26. marraskuuta 2013

Nälkäpeli 2 ja muuta yhtä hauskaa

Lauantaina käytiin äidin kanssa katsomassa kauan odotettu elokuva Nälkäpeli: Vihan liekit. Sitä on kehuttu älyttömästi. Silti edelleen jokin jota en voi selittää häiritsee minua näissä elokuvissa. Ainakin myöskin älyttömästi hehkutettu pääosanesittäjä Jennifer Lawrence, en tajua miten hän on voinut voittaa Oscarin. Vetää muutamassa kohtauksessa niin yli että tunsin myötähäpeää ja oli pakko laittaa silmät kiinni. Kuten ensimmäistäkään osaa niin ei ole tarvetta nähdä tätäkään toista kertaa, ehkäpä se johtuu siitä ettei väkivalta-epätoivo vain ole mielestäni kovin viihdyttävää katsottavaa.

Mäkihypyn maailmancup alkoi viikonloppuna ja minulla oli hiukan hyvä tuuri sen katsomisen kanssa. Lauantaina joukkuekilpailu alkoi klo 17 ja olin kotona leffan jälkeen puoli kuuden aikaan, onneksi Ahonen hyppäsi vasta Suomen ankkurina. Toista kierrosta en olisi nähnyt ollenkaan joten onneksi se peruttiin kokonaan. Ja sunnuntain kisan oli määrä alkaa klo 14.30, heräsin puoli neljän jälkeen ajatellen että olen missannut paljon. Mutta kisan alku viivästyikin ja se alkoi vasta 16.15, jee.

Lauantai-iltana tuli oltua baarissa valomerkkiin asti ensimmäistä kertaa noin viiteentoista vuoteen, en todellakaan muista milloin viimeksi olisin ollut. Kumma kyllä Gloria ei ollut täpötäysi eikä taksijonokaan ollut kummoinen, taksivalvojat olivat aika turhia. Jalkaan iski tanssimisen jälkeen karmea kipu, vaivaisenluuhun. Ja sunnuntaina iski flunssa, kolmannen kerran puolen vuoden sisällä eli vastustuskyky on hiton hyvä.


Taas nähtiin että viivyttely kannattaa. Halusin gynekologille lääkärikeskus Lupaukseen, koska siellä vastaanottokäyntiin ja 120 euron hintaan sisältyi aina myös ultraääni. Jokin aika sitten Lupaukseen tuli toinenkin gynekologi. No kappas vaan, tällä hetkellä siellä ei ole enää yhtään gyneä. Kuulemma aikaisintaan vuodenvaihteen jälkeen tulee.

En halunnut odottaa syöpäpelkoni ja lisääntyneiden kipujeni kanssa niin pitkään. Niinpä varasin ajan Mehiläiseen, missä koko lysti maksoi yhteensä 172 euroa. Ultrassa ei näkynyt kasvaimia. Lääkärin mielestä minulla on endometrioosi, joten kaipa se on nyt ns. virallista.


Vampyyritrilogia Vitsauksesta tehdään tv-sarja joka alkaa USA:ssa heinäkuussa 2014 FX-kanavalla. Ensimmäisessä kaudessa on 13 jaksoa.

Ei kommentteja: