Olympialaisissa minua ei kiinnostanut juuri muu kuin yleisurheilu ja siellä tietysti erityisesti Borleen veljekset. Ensimmäinen pettymys oli se että 400 metrin alkuerissä heistä oli mukana vain Kevin, joka onneksi juoksi itsensä välieriin. Välieräpäivänä meillä ei toiminut televisio eikä netti ja vähän vitutti, mutta sitten paljastui että Kevin ei edes ole mukana. Hän oli hiukan loukannut itseään ja halusi säästellä itseään pitkää viestiä varten.
No siltipä Kevin ei ollut mukana joukkueessa pitkän viestin alkuerissä. Jonathan sai juuri ja juuri juostua Belgian mukaan loppukilpailuun, mutta loukkasi samalla itseään. Minua alkoi jo pelottaa riittääkö Belgialta juoksijoita finaaliin, saati sitten onko mukana vain yksi Borlee. Lopulta pitkän viestin finaalissa oli Borleista mukana Dylan ja Kevin. Pelotti kestääkö Kevinin jalka maaliin asti.
Lopulta Belgia oli pitkän viestin finaalissa neljäs - taas. Kevinin pettymys oli kuulemma hirveä, vaikka Belgian ennätys tulikin eli ei voisi paljoa enempää vaatia. Tällä kertaa ero pronssiin oli niin iso että mitään jossiteltavaa ei jäänyt. Erityisesti ärsytti se että Hollanti otti mitalin.
Surullista on se että nämä todennäköisesti olivat 33-vuotiaiden kaksosten viimeiset olympialaiset.
Minulle kisojen kohokohta oli miesten lyhyt viesti ja Italian ankkurin Tortun uskomaton suoritus. Juuri ennen finaalin alkua sanoin että en usko Torttuun. Halusin kyllä uskoa mutta en voinut. Sainpahan nenilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti