13. marraskuuta 2013

Youtube toimii taas, Yahoo ei

Menin Youtubeen katsomaan videota niin olinkin ihmeellisesti loggautuneena sisälle, ihan uudella tunnuksella. Ylläri. Pääsen siis taas spämmäämään videoitani. Mutta vanha tilini on ikuisesti tuuliajolla. :(

Piti perustaa uusi sähköpostiosoite Gmailiin, kun Yahoo ei enää toimi. On riittänyt hommaa kun pitää vaihtaa mailiosoite joka paikkaan, ja kaikkialla se ei edes onnistu. Ja taas mietin että eipä ole palkkalaskelmaa näkynyt. No eipä tietenkään ole kun en pääse sinne sähköpostiin minne se tulee. Hyvin on Yahoo rötvännyt asiansa. Ovat kuulemma parantaneet sähköpostinsa turvallisuutta. Onhan se toki turvallista kun kukaan ei pääse loggautumaan tililleen!

Lauantai-iltana käytiin Introssa syömässä. Otin kerrankin paikan kalleimman pihvin (27.90€) vihreällä salaatilla, jossa oli myös saksanpähkinää. Namia kuten Intron ruuat aina tähän mennessä.

Olin aina halunnut nähdä musikaalin Cats. Kun tajusin että dvd on kirjastossa niin lainasin sen ja katsoin sunnuntaina. Eipä siinä muuta hyvää ole kuin ikisuosikkini Memory.

Olen nykyään hulluna rosolliin. On tässä tullut jo pitkään kytättyä milloinka sitä taas saa. No nyt saa, ensimmäisenä ilmestyi Lidliin. Päätin jo melkein vuosi sitten että syön tänä jouluna rosollia niin kauan kuin sitä vain saa. Jo viime joulun jälkeen hamstrasin viimeiset alerosollit. Syön rosollia MAJONEESIN kanssa. Muulloin en koskaan syö punajuurta mutta rosollissa se menee. Rosollihan on terveellistä kasvisruokaa, harmi vaan että siinä on aina pakollisena myrkkynä ainesosana sokeria. Ja harmittaa että sitä saa vain joulun aikaan. Pitäisikö muka tehdä itse?

Ja kyllä, marsu liittyy rosolliin sillä se syö kurkkua ja rosollissa on kurkkua! Tahtoisin marsuja niin kovasti, mutta kun ne eivät sovi yhteen kissojen kanssa. Olisi tyttömarsuille nimetkin valmiina, on ollut jo monta(kymmentä) vuotta: Mimosa ja Aurora. Ja nuo nimet ovat nimenomaan marsuille, kissoille en niitä antaisi.


Viime aikoina olen haaveillut siitäkin että ryhtyisi ns. sijaiskodiksi kodittomille kissoille. En vaan tiedä millaiset vaatimukset tuossa hommassa on, kaksio jossa on jo kolme kissaa ei välttämättä kelpaa. Toisaalta olen ymmärtänyt että sijaiskodeista on yleensä pulaa.

Ei kommentteja: