6. lokakuuta 2008

Shoppailua

Kävikin ilmi etten mene tällä kaudella Kalpan otteluihin. Äidin viereen ei pääse istumaan ja minullehan ei mikään muu paikka kelpaa. Pitänee sit käydä jossain a-nuorten pelissä, siellä ei sentään ole ryysistä. Paitsi että ne ottelut on viikonloppuisin enkä silloin ehdi.

Torilla jaettiin kunnallisvaalien takia ilmaista leipää. Miksei ikinä jaeta pekonia tai voita, jotka olisivat paljon terveellisempiä vaihtoehtoja. Aina vaan pelkkää sokeripaskaa. No joo, leipä on halapaa shittiä.

Kirpparilta ostin kissoille avaamattoman pussillisen leluja kahdella eurolla ja itselleni kokoa 146/152 cm olevan hameen. Onneksi olen pieni. Ostin myös taas uuden kemian kirjan, tällä kertaa hintaa oli 20 senttiä. Ei minulla kyllä ole pienintäkään hajua siitä mitä olen tekemässä. No eipähän ainakaan mene paljoa rahaa hukkaan.

Anttilasta ostin viimein Simpsonit-elokuvan. Olisin halunnut ostaa myös Paranoian, mutten löytänyt sitä enää.

Kirjastosta kävin hakemassa varaamani kirjan Petrin matka Myyrmanniin. Olen halunnut lukea sen jo vuosia. Tein sen virheen että aloin lukea kirjaa jo bussissa, heti tuli kyyneleet silmiin.

Elämäni on nykyään pelkkää rytmihäiriötä ja kauhukohtausta. Rytmihäiriöiden takia en meinaa saada nukutuksi ja sitten kun nukahdan herään vähintään viisi kertaa kauhukohtaukseen ennen kuin viimein pysyn unessa. Olen onnistunut aivopesemään itseni suhteellisen hyvin tajuamaan heti kauhukohtauksen alkaessa ettei se ole totta. On aika outo tunne kun sen tajuaa mutta kohtaus sen kun jatkuu.

Yritin varata Olivialle ajan kuulon tarkistukseen mutta eivätpä nuo mitään sellaisesta testistä tiedä. Eivätkö valkoiset kissat käy näyttelyissä? Ei kai sitten. Ei vaan millään jaksaisi mitään vastoinkäymisiä nyt. Tai koskaan. Onneksi äidin ultraäänessä ei näkynyt mitään.

Ehti kulua 12 tuntia ennen kuin tajusin että uusi Dexter-jakso on ilmestynyt.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pekoni on aika kallista ja rasvasta. Ja varmaan vielä harvempi sitä syö. Ja pelkkä voi on myös vähän huono valinta. Selkeä enemmistö silti syö leipöö ja halpaahan se myös on.

Miks ostat epämääräsiä kemian kirjoja jo tässä vaiheessa? Kun et luultavasti edes niitä tarvitse.

Linkit ei näkyny alkuperäsessä viestissä. Kenties adblock-jotenkin poisti ne.

Ootkos menny lääkäriin rytmihäiriöiden takia? Kauhukohtauksiinhan olisi lääkitys jos vaan haluisit sen. Eihän tuo kivaa ole, miksi kuitenkin jatkuvasti kärsit siitä?

Pizza-online.fi