Tämä on mäkihypyn maailmancup-kauden 2025-2026 liveseurantaketju ja sen ensimmäinen osa. Keskityn tässä tietysti vain suosikkeihini, Slovenian Domen Prevciin ja Saksan Andreas Wellingeriin.
Lillehammer
Perjantai
Kauden ensimmäisellä harjoituskierroksella Domen oli DNS, Wellinger 97 metriä. Domen voitti toisen harjoituskierroksen, Wellinger jatkoi surkeuttaan.
Sekajoukkuekisassa Domen oli joukkueessa, Wellinger ei. Japani voitti, Slovenia toinen, Itävalta kolmas vain 1.2 pisteen erolla Slovenskoon.
Lauantai
Wellinger ei päässyt kisaan, eli ottaa mallia Domenin viime kauden aloituksesta. Eikä Domenillakaan kovin hyvin mennyt.
Domen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena, mutta ennustin oikein Itävallan kolmoisvoiton ja Domenin neljännen sijan.
Sunnuntai
Juhlan paikka, Wellinger pääsi kisaan. Domen karsinnan toinen.
Domen johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen, Wellinger 40. Domen kisan toinen. Tuli ennustettua Rojun voitto. Miltä tuntui "häviö"?, kun tiesi että Viaplay ei jaksa palkintojenjakoa näyttää.
Domen kolmantena maailmancupissa avausviikonlopun jälkeen.
Falun
Vasta sunnuntaina minulle selvisi että kausi jatkuu heti tiistaina. Mutta eihän Ruotsissa järjestetä enää mäkihyppykisoja? Paitsi että sitten karmea totuus paljastui: Falunissa on vuonna 2027 mömmökisat. Ruotsi on paska maa?
Tiistain normaalimäen karsinnassa Wellinger 33., Domen 44. Hyvin menee ja Domenin itseluottamus on mennyttä?
Ensimmäisen kierroksen jälkeen peräkkäiset sijat 16 ja 17. Lopputuloksissa 13 ja 19.
Domen voitti keskiviikon suurmäen toisen harjoituskierroksen. Karsinnassa vasta 22, Wellinger 34.
Järkytys oli suuri kun näki Domenin ensimmäisellä kierroksella: poski verillä eli on kaatunut jossain vaiheessa, näköjään juuri tuolla toisella harjoituskierroksella. Domen neljäs, Wellingerillä ei asiaa toiselle kierrokselle.
Domen kolmas Anzen voittamassa kisassa johtaja-Stefanin epäonnistuttua.
Ruka
Viaplay ei jaksanut näyttää lauantain kisaa kuin netissä, onneksi on Yle.
Harvinaista herkkua nähdä perjantain karsinta, paitsi että se siirrettiin lauantaille. Domen 96 metriä suurmäessä, kisaan pääsi silti. Hyvät ja tasapuoliset tuuliolot? Suomi on paska maa?
Kisassa Domen oli kolmas ensimmäisen kierroksen jälkeen, ja Wellingerkin 7. Toivoin että toinen kierros peruttaisiin, ja niin tapahtui kesken toisen kierroksen. Eikö Suomi olekaan paska maa? Varsinkin kun näkee jopa palkintojenjaon, kiitos Yle Areena. Punaiset rukkaset tai mitkälie patakintaat jostain syystä naurattivat.
Sunnuntain kisa peruttiin tuuliolojen vuoksi.
Wisla
Perjantaina säikähdin kun Domen oli toisella harjoituskierroksella DNS, mutta olikin voittanut ensimmäisen. Karsinnassa Domen 33., Wellinger 43. Hyvin taas menee.
Lauantai
Koekierros meni molemmilta surkeasti.
En voi kyllin korostaa sitä miten paska Viaplay on. Nytkään se ei jaksanut näyttää kisaa ollenkaan televisiossa, vaikka siitä on sille maksettu. Nettilähetyksen saamisessa telkkariin oli lievästi sanottuna ongelmia, veti erroria koko ajan ja hiukan kesti.
Mitä hittoa, Domen johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen! Wellinger 39.
Domensko voitti! Mitä hittoa tämä epätasaisuus on jossa kilpailuissa pärjää? Mikä voisi olla parempi tapa juhlistaa Suomen itsenäisyyspäivää kuin Slovenian voitto? Viaplayn pelkässä nettilähetyksessä on se hyvä puoli että saattaa jopa nähdä palkintojenjaon, tosin screencappeja ei saa, toisin kuin Areenasta.
Sunnuntai
Mikä hitto siinä on että Viaplay ei jaksa näyttää mäkihyppyä telkkarissa vaikka on niin luvannut? Näyttävät mieluummin samoja uusintoja ja filleriohjelmia miljoonatta kertaa!
Wellinger pääsi kisaan viimeisenä, Domen voitti karsinnan.
Ensimmäisellä kierroksella Wellinger 47. Domen neljäs ylipitkän hypyn tasajalka-alastulolla jälkeen, valmentajan vika kun ei laskenut lavaa!
Kierrosten välisellä (ainakin kaksi kertaa normaalia pidemmällä) tauolla puolalainen sanoi Twitterissä että Domen epäonnistui (kierroksen pisin hyppy!), ja epäonnistuu todennäköisesti myös toisella kierroksella, toisin kuin Zyla. Julistin silloin sodan puolalaisia vastaan!
Domen voitti kisan puolen metrin erolla Rojuun, ja odotetusti Zyla epäonnistui. Domen voitti siis sotani Puolaa vastaan!
Domen dominoi! Voitti viikonlopun molemmat kisat!
Domen siirtyi maailmancupin kärkeen. Siitä on lähes 9 vuotta kun Domenilla on edellisen kerran ollut keltainen liivi.
Viaplay jaksoi näyttää telkkarissa vain toisen kierroksen. Mikä järki?
Klingenthal
Domenin ensimmäinen maailmancup-kisa oli juuri täällä kymmenen vuotta sitten, 16-vuotiaana.
Domen toisen harjoituskierroksen voittaja, Wellinger ei mahtunut 50 parhaan joukkoon. Olen kysynyt jo pitkään miksei Wellinger suosiolla jää kotiin harjoittelemaan? Samaa kyselin vuosi sitten Domenista...
Karsinnassa Domen toinen kotisuosikkina hehkutetun Raimundin jälkeen, Wellinger 35.
Lauantai
Taas vaihteeksi Viaplay ei jaksa näyttää kisoja telkkarissa. Juuri siksi Viaplay on otettu DNA TV:n kautta että saisi tv-kanavatkin, mutta ei. Näyttävät mieluummin (taas) F1-uusintaa.
Domen koekierroksen pisin hyppy, Wellinger yksi viimeisistä.
Domenille ylivoimainen voitto yli 25 pisteellä, Wellinger ei toiselle kierrokselle.
Sunnuntai
Karsinnassa Domen toinen, Wellingerillä ei taaskaan asiaa kilpailuun. Sitten vaan tekemään Domenit tällä kaudella: mitaleja ja voitto ja maailmanennätys.
Domen kärjessä ensimmäisen kierroksen jälkeen, 0.2 pistettä edellä Rojua. Reaktioni sijoituksen näkymiseen oli "mitä vittua?!" koska Domen jäi monta metriä to beatistä.
Domenator voitti taas, tylsää? Ja on vain yksi tie, alaspäin? On alkanut jo jonkin aikaa tulla liian toiveikkaita toiveita mäkiviikon suhteen.
Paska Viaplay lopetti nettilähetyksen ennen palkintojenjakoa.
Engelberg
Onneksi Yle näyttää taas Sveitsin kisat. Ja heti kun Yle näyttää kisat telkkarissa niin Viaplaykin tekee niin?!
Wellinger ei mukana, harjoittelee Oberstorfissa ja Planicassa.
Domen toinen molemmilla harjoituskierroksilla. Karsinnassa 22, eli alamäki on alkanut. Ei kukaan voi ikuisesti voittaa.
Lauantai
Domen taas toinen koekierroksella. Kolmas ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Domenille viides perättäinen voitto!
Oli pakko mennä katsomaan mikä on peräkkäisten maailmancup-voittojen ennätys. Se on kuusi voittoa putkeen, joka on monella hyppääjällä, mm. Janne Ahosella.
Sunnuntai
Domen toinen karsinnassa.
Ennen kisaa tuli tieto että Engelbergissä tuulee. Toivoin vain että kaikki selviäisivät hengissä. Kun peräkkäisillä hyppääjillä on yli 10 metrin ero to beatissä... täyttä tuulilottoa siis.
Domenilla jaettu ykköstila Raimundin kanssa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Olin ihan varma että toista kierrosta ei tule, mutta törkeästi eivät cancelloineet.
Domen toinen Rojun voittamassa kisassa, eli ei päässyt vieläkään missään veljensä edelle. Edes Yle Areena ei jaksanut näyttää palkintojenjakoa, buu.
Domenin reign of terror on siis ohi, sopivasti juuri mäkiviikon alla.
Pakko kai tämä kauden ensimmäinen osa on julkaista jo ennen mäkiviikkoa, muuten tulee liian pitkä teksti.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti