24. lokakuuta 2016

Vituttaa koko Walking Dead


Eikä tietenkään ole ensimmäinen kerta.

Ensinnäkin se että kauden ensimmäinen jakso esitettiin Suomessa jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, MINULTA SALAA.


Toisekseen Negan. Miten tuo naurettavan nolo ja isotteleva pikkupoika on olevinaan saanut niin ison ja uskollisen haaremin itselleen? Ei ollenkaan uskottavaa. Ja koska jatkossa Walking Dead tulee olemaan vain ja ainoastaan pelkkää Negania, niin kiinnostus on pakkasen puolella. Ja varmaan vielä pitkittävät Neganin tarinaa ties kuinka monelle kaudelle.


Ja sitten tietysti se ikuisuusaihe, eli käsikirjoittajat/tekijät jotka tykkäävät paskantaa sarjan katsojien päälle. Miltä Glennin faneista tuntuu nyt? Sen jälkeen mitä hänelle tapahtui viime kaudella... Ensin annettiin ymmärtää Glennin olevan kuollut. Oho, se onkin elossa. Oho, nyt se onkin oikeasti kuollut.



En edes katsonut jaksoa kuin toisella silmällä koska tuollainen kidutusporno ei vaan kiinnosta. Ja taas tekisi mieli sanoa etten halua enää katsoa koko sarjaa ollenkaan.

Ei kommentteja: