3. syyskuuta 2013

Taas flunssassa

Lauantaina 24.8. oltiin jääkiekko-ottelussa Kalpa-Bratislava, Kalpa ihme kyllä voitti 4-2. Päästiin jopa äidin viereen istumaan... Ottelun jälkeen olisin halunnut tivoliin, tai lähinnä pelkkään maailmanpyörään, mutta olin liian väsynyt. On muuten todella typerää ettei Suomen tivoli ole tullut moneen vuoteen Kuopioon kokonaisella kokoonpanolla vaan pelkästään "nuorisolaitteiden" kera Sataman Yöhön.

Seuraavana maanantaina kävin hammaslääkärissä. Valitteli taas yhden amalgaamipaikan huonokuntoisuutta. Varasin jo uuden ajan mutta peruin sen... onneksi. Toivottavasti paikka pysyisi menossa mukana vielä puoli vuotta.

Keskiviikkoyönä alkoi kurkkipu, nenä alkoi tippua vasta perjantai-iltana. Lämpöä oli korkeimmillaan peräti 36,9. Eniten pelotti että iskee taas sietämätön kurkkukipu kuten toukokuussa. Kamalinta oli tietysti se etten päässyt lauantaina baariin. En edes muista milloin viimeksi en olisi ollut kun on vapaa viikonloppu. Olisin halunnut nähdä millainen jono on uuteen Tähteen.


Sunnuntaina katsoin pitkästä aikaa Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuvan kolmetuntisen minisarjan Langolieerit. Siitä voi sanoa monta asiaa mutta ainakin se on täydellisen uskollinen alkuperäismateriaalille! Voi hitto että se on harvinaista. Enkä muuten ollut tajunnutkaan että Langolieerien palkkamurhaajan näyttelijä on myös Titanicissa. Ja taas heräsi halu lukea uudelleen Kingin vanhoja tekeleitä, jotka olen lukenut vain kerran teininä.


Ei kommentteja: