20. toukokuuta 2014

Orijenia tänne ja äkkiä

Päivää ennen matkaa eli lauantaina 10.5. huomasin että kissojen kuivaruoka Orijen on lähes loppu. En tajua miksi en ole huomannut ruuan olevan vähissä. Niin, kyllähän muita kuivaruokia olisi vaikka muille jakaa, jopa Orijen Fishiä mutta eihän ne käy. Keskiviikkona matkan jälkeen tein sitten äkkiä paniikkitilauksen Zooplussaan. Vain kaksi isoa säkkiä Orijenia sekä ihana pinkkiruusu kissanruokakuppi. Jota en voinut vastustaa ja vain jotta pääsisi yli sadan euron ja saisi alennuksen. Joka oli ennen viisi prosenttia ja nyt vain kolme! Koska kyseessä oli näin "mini"tilaus niin uskaltauduin ottamaan toimitustavaksi DPD:n DHL:n sijasta. Ja jotta ei joutuisi maksamaan sitä euroa toimituksesta...


Eilen maanantaina oltiin juuri lähdössä keskustaan shoppailemaan, minulla oli jo kengätkin jalassa kun ovikello soi. Sieltähän se Orijen-paketti saapui, oli kai sitten aika täydellinen ajoitus. Olin olettanut että paketti saapuisi vasta aikaisintaan tiistaina. No mitään seurantaahan en ollut ehtinyt... seurata kun en ole ollut juurikaan (omalla) koneella.

Ei kommentteja: