28. lokakuuta 2016

Tilasin vähän kissanruokaa

Eikä tässä edes ole kaikki. Yksi neljästä paketista on vielä matkalla, ja se sisältää mm. ison säkin Orijen-kuivaruokaa. Tilaus maksoi lähes 400 euroa.


Tapsa ehti heti sekunnissa raapia ja purra kuivaruokasäkin hajalle. Tilasin kokeiluun Thriven uutta viljatonta kuivaruokaa. Siinä toivossa että löytyisi joku kuivaruoka johon kissat eivät olisi hulluina. No turha toivo kun heti piti säkki hajottaa ja naukua kuorossa Kalin kanssa että tänne heti sitä ruokaa.

Tilasin myös kissoille joululahjoiksi kissanminttuiset joululelut. Ja kissojen mielestä parasta onkin se pahvilaatikko jossa lelut olivat. Haisee niin hiton hyvältä. Välillä tuli ihan kilpailua Ollen ja Kalin välillä siitä että kumpi saa olla laatikossa.


En tiedä mitä Zooplus nyt oikein sekoilee. Aina aikaisemmin kaksi 15 kilon kissanhiekkasäkkiä ovat olleet erikseen yksinään (kaksinaan) samassa pahvilaatikossa. Nyt oli valitettavasti tungettu yksi hiekkasäkki yksinään jokaisen pakettiin sekaisin ruokien kanssa. Ei hyvä enkä tykkää. Yksi paketeista olikin jo ihan hajalla. Ihme että ruuat olivat kestäneet suht ehjinä sen 15 kilon säkin painon päällään.

Ja sitten jo ennen yhdenkään paketin saapumista sain Zooplussalta mystisen sähköpostiviestin: "Olemme vastaanottaneet palautuksesi liittyen tilaukseesi. Olemme hyvittäneet palautusta vastaavan summan asiakastilillesi."

Hmm. En ole palauttanut mitään eikä asiakastilillä edes ole mitään kohtaa missä voisi olla jokin rahallinen hyvitys.

Ja miksi se yksi paketti tulee jälkijunassa? Ajoitan aina tilauksen niin että joku voi olla kotona vastaanottamassa paketteja. Nyt ei ole mitään tietoa siitä milloin tuo mattimyöhäinen saapuu perille.

Häviän nykyään aina tuolileikin. :( Kalilla on muuten vilttiin sopivaa camo.



Lintuparvi herätti mielenkiintoa.


Ei kommentteja: