22. heinäkuuta 2008
21. heinäkuuta 2008
Kissakuva-pläjäys
Tabithaliini.

Perse on niin paksu ettei mahdu television päälle.

Tabitha rakastaa virtaavaa vettä.

Olivian erikoisia nukkuma-asentoja. Korvakin rytyssä. :(

Olivia viihtyy rappukäytävässä.

Ja lavuaarissa, kuten isänsäkin.
Tabitha toteutti muutama päivä sitten elinikäisen haaveensa ja söi maitohappobakteeri-kapselin. Ai että oli namia. Eipä ainakaan tarvitse miettiä miten saisi sille noita annettua ripulin iskiessä. Tabitha onnistui myös vangitsemaan itsensä vessan kaappiin, kun ovi pamahti kiinni sen takana. Etsiskelin sitä aikani. Yhtenä yönä sain kivan haavan pohkeeseen kun Tabitha hyppäsi päälle riehuessaan.

Perse on niin paksu ettei mahdu television päälle.

Tabitha rakastaa virtaavaa vettä.

Olivian erikoisia nukkuma-asentoja. Korvakin rytyssä. :(

Olivia viihtyy rappukäytävässä.

Ja lavuaarissa, kuten isänsäkin.

Tunnisteet:
kissa
Ostosreissu
Kävin tänään hiukkasen ostoksilla. Kontista löytyi ihana musta hame ja toppi, molemmat 3 euroa. Citypörssissä olisi ollut Playstation 1-pelikone hintaan 20e. Vähänkö himoitti. En kuitenkaan halua ostaa sikaa säkissä kun toimivuudesta ei ole takeita. Olisi se vaan ihanaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan esim. pelejä Tomb Raider 2 tai Cool Boarders 3... Kerranhan tuolla kirpparilla olisi ollut Paon ensimmäinen tuotantokausi hintaan 6 euroa.
Sokokselta minun ei ollut tarkoitus ostaa mitään, mutta mukaan lähtikin "luomulaatuista" Rooibos-teetä, pinnejä, kaksi paria alennussukkia, ja myöskin alennuksessa ollut hilejuttu josta en ole varma onko se huulikiiltoa vai mitä. Sokoksen Sykkeessä oli se leffa 27 Dresses hintaan 16.90e, Anttilassa se olisi maksanut euron enemmän.
Veljmiehestä löytyi 5 kpl vihreitä paprikoita hintaan 63 senttiä. En ole ennen tiennytkään että sieltä saan noin halvalla kakkosluokan vihanneksia. Nyt teen pitkästä aikaa täytettyjä paprikoita. Ostin myös teesiivilän niin saan ruveta juomaan muitakin kuin pussiteitä.
Torilta ostin mansikoita. :O Olen haaveillut mansikoista vuosia mutta vasta nyt pääsin ostamiseen asti. Ja ne mansikathan nautitaan kerman kanssa ettei hiilarit pääse liikaa hyppimään silmille. Muistelen kaiholla muutaman vuoden takaista kesää, jonka elin pelkillä aprikooseilla, persikoilla ja nektariineilla. Aprikoosit olivat suosikkini, nam.

logi
20. heinäkuuta 2008
Synttäribrunssi
Käytiin tänään Rossossa äidin ja veljen kanssa juhlistamassa synttäreitäni. Söin kanaa, tietysti ilman perunoita. Hiukan ihmettelin voikukanlehtiä lautasellani, mutta ne olivatkin rucolaa. Annos näytti turhan pieneltä. Tai ehkäpä Rossossa olisi syytä siirtyä pienempiin lautasiin niin ruokaa näyttäisi olevan enemmän.
Päälläni minulla oli ihQ-hame jonka ostin huutiksesta jokin aika sitten. Enhän minä tarvitsisi lisää hameita mutta tätä en voinut vastustaa. Huutis-harrastuksestani tietävä äiti kyseli montako euroa päälläni olleet vaatteet olivat maksaneet. No eivät kovin montaa.

Viimeisin huutis-ostokseni on tämä kerrassaan mielettömän ihana kisupaita. Voiko ihanampaa kuvaa olla? No ei voi.

Voitin jokunen aika sitten nettikilpailusta taas ripsivärin, tällä kertaa Isadoran. Meikkejä ja ripsivärejä tänne vaan? Universumi yrittää epätoivoisesti kertoa minulle jotain.
Horatio Caine: Maybe... we are on Baywatch.
Voipipa sanoa että elokuva Resident Evil: Degeneration kiinnostaa minua paljon enemmän kuin peli Resident Evil 5. Tuossa elokuvassa ainakin on Claire... <3 ja Leon...
Päälläni minulla oli ihQ-hame jonka ostin huutiksesta jokin aika sitten. Enhän minä tarvitsisi lisää hameita mutta tätä en voinut vastustaa. Huutis-harrastuksestani tietävä äiti kyseli montako euroa päälläni olleet vaatteet olivat maksaneet. No eivät kovin montaa.

Viimeisin huutis-ostokseni on tämä kerrassaan mielettömän ihana kisupaita. Voiko ihanampaa kuvaa olla? No ei voi.

Voitin jokunen aika sitten nettikilpailusta taas ripsivärin, tällä kertaa Isadoran. Meikkejä ja ripsivärejä tänne vaan? Universumi yrittää epätoivoisesti kertoa minulle jotain.
Horatio Caine: Maybe... we are on Baywatch.

Tunnisteet:
logi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)