3. heinäkuuta 2023

45

En muistanutkaan että viime vuonna jäi synttäripostaus kokonaan tekemättä koska olin koronassa. Entäs mitäs pooppia tällä kertaa? Puuhastelin eilen keittiössä vain tunnin verran, mutta ensin alkoi koskea selkään ja sitten kylkiin niin että tuntui etten pysty olemaan pystyasennossa enää hetkeäkään. Ja viime yönä en saanut paljoa nukuttua.



 

Aamu alkaa tietysti nauttimalla parvekkeella kuohuviiniä ja mansikkarahkaa. Elämäni suuria tragedioita onkin se että vain syntymäpäivänäni saan tekosyyn aloittaa ryyppäämisen heti aamulla. Seitinohut päiväkänni on aina unelmani. Teininä unelma-ammattini oli spurgu, opin sen hienon sanan 15-vuotiaana jostain leffasta. Koska ei tätä elämää ja tietoisuutta omasta kuolevaisuudestaan selvinpäin kestä.




Tänä vuonna haaveilin tosi pitkään, oikeasti varmaan yli puoli vuotta siitä että menisi syntymäpäivänä ulos syömään. Siihen nähden miten pitkään tuota toivoin niin kummasti into sitä kohtaan hälveni mitä lähemmäksi päivä tuli. Tiesin että toteutuakseen monen asian pitäisi olla kohdillaan: hyvä koronatilanne, hyvä vointi, hyvä sää, pöytävaraus. Ja viimeisimpänä ehtona itselleni oli jopa se että saisin käytyä suuhygienistillä ennen tätä päivää.


Ja nythän on taas viinijuhlat (toisin kuin kolme vuotta sitten kun käytiin viimeksi ulkona syömässä), mutta sattumoisin juuri tänään sinne on vapaa pääsy eli ei joudu maksamaan viinijuhlalippua jos haluaa Wanhaan satamaan syömään. Mutta ei vaan kiinnosta viinijuhlaryysis, varsinkin kun huomasin että siellähän esiintyy tänään Käärijä. Ei siis varsinkaan kiinnosta Käärijäryysis (olenko ainoa suomalainen joka ei ole vieläkään kuullut sitä biisiä?).

 


 

Ja hauskaahan on se että viikko sitten oli hellettä 28 astetta ja nyt on 15 astetta, sataa ja ukkostakin on luvattu. Eli enpä olis lähteny minnekään muutenkaan koska liian kylymä, jalat jäätyis juhlamekossa, korkkareissa ja ohuissa sukkahousuissa.

 

Että niin. Miksi haluaisin lähteä minnekään kun voin vaan ottaa rennosti kotona, ilman että tarvii yrittää turhaan saada itsestään ihmisen näköistä ja vielä aikataulutetusti, yäk. Kotona voin ottaa koko päivän rennosti kuohuviiniä ja pelata kaikkea muuta kuin rennosti suosikkipeliäni jonka taru on kohta ohi.

 


 

Eli nyt kun oon vaan kotona niin päivän asuna on jompikumpi näistä mekoista, tai ehkä molemmat (yhtä aikaa?). Toinen on polyesteriä eli muovia ja toinen puuvillaa. Ainakaan toista näistä en pitäisi (enää näin vanhana?) julkisesti... Minulla on liian monta mekkoa joita en ole koskaan käyttänyt, kuten nämä kaksi. Jos olisin lähtenyt ulos viihteelle olisin tietysti laittanut päälle jotain ihan muuta. pitää kai varmuuden vuoksi sanoa että minä en ole kummassakaan kuvassa

 


Aattelin jopa jos tilais itselleen kukkia kun viiden ruusun hinta on Woltissa sopivasti just 45 euroa, joten eikö se ole sign from outer space? Mutta kun on köyhä ja kipeä ja vielä köyhemmäks tulossa niin eipä tuo olis kovin järkevää. Muita kukkia kuin ruusuja ei uskalla kissojen takia harrastaa. 



 

Syntymäpäivän ruokalistalle kuuluu siis kuohuviinin lisäksi mansikkarahkaa, mansikkaista juustokakkua ja Woltista tilaan varmaankin Pancho Villan lohisalaatin. Harmi vaan että sen syömisessä kestää sen 2 tuntia, senkin ajan haluaisin käyttää pelaamiseen. 

 



Ja pitäisiköhän peräti ostaa juhlan kunniaksi joku kallis eli normaalihintainen peli? Toivelistan kärkipäässä ovat ainakin God of War Ragnarök, Resident Evil 4 Remake, Cult of the lamb, New Tales from the Borderlands, uusin Saints Row, Disney Dreamlight Valley (ja Stray koska se poistuu plussasta) sekä kaksinpeleistä Goat simulator 3, Tiny Tina's wonderlands ja Lego Star Wars: the Skywalker saga. (ja Fridayn fyysinen versio, en tosin omista sitä edelleenkään edes digitaalisena)

 

No jaa, en mä oikeasti raaski mitään ostaa... Ostin "bileitä" varten vain nämä lautasliinat. Ja se olikin vaikea valinta, kun olisi ollut myös sellaisia missä on Disney-prinsessoja.


 


 


Ei kommentteja: