaston poistohyllystä löytyi yksi. Yhteensä tarvitsen 8 kirjaa joista minulla on nyt kasassa 4-5 ja tarvitsen siis vielä... 3-4.
Lauantaina käytiin ensimmäisen kerran syömässä Introssa. Enää en ihmettele miksi Intron ruokaa aina kehutaan, oli nimittäin älyttömän hyvää. Laskun maksun jälkeen oli neljä minuuttia aikaa bussin lähtöön; enpä ole lapsuuden jälkeen juossut niin. Mutta ehdittiin. Olisi vituttanut jos ei.
Olen nyt juonut tasan kahta eri viiniä, ja niillähän on jopa eroa näin aloittelijankin mielestä. Palandri The Estates Cabernet Sauvignon on GatoNegroon verrattuna paljon kuivempaa ja mauttomampaa. Menee siis helpommin alas.

logi
10. joulukuuta 2012
6. joulukuuta 2012
Kipeät kädet
Kaaduin eilen, talven ensimmäisen kerran. Muistini mukaan en kai kaatunut viime talvena kertaakaan. Tämä oli se minulle aika tyypillinen tapaus: Huomasin liukkaan alueen edessä mutta kaaduin siinä silti. Eniten sattui oikeaan pakaraan ja käteen. Tänään molemmat käsivarret ovat todella kipeät. Pää ja niska kipeytyivät heti liukastumisen jälkeen vaikka pää ei osunutkaan maahan. Niska kun on taas vaihteeksi muutenkin paskana.
Olivia hajotti eilen äidiltä saadun ystävänpäivälahja-kissan, palasiksi meni. Kaikista kilpailevista kissoista pitää päästä aina eroon?
Tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlat eivät kiinnosta minua ollenkaan. Jo eilen vitutti kun ne olivat pääuutisaiheena eli yliannostus jo etukäteen. Hitto se päivä on vasta tänään.
Ja sitten juhlapäivän kunniaksi kissojen vessojen pesemistä. Se onkin entistäkin hirveämpi urakka kun vessoja on nyt kolme.

4. joulukuuta 2012
Lantut, läksyt, lainat ja lotto
En oikein ymmärrä viime perjantain postia. Posti tuli ja monta tuntia myöhemmin ovikello soi. Ajattelin että ei se siis ainakaan postinjakaja voi olla. Ovikello soi kolme kertaa ja kuulin kuinka jotakin rapisteltiin. Sitten luukusta tiputettiin isokokoisen kirjeen lappu ja avasin äkkiä oven, olihan se postinjakaja kolme maksikirjeen kanssa. Hämäsi se että soitti naapurinkin ovikelloa, oli sinnekin maksi. Mutta miksi ne tuotiin erikseen monta tuntia varsinaisen postinjaon jälkeen?
Ja miksi ihmeessä maksikirjelapussa hakupaikaksi on merkitty Puijon pähkinä, kun keskustan pääposti on se oma postini? Ja säilytysajaksikin on merkitty vain neljä arkipäivää? Minä en vaan nyt oikein ymmärrä tätä sekoilua.
Join viiniä elämäni ensimmäisen kerran. Gato Negro Cabernet Sauvignon. Valitsin pienistä pulloista vähiten sokeria sisältävän, 4 g/l. Sen jälkeen löytyi isoista pulloista jopa alle 1 g/l, Palandri The Estates Cabernet Sauvignon joten sitä seuraavaksi.
Tein jo vhh-joulupipareitakin, eivät ole kovin kummoisia. Ohje löytyi Karpin juhlaruokaa-kirjasta ja myös täältä. Teenpä siis vielä ennen joulua Runebergin torttuja eli mielestäni kanelimuroleipiä. Tänä jouluna menussa on myös vhh-porkkanalaatikko ja -riisipuuro. Viime jouluna tein lanttulaatikkoa, tällä kertaa on porkkanalaatikon vuoro. Myös siihen voisi halutessaan laittaa riisin korvikkeeksi raejuustoa, kuten tuohon vhh-"riisipuuroon". Ja tilasinpa muuten myös kirjan Karppaa terveellisesti.
Katsoin Buccaneersin kahtena peräkkäisenä sunnuntaina, ensimmäisenä osat 1-3 ja toisena 4-6. Tosiaan olin unohtanut kaiken sarjan ensimmäisestä puoliskosta. Jälkimmäisen osaan tietysti ulkoa kuin vettä vaan.
Stephen Kingin kirjaan perustuva Under the dome-sarja (Kuvun alla) näkee vihdoin päivänvalon CBS-kanavalla kesällä 2013. Kirjasta otetaan sarjaan vain alkuasetelma. Kyseessä ei ole minisarja vaan ensimmäisen kauden 13 jakson jälkeen toivotaan jatkoa. Joten eipä hyvältä vaikuta.
Kuulin ensimmäisen kerran että karppaus mukamas auttaisi endometrioosi-kipuihin (yksi mielenkiintoinen linkki asiaan liittyen). Ja paskat auttaa. No mutta eihän minulla ole mitään endometrioosi-diagnoosia, olen siis vain luulosairas. Ehkäpä tämä onkin jotain muuta, kuten syöpää tai muuta yhtä kivaa. Kivut ovat jo niin korkealla ja vatsa niin kuralla että.. kylläpä vituttaa?
THL pelotteli turhaan: Karppaus paransi kansan kolesteroliarvoja (FINRISKI)
Liiallinen kalsiumin nauttiminen lisää merkittävästi sydänkohtausriskiä ja äkkikuolemia
Että mä vihaan sitä että Suomessa kalsium ja maito ovat jotain hiton pyhiä lehmiä täysin perusteetta. Lainauksia yllä olevasta linkistä:
-Korkea kalsiumin saanti joko lisäravinteena tai ruokavaliosta liittyy oleellisesti ateroskleroosin kehittymiseen
-korkealla kalsiumin saannilla ei ollut lonkkamurtumia estävää vaikutusta
-lisääntynyt kalsiumin käyttö jopa lisäsi lonkkamurtumia
-vähäinen maidon saanti ei lisää murtumariskiä eikä korkea maidon saanti ehkäise tätä
-Korkea kalsiumin saanti aiheuttaa myös magnesiumin puutosta. Magnesiumin saanti on todettu useissa tutkimuksissa olevan yksi tärkeimmistä sepelvaltimotaudin ehkäisevistä tekijöistä.
Tiettyjä aineita ei vain ole terveellistä syödä lisäravinteina. Näitä ovat ainakin A-vitamiini ja kaikki sen esiasteet, E-vitamiini, kalsium ja rauta. Ellei nyt välttämättä ole ihan pakko.

3. joulukuuta 2012
Joulupöytäliinan vaihto
Yksinkertainen prosessi?
Eikä se edes ole mikään oikea joulupöytäliina vaan ilmaiseksi saatu fleecehuopa.

29. marraskuuta 2012
Aamulämpö 35.3
Jos tämä ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa niin mitä sitten?
Lauantaina käytiin Gloriassa. Ei voi mitään, pikkujouluaikaan on ihan liikaa ihmisiä liikenteessä. No eiköhän tammikuussa ole taas vähemmän populaa baareissa kun laumasielut vetää jotain tipatonta.
Tiistaina käytiin kattomassa Nightwishin lehva, kun Veikkaus-kortilla pääsi kaksi yhden hinnalla. Yllättävän hyvä elokuva.
Muistuipa mieleeni kauhuleffatrilogia Cube (Kuutio). Tuli sitten huomattua että sen dvd-boksi on harvinaista ja kallista kamaa.
Kuopioon avataan helmikuussa uusi kirppari. Siitä ei vaan ole minulle mitään hyötyä koska se ei tule keskustaan. Tulee kai Hermanniin tai joka tapauksessa jonnekin Jyskin lähelle.
Lemmikkiasema meni konkurssiin, aika ylläri. Siinä oli sitten ensimmäinen Zooplussan uhri? En voi kieltää ettenkö tuntisi olevani osasyyllinen, ennen ostin kaiken Lemmikkiasemalta. Ajat sitten ihmettelin miksi hyllyssä oli niin vähän kissojen kuivaruokia, se oli kai sitten lopun alkua.
Walking Dead jää seuraavan jakson jälkeen tauolle ja palaa helmikuussa. Olen nyt vaihteeksi ihan koukussa tuohon sarjaan. Dexterin kaudesta on jäljellä vielä 3 jaksoa. Ja Downton Abbeyn neljäs kausi vahvistettiin viimein.
Kivaa tiedossa tammikuussa?
Sokeri lihottaa
Maissisiirappi aiheuttaa diabetesta

28. marraskuuta 2012
Kirja: Syötkö riskiruokaa?
David Khayat: Syötkö riskiruokaa? Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista
Sori vaan mutta tämä kirja ei oikein vakuuttanut. Insuliini edistää syöpäsolujen kasvua mutta silti sokeri on suorastaan terveysruokaa? Ketoosissa syöpäsolut heikkenevät koska eivät pysty hyödyntämään ketoaineita mutta hiilareiden vähentämistä ruokavaliosta ei silti mainita.
Appelsiinimehu aiheuttaa melanoomaa mutta granaattiomenamehu on mielettömän hyvä syövän estäjä. Syöpää aiheuttavat kaloista erityisesti lohi ja tonnikala, sillä ne ovat täynnä myrkkyjä. Kiva sillä olen syönyt viime aikoina lohta urakalla. Rypsiöljy kuuluu kartettavien ruoka-aineiden listalle!

23. marraskuuta 2012
Kipiänä + Aamunkoi 2
Viikko sitten perjantai-iltana oltiin äidin kanssa katsomassa Aamunkoi osa 2. Siitä leffasta voikin sanoa että tulet järkyttymään. Tiesin että loppua oli muutettu kirjasta, ja pakkohan sitä oli, eikä minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan sillä luulin että vain pahiksia tapettaisiin. Monessa näytöksessä ovat yleisön reaktiot olleet aikamoisia. En vaan voi käsittää miten tuo leffa voi olla vain K12. Ja lopputekstien aikana on erään Kristenin nimelle kuulemma buuattu ja jopa huudeltu ilkeyksiä. No sitä saa mitä tilaa?
Sain sitten parin vuoden tauon jälkeen itselleni taudin, tavisflunssan. Tauti iski varsinaisesti lauantaina, jo yöllä en nukkunut ollenkaan. Aamulla tuli kamala olo, join teetä ja meinasin oksentaa. Parin tunnin unien jälkeen olo oli yllättäen paljon parempi. Iltaa kohti olo paheni niin paljon että ilmoitin töihin olevani kipeä. Kuumetta minulla ei ollut taudin aikana kertaakaan. Päinvastoin oli alilämpöä, 35.5. Eli sairaslomatodistuksesta olisi ollut turha edes haaveilla. Enpä kyllä muutenkaan olisi lähtenyt sunnuntaina päivystykseen kuudeksi tunniksi jonottamaan. Ties minkä influenssan sieltä olisi itselleen napannut.
Sunnuntaina nukuin ja kun illalla heräsin en ollut syönyt vielä mitään.. ja olin juonutkin vain yhden pienen mukin teetä. Jostain syystä ei ollut yhtään nälkä. Kummallista sillä vielä lauantaina halusin syödä ja juoda teetä koko ajan, ne kun on ainoat jotka auttavat edes hetkeksi kurkkukipuun.
Voipi sanoa että unet jäivät viikonloppuna aika vähiin. Onneksi oli telkkarissa Sinkkuelämää-maraton joka yö, tuli nähtyä melkein kaikki näytetyt jaksot.
Maanantaiaamuna vähän heikotti syömättä lähteä hakemaan kissaa eläinlääkäristä. Edellinen yö oli ollut yllättävän vaikea. Ensimmäisen kerran sain kunnolla nukuttua maanantain ja tiistain välisenä yönä. Oli ihan ihmeellistä että nukahdin heti enkä herännyt yön aikana kertaakaan. Taisi olla univelkoja.
Kaksi outoa asiaa häiritsee nyt minua. Ensinnäkin, huomasin haavan reidessäni, se on jo parantumassa. Minulla ei ole hajuakaan siitä milloin ja miten olen sen saanut. Ainut järkevä vaihtoehto mikä tuli mieleeni on se kun laitoin Ollen kantokoppaan, ehkä sain haavan silloin enkä siinä tilanteessa huomannut. Olle ei ollut yhteistyöhaluinen ja jouduin käyttämään kaverin kikkaa: koppa ylösalaisin ja kissa perä edellä sisään. Mutta ei, olisin kyllä huomannut haavan aikaisemmin joten sen on pakko olla tullut edellisenä iltana.
Ollen hammaslääkärireissu oli Tapsalle vaikeampi juttu kuin Ollelle. Pari päivää Tapsa ei voinut tehdä mitään muuta kuin tarkkailla ja pelätä uutta kissaa eli Ollea 24/7. Esimerkki: Maanantai-iltana Olle oli nukkumassa makkarissa sängyn alla, Tapsa oli eteisessä hiekkalaatikossa. Koko ajan vilkuili makkarin suuntaan että eihän Olle vain tule sieltä.. eikä lopulta saanut edes tarpeitaan tehtyä kun pelotti niin. Vielä tiistainakin Tapsa sähisi ja jopa läpsi Ollea. Miten kissa voikin olla niin kokonaan hajuaistinsa varassa eikä mitään väliä ole vaikka värillä tai äänellä? Olen aina kuvitellut että kissani tunnistavat minut äänestä.
Miten tietokoneelleni on eksynyt 2 Sunset Beachissa soitettua biisiä? En edes muista kuulleeni niitä soittolistallani aiemmin. Ne biisit on ilmeisesti tehty sarjaa varten, ei ole edes tietoa esittäjästä. At Sunset Beach & Beyond The Sunset. Kun Winamp rupesi soittamaan noita biisejä rupesi päässä raksuttamaan että hetkinen, täähän on Sunset Beachista. Jotain tietoa Sunset Beachin musiikista löysin täältä. It's all within reach at Sunset Beach... Noh mysteeri ratkesi osittain kun tajusin että nuo biisit ovat koneellani vuoden 2008 kansiossa eli ovat silloin eksyneet koneelleni. Mutta mistä, miten ja miksi? Miksi olisin halunnut koneelleni biisejä Sunsetin jaksoista joita en edes ollut koskaan nähnyt?
Sunset Beachista puheenollen, Terror Island on ohi. Mutta ei hätiä mitiä, sillä nythän se hauskuus vasta alkaakin: Tim vastaan muu maailma, Timin onnettomuus, Derekin paljastuminen, Benin kidnappaus, Meg vuoristomajalla murhaajan kanssa... se hetki kun Meg tajuaa totuuden!
Luin todella pitkästä aikaa kirjan The Buccaneers. Pitää siis katsoa piakkoin kunhan Sunsetilta ehdin se sarja. En muistakaan alkujaksoista mitään. Ei kai sarjassa vihjattu ollenkaan Lord Richardin ja Laura Testvalleyn suhteeseen? Tai Miss Marchin haikailuun Lord Brightlingsean perään? En muistanut tuollaisia ollenkaan. Olen kai lukenut kirjan edellisen kerran joskus nuorena.
Look in my face: my name is Might-have-been;
I am also called No-more, Too-late, Farewell....

19. marraskuuta 2012
Kissan hammaskiven poisto
Aamukymmeneltä Olle-raukan tie vei Puijonlaakson eläinlääkäriasemalle. Hammaskiven poisto ja rokotukset maksoivat yhteensä 103 euroa. Ientulehduksen takia oli saanut antibioottipistoksen. Yllättäen kissan sai hakea jo tunnin päästä, luulin että nukutuksen jälkeen halutaan tarkkailla kauemmin. Taas oli Olivia haettaessa jo ihan hereillä, ihan niin kuin steriloinnin jälkeen. Paitsi että oli sama kuin viimeksi: suurimman osan ajasta Olle istui paikoillaan tuijottaen eteensä mitään näkemättä. Välillä toinen silmä painui kiinni ja kieli roikkui suusta. Suu oli selkeästi kipeä, yritti tassuillaankin saada kipua pois. Syötyään Olle alkoi jättää pissilätäköitä joka paikkaan jossa istui.
Tapsa pelkäsi Ollea todenteolla ja vaikutti siltä että olisi halunnut läpsiä tai hyökätä kimppuun. Meni turvapaikkaansa piiloon pelottavaa uutta kissaa. Ja myöhemmin sähisikin kun joutui liian lähelle ja juoksi karkuun. Saa nähdä miten kauan Tapsa luulee toipilas-Ollea ihan uudeksi kissaksi.

15. marraskuuta 2012
Pikku pikkujoulut
Viime lauantaina biletettiin. Olin ajatellut laittaa tämän mekon pikkujouluihin. Vasta viime tingassa muistin edes koettaa sitä ensimmäisen kerran ylleni ja olikin niin ihana että oli ihan pakko pistää päälle jo nyt. Taitaa olla uusi suosikkimekkoni. Ja hilettä oli ja on sitten lattiat ja matot täynnä..
En ollut ollut Setan bileissä todella moneen vuoteen, koska ne ovat olleet aina sellaisina viikonloppuina jolloin olen töissä. Olikin ihanaa niin pitkästä aikaa tanssia koko ilta. Setan bileet järjestettiin aikaisemmin K-klubilla jossa ei ole edes kunnon tanssilattiaa. Nyt paikka on onneksi paljon parempi, Lekkeri Niiralassa.
Ilta ei päättynyt hyvin kun eksyttiin kaverin kanssa toisistamme. Jouduin hoitamaan itse itseni kotiin. Osasin lähteä kävelemään oikeaan suuntaan vain siksi koska näin poliisiaseman. Vettä ripeksi inhottavasti. Mutta eipähän ollut taksijonoa keskustassa.
Maanantaina Olle-raukka pääsee hammaslääkäriin. Kissan henki on haissut jo ties kuinka pitkään. Hammaskiven poistosta on tuskin apua pitkäksi aikaa kun ei hampaita pestä.
Pari tuntia sen jälkeen kun Olle kuuli joutuvansa eläinlääkärille se alkoi ripuloida ja myöhemmin myös oksennella. En nukkunut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kuin pari tuntia. Viimekin yönä oltiin oksennettu kolme kertaa. Yksi niistä oli varmuudella Kali, kaksi muuta todennäköisesti Olle.
Sunset Beachissa Terror Island on virallisesti alkanut, ja I'm so excited. Katselen siis sarjaa Youtubessa.

olivia,
sunset beach
8. marraskuuta 2012
Kirja: Miksi lihomme
Gary Taubes: Miksi lihomme ja mitä voimme asialle tehdä
Lue tämä kirja jos:
olet lihava
uskot vieläkin kaloriteoriaan
uskot vieläkin siihen että lihavuus johtuu ylensyömisestä tai liikunnan puutteesta
Emme voi vaikuttaa synnynnäiseen lihomisalttiuteemme. Syömämme hiilihydraatit laukaisevat tämän alttiuden.
Tekee oikein pahaa tämä nykyajan ruokauskonto ja aivopesu jonka ihmiset uskovat kyseenalaistamatta. Rasva on pahis ja ruisleipä jumala. Jokaisen lihavan pitäisi saada tietää syy lihomiseensa: Liikaa hiilihydraatteja ruokavaliossa.

5. marraskuuta 2012
Karppaa epäterveellisesti!
Karppaa viisaasti. Karppaa terveellisesti. Karppaa kevyesti. Karppaa kasviksilla. Tällaisia kirjoja olen viime aikoina raahannut kotiin kirjastosta. Giggelin sanoin: Milloin tulee kirja Karppaa epäterveellisesti? Sitä innolla odotellessa.
Karppaa terveellisesti sisältää niin paljon kiintoisia reseptejä että taidan haluta sen ihan omaksi. Harmi vaan että kannessa on yksi hirveän oksettava kuva. Kirjan alussa oli myös selitetty asiat todella yksinkertaisesti ja selkeästi.
Toisin kuin kirjassa Karppaa kasviksilla, jossa kaikki oli tehty aivan mahdottoman vaikeaksi. Argh. Siis oikeasti mitä hittoa? "Tuota yhtä kasvista saat syödä pikkuisen mutta tätä toista et missään nimessä yhtään." En muutenkaan ymmärrä niitä jotka sanovat ettei karppaaja saa syödä esim. juureksia. Minua hiilariherkempää ihmistä ei olekaan ja tottakai syön hitosti juureksia. Vain alussa sain pieniä oireita porkkanasta mutta en enää vuosiin. Karppaaja saa syödä mielin määrin kaikkia kasviksia lukuunottamatta perunaa ja maissia.
Karppaa viisaasti ei ole oikeasti mikään karppauskirja. Sen on kirjoittanut henkilö joka on aikaisemmin ollut karppauksen vastustaja henkeen ja vereen. Joka siis yrittää nyt vain hyötyä omalta osaltaan karppausbuumista. Takinkääntäjä eli alinta mahdollista paskasakkia. Pthyi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)