Jälleen villi viikonloppu

Lauantaina tappelua pesukoneen kanssa... Ensin se veti itsensä täyteen vettä ja lopetti. Suostui jopa linkoamaan sitten. Teki siis kaikkea muuta kuin pesi. Giggeli keksi että voisi kokeilla toista ohjelmaa, ja sitten se toimikin. Sai viimein puhdasta pyykkiä, eikä vain hyvin lingottua ja märkää likaista. Saa nähdä mitä seuraa kun yrittää seuraavan kerran pestä. Räjähtää varmasti koko paska.

Lauantaina jäi kananmunat ostamatta Veljmiehestä, kun joku työntekijä oli rakentanut niiden eteen barrikaadin leipäkoreista. Varmaankin kolesterolikauhuinen ja kananmunakammoinen se tyyppi... Minähän syön kolme voissa paistettua kananmunaa päivässä. Ostan aina vain 15 kappaleen pakkauksia, muut eivät riittäisi mihinkään.

Viime viikolla Olle oksensi matolle ja lakanalle. Yöllä tietysti heräsin siihen kun se oksensi kaksi kertaa, ja aamulla oli kiva ylläri huomata lakanalla kasa oksennettua kissaruokaa. Olle on aikamoinen kauhukakara nykyään, koko ajan hyökkimässä äitinsä kimppuun. Ei oikein tykkää kun minä alan läpsiä takaisin...

Unohda hedelmät ja laihdu! Rasva ja vihannekset ovat hyvä yhdistelmä. Kuva on kuin mun lautaselta...


Tänä viikonloppuna on tiedossa siivousta (pesen lattiat Giggelin Etelän matkan kunniaksi), ja nykyään harvinainen äidin vierailu. Äidin kaihileikkaus on joulukuun alkupuolella.

Katsoin viimein Sinkkuelämää 2-elokuvan. Se oli juuri niin paska kuin pelkäsinkin, ei mitään päätä eikä häntää koko paskassa. Onko aina pakko pilata kaikki? $$ On. $$ Ensimmäisestä elokuvasta en periaatteessa tykännyt mutta käytännössä kyllä. Jatko-osa sen sijaan oli täyttä paskaa.

Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia

Sain tänään luettua loppuun Stephen Kingin pojan Joe Hillin novellikokoelman Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. Hyvin harva noista novelleista on mitään kauhuun viittaavaakaan, ei edes tittelinovelli vaikka nimen perusteella niin luulisi.

Avauskertomusta Parasta uutta kauhua kiinnostavampi olisi ollut novelli Pinssipoika jota tarinassa käsiteltiin. Pop Art oli makuuni liian surrealistinen, ei vaan mennyt minun kaaliini se että voisi olevinaan olla olemassa "ihminen" joka on pelkkää muovia ja ilmaa. Samaan sarjaan menee Kuulet heinäsirkan laulavan, jossa teinipoika muuttuu jättiläisötökäksi ja palaa kouluunsa kostamaan kiusaajilleen. Kätevää? Abrahamin pojat toi mieleen aivan niin kuin esipuheessa mainittiin elokuvan Pahuuden kosketus.

Ehkäpä suosikikseni nouseekin kokoelman päättävä pienoisromaani Vapaaehtoinen vankeus. Henkisesti sairas pikkupoika rakentaa pahvilaatikoista tunneleita joihin voi eksyä ja kadota jälkiä jättämättä...

Pahoinpitelyn uhri

Kalin nenänvarsi on nykyään usein naarmuilla, kiitos oman tyttären joka läpsii.


Kuva tilaustyönä by Giggeli.

Tekisi mieli hypätä ikkunasta

Ei saatu asuntoa ja pesukone hajosi. Pelkkää paskaa on tiedossa muutenkin. Haluaisin vain itkeä.


Pari päivää sitten töissä oli niin rankkaa että kroppa meinasi tosissaan pettää. Olinkin sen jälkeen kuin jyrän alle jäänyt, kädet ja keskivartalo hajalla. Jalat onneksi jaksavat kun ovat tottuneet. En tiedä miten oikein olen ennen onnistunut ja jaksanut. Töitä ei kai vaan voi lopettaa jos meinaa kissansa ruokkia. Viikon päästä erityisen hirveä helvetti. Toivottavasti on viimeinen pitkään aikaan.