Bellan logi

"Sinä et kyllä ole ihan terve."

Äitini lempilause jo lapsuudestani asti. Viitaten tietysti henkiseen terveyteeni.

Kerroin tänään äidille lisää yöllisistä sekoiluistani. Hänen ehdotuksensa oli tietysti "hoitoon meneminen" ja lääkityksen aloittaminen. Hänen mielestään olen pahasti sairas. Taisi äitsykkä pelästyä kun kerroin tapahtuneista jutuista. Voinhan minä toki hullu ollakin, mutten tämän jutun vuoksi.

Kun kerroin taas, että stressi on suurin tekijä, äiti nauroi taas. Hänen mielestään minulla ei voi olla minkään valtakunnan stressiä mistään. Yritin selittää, että jotkut ihmiset stressaavat ihan kaikesta.

Mielestäni aina pitää ensisijaisesti hoitaa syytä eikä suinkaan seurausta. Äitini on täysin vastakkaista mieltä.

Selitin äidille myös että kyseessä on kenties jonkinverran perinnöllinen juttu, joka kuuluu samaan unihäiriöiden sarjaan esim. unissakävelyn kanssa. Äitini käveli unissaan lapsena. Ja veljeni puhuu unissaan.

Keräsin äidille pienen tietopaketin aiheesta. Saapa nähdä suostuuko edes lukemaan. Olenhan täyshullu, eikä sitä faktaa mikään muuta.

Luulin että minulla on ollut yöllisiä kohtauksia vain noin vuoden verran. Tajusin tuossa eilen ettei asia ole niin. Niitä on ollut lähemmäs kymmenen vuotta, 1990-luvun lopulta asti. En vain aiemmin pitänyt niitä minään. Ennen niitä oli vain kahdenlaisia: Joko heräsin tukehtumisen tunteeseen tai näin käärmeitä lattialla. Koko lattia pienten, luikertelevien käärmeiden peitossa. Käärmeiden jotka luikertelevat kohti minua.

Eniten pelkään että hyppään kohtauksen aikana alas parvekkeelta. Tai että rynnin ulos asunnosta ja jään lukkojen taakse ilman avainta. What the hell would I do then? Haluaisin oikeasti, että minut köytettäisiin kiinni sänkyyn. Silloin ei tarvitsisi pelätä nukkumista.

Luin kohtalotovereiden foorumilta, että fyysiset vammat ovat yleisiä. Mustelmat, ruhjeet ja jopa luunmurtumat. Kivaa.

Blogiin on tullut parina viime päivänä noin 60 spammi-kommenttia, joten piti ryhtyä toimenpiteisiin. Word Verification or whatever.

Katsoin muutaman päivän aikana 24 jaksoa 24-sarjaa. En ole ikinä ollut mikään fani, mutta jokin iski minuun. 5. kausi on mahtava. Tai no. Sen alkupuolisko on. Viimeiset jaksot olivat aikamoista shittiä.

Sankarini ja idolini... Chloe. Edgar. Curtis. Aaron. Mike. Bill. He nyt ainakin. Chloe on kertakaikkisen ihana.

Ah... kuunnousu. Näyttää joskus niin oudolta.