30. kesäkuuta 2023

Hyi hellettä

Sain viimein käytyä suuhygienistillä. Olisi pitänyt käydä jo viikkoja sitten kun oli viileämmät ilmat. Nyt oli hellettä 28 astetta, hyi helvetti. Sain (taas) haukut liian pitkästä (2 vuotta) käyntivälistä, mutta minkäs teet koska korona. Pahinta on juuri nämä ns. pakolliset terveydenhuoltokäynnit, kun joutuu riskillä menemään kun ns. terveydenhuoltoa ei kiinnosta paskaakaan tartuttavatko asiakkaisiin tappavan taudin. Ja sitten jännittämään iskeekö tuon reissun seurauksena korona, juuri sopivasti synttäreille. No heti seuraavana aamuna herätessä oli outoja kovia lihaskipuja pakaroissa ja myöhemmin oudossa paikassa jaloissakin. Ei ole koskaan aiemmin tuollaista ollut. Ja tietty kurkkukipu iski myös.




Ja olihan tuo ihanan kallista. Ennen oli usein muutaman kympin tarjouksia, nyt maksoi lähes kaksisataa. Kirpaisee kovasti koska tuloni eivät riitä edes ihmisarvoiseen elämään. Nyt lisäksi uhkaa irtisanominenkin, kun työnantajalla on käynnissä muutosneuvottelut.

 


 

Nyt kun pääsin viimein hampaiden värjäytymistä eroon niin pitäisi olevinaan olla juomatta teetä monta litraa joka päivä ettei värjäymät heti palaisi. Helteellä se on tietysti helpompaa, paitsi että Pirkan ja Rainbown sokerittomat jääteet ovat liian hyviä.

 



Suuri uutinen: Minulla on uusi patja. Olen käyttänyt vuosikymmeniä vaahtomuovipatjaa josta ei ole enää paljoa jäljellä. Ja jo aika monta vuotta olen haaveillut uudesta patjasta, mutta en ole sellaista hankkinut koska ne ovat niin täynnä myrkkyjä. Onhan niitä vähemmän myrkyllisiäkin, mutta ne ovat kalliita ja mitä jos se patja ei sitten olekaan hyvä? No kun Giggeli sitten teki tilauksen Prisman nettikaupasta otin mukaan patjan. Eniten yllättää se että se on valmistettu Suomessa. (ps Prisman nettikauppa onkin aikamoinen luuseri kun jokaisesta tuotteesta joutuu erikseen maksamaan postikulut, noloa) On meinannut korkean paikan kammo iskeä koska patja on tietysti paksumpi kuin edellinen puhkikulunut, ja jotenkin pelkäsin tippuvani yli laidan suoraan sängyn vieressä nukkuvan Ollen päälle.

 



Kun ilmoitettiin että F13 loppuu päätin yrittää saada siitä platiniumin, ihan vaan kunnianosoituksena suosikkipelilleni. Hullun hommaa eli 1000 Jason-matsia privaattimatseissa. Hirveä pelko persiissä koska Fridayssä on monta kertaa käynyt niin että tilastot ovat nollautuneet. Että nollautuuko taas just kun on 999 matsia kasassa? No vaikuttaa kyllä siltä että vaikka level, perkit, badget ja tapet ovat nollautuneet niin trophy progress ei ollutkaan.

 



27. kesäkuuta 2023

Juhannus 2023

On ollut pitkään perinteenä viedä Kali ulos juhannuksena koska silloin kaupungissa on vähiten ihmisiä valittamassa ulkoilevasta kissasta (jäi tästä ikuiset traumat). Mutta nyt Kali ei ollut ollut ulkona moneen vuoteen, edellisessä asunnossa oli surkea ulkoiluympäristö.

 


 

Juhannusaattona satoi koko päivän ja siksi vietiin Kali ulos vasta juhannuspäivänä kun sää oli parempi. Onneksi ei ollut liian kuuma.



 

18-vuotiasta Kalia pelotti hitosti ja ei kauaa oltu koska en halunnut rasittaa vanhaa sydäntä. Ruohoa kyllä söi.



 

Ps. Juhannusaattona pelasin tietysti Fridaytä.

18. kesäkuuta 2023

Paskaa sängyssä ja hallituksessa

Ja tapahtui eräänä päivänä että tullessani suihkusta Giggeli pyysi tulemaan katsomaan mitä sängylle on tapahtunut. Sängyssä peiton päällä oli ripulipaskaa. Kysymys kuuluu että miten kauan se oli siinä ollut? Olle tuli sängyn suunnalta oksentaessaan juuri kun olin aloittamassa imurointia. En huomannut mitään imuroidessa enkä edes sen jälkeen kun pelasin sängyssä. Toivottavasti Ollen pidätyskyvyttömyys oli vain hetkellistä ja johtui vain samaan aikaan tulossa olleesta oksennuksesta. 

 



Jo aiemmin tänä vuonna meni hermot kun tuoreparsakaalit on aina homeessa. Mutta ei se mitään, usein pakasteparsakaalissakin maistuu home. Nyt viime aikoina tuoreporkkanat on olleet aina homeessa. Viimeinen pisara oli kahden kilon säkki joka oli homeessa ja limassa kun pussin pohjalle oli mädäntynyt yksi porkkana. Että mitäs nyt sitten oikein söisi? Tosi terveellisiäkin nuo homeiset kasvikset. Köyhällä ei muutenkaan ole hirveästi vaihtoehtoja. Noh Prismassa olis ihan kivoja pakasteporkkanakuutioita. Oikeasti tarvitsisin niitä 36 pussia kerralla, viimeksi sain peräti 15 pussia. 


No ei se mitään, pitää kai lopettaa syöminen koska nyt tulotkin pienenee kun työmarkkinatuen 300 euron suojaosuus poistuu. Kylläpä kannustetaankin työntekoon. Oikeasti oksettaa tuo. 


Ja jos joutuis tukea saadakseen johonkin orjatyöhön niin pitäis sitten lopettaa ne oikeat (osa-aikaiset) palkkatyöt. Systeemi toimii! 

 



On tullut kaduttua monta kertaa että otin nuorena ja tyhmänä kissoja, jotka nyt ovat vanhoja, sairaita ja kalliiksi tulevia. No sitä virhettä en enää tee. 

 



9. kesäkuuta 2023

Maailmanloppu on julistettu

Oikeasti itkin kun luin tämän.

 


Kumpi kuolee ensin, minä vai F13?

 

Ja haluanko edes elää maailmassa ilman tätä peliä?

 


 

Tähän sopiikin hyvin hauska DLC-traileri (K18) jonka näin ensimmäisen kerran vasta joitakin viikkoja sitten.

 

Ps. Rakkauslaulu Fridaylle.