Meni hermot jatkuviin helteisiin ja siihen että se estää minua käymästä kirjastossa. Varasin muutaman kirjan. Big mistake.
No sitten iski oksettava olo, ja sydänkin on tykyttänyt liian nopeasti. Seuraavaksi tulivat endokivut.
Ja taas yhdet kengät hajosivat, sandaalit. Hyvin kestivät Siilinjärveltä ja Lidlistä kotiin asti ja hajosivat lopullisesti vasta rappukäytävässä. Pohjat halki molemmista kengistä, ja pohjan palasia tippui käytävään.
Kun oli aika lähteä kirjastoon heräsin kurkku kipeänä ja helteistä huolimatta palelin. Vain yksi kolmesta varaamastani kirjasta oli saapunut. Mutta pakko oli silti mennä koska tiesin että olisin tulevina päivinä vieläkin huonovointisempi. Kun palasin kirjastosta kotiin olin saanut ilmoitukset että ne kaksi muutakin kirjaa on saapunut. Ei vituttanut ei. Laitoin vahingon kiertämään, ja varasin lisää kirjoja. Meinasin myös varata saman kirjan jo uudestaankin...
Parin päivän päästä uusi yritys, vasta illalla kun on kylmempää, eli lähes 32 astetta lämmintä... Luulin että lintu on paskonut päälleni kun jotain kylmää valui jatkuvasti niskassani niin että säikähtelin, mutta ei, omaa hikeä vain.
Ei jaksa tehdä mitään, väsyttää. On alkanut kypsyä päätös lopettaa opinnot turhina ja kannattamattomina. Ei vain voi jatkaa tätä kituuttamista, kesälläkin tulot 0 euroa. Järjetöntähän se aloittaminenkin oli.
Kirjoittaminen
En taida koskaan valmiiksi toista romaaniani, en vaikka eläisin vielä 50 vuotta. Kuukauden aikana sanamäärä lisääntyi vain 4000, eli on nyt 31000. Eikä tuo tarina jaksa edes kiinnostaa minua, olen ihan kyllästynyt. Ennen ajattelin että tuo on paras tarinani, mutta enpä ole enää samaa mieltä.
Vielä pitäisi saada se esikoisromaani julkaisukuntoon, kun ISBN-numeronkin jo varasin kun aloitin kirjaprojektin Books on Demandilla, ja siinä on aikaraja kolme kuukautta. Halusin itkeä onnesta kun BoDin kansityökalu EasyCover hyväksyi viimein kanteni. Tein kaiken samalla tavalla kuin aiemminkin, ja tällä kertaa onnistui. Vaikeaa on tietää missä mättää varsinkin kun ne virheilmoitukset ovat saksankielisiä.
Pahaltahan se tuntuu lähettää lapsensa maailmalle, vuosikymmenten jälkeen. Ajatuskin siitä ettei enää saisi koskaan tehdä yhtäkään muutosta tekstiin... Ja tietysti hävettää jokainen lause jonka olen koskaan kirjoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti