Kissojen mielestä ruoka-aika on aina. Aina silloin kun liikahdankaan keittiötä kohti. Kun tulen kotiin. Kun herään tai edes osoitan mitään heräämisen merkkejä.
Ja voi sitä kidutusta kun ruokaa ei aina halutessa tipukaan. Tapsa naukuu jaloissa kiehnäten. Kali tuijottaa huolestuneena ja naukuu sydäntäsärkevästi ja ns. ärsyttävästi (ainoa kissani joka osaa tuon nau'un). Kali saattaa istua keittiön pöydän nurkalla odottamassa ruokatarjoilua monta tuntia. Nykyään minun on pakko antaa ensin ruoka kissoille ja ruveta vasta sitten tekemään omaa ruokaani jos meinaan saada rauhassa kokata.
Tapsan bravuuri ovat tappoyritykset. Kun menen keittiötä kohti se saattaa singahtaa salamannopeasti esimerkiksi pöydän alta. Taisi olla viime viikolla kun meinasin oikeasti kompastua Tapsaan ja niskani nitkahti. Sitähän minä nykyään tosissaan pelkään. Niska oli kippee jonkin aikaa.
Voi nami nami nam nam jee. Piti ihan yrittää ottaa kuva jossa kaikki kolme ovat. Jokaisella on oma paikka jossa tykkää syödä.
Olivia on tosi nälkäinen jos tulee keittiöön asti syömään. Tai monesti se tuleekin odottamaan ruokaa keittiöön mutta ei jaksa odottaa ja lähtee pois. Yleensä se hakeutuu syömään esimerkiksi laatikkoon tai pöydän alle, ja sinne sille pitää sitten ruoka tarjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti